Avautuneita silmiä ja hymyileviä suunpieliä.
Muutama ajatus ranskalaisesta ystävällisyydestä ja lämpöisyydestä. Pelkäsin tänne muuttaessani että saisin ikävää kohtelua ja kylmää vettä niskaan pariisilaisilta turtumiseen asti. Eli astelin Ranskaan varpaisillani ja suojamoodi jo valmiiksi päällä.
Kohtelu ja lämpö mitä osakseni olen täällä saanut, johtuu totta kai myös siitä, etten ole joka päivä Eiffelin tai Riemukaaren alla. Jos vain pyörii väentungoksessa, niin ei ole ihmekään jos ranskalaiset ovat kiukkuisia. Niin olisin minäkin kun perusasioita ei saa hoidettua, kun joka paikassa heiluvat kartat ja kamerat.
Koen olevani suhteellisen lämmin ja avoin ihminen, täällä taas olen opetellut ihan toisenlaista ystävällisyyttä ja perhekeskeisyyttä ihan jo työympyröissä. Pikkujouluja juhlittiin sunnuntaina ja lapset ja puolisot olivat tervetulleita. Lisäksi jouluillallinen syötiin työporukan kesken arki-iltana, lapset jäivät kotiin, mutta puolisot tuotiin mukaan.
Olin viime viikonloppuna Alpeilla Pampulani työkavereiden kanssa ja jokainen toi mukanaan vähintään puolisin, jotkut myös lapset. Suomessa on ehkä totuttu (ainakin minä), ettei perheasioita tuoda työpaikalle, eikä yksityisasioista tai tunteita osoiteta. Täällä taas työkaverit kutsuvat mökeilleen, brunsseille, illallisille muutenkin kuin työasioita puhumaan.
Olen aina niin häkeltynyt miten ranskalaiset pariskunnat puhuvat toisilleen ja hyvänä esimerkkinä oli nimenomainen jouluillallinen, jolloin mies kohotti lasin vaimolleen ja sanoi ”pour toi”, eli sinulle. Voi kuulostaa pienelle asialle, mutta menin vähän hämilleni ja vedet tulivat silmiin. Pampulani on asunut Ranskassa jo vuosia ja hän on omaksunut ranskalaisen puhe- ja tapakulttuurin todella hyvin. Kerran hän vastasi puhelimeen kesken kokouksen ”hi sweetheart” ja ympäriltä kuuluivat tervehdykset työkavereilta minulle. Suomalaiseen tapaani kysyin, että ymmärsikö Pampula miten hän vastasi puhelimeen muiden ympäröimänä johon sain ihmettelevän ”kyllä”-vastauksen.
Voi kuulostaa pienille jutuille, mutta minun silmäni ovat ainakin avautuneet lämpöisyydestä ja muiden huomioonottamisesta täällä asuessani. Tiivis perhekulttuuri ja ystävällisyys näkyvät siis sen ydinperheen ulkopuolella ja ainakin työpaikalla muinakin kuin poskipusuina. Eli ihan turhaan kipristelin niitä varpaita ja pelkäsin asioita etukäteen.
10 Comments
Tällaisia postauksia lisää pliis! :) Tosi mielenkiintosta lukea suomalaisen ja ranskalaisen kulttuurin eroista. Itsekin toivon vielä joskus päätyväni edes joksikin aikaa Ranskaan töihin :)
Niinpä, kyllä kauniit tavat ja kohteliaisuus lämmittävät. Parinkymmenen ulkomaan vuoden jälkeen tuntuu suomalainen tosikkomaisuus joskus loukkaavalta. Olkoonkin joskus Small talk pinnallista, mutta kyllä siitä hyvä mieli tulee. Pieni kiinnostumisen osoitus, huomioiminen ja kehuminen lämmittää kummasti mieltä.
Olipa mukavan sävyinen postaus, kaikkea hyvää. T. Anna
Oli ihana lukea tämä postaus, koska se sai mut arvostamaan taas asioita asuinmaassani uudella tavalla. Asun siis Hollannissa ja nyt kun mainitsit tuosta, että kuinka perhe otetaan huomioon työyhteisössä niin siltä osin sama meininki Alankomaissa. Muutin niin nuorena pois Suomesta, että en vielä työelämään päässyt kesätöitä enempää mukaan ja olen ottanutkin tämän yhteisöllisyyden ihan itsestäänselvyytenä täällä.
Työpaikalla todellakin huomioidaan puoliso ja lapset ihanasti. Jouluillallisiin ja muihin borreleihinkin ovat useimmiten puolisot tervetulleita ja työpaikan joululahjakin oli elämyslahja huvipuistoon koko perheelle :) Sitä ei aina edes muista olla kiitollinen tällaisista pikkuasioista.
Kiitos mukavasta postauksesta ja ihanaa kuulla, että olet viihtynyt Ranskassa hyvin.
-Klompje
Amerikassa hyvin vastaavanlaista! Muistan tänne muutettuani ihmetelleeni Jenkkien tuttavallisuutta ja ylenmääräistä kohteliaisuutta. Moni pitää amerikkalaista tyyliä teennäisenä, mutta useamman vuoden täällä asuneena voin todeta, että huomaavaisuus tulee kyllä suurimmalla osalla suoraan sydämestä. Käytöstapoja arvostetaan ja niiden tärkeyttä painotetaan lapsille jo pienestä pitäen. Ystävälliset käytöstavat opitaan siis automaattisesti oman kulttuurin myötä. Mielenkiintoista että näin myös Ranskassa! En olisi ehkä heti alkuun ajatellut, tosin itse olenkin heilunut vain Eiffelin ja Riemukaaren alla ;)
(www.livingwithevelyn.blogspot.com)
Hih, kiva että tykkäät :)
Monen asian kohdalla on lamppu syttynyt niin hyvään kuin pahaan. Tämä arkipäivän ystävällisyys ja lämpöisyys ja asioiden jakaminen on tosin jotain hyvin ihanaa :)
Työpäivien venyminen taasen on jotain mitä en ymmärrä. Päivät venyy myöhään iltaan asti kun istutaan kokouksissa jotta näytetään tärkeiltä eikä osata tehdä päätöksiä muuten kuin palaverisykleissä.
Työasioista sen verran että täällä on tosi kovat työlait, paremmat kuin esimerkiksi Suomessa. Tuntui aluksi uskomattomalta, mutta totta se on :)
Juuri niin. Tulin viime kerralla ihan vihaiseksi Suomessa kun ihmiset olivat niin töykeitä. En itse pidä small talkista, vaan ennemminkin ranskalaisesta hienotunteisesta keskustelusta. Jenkkiläinen höpötys ei uppoa sillä koen ettei kukaan edes kuuntele, mutta ranskikset näyttävät kuuntelevan :)
Kiva että tykkäsit :)
Heippa,
kiva kuulla, että silmät avautuivat myös kaukaa kotoa. Tuo perheen ja läheisten mukaan ottaminen on jotain mitä en itse ainakaan ole aiemmin kokenut samalla tavalla.
Toinen asia on asioiden jakaminen. Milloin tulee postikortti vauvan kuvineen perheelisäyksen ilmoittamisesta ja tänään tuli sähköpostiin liite röntgenkuvasta kun aviomiehellä on jokin ongelma (ihan en saanut kiinni että mikä kun viesti oli ranskaksi). En voisi kuvitella saavani Suomalaiselta kollegaltani röntgenkuvaa aviomiehensä rikkoutuneesta jalasta varsinkaan suurelle jakelulle. Vaikka kyseessä oli ikävä juttu, tulin tosi hyvälle mielelle, että tällaisia asioita jaetaan ja kaikki tsemppaavaat ja tukevat.
No on tässä ollut välillä ylämäkiäkin, mutta pikkuhiljaa kevään tullessa varmasti viihdyn vielä paremmin.
Kiitos <3
Hih, minä pelästyin ensimäisellä reissulla jenkeissä halauksia tilatessa kahvia ja luulin kahvikaupan tädin luulevan minua joksikin muuksi :D
Käytöstavat ovat Ranskassa kaiken ydin, välillä ne tosin unohtuu täällä ja ymmärrän täysin. Minäkin olen kerran jos toisen tuskastunut metroissa ja muualla kun ei pääse eteenpäin. Kun koko ajan tönitään ja tökitään, niin eihän se kivalta tunnu.
Joo, kannattaa pysyä poissa sieltä jos haluaa kohdata ystävällisiä ranskiksia :)
Olen itsekin tosi yllättynyt näitä kaikista lämpöisistä kohtaamisista, sillä odotin jotain aivan muuta :)
Ihania, sydäntä lämmittäviä kokemuksia ja kohtaamisia, kiitos kun jaoit ne kanssamme:-)
Voi miten ihana että tykkäätte :)
Mielelläni jaan näitä kokemuksia täältä patonkimaasta :)