Lähi-Idän keittiön suosikkeihini kuuluu ehdottomasti erilaiset levitteet, eli tutummin spreadsit. Olen muutenkin alkupalaihminen, niin erilaiset dipit ja levitteet kasvisten ja leivän kanssa ovat aika tuttuja meidän keittiöstämme. Edellisen lauseen kirjoittamisen jälkeen taisin todeta, että olen kyllä aika kaikkien ruokien ihminen, oli se sitten alkupala tai jälkiruoka.
Punajuurihummus fetalla on yksi vakio dippi liharuokien kanssa, mutta eilen tein trendiruoaksi yltänyttä dippiä, whipped fetaa. En tiedä mistäpäin maailmaa se alkujaan tulee, mutta veikkaisin Israelia, Libanonia, Kyprosta tai Kreikkaa. Voin olla täysin väärässä, mutta jostain noilta seuduilta se varmaankin tulee.
Jos menette joskus esimerkiksi Israeliin, ovat erilaiset dipit osa brunssilautasta oliivien ja kasvisten kera. Olen muutenkin viimeisten vuosien aikana alkanut innostumaan enemmän Lähi-Idän keittiöstä ja varsinkin Libanonilainen ruoka on mieleeni. Pariisissa ollessa löysin Liza ravintolan meidän kotinurkiltamme, joten jos olet menossa joskus Pariisiin, laittaisin Lizan listalle. Amsterdamista löytyy kaksi israelilaista ravintolaa; rennompi D&A sekä fiinimpi Neni.
Nyt kun ravintolat tai noutoruoka ovat vähissä tässä omassa arjessa, tulee kotona kokkailtua paljon paljon enemmän mitä koskaan aiemmin. Unelmoin ravintoloista tilaamisesta, mutta kun se ei ole ollut mahdollista, on pitänyt ryhdistäytyä aika lailla arkiruokailun suhteen, kun meitä on ollut kaksi kotona.
Dipin tekeminen on todella helppoa ja jos pitää homejuustosta, voi fetan vaihtaa sinihomejuustoon. Sinihomejuustodippi toimii hyvin porkkanoiden kanssa. Ja sanon tämän nyt ihmisenä, joka ei suuremmin pidä sinihomejuustosta. Fetalevite toimii todella hyvin grillatun kanan kanssa ja söimme kuvan levitteen eilen sunnuntaina nimenomaan perunoiden ja kanan kanssa. Vierelle vähän kurkkua ja tomaattia ja todella vaivaton illallinen oli valmis.
Tarvitset:
100 g Fetaa
150 g Ricottaa
150 g kreikkalaista jogurttia
Puolikkaan sitruunan tai limen menu
1 valkosipulinkynsi
Mausteeksi pippuria ja yrttejä halutessa. Itse lisäsin salaattimaustetta, joka koostui kuivatuista vihanneksista.
Murenna feta blenderiin. Lisää ricotta, jogurtti, pilkottu valkosipulinkynsi ja sitruunan mehu. Sekoita ja maistele. Olen yleensä paljon valkosipulin ystävä, mutta eilen yksi kynsi riitti ja poltti jopa hieman kieltäni. En tiedä mistä johtui, mutta kaksi kynttä olisi ollut eiliseen dippiin hivenen liikaa. Meiltä oli myös sitruunat loppu, mutta lime kävi hyvin myös.
Toivottavasti tykkäätte fetatahnasta. Punajuuritahnaresepti löytyy muuten maistuvammat lihapullat punajuuritahnan kera – postauksesta. Resepti maailman parhaaseen hummukseen löytyy täältä. Voisin tehdä tässä kesän aikana koosteen erilaisista spreadseistä joita teen kotona usein näiden kolmen lisäksi. Erilaiset spreadsit kun kuuluvat ainakin meillä vahvasti grillikauteen.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter