Ympäristötekoja arjessa – miten pienillä valinnoilla voi vaikuttaa

Avec Sofié l Vattenfall & ympäristötekoja

Kaupallinen yhteistyö, Vattenfall ja Asennemedia Advertisement

Ulkomailla asuminen on avartanut minua monella tavalla ja yksi näistä on se, että miten voisimme elää niin, että maapallollamme on parempi olla. Olen miettinyt näitä asioita yleisesti kulutus- ja matkustusmielessä, mutta yhteistyössä Vattenfallin kanssa mietin, että miten itse voi kuluttaa sähköä tavalla, että pallomme voisi paremmin.

Lähdin tekemään tätä postausta nimenomaan omista kulutustottumuksistani ja miten olen huomannut, että Ranskassa tai Hollannissa asioita tehdään. Jotta varsinkin suurkaupungeissa olisi kaikilla hyvä olla, on kaupunkien sekä sen asukkaiden tehtävä monia valintoja, jotta elämänlaatu paranisi sekä, että saisimme elää puhtaammassa ympäristössä.

Avec Sofié l Vattenfall & ympäristötekoja

Minulle henkilökohtaisesti tuli saasteet ja Pariisin likaisuus vasten kasvoja liian konkreettisesti aamulenkillä sekä sunnuntaikävelyillä, että monesti mietin, että miten tähän pystyttäisiin vaikuttamaan. Se miten kulutamme päivittäin asioita vaikuttaa nimittäin muuhunkin kuin siihen omaan sähkölaskuun.

Monesti mietin Pariisissa, että jos työssäkäyvät pystyisivät esimerkiksi tekemään töitä enemmän kotoa, säästyisi kaupunki saastemassalta ja suurilta päästölukemilta. Varsinkin Suomessa meillä on läsnätyönkulttuuria enemmän, jotta ruuhkissa istumisilta vältytään ja työntekijät voivat käyttää aikansa paremmin kotona töitä tehden, kuin ruuhkissa istuen ja ilmaa saastuttaen. Työkalut kun kaikilla melkein on, vain se kulttuuri puuttui useilta ranskalaisilta yrityksiltä.

Avec Sofié l Vattenfall & ympäristötekoja

Myös liikkuminen muuttui Pariisissa osaltani. Olin onnekas sillä työpaikkani sijaitsi 10 minuutin päässä kotoa, joten pystyin kävelemään työpaikalleni helposti. Muuten kaikki Pariisissa käyneet tietävät, että suurkaupungissa jos haluaa nopeasti paikasta toiseen, ei taksi kannata, vaan käytin metroa jos menin vaikka ruokakauppaan tai toiselle puolelle kaupunkia. Jos tosin meillä oli paljon kannettavaa, käytimme sähköautoa, johon meillä oli vuosimaksu subcription -mallilla.

Avec Sofié l Vattenfall & ympäristötekoja

Hollannissa meillä ei myöskään ole autoa, vaan teen joko kotona töitä tai kuljen työmatkani metrolla. Hollannissa pyöräillään paljon ja autoilu on tehty päästöjen takia todella hankalaksi, niin pyörällä liikkuu kaupungissa kaikista nopeimmin. Vielä en tosin ole uskaltanut pyöräillä näiden hurjapäiden seassa, vaan kävelen vielä mieluiten paikasta toiseen. Sähköauton jos Hollannissa omistaa, saa siten paljon etuja. Vakituista parkkipaikkaa ei esimerkiksi tarvitse keskustan alueella jonottaa vuosia, vaan sähköautot kiilaavat jonoissa kaikkien autojen edelle. Pariisissa keskustan päästöjä yritetään hallita lakimuutoksella, että tulevaisuudessa vanhemmat ja enemmän saastuttavat autot eivät saa tulla enää kaupungin keskustaan. Muutaman kerran koin Pariisissa sen, kun yksityisautoilu kiellettiin nimenomaan saasteiden takia. Toivon, että tämänkaltaiset tapahtumat eivät pelkästään poistaneet saastepilviä, vaan yleisiä asenteita joukkoliikennettä kohtaan sekä avasivat silmiä, että kotona voi myös tehdä töitä.

Miten kulutustottumukseni näkyvät sitten kotona sähkönkulutuksessa? Nämä asiat ovat hyvin arkisia, joten jokainen voi miettiä omia tottumuksiaan päivittäisten askareiden osalta.

Avec Sofié l Vattenfall & ympäristötekoja

Yksi asia, jota ikävöi moni suomalainen ulkomailla asuva, on tiivistetyt ikkunat. Ranskassa meidän ikkunat olivat 1900-luvun alusta eikä tiivisteitä ollut ollenkaan, vaan puukehikot kaunista taloa koristamassa. Lämmin ilma pääsi siis karkuun ei vain meiltä, vaan sadoilta tuhansilta ja jopa miljoonilta pariisilaisilta, sillä vanhojen talojen ikkunoita ei oltu tiivistetty. Tätä tiivistysajattelua yritin opettaa ranskalaisille sekä myös nyt täällä Hollannissa. Tiivisteiden sijaan Ranskassa ja Hollannissa näkyy paksuja verhoja ikkunoiden edessä sekä pieniä tyynyjä ovien alareunaa tukkimassa. Koska olen tästä asiasta niin intohimoinen, tarkastin jokaisen asunnon tiivistykset, jota kävimme Hollannissa katsomassa ja esimerkiksi meidän olohuoneen lasikatto on varustettu parhaimmalla mahdollisella lasilla, joten lämpö ei pääse karkaamaan. Jokaisen tulisi siis katsoa, että omat tiivisteet ovat kotona kunnossa, jotta lämpö ei pääse karkuun.

Mitä muutenkin lämpöön tulee, on suomalaisissa kodeissa usein todella lämmin. Euroopan kodeissa harvemmin lämpötila on yli +22 ja tähän minulla meni kauan totutella. Tosiasia kumminkin on, että nukumme paremmin viileässä ilmassa ja jos huoneen lämpötila on +18-22 astetta, pitäisi sen riittää pitämään ihminen lämpimänä. Asettamalla huoneen lämpötila hivenen viileämmäksi on helppo ekoteko.

Yksi kodin suurimmista energiasyöpöistä on jääkaappi. Ostimme vuosi sitten uuden jääkaapin ja valintaan vaikutti paljon se, että miten paljon jääkaappi kuluttaa energiaa. Meidän jääkaapissa on myös teknologialla ja muotoilulla varmistettu se, että esimerkiksi lokerot, jonne menee lihat ja kalat ovat viileämpiä kuin esimerkiksi kasvislokerot. Muotoilulla edesautetaan ilmankiertoa niin, että se pitää tietyt tuotteet viileämpinä kuin toiset.

Avec Sofié l Vattenfall & ympäristötekoja

Toinen kodin energiasyöppö on tottakai teknologia. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten kotona oli vain yksi tietokone, nyt jokaisella perheenjäsenellä on vähintään tietokone ja puhelin, mutta myös joissakin tapauksissa tabletti. Ihan tarkkaan en tiedä mikä on pöytäkoneen ja kannettavan tietokoneen energiankulutuksen ero, mutta uskoisin, että kannettava tietokone on ekologisempi vaihtoehto. Mitä laitteisiin muutenkin tulee, pitäisi niitä uusia minusta aivan liian usein. Toki niille varmasti on myös hyviä kierrätyspisteitä, mutta laitevalmistajat voisivat ainakin minusta tehdä tässä asiassa parannuksen kertomalla kuluttajalle selkeästi, että mitä tehdä vanhalle puhelimelle tai tietokoneelle, kun se ei enää toimi. Monella meistä nimittäin on varmasti laatikoissa vanhoja puhelimia tai läppäreitä.

Avec Sofié l Vattenfall & ympäristötekoja

Kun asumme pohjoisella pallonpuoliskolla, tarvitsemme keinovaloa. Mitä valoon tulee, yksi ekoteko kotona on vaihtaa hehkulamput energiansäästölamppuihin. Kun ostimme esimerkiksi Flosin valaisimen, valitsin LED -energiansäästölamput. Hintaa valaisimelle tuli heti paljon lisää, mutta energiankulutus madaltuu, sekä uskon, että minun ei tarvitse lamppuja uusia, ellei ne hajoa valaisinta siirrettäessä. Kun siis seuraavan kerran olet valaisinkaupoilla, valitse sellainen valaisin johon on mahdollista ostaa LED-energiansäästölamput.

Avec Sofié l Vattenfall & ympäristötekoja

Valon vähyyden takia suomalaiset kodit ovat usein aika valaistuja. Meillä ei niinkään tunneta tunnelmavaloa, vaan jokaisen kodin katossa on suuri valaisin. Mitä jos hyggeiltäisiin hivenen ja sammuttaisimme varsinkin turhia valoja huoneista joissa emme ole?

Suomalaisista kodeista ei useinkaan löydy ilmastointilaitteita, mutta varsinkin Etelä-Ranskassa jokaisesta kodista sellainen löytyy. Usein kesällä koen ne varsinkin ihan turhina, sillä elimistö tottuu lämpöön, jos ei ilmastointilaite ole päällä. Ja jos Etelä-Ranskaan tulee lomalle kesällä, kannattaa lämpöön tottua. Sen takia meillä ei ilmastointi ole päällä käytännössä koskaan, sillä haluamme että keho tottuu lämpöön ja kun ravaamme ulkona koko ajan, viileä ilma katoaa saman tien ulos, kun ovia ja ikkunoita avataan.

Olemme miettineet monesti, että asentaisimme aurinkopaneelit mökkimme katolle. Etelä-Ranskassa kun se olisi järkevin energiamuoto, sillä aurinko paistaa 300 päivää vuodessa. Tällä hetkellä turvakameramme sekä varashälyttimemme toimivat Etelä-Ranskassa aurinkoenergialla, mutta emme ole saaneet kylältämme lupaa asettaa paneeleita katolle vielä. Ymmärrän, että turistit eivät ehkä pitäisi, jos idyllinen kylä Etelä-Ranskassa olisi kansoitettu aurinkopaneeleilla, mutta kun se olisi kumminkin kaikista järkevin energiamuoto paikassa jossa paistaa aina aurinko.

Tässä teille muutama ajatus siitä, miten omaa energiankulutusta voi miettiä monelta kantilta. Suuria tekoja tämä ei vaadi vaan hivenen ajattelemista, että voisiko jotain tehdä toisin. Kannattaako jokainen tietokone olla koko ajan päällä, jos niitä ei käytä? Voisiko valoja sammuttaa tai lämpötilaa laskea? Olisiko järkevämpi ostaa kerralla kunnon kodinkoneet, jotka ovat energiaystävällisiä?

Yhteistyöhön liittyy myös arvonta. Millaisesta maailmasta te unelmoitte? Haluaisitteko, että LED-valot tulisivat pakollisiksi? Tai, että kaupungeissa kiellettäisiin yksityisautoilu? Kun me unelmoidaan ja tehdään omia valintoja ja puhutaan niistä, muutetaan niillä maailmaa aina hivenen paremmaksi. Itse unelmoin siitä, että ihmiset työmatkailisivat vähemmin ja käyttäisivät teknologiaa enemmän apuna työn tekemiseen. Unelmoin myös siitä, että teknologia kestäisi kauemmin ja että jokaiselta ei löytyisi viittä eri laitetta kuluttamassa sähköä, sillä harvemmin me kovin montaa tietokonetta tai tablettia tarvitsemme. Kerro siis minulle mistä sinä unelmoit. Arvon vastanneiden kesken Gauharin notice boardin, jonne voi nimenomaan kerätä niitä unelmia. Vastausaikaa on viikon verran ensi tiistaihin klo 20 asti.

Myös Vattenfallilla on unelma. Vattenfall haluaa olla fossiilivapaa vuoteen 2030 mennessä. Jos sinä haluat olla sähkösi osalta fossiilivapaa, mieti sitä sähkösopimuksesi kannalta myös.

 

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

49 Comments

  1. Toivon, että osaisimme tänään tehdä sellaisia valintoja kulutuksessamme, että maapallolla olisi elämää vielä tulevaisuudessakin.

    1. Niin, näissä asioissa on hankala olla täydellinen, mutta monen monta pientä asiaa voi muuttaa omassa kulutus – ja käytöstottumuksissa :)

  2. Mä sammutan aina valot kun poistun huoneesta (en todellakaan ymmärrä miksi valaista tyhjää huonetta!), kierrätä mahdollisimman paljon, olen taloyhtiöni hallituksessa päättämässä mm. ulko-oviremontista, jotta lämpö ei karkaisi vanhojen ovien postiluukuista, joita ei enää edes käytetä, käytän vettä mahdollisimman säästeliäästi, ja sähkön ostan yritykseltä, joka tuottaa vaik vihreästi tuotettua sähköä. Lämmitysmuotona meillä on kaukolämpö, ja sekin on käytössä vain muutaman kuukauden vuodesta, kun ulkona on pakkasta. Lamput vaihdan ledeihin aina kun joku poksahtaa. Haaveilen työskentelystä kotoa käsin, kunhan valmistun sisustusarkkitehdiksi. Haaveilen myös siitä, että ihmiset oppisivat laittamaan roskat roskikseen, kierrättämään roskansa, sammuttamaan valot perässään ja käyttämään vettä säästeliäästi. Pieniä tekoja, joilla olisi varmasti jo vaikutusta, jos kaikki tekisivät ne!

    1. Heippa, olin ennen ihminen joka valaisi koko kodin, mieheni opetti toisenlaiseksi. Me kierrätetään kaikki mahdollinen mitä Hollannissa voi kierrättää. Muovi, pahvi, lasi löytää kierrätykseen, mutta bio-jätteelle ei ole omaa paikkaa (täällä roskat heitetään oven eteen kaksi kertaa viikossa koska jäteastialle ei ilmeisesti ole tilaa kanaalin reunalla).

      Asia jossa ainakin itse tarvitsisin preppausta olisi veden käyttö. Teen paljon ruokaa ja käyn kaksi kertaa päivässä suihkussa, niin koen että voisin parantaa tässä asiassa.

      Kaikilla on ne omat tavat olla ekologisempi. Joku tarvitsee autoa pakosta joka päivä, toinen ei kierrätä muovia ja toisella ei ole LED-valaisimia. Kun näitä asioita miettii omalta kantilta, löytää oman tavan tehdä ilmastotekoja :)

  3. Mä unelmoin turhan kulutuksen lopettamisesta: haluaisin että ihmiset lopettaisivat turhan kaman ostamisen ja että kuluttaminen (erityisesti shoppailu) nähtäisiin luonnonvaroja tuhoavana toimintana. Mikään ei ole typerämpää kuin täyttää nurkat kamalla, jota ei tarvitse, koska “teki mieli vähän shoppailla”.

    1. Samoin. Ennen kulutin paljon enemmän, nykyään ihan todella vähän. Ei ole jostain syystä innostanut ostaa varsinkaan vaatteita niin turha ostelu on jäänyt vähemmälle.

      Minulle meidän muutto oli ehkä se suurin ahdistus-elämys. Muuttokamoja purkaessa tuli niin ahdistunut olo, että sen jälkeen varsinkaan ei ole tehnyt mieli ostella juuri mitään.

      1. Joo itsekin ulkomaille muuttaessa tajusin kuinka paljon sitä tavaraa on tosiaan kertynyt, ja päätin että turha shoppailu saa luvan riittää. Vieläkään en ole täydellinen ja kiusauksia on toisinaan vaikea vastustaa, mutta koko ajan olen menossa parempaan suuntaan :) Nykyään jos haluan esimerkiksi palkita itseni, valitsen uuden tavaran sijasta kokemuksen tai palvelun: käyn kasvohoidossa, otan manikyyrin tai menen todella hyvään ravintolaan syömään :)

        1. Heippa,

          juuri näin koin itsekin. Edelleen haluaisin vähentää tavaraa ja myydä vaatteita eteenpäin. Tiedän, että vuoden sisään on seuraava muutto edessä täällä Hollannissa niin kauhistelen sitä asiaa jo nyt :/

          Olen samanlainen kuin sinä ja käyn spa:ssa nimenomaan palkitsemassa itseäni. Ennen ostin jotakin, mutta nykyään en juuri osta mitään. En edes muista milloin ostin jotakin isompaa itselleni?

  4. Ilman muuta kestävyys tulee huomoida kaikessa kulutuksessa!Valaistuksessa on meillä nyt jo ledilliset valonlähteet. Toki toivon että lediestä saataisiin vielä kauniimmat sävyt. yhä vielä ne on joko liian keltaiset tai kylmät, ja sekös ärsyttään ;)

    1. Minusta jokaisen tulisi miettiä näitä asioita omista lähtökohdista ja elämäntyylistä. Joku tarvitsee auton välttämättä päästäkseen töihin, toinen taas keräilee elektroniikkaa.

      Totta, Flosin valaisimessani on myös kellertävä sävy, mutta siihen olen onneksi jo tottunut muutaman kuukauden jälkeen ;)

  5. En halua, että meitä pakotetaan tiettyihin valintoihin, vaan että mieluummin kampanjoimalla kerrotaan miten toimia toisin. Ihan kuin nyt sinäkin annat vinkkejä blogissasi, mikä on tosi hyvä juttu. Itse sammuttelen valoja muiden jäljissä ja yritän tehdä valintojani kestävän kehityksen hengessä. Silti kaikki toivomani mahdollisuudet eivät ole käytössäni, esim. yksityisautoilua en missään tapauksessa haluaisi rajoitettavan. Asumme maalla eikä täällä toimi julkinen liikenne, samoin perheemme on sen verran iso, että meillä on pakko olla iso auto ja toinenkin.

    1. Näinhän se on. Tällaisissa arvovalintakysymyksissä turha paasaaminen ja mielipiteiden tuputtaminen on minusta väärä tapa, sillä jokainen näkee nämä asiat omalta kantiltaan. Jokainen voi varmasti tosin miettiä omalta kohdaltaan missä tehdä parannuksen.

      Minä en pidä autoilusta, mutta silti lennän lentokoneella. Ei varmasti kovinkaan ekologista, mutta joskus niitä rakkaitakin on nähtävä. Sinä asut maalla, joten tarvitset autoa tai kahta, että arki toimii.

      Tällaisissa asioissa on minusta nähtävä ne lähtökohdat mistä puhuu ja miettiä niitä valintoja siltä kantilta. Sinun on varmasti helppo lajitella biojätteet pihalle? Amsterdamissa siihen ei ole vaihtoehtoa ellen osta biojäteastiaa terassille. Täällä ei olla siitä kuultukaan :/

      1. Meillä on komposti ja jätteiden muukin lajittelu on ihan arkipäivää. Hassua, etten ollut ajatellutkaan sitä ekotekona, vaan ihan normaalina toimenpiteenä. Tänne muuttaessani stressasin lajittelusta mutta nykyään se on niin peruskauraa, että toimii lähes itsestään. Näin ne asenteet hiljalleen muuttuvat ja hyvä niin!

        1. Hih, Suomessa biojätteiden lajittelu on ihan arkipäivää ja sen takia tuntuikin hassulta, että Hollannissa ei tehdä sitä. Meillä ei ole edes roskista, vaan ne viedään tiettynä kellon aikana ulos ja pussit kerätään roska-autoon. Täällä kun on niin kapeita katuja, niin roskiksia ei edes mahtuisi kanaalien varsille. Ja kai täällä pelätään myös rottia ja hiiriä :/

  6. Kaikkihan lähtee siitä, mitä kaupasta kotiin kantaa. Eli tietysti mahdollisimman vähän ja se minkä ostaa saisi olla mahdollisimman muovittomasti pakattu. Tämä on se hankala juttu nytkysin, siis välttää pakkausmateriaaleja. Onneksi olen saanut perheeni kierrätysasiat kuntoon, joten sekajätettä meillä tulee nykyisin todella vähän.
    Olen kovin viluinen tyyppi, mutta harjoittelen pärjäämään viileämmässä huoneilmassa. Pärjääminen on pukeutumiskysymys! Turhien valojen sammutteleminen on aina kuulunut lempiharrastuksiini :)
    – Elma –

    1. En tiedä näitkö Instagram Storyni hetki sitten kun kävin Amsterdamissa ruokakaupassa (ekologisemmassa sellaisessa) ja näytin miten kaikki on erikseen muoviin pakattu. Tämä ahdistaa minua suunnattomasti. Miksi yksittäinen munakoiso tai kolme passionhedelmää pitää olla muoveissa? Miksi näitä ei voi ostaa kestopusseissa?

      Minulle tämä viileys on ollut aluksi todella vaikeaa Euroopassa. Rakastan lämpöä, mutta kyllä sitä viileässäkin pärjää kun on sukat jalassa ja enemmän päällä :)

  7. Mä toivon, että turhasta kuluttamisesta ja tavaran ostamisesta vai ostamisen takia päästäisiin eroon. Toivon, että yhä useampia tuotteita saisi ostettua ilman muovia. Toivon, että autottamuudesta tulisi enenmän normi: autottomat päivät todellakin olisi autottomia, etätyön suhteen oltaisiin myönteisemmin mielin.. paljon toiveita :)

    1. Tästä olen samaa mieltä ja olen puhunut tästä useasti blogissa kun olen alkanut ahdistelemaan tavaramäärää. En ole halunnut kotiini enää yhtään “hetken” tuotetta tai huonekalua, vaan kestäviä ratkaisuja vuosikymmenille.

      Vaikka autoton päivä oli Pariisissa hyvä (siellä se tosiaan oli autoton) se syy miksi sitä vietettiin oli todella ikävä. Miksi pitää sitten vasta reagoida kun ilma on jo ihan totaalisen saastunut?

      Luulisin, että kunhan vanhin sukupolvi jää pois, työkulttuuri muuttuu suuremmilta osin. Teenhän minäkin nyt töitä sängystä käsin vaikka kello on 22:30 ja vielä on paljon hommaa jäljellä.

  8. Mä toivon hartaasti sitä, että muovin kulutukselle saataisiin jonkinlainen piste. Jos muovia käytetään, sen pitäisi olla oikeasti hajoavaa tai sen pitäisi olla kierrätettävää. Lisäksi merissä olevat massiiviset muovilautat tulisi saada hävitettyä ympäristöystävällisellä tavalla. En halua tulevien sukupolvien hukkuvan roskiin :(

    1. Näitkö mun Instagram Storyt muutaman päivän takaa kun paasasin tästä asiasta. Ahdistaa kun salaattikin ja yksinäinen munakoiso on pakattu muoviin :/

      Olen nähnyt muovilautat Aasiassa ja Meksikosa Tulumissa kauniille rannalle ajautui hurjasti roskaa. Ei veteen tehnyt mieli mennä edes uimaan. Minulla oli vaihtoehto, mutta meressä elävillä eliöillä ei ole :/

    2. Tähän tavaran ostamiseen tuli just eilen uusi näkökulma: oltiin kaverin kanssa kahvillan, hän on lähdössä parin viikon päästä reissuun ja suunnitteli matkalaukun ostoa. Johon sitten ihan extempore heitin, että hän saa lainata sopivan kokoista matkalaukkua minulta. Kaveri innostui ja pian mun laukku lähteekin hänen mukaansa reissuun :) aina ei tartte ostaa kaikkea itselle!
      Meillä on myös äidin kanssa yhteinen ompelukone, joka seilaa tarpeen mukaan mun ja äidin kodin välillä! :D

  9. Toivon, että ihmiset alkaisivat kiinnittämään enemmän huomiota kulutuskulttuuriin ja sen jo näkyviin ongelmiin esimerkiksi muovin suhteen. Esimerkiksi zero waste-niminen elämäntyyli on sellainen mitä ihailen.

    1. Se on hieno elämäntapa. Kunnioitan ihmisiä niin paljon ketkä elää sillä tavalla. Mietin usein, että miksi meillä ei ole enemmän esimerkiksi tämänkaltaisia ohjelmia valistamassa erilaisista valinnoista mieluummin kuin jotain hömppää joka kanava täynnä.

  10. Itse opetamme perheessä lapsille korjaamisen taitoja. Ennen uuden tuotteen hankkimista ja on aina tärkeä selvittää korjaamiskelpoisuus. Esim. Jääkaappi korjattiin vaihtamalla kondensaattori itse, lämminvesivaraajasta vaihdettiin termostaatti myös itse. Lapset korjailee polkupyöriään, tuunasipa keskimmäinen vanhasta potkulaudasta tuliterän menopelin. Kaikilla pysyy työkalut käsissä ja ongelmanratkaisukyky kehittyy. Myös luonto säästyy, kun asioita tuunaillaan.

    1. Hieno esimerkki – kiitos!

      Tämä on myös jotain sellaista missä itse voisin petrata vaikka harvemmin meillä mikään hajoaa. Mieheni oli tosin tässä asiassa hieman extreme-ennen minua. Hänellä oli 15 vuotta vanha sohva kotona josta oli pohja hajonnut ja kirjat pitivät sitä paikoillaan??! Ihan hänenkaltaiseksi “korjaajaksi” en ole alkamassa, mutta muuten voisin kyllä miettiä asioita tarkemmin.

      Tuo ongelmanratkaisukyky -aspekti on myös lapsille varmasti hyvä asia sekä myös se, että opitaan tekemään käsillä asioita.

  11. Heippa!
    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Uskon, että pienillä valinnoilla on merkitystä. Meillä lämmitys tulee maalämpönä ja mökillä käytetään aurinkosähköä (joka tosin esim. viime kesänä aiheutti pientä haastetta…). Pienessä kaupungissa julkisen liikenteen toivoisi olevan tehokkaampaa, mutta käyttäjämäärät eivät riitä. Toki moneen paikkaan pääsee jalkaisin ja pyörällä, kun vaan viitsii.

    Haaveilen siitä, että isoilla ja pienillä päätöksillä luontomme säilyisi myös lapsillemme ja lapsenlapsillemme puhtaana.

    Loppuun vielä kysymys. Luin seuraavaa pätkää tekstistäsi ja jäin miettimään, ymmärsinkö virkkeen väärin vai tarkoitatko tässä oikeasti etätyötä? ”Varsinkin Suomessa meillä on läsnätyönkulttuuria enemmän, jotta ruuhkissa istumisilta vältytään ja työntekijät voivat käyttää aikansa paremmin kotona töitä tehden, kuin ruuhkissa istuen ja ilmaa saastuttaen.”

    1. Heippa,

      kiitos paljon :)

      Niin on ja minusta niistä omista valinnoista on myös tärkeä puhua, silläsiten ihmiset valistuvat ympärillä.

      Suomessa aurinkopaneelit tuottavat varmasti välillä hieman haastetta… Ranskassa ne eivät tuottaisi muuten kuin ulkonäkökantilta.

      Joo, etätyös/läsnätyö. Entisessä työpaikassani käytettiin enemmän läsnätyötä sen takia koska työ oli läsnä missä sitten olitkin kun ns. virallisia työaikoja ei ollut. Etätyö on minusta, että teet työn tiettynä aikana (08-17). Läsnätyö oli enemmänkin sitä, että teit töitä oman rytmisi ja kalenterisi mukaan, ei niinkään tiettynä kellonlyömänä. Kaikille ei sovi 06:30 tai 21:00 palaverit, mutta minua ne eivät sinällään haittaa jos ne tunnit otetaan sitten muulloin takaisin.

  12. Meillä ei polteta valoja turhaan ja suositaan led lamppuja. Lisäksi ostan vain mitä tarvitsen ja kierrätän. Auto meillä välttämätön, koska työaikojen mukaisesti ei kulje julkista liikennettä. Olisi hyvä jos ihmiset kiinnittäisivät huomiota valojen käyttöön, polttimoihin, kierrättäisivät ja muutenkin valintoihinsa.

    1. Heippa Mari,

      niin pienelläkin asialla kuin valaisimilla voi aikuttaa. Tämä oli yksi asia mikä itseäni kirpaisi kun maksoin 30 led-valaisimesta melkein 500 euroa, mutta niiden pitäisi olla ikuisia sekä tuli itselle parempi mieli kun tällaisen sijoituksen tein. Sijoitin ympäristöön enkä minnekään muualle :)

  13. Omassa kulutuksessani avainasemassa on kestävyys ja kierrätettävyys materiaaleissa. Harkitsen mieluusti vähän pidempään hankintoja ja tutkin vaihtoehtoja. Tuotteen / tavaran ollessa jo alunperin käyttöönsä toimiva ja esteettisesti ja muutoinkin mieluisa, se tulee myös käytettyä elinkaarensa loppuun tai jos tuotteen oma käyttötarve jostain syystä päättyy, siitä on iloa ja hyötyä seuraaville käyttäjillekin. Koska pienistä puroista kasvaa isoja virtoja, unelmoinkin siitä, että ihmiset tarttuisivat hanakasti mahdollisuuksiin omassa kulutuksessaan vaikuttaa ympäristöön.

    1. Olen ennen ollut impulsiivisempi kuluttaja, mutta viimeisien vuosien aikana olen parantanut tapojani huomattavasti.

      Käytän myös asioita niiden elinkaaren loppuun. En osta asioita vain sen takia, että jokin asia olisi kiva vain hetken. Tämän takia en ole pitkään aikaan tehnyt mitään asujuttujakaan.

      Näinhän se on ja sen takia omista puroista ja valinnoista on hyvä puhua :)

  14. Unelmoin itse luonnonmukaisemmasta elämästä maaseudulla. Tällöin toki julkisten käyttö olisi vaikeaa, mutta koen sopivani enemmän maalle. Muilla valinnoilla pystyisi sitten vaikuttamaan.

    1. Heippa,

      itse en pystyisi maalla asumaan, mutta ymmärrän miksi se ihmisiä viehättää :)

      Olen maininnut monesti, että täydellinen on vaikea näissä asioissa olla, mutta valintoja voi jokainen tehdä omistä lähtökohdista :)

      Olen

  15. Helsingissä hybridin/sähköauton asukaspysäköntitunnuksen saa puoleen hintaan ja Easy Park-appin kautta pysäköinnin ympäri Suomea alennettuun hintaan.
    Itse lajittelen ja kierrätän sekä käytän kaupassa kestokasseja, muutaman mainitakseni.

    1. Heippa,

      Oi miten kiva kuulla :)

      Me kierrätetään kaikki muu paitsi biojäte, sillä sille ei ole paikkaa Hollannissa. Täällä ei siis ole roskiksia vaan roskat heitetään kadulle ja ne tullaan hakemaan tiettynä päivänä pois.

  16. Asun pääosin Lontoossa, joten unelmani ovat varmaan suomalaiselle pieniä ja turhanpäiväisiä :)

    Niitä on monin puolin – toimiva kierrätys yhden sekalaisen “kierrätysastian” sijaan (samaan syssyyn sinne menee siis kaikki paperista muoviin!) Jopa ympäristöjutuista valveutuneimmat brittiystäväni eivät ole kierrätystietoisia suomalaisiin nähden. En tiedä oliko Ranskassa samanlaista ollenkaan, mutta expattina sitä nopeasti kaipaa Suomen kierrätystä. En osaa kuvitella monen britin tekevän samaa mitä me kotona ainakin joskus teimme – autolla roskien viemisen isoihin keräyslaatikoihin Prisman pihassa. Muutenkin täällä Lontoossa on minun mielestäni ikävän roskaista – esimerkiksi aamuiset ja iltapäiväiset metrossa jaettavat ilmaislehdet päätyvät ikävästi kaduille, metron penkeille, ihmisten jalkoihin yms. Minulle nämä lehdet tuntuu turhalta paperin kulutukselta ja roskaamiselta, enkä ikinä ota niitä jakajilta.

    Brittiläinen tiivistys ja rakennus ovat tietty aivan omaa luokkaansa. Mutta kuten sanoit, täällä ymmärtää nopeastikin että aina ei huonelämpötilan edes tarvitse olla parissakympissä. Villapaitaa vaan päälle sisällä, säästyy (hukka)lämmöiltä ja sähkölaskuiltakin. Unelmoin paremmin tiivistetyistä asunnoista ja etenkin toimistoista täällä.

    Ja tietty vihanneksista ja hedelmistä joita ei ole pakattu muoviin – niitä ei ole kiireisen työssäkäyvän aina helppo napata matkaansa. Täällä näkyy myös paljon pullovettä monella, koska Lontoon vesi ei ole puhtainta. Juon itse hanasta tai filtterikannusta. Voisin paasata tästä pitkäänkin :)

    t. Lontoon lukija

    1. Heippa sinne,

      en usko, että ovat turhanpäiväisiä – hyvin avartavia varmasti :)

      Tämä kierrätysasia oli itseasiassa Ranskassa paremmin mitä Hollannissa. Tämä on ollut suuri yllätys täällä miten näin edistyksellisessä maassa ei kierrätetä. Australialainen tiimiläiseni oli heittämässä lasipulloa roskiin ja kun huomautin, että se pitäisi kierrättää, oli hän aivan ihmeissään??

      Meillä ollaan minusta Suomessa todella valveutuneita. En tiedä lähipiiristäni ketään kuka ei kierrättäisi. Hollannissa meillä ei siis ole edes roskiksia, vaan roskat laitetaan pihalle maanantaina ja torstaina. En tiedä mistä johtuu että roskiksia ei ole. Ehkä siitä, että kanaalin reunoilla ei ole tilaa? Tai sitten pelätään rottaongelmaa? En osaa sanoa.

      En pidä mistään ilmaisjakelusta, kun ne menevät suoraan roskiin kumminkin.

      Lämpö saa erilaisen käsityksen kun asuu Suomen ulkopuolella. Meillä ei ole lämpimiä kuukausia, mutta taloja kylläkin. Ensimmäisenä vuonna olin Pariisissa jatkuvasti kipeänä kun olin niin viluinen koko ajan. Sitten löysin kotitohvelit ja villapaidat :D

      Muovin määrä on Hollannissa myös aika järkyttävä. En tiedä otetaanko Suomessa hedelmät pois muovista kun ne laitetaan esille vai miksi tässä on niin suuri a eroja?

      Meillä on brita myös, mutta juon tosin hanasta täällä vettä. Mieheni juo pullovettä ja ostinkin hänelle Soda Streamin kun en haluaisi nähdä muovipulloja kotona.

      Terkut sinne Lontooseen :)

  17. Ainiin, täytyy lisätä vielä että Hesari on jo monta vuotta tullut sähköisenä eli ipadiltä luetaan. Eikä meille muitakaan lehtiä enää tule…joskus erittäin harvoin ostan matkalle lehden.
    Kirjat haluan edelleen lukea paperiversiona, olen kyllä kokeillut ipadiltä.

    1. Meille ei tule kun New Yorker ja muutenkin luen lehtiä paperisena ihan todella todella vähän.

      Luen kirjat myös paperisena vaikka minua oikeasti ahdistaa nuo kymmenet pahvilaatikot täynnä kirjoja varastossa. Ne ahdistaa jo sen paperin takia, mutta myös sen takia että minne ne voi laittaa säilöön, sillä esille en niitä halua.

  18. Eniten vaikuttava asia olisi se, että ihmiset lisääntyisivät vähemmän. Jokainen uusi ihminen kuitenkin joka tapauksessa kuluttaa ympäristöä. Voisikin miettiä, olisiko esim 3-4 sijaan 1-2 sopiva lapsiluku. Tai jopa ei yhtään. Tää on vähän tabu aihe vielä nykyäänkin, mutta halusinpahan tuoda tämänkin esille. Myös lihansyönnin (etenkin nauta) vähentäminen ja lentomatkailun välttäminen ovat isoja tekijöitä.

    1. Heippa,

      olen tätä asiaa hivenen sivunnut, vaikka arka aihe onkin. Tämä on yksi asia mistä me puhumme usein kotona ja nimenomaan olen 1-2 lapsen kannalla tai adoptiolasten.

      Me syömme kerran viikossa nykyään lihaa ja nautaa vähiten. Olen tosin huomannut, että miten tämä on vaikuttanut omaan terveyteeni, sillä en saa kaikkia asioita tarpeeksi, mutta se on ihan omasta laiskuudesta kiinni. Pitäisi muistaa syödä sitä rautaa.

      Lentomatkailusta saan katsoa itseäni peiliin. Euroopassa en tosin lentele muuten kuin Suomeen ja Ruotsiin, sillä muuten käytän junaa.

  19. Onneksi joskus luontoa voi säästää myös olemalla laiska :) Pesen esimerkiksi vaatteita hyvin, hyvin harvoin, oikeastaan useinmiten vasta sitten, jos niihin on tullut jokin näkyvä tahra. Olen säännöllisesti vuosien varrella varmistanut lähipiiriltäni, ettei ympärilläni myöskään leiju “pesemätöntä” hajua, joten uskallan suositella tätä kikkaa muillekin. Lisäksi vaatteet pysyvät hyvinä, kun niitä ei kuluteta pesukoneessa! (Alusvaatteet ja sukat toki vaihdan päivittäin puhtaisiin, ihan liian outo en ole.)

    1. Heh, olet minun vastakohtani. En edes tiedä monta koneellista minä pesen pyykkiä viikossa. Minä kun rakastan silittämistä ja pyykkäämistä.

      Se on varmasti totta, että vaatteet eivät kulu. Huomaan nimittäin omissa vaatteissani, että ne nimenomaan kuluvat nopeammin kun pesen ne kerran käytön jälkeen.

  20. Ensin unelmia.
    Uskon että jonain päivänä vielä kauhistelemme tätä nykyistä ja aiempaa kulutusta, miten olemme voineet ostaa tuotteita ilman tietoa niiden carbon indexistä (tai hyötyindeksistä )ja kokonaiseettisyysasteesta. Ne voisivat olla kaikille tuottajille pakollisia kerrottavia tuotteen ominaisuuksia, ihan kuten väri, koko jne.

    Jokaisella voisi olla myös oma henkilökohtainen hiilijalanjälki-tili, johon kaikki ostot kertyvät (jotka sisältävät siis tarvittavat tiedot) – omasta datasta sitten voisi vaikka puhelimesta lukea kuinka ekologisesti elää – ja ellei, niin ”ostelulupa” loppuisi siihen. Lisää ”hiilipisteitä” saisi kierrättämällä tuotteet takaisin samalle valmistajalle joka hyvittäisi pistetiliäsi tai myymällä vertaiskaupassa. Utopiaa, tai voisikohan olla että joku jossain jo kehitteleekin tällaista?

    Sitten nykyhetkeä.
    Ledit ovat jo hyvä tie sähkönkulutuksen suitsimiseen, mutta kuka ottaisi vielä vastuun ledien materiaalien kierrättämisestä tai hyödyntämisestä kun elinkaari on loppunut? Muoville saatanee toivon mukaan jo piankin korvaavia vaihtoehtoja ainakin osaan käyttötilanteista.

    Vaatteita, kenkiä ja oikeastaan mitä tahansa tuotehankintoja voi miettiä tuotteen käyttöiän – 5 vuotta – 10 –vuotta -25 vuotta kautta. Jos pitkään aikaan sitoutuminen huolettaa, ajatusta tuotteen hyötyindeksistä voi jo soveltaa miettimällä saako tavaran tms. kaupaksi käytettynä, vai eikö se kelpaa kenellekään edes lahjoitettunakaan.

    Olen itse ostanut kaikki lapseni vaatteet ja harrastusvälineet tällä periaatteella (ts. vähän laadukkaampia vaatteita) ja kierrätin ne 100 %:sti. Ja tästä on jo kohta 20-30 vuotta, hui! :D Nykyään kai kaikki enemmän tai vähemmän toimii näin. Ennen oli häpeällistä ostaa tai käyttää ”toisen vanhaa”. Onneksi nyt vintage rulettaa– varsinkin siellä Amsterdamissa on paljon kivoja (esim. mekko-)kauppoja joissa on second handia!

    Että kyllähän sitä on unelmia… Kunpa jokainen ottaisi sen yhden askeleen eettisempään suuntaan omissa ostotottumuksissaan, koostuisi niistä jo melkoinen polku eteenpäinmenoa.

    Iloista pääsisäisenaikaa!

    1. Heippa,

      luulen, että tämä tulee olemaan nimenomaan samanlainen tanu lapsenlapsillemme mitä tupakka on meille. “Kuka hölmö on uusinut sohvan joka toinen vuosi” tai “voitteko kuvitella, että joku otti lentokoneen Amsterdamista Pariisiin.”

      Hyvä pointti, että miten eettisyysaste tulisi olla tuotteessa. Nythän tavallaan fairtrade-merkki kertoo jo jotain, mutta esimerkiksi jos esimerkiksi H&M:n paidassa olisi vaikka tietynlainen reittaus sen kestävyydestä tai ekologisuudesta, miettisi kuluttaja varmasti kaksi kertaa mitä ostaa ja mistä.

      Olen muutaman kerran tehnyt hiilijalanjäkitestin ja varmasti tällaista dataa kerätään jo isojen tavaratalojen datasta. Olisi jopa outoa jos keskivertoasiakkaan ostoksista ei tehtäisi jonkinlaista analyysiä, että kuinka paljon kukakin kuluttaa ja millaisia tuotteita. Uskon, että valveutuneimmissa ketjuissa tai tavarataloissa katsotaan kokonaiskuvaa ja jaetaan se asiakkaille keskimääräisesti.

      Niinhän se on, mutta todella toivon, että ledini eivät ihan heti mene rikki. Minun led-ihminen tässä vieressä tosin sanoi, että niitä voi jo kierrättää. Ihan takuusen en mene, muta kovasti hän näin väitti.

      Kenkien osalta saan katsoa itseäni peiliin, muiden vaatteiden osalta olen aika hyvässä jamassa. Minulla on vain vaatteita joita pidän. En ikinä oikein osta sillä periaatteella, että laitan myyntiin mitään. Aika usein käytän vaatteen elinkaaren loppuun.

      Täytyy myöntää, että en ole oikein käynyt missään secondhand tai muussa liikkeessä täällä. En vain halua enää mitään lisää kun edelleen on aivan liikaa tavaraa.

      Näin juuri. Ei tarvitse kaikkea kerralla muuttaa, mutta jos vaikka vaihtaisi ne ledit niin oltaisiin jo pitkällä :)

      Kiitos paljon, ihanaa pääsiäistä myös sinne :)

  21. Hyvä aihe. Olemme just muuttaneet omaan kotiin omakotitaloon. Paljon piti miettiä uusiksi. Edellinen koti oli vuokra rivari, josta löytyi sekajäte, biojäte, lasi, kartonki, paperi, metalli ja pien elektroniikka laatikot roskakatoksesta. Ei tarvinut miettiä sen kummemmin mihin vie kun kaikelle oli paikkansa ja sekajätekkin meni polttoon eli konkreettista jätekasaa ei syntynyt. Mutta nyt. Esim. En tiennyt tänne muuttaessa paljonko meillä tulee sekajätettä ja kun ei olla vielä hankittu kompostia niin näin aluksi biokin menee siis sekajätteeseen. Kysyin jätelaitokselta minkä kokoinen oli edellisillä asukkailla ja monestikko oli tyhjennys. Heillä oli pieni laatikko joka viikko tyhjennys. Otin sitten joka toinen viikko tyhjennyksen ja sekin on liikaa. Ei tuu täyteen 240litranen laatikko 5 hengellä kahdessa viikossa. Nyt kaks kuukautta testattu. Ens viikolla vaihdan välin kolmeen viikkoon. Tänne asioita ostaessa teimme päätöksen, että jos ostetaan uutta sen pitää olla aikaa kestävä, laadukasta ja kotimaista. Valaisimet on meillä ollut jo monta vuotta ledeillä. Valoja ei tarvita kyllä paljoa, koska joka huoneessa on isot ikkunat eli verhot auki elellään iltaan asti, sitten valoja päälle sinne missä ollaan. Lämmitys on säädetty niin, että pysyy 20-21. Eikä sähkölaskun mukaan ihan mahottomasti se kuluta (poistoilmalämpöpumppu) pakkasta kun oli kuitenkin 20 astetta parikin viikkoa.

    Vuokralla asuessa kiinnitin huomiota huoltoyhtiön valitsemiin uusiin laitteisiin. Jos jollain hajosi jääkaappi, liesi yms. tuotiin uusi joka oli halvalla saatu ja todella huono laatuinen. Meillä kesti alle vuoden uusi jääkaappi. Merkkiä ei näy markkinoilla eli varmaan tilaa tehtaalta suoraan. Tällaisia investointeja en ymmärrä niinkin isossa vuokra yhtiössä.

    Unelmoin puhtaasta ilmasta ja roskattomasta luonnosta.

    1. Onnea uudesta kodista :)

      No meillä ei ole täällä roskakatosta, roskat heitetään kadulle. Olin aluksi hieman järkyttynyt, mutta olen myös löytänyt vaintoehtoja miten kiettättää täällä vaikka se laatikko onkin pienen matkan päässä.

      Samanlaisen päätöksen tein minä.Yhtään Ikean kertakäyttö-huonekalua en enää halua.

      Lämpöä joskus kaipaan ja meillä on myös 20-21 astetta ja joskus kyllä toivoisi, että olisi kunnolla lämmin niin kuin suomalaisissa kodeissa.

      Mä en kertakaikkiaan kestä tällaista ajattelua. Menee hermo kun joku pihistelee tällaisista asioista kun parhaillaan jääkaappi voi kestää 10 vuotta. Ostin kaksi vuotta sitten blenderin 80 eurolla ja se oli ihan naurettavan huono. ei sillä tehnyt edes smoothieita. Ostin kuukauden päästä uuden 200 eurolla ja lupasin itselleni, että en enää pihistele tällaisissa asioissa, sillä hapla on harvoin hyvä. Nyt blenderi majailee käytännössä käyttämättömänä kaapissa eikä sitä kehtaa edes antaa kenellekään koska se on niin huono.

      Hyvää pääsiäistä!

  22. Todella hyvä postaus ja tärkeää asiaa, kiitos siitä! :) unelmoin siitä, että muun muassa kierrättäminen ja led-lamput olisivat pakollisia ja sähköautot ainoa vaihtoehto yksityisautoilijoille. Unelmoin myös siitä, että yritykset huomioisivat ympäristöämme yhä enemmän ja paremmin. Tilastojen valossa tuntuu, että kuluttajien toimet maapallon suojelemiseksi eivät vaan riitä.

  23. Haaveilen siitä, että tietoisuutta lisättäisiin ja perusopetuksen kouluissa kuuluisi tärkeänä osana kestävä kulutus ja kehitys. Tällä hetkellä vastuu on pitkälti kotona (enkä tätä väheksy yhtään), mutta ne perheet, jotka eivät osaa, saisivat tukensa koulusta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*