Olin koko viime viikon ihan yksikseni kotosalla, koska poikaystäväni oli lomailemassa. Sillä välin kun hän lomaili niin tein iltasella kaikkia rästihommia täällä kotona ja tapasin ystäviäni. Niin, ja kävin siellä Turussa.
Vaikka on ihan kiva välillä olla yksinkin, mutta kyllä oli ihana saada se toinen kotiin. Minun piti itse asiassa aluksi tehdä meille iltapala picnicin muodossa, mutta epävakainen ilma peruutti picnicin, joten söimme ihan vain sisätiloissa. En ole itse asiassa tehnyt pitkään aikaan yhtäkään kattauspostausta, mutta yllä olevissa kuvissa näette pikaisen ja spontaanin kesäkattauksen. Pitää kyllä alkaa näyttämään teille kattausideoitani, sillä mielessäni on vaikka kuinka monta juttua mitä haluaisin toteuttaa :)
Vaikka me ei sinne picnicille päästy, mutta ripottelin muutaman timjamin oksan pöydälle jotta päästin vähän kesäfiiliksiin ilman harmaudesta huolimatta. Kuvissa näkyvät kauniit lautasliinat ovat Himlan. Servettirenkaat olen muistaakseni ostanut Stockmannilta. Kuvissani näkyy kahdet Iittalan lasit. Juomalaseina minulla on simppelit Verna-lasit. Jälkkärikippoina minulla on Kartio-lasit ja kaatimena saman sarjan kaadin. Tämä ei ole mikään maksettu mainos, mutta nuo kyseiset Kartio-lasit ja -kaadin ovat tällä hetkellä Iittalalla alennuksessa;). Lautasina minulla on tanskalaista muotoilua olevat lautaset, jotka olen saanut äidiltäni kymmenisen vuotta sitten. Pastamme söimme Iittalan Citterio-aterimilla. Pöytäliinoina minulla on Linumin Pepper Salt-kankaasta tehty pöytäliina, sekä Iittalan pellavainen kaitaliina.
________________________________________________________
My boyfriend was on vacation last week so I was all by myself at home the whole week. During the evenings I met my friends and did some cleaning. And on Saturday I went to Turku.
Sometimes it’s nice to be alone, but of course I prefer to be at home with him. I planned to surprise him with an evening picnic at the park, but unfortunately the weather wasn’t that warm or summerish. So we decided to have our dinner indoors.
Although we couldn’t have our dinner outdoors I tried to create nice summer like of a table setting, so I sprinkled few thyme twigs on the table. Those beautiful brownish napkins are from Himla. Both of the glasses and the pitcher are from Iittala. Plates are Danish design and I got those from my mom about ten years ago. We ate our pasta with Iittala Citterio cutlery. Tablecloths are from Linum and Iittala.
52 Comments
Kaunis kattaus! Mitä tuo hyvännäköinen ruoka on, jossa on mustikoita päällä? :)
Hih, kerron siitä sitten vähän myöhemmin ;)
Kaunis kattaus! Mitä tuo hyvännäköinen ruoka on, jossa on mustikoita päällä? :)
Tiedän tunteen, on se aina vain niin ihanaa saada oma rakas kotiin :)
xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/
Niin on. Hassua kun en osaa enää edes nukkua yksin :)
Tiedän tunteen, on se aina vain niin ihanaa saada oma rakas kotiin :)xxxEhttp://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/
Yllärit ovat niin parhaita. :) Toisen oli varmasti ihana tulla kotiin!
Niin on. Ja kaikista parastahan niissä on kun tietää toisen arvostavan tämänkaltaisia ylläreitä eniten maailmassa :)
Yllärit ovat niin parhaita. :) Toisen oli varmasti ihana tulla kotiin!
Voi miten ihanasti olet ottanut rakkaasi vastaan! Tuollainen olisi minusta ihan paras yllätys: että joku odottaisi valmiin ruuan kanssa ja voisi vain käydä pöytään herkuttelemaan. Minä olen meillä se ruokavastaava ja mies lähinnä lämmittää sujuvasti. Kadehdin oikeasti naisia, joiden miehet laittavat herkkuaterioita (ja joku varmasti kadehtii sitä, mitä minun mieheni siivoaa, pyykkää ja hoitaa lapsia eli en voi valittaa…). Toisaalta kilot tahtovat tässä keski-iän kynnyksellä tarttua jo melkeinpä ruokakuvien katselusta, joten ehkäpä parempi, että itse on se ruokavastaava :)
Mies ja lapset lähtivät mummolaan ja olen jo kolmatta päivää yksin kotona. Ajattelin hemmottelevani itseäni kaikilla ihanilla ruuilla, mutta huomaan, että syöminen ei olekaan ykkösenä prioriteettilistalla ja itse asiassa olen välillä unohtanut sen kokonaan. Ja syönyt vain jotain nopeaa – ostin ihania salaattitarpeita, mutta en ole jaksanut pilkkoa edes niitä, vaan syönyt pakastepizzaa… (jota ei meillä kyllä syödä yleensä ikinä, joten se olikin oikeastaan special-herkku) Syöminen on niin ihanaa seurassa, että hyväkään ruoka ei maistu samalta yksin!
Ihania kesäpäiviä (täällä on pari päivää paistellut ihan kivasti) sinulle ja rakkaallesi! <3
Hei Tarja, olenkin kaipaillut sinua :)
Minä kadehdin myös, mutta toisaalta, saanpahan olla keittiössäni rauhassa :)
Taidan laittaa copy pastena tuon siivous ja pyykkäys kohdan hänen mailiinsa vinkkinä ;).
Voi, olet varmasti minilomasi ansainnut. En osaa edes kuvitella minkälaisen työn te äidit teette lastenne kanssa. Tai tarkoitan, että kun aina sanotaan että kotiäitien elämä on niin helppoa, mutta uskon myös että se saattaa olla myös aika ajoittain aika uuvuttavaa. Joten ihanaa että saat nyt hetken hengähtää ja nauttia olostasi siellä kotona :)
Se on muuten hassua, että unohtaa syödä. Ihmettelin viime viikolla yksi päivä että miksi en saa unta, mutta sitten tajusin etten ollut koko päivänä syönyt kuin yhden jogurtin niin kroppani kävi ihan ylikierroksilla. Minulle käy itseasiassa usein noin, että yksin ollessa syön vain jogurttia. Sillä en jaksa laittaa pelkästään itselleni ruokaa. Joten älä stressaa, syö pizzaa!
Kiitos samoin, nauti olostasi <3
Voi miten ihanasti olet ottanut rakkaasi vastaan! Tuollainen olisi minusta ihan paras yllätys: että joku odottaisi valmiin ruuan kanssa ja voisi vain käydä pöytään herkuttelemaan. Minä olen meillä se ruokavastaava ja mies lähinnä lämmittää sujuvasti. Kadehdin oikeasti naisia, joiden miehet laittavat herkkuaterioita (ja joku varmasti kadehtii sitä, mitä minun mieheni siivoaa, pyykkää ja hoitaa lapsia eli en voi valittaa…). Toisaalta kilot tahtovat tässä keski-iän kynnyksellä tarttua jo melkeinpä ruokakuvien katselusta, joten ehkäpä parempi, että itse on se ruokavastaava :) Mies ja lapset lähtivät mummolaan ja olen jo kolmatta päivää yksin kotona. Ajattelin hemmottelevani itseäni kaikilla ihanilla ruuilla, mutta huomaan, että syöminen ei olekaan ykkösenä prioriteettilistalla ja itse asiassa olen välillä unohtanut sen kokonaan. Ja syönyt vain jotain nopeaa – ostin ihania salaattitarpeita, mutta en ole jaksanut pilkkoa edes niitä, vaan syönyt pakastepizzaa… (jota ei meillä kyllä syödä yleensä ikinä, joten se olikin oikeastaan special-herkku) Syöminen on niin ihanaa seurassa, että hyväkään ruoka ei maistu samalta yksin!Ihania kesäpäiviä (täällä on pari päivää paistellut ihan kivasti) sinulle ja rakkaallesi! <3
Kerro mullekin mitä ihanaa tuo jälkkäri on!
P.S. Lentosuukot tuli perille, kiitos ;)
Hei, kuulet siitä pian ;)
Hyvä, että ne suukot saapuivat perille:)
Kerro mullekin mitä ihanaa tuo jälkkäri on!P.S. Lentosuukot tuli perille, kiitos ;)
Oi minkä näköinen jälkkäri! Täälläkin yksi kiinnostunut kuulemaan siitä lisää! :)
Laitan reseptejä pääruokaan ja jälkkäriin pian tulemaan :)
Oi minkä näköinen jälkkäri! Täälläkin yksi kiinnostunut kuulemaan siitä lisää! :)
Yksinkertaisen kaunista. Kartiot ovat kyllä yksejä suosikkejani, haikalen sellaisen ohuiden kartiolaseien perään… ja mitä tuo mustikka jälkis pitää sisällään? :)
Siis niin minäkin, mutta tuo toinen puoliskoni on sellainen tuholainen noiden lasiaarteideni kanssa, että en uskalla ostaa niitä. Olen ostanut samanlaisia ohuita laseja joskus Portugalista, mutta joku nimeltämainitsematon jamppa on tässä vuosien saatossa onnistunut hajottamaan niitä. En ihan oikeasti ymmärrä että miten hän aina onnistuu hajottamaan kaikkea vaikka muuten niin äärettömän tarkka ja pedantti onkin :)
Hih, saatte reseptit ruokiin vähän myöhemmin ;)
Yksinkertaisen kaunista. Kartiot ovat kyllä yksejä suosikkejani, haikalen sellaisen ohuiden kartiolaseien perään… ja mitä tuo mustikka jälkis pitää sisällään? :)
Hih, kerron siitä sitten vähän myöhemmin ;)
Niin on. Hassua kun en osaa enää edes nukkua yksin :)
Niin on. Ja kaikista parastahan niissä on kun tietää toisen arvostavan tämänkaltaisia ylläreitä eniten maailmassa :)
Hei Tarja, olenkin kaipaillut sinua :)Minä kadehdin myös, mutta toisaalta, saanpahan olla keittiössäni rauhassa :)Taidan laittaa copy pastena tuon siivous ja pyykkäys kohdan hänen mailiinsa vinkkinä ;). Voi, olet varmasti minilomasi ansainnut. En osaa edes kuvitella minkälaisen työn te äidit teette lastenne kanssa. Tai tarkoitan, että kun aina sanotaan että kotiäitien elämä on niin helppoa, mutta uskon myös että se saattaa olla myös aika ajoittain aika uuvuttavaa. Joten ihanaa että saat nyt hetken hengähtää ja nauttia olostasi siellä kotona :)Se on muuten hassua, että unohtaa syödä. Ihmettelin viime viikolla yksi päivä että miksi en saa unta, mutta sitten tajusin etten ollut koko päivänä syönyt kuin yhden jogurtin niin kroppani kävi ihan ylikierroksilla. Minulle käy itseasiassa usein noin, että yksin ollessa syön vain jogurttia. Sillä en jaksa laittaa pelkästään itselleni ruokaa. Joten älä stressaa, syö pizzaa!Kiitos samoin, nauti olostasi <3
Hei, kuulet siitä pian ;)Hyvä, että ne suukot saapuivat perille:)
Laitan reseptejä pääruokaan ja jälkkäriin pian tulemaan :)
Siis niin minäkin, mutta tuo toinen puoliskoni on sellainen tuholainen noiden lasiaarteideni kanssa, että en uskalla ostaa niitä. Olen ostanut samanlaisia ohuita laseja joskus Portugalista, mutta joku nimeltämainitsematon jamppa on tässä vuosien saatossa onnistunut hajottamaan niitä. En ihan oikeasti ymmärrä että miten hän aina onnistuu hajottamaan kaikkea vaikka muuten niin äärettömän tarkka ja pedantti onkin :)Hih, saatte reseptit ruokiin vähän myöhemmin ;)
Yksinkertainen, raikas ja todella kaunis kattaus! Seurasin tuota kommenttikeskustelua ja naurahdin kateellisena, että voi kunpa minäkin voisin joskus unohtaa syömisen, mutta usein jo töissä saattaa hiipiä ajatus mieleen, että “milläkäs herkulla illalla herkuteltaisiin” :D Hyvä ruoka vaikuttaa mulla ainakin usein niin, että se tekee välilä arjesta juhlaa. Mutta totta on myös se, että yksin ollessa ei jaksa samalla tavoin panostaa ruuanlaittoon, kun ei ole ketään ketä varten kokkailisi:)
Aivan ihana blogi! Tykkään hurjasti sun tyylistä ja upeista kuvista! Olen uusi innokas seuraaja :)
http://magdaleenanmatkassa.blogspot.fi/
Hih, no jos minulla on paljon tekemistä niin unodan aina välillä syödä. Mutta älä huoli, otan varmasti ne unodetut suupalat kyllä seuraavalla kerralla takaisin. KOvasti yritän opetella syömään aina kaden tunnin välein, mutta joskus se unohtuu :/
Voi kiitos :´))
Yksinkertainen, raikas ja todella kaunis kattaus! Seurasin tuota kommenttikeskustelua ja naurahdin kateellisena, että voi kunpa minäkin voisin joskus unohtaa syömisen, mutta usein jo töissä saattaa hiipiä ajatus mieleen, että “milläkäs herkulla illalla herkuteltaisiin” :D Hyvä ruoka vaikuttaa mulla ainakin usein niin, että se tekee välilä arjesta juhlaa. Mutta totta on myös se, että yksin ollessa ei jaksa samalla tavoin panostaa ruuanlaittoon, kun ei ole ketään ketä varten kokkailisi:)Aivan ihana blogi! Tykkään hurjasti sun tyylistä ja upeista kuvista! Olen uusi innokas seuraaja :)http://magdaleenanmatkassa.blogspot.fi/
Niin kaunista, harmoonista ja herkullista, ah. Nuo päärynät näyttävät ihanalta maljaissaan, aivan kuin kipuilisivat sitä pitkin. Osaat kyllä kaapata kuviisi aina ihanan rauhallisen ja ylellisen tunnelman :-)
No olen luopunut kukista, sillä ilmeisestikään ne eivät pida minusta joten koristelen sitten hedelmillä :)
Voi kiitos Pipsa <3
Hedelmät ovat kaunis koriste :-)
Niin kaunista, harmoonista ja herkullista, ah. Nuo päärynät näyttävät ihanalta maljaissaan, aivan kuin kipuilisivat sitä pitkin. Osaat kyllä kaapata kuviisi aina ihanan rauhallisen ja ylellisen tunnelman :-)
Todella kaunis kattaus ja ihana jälkiruoka, vesi herahti kielelle :)
Se on itseasiassa jogurttiin pojautuva jälkkäri ;)
Todella kaunis kattaus ja ihana jälkiruoka, vesi herahti kielelle :)
Hih, no jos minulla on paljon tekemistä niin unodan aina välillä syödä. Mutta älä huoli, otan varmasti ne unodetut suupalat kyllä seuraavalla kerralla takaisin. KOvasti yritän opetella syömään aina kaden tunnin välein, mutta joskus se unohtuu :/Voi kiitos :´))
No olen luopunut kukista, sillä ilmeisestikään ne eivät pida minusta joten koristelen sitten hedelmillä :)Voi kiitos Pipsa <3
Se on itseasiassa jogurttiin pojautuva jälkkäri ;)
Hedelmät ovat kaunis koriste :-)
Moikka! Lupailit noita reseptejä sillon kun julkaisit tän ja nyt muistin etten mä ainakaan löytänyt niitä mistään. En tiiä oonko ohittanu ne vai etkö oo muistanukkaa laittaa niitä vai onko ne vasta tulossa? :)
Moikka! Lupailit noita reseptejä sillon kun julkaisit tän ja nyt muistin etten mä ainakaan löytänyt niitä mistään. En tiiä oonko ohittanu ne vai etkö oo muistanukkaa laittaa niitä vai onko ne vasta tulossa? :)
Heips Sofie,
Olen inspiroitunut ansiostasi (jälleen kerran) Linumin kankaista. Ensimmäiset ruokaservetit ovat teetätyksessä :) Tiedustelisinkin minkäkokoisia nuo sinun ruokaliinat ovat? Minulla on nyt valkoiset kokoa 50 x 50 cm, ja koko tuntuu jotenkin hurjan isolle. Kuinka useat ruokaservetit olet teettänyt itse? Tai kuinka monet sinulta ylipäätään löytyy? Entä erilaisia servettirenkaita? Näistäkin voisi olla kiva nähdä jopa oma postaus, jos mahdollista :)
Ihanaa viikonloppua!
Sitä pitikin vielä kysyä, että pidätkö pöytäliina koko ajan pöydässä vai ainoastaan silloin kun teet kattauksia? Tarkoitan siis että onko arjessakin pöytäliinat käytössä vai kenties kaitaliinaa tai tabletteja :)
Hei Jenni :)
Ruokaliinani ovat nimenomaan 50X50. Ne saattavat tuntua isolta, mutta itse koen että ne ovat olleet todella hyvän kokoisia :)
Olisinkohan teettänyt neljät erilaiset servetit? Näin äkkiseltään luulen ainakin niin :) Kiitos muuten postauehdotuksesta!! Aivan loistava ehdotus :)
Riippuu tilanteesta. Pöytäni on tällä hetkellä niin huonossa kunnossa niin pidän sitä sen takia nyt pöydällä. Olen itse siis tuunannut pöytäni ja sen takia maalipinta ei ehkä ole se kaikista kestävin mahdollinen ;)
Kaitaliinoja käytän todella paljon ja tablettejakin aika usein. Toivoisin, että löytäisin jonkun kivan pöydän pian tuon vanhan tilalle :)
Vielä kyselisin öljy- ja balsamicopulloista :) Millaiset sinulla on, tai voisitko suositella joitain? Minulla on Iittala Tools öljy-pullot, jotka ovat poistuneet käsittääkseni jo tuotannosta. Näissä on sellainen ongelma, että öljy/balsamico vuotaa läpi pullon pohjasta. Yhdet on jo vaihdettu tehtaalla uusiin, mutta niissäkin toistuu sama ongelma. Joten uudet pitäisi hankkia..
Heips Sofie,Olen inspiroitunut ansiostasi (jälleen kerran) Linumin kankaista. Ensimmäiset ruokaservetit ovat teetätyksessä :) Tiedustelisinkin minkäkokoisia nuo sinun ruokaliinat ovat? Minulla on nyt valkoiset kokoa 50 x 50 cm, ja koko tuntuu jotenkin hurjan isolle. Kuinka useat ruokaservetit olet teettänyt itse? Tai kuinka monet sinulta ylipäätään löytyy? Entä erilaisia servettirenkaita? Näistäkin voisi olla kiva nähdä jopa oma postaus, jos mahdollista :)Ihanaa viikonloppua!
Sitä pitikin vielä kysyä, että pidätkö pöytäliina koko ajan pöydässä vai ainoastaan silloin kun teet kattauksia? Tarkoitan siis että onko arjessakin pöytäliinat käytössä vai kenties kaitaliinaa tai tabletteja :)
Hei Jenni :)Ruokaliinani ovat nimenomaan 50X50. Ne saattavat tuntua isolta, mutta itse koen että ne ovat olleet todella hyvän kokoisia :)Olisinkohan teettänyt neljät erilaiset servetit? Näin äkkiseltään luulen ainakin niin :) Kiitos muuten postauehdotuksesta!! Aivan loistava ehdotus :)Riippuu tilanteesta. Pöytäni on tällä hetkellä niin huonossa kunnossa niin pidän sitä sen takia nyt pöydällä. Olen itse siis tuunannut pöytäni ja sen takia maalipinta ei ehkä ole se kaikista kestävin mahdollinen ;)Kaitaliinoja käytän todella paljon ja tablettejakin aika usein. Toivoisin, että löytäisin jonkun kivan pöydän pian tuon vanhan tilalle :)
Vielä kyselisin öljy- ja balsamicopulloista :) Millaiset sinulla on, tai voisitko suositella joitain? Minulla on Iittala Tools öljy-pullot, jotka ovat poistuneet käsittääkseni jo tuotannosta. Näissä on sellainen ongelma, että öljy/balsamico vuotaa läpi pullon pohjasta. Yhdet on jo vaihdettu tehtaalla uusiin, mutta niissäkin toistuu sama ongelma. Joten uudet pitäisi hankkia..