Wedding Fever?

Olin viime viikonloppuna unelmieni häissä. Häät eivät tosin olleet omani, vaan pääsin todistamaan ihanan pariskunnan suurta päivää hääkuvaajan roolissa. Olin häkeltyä onnesta heitä katsoessani ja täytyy myöntää, että aika ajoin olin aika vettynyt valokuvaaja. Varsinkin kauniit puheet pistivät tämän neidin kyyneliin ja välillä tuntui ettei niistä onnen kyynelistä meinannut tulla loppua millään.

Häät olivat siis monessa mielessä niin äärettömän kauniit, niin ulkoisesti kuin ajatustenkin tasolla. Häät pidettiin ravintola Saaristossa, josta olen kertonut teille ennenkin tässä postauksessani. Häät olivat niin ihanat, että tunsin itseni aika ajoin etuoikeutetuksi saadessani todistaa jotakin niin kaunista. Harmittelin jopa mielessäni, että olisinpa nauhoittanut sulhasen puheen jonka hän piti morsiamelle, sillä se jos mikä oli liikuttava. Ei se miljöö, vaan ne sanat ja ne tunteet niiden sanojen takana :´).

Näin aika suhteellisen naisellisena naisena minulle on tietenkin piirtynyt mieleen, että millaiset häät itse haluan ja minulla on itseasiassa muutamanlaisia vaihtoehtoja mielessä. Toisaalta haluan hyvin pienet ja intiimit, mutta aina sillöin tällöin haaveilen samanlaisista prinsessahäistä joissa olin viime lauantaina. Joskus myös mietin,että olisi ihan kiva järjestää yllätyshäät ilman minkäänlaista suurta suunnittelua. Onneksi tässä on vielä hetki aikaa omiin häihin, niin vielä on hyvää aikaa suunnitella niitä. Onkos teillä joitain sellaisia asioita mitä halusitte/haluaisitte omiin häihinne ehdottomasti?

__________________________________________

Last weekend I was at my dream wedding.  The wedding was not of course my own; I was there to capture the beautiful moments with my camera. I’ll get emotional quite easily and therefore I had some difficulties to take pictures and listen those love filled speeches at the same time :´ ).

The wedding took place in that little island that I have told you before on this post.  The overall atmosphere was totally beautiful and from time to time I felt privileged to witness something so beautiful. It’s not all about the milieu; it’s the words and the feelings behind the words  <3

You may also like

32 Comments

  1. En ole itse yhtään varma, menenkö koskaan naimisiin, mutta olen kyllä silti haaveillut häistä… Minä pitäisin pienistä, ja ehkä kesällä tai syksyllä pidettävistä, ei-niin-valkoisista häistä… Tiedätkö sellaisia paperilyhtyjä, ulkona, ja vähän illemmalla. :)
    Ja ah kyllä mullekkin kelpaisi kun olisit sinä hääkuvaajana! ;)

    1. Niin meillä on ehkä vähän sama. Sitten on tietenkin eri asia jos lapsia joskus siunaantuu. Mutta siis tottakai aina häistä silloin tällöin haaveilen.

      Tulisit pitämään varmasti ystäväni ensi kuussa järjestettävistä latohäistä. En malta odottaa, että millaiset niistä kekkereistä oikein tulee. Luulen, että lato on koristeltu lyhdyillä ja muilla, sillä siellä ei kuulema oikein ole edes sähköjä :)

      Ystäväni tuntien, tiedän että näistä latohäistä tulee tulemaan jotain hyvin kaunista <3

      Hih, no ensiksi minun pitää ostaa kunnon kamera. Sain onneksi kummisetäni ammattilaiskameran lainaan, niin sain kivoja kuvia :)

  2. En ole itse yhtään varma, menenkö koskaan naimisiin, mutta olen kyllä silti haaveillut häistä… Minä pitäisin pienistä, ja ehkä kesällä tai syksyllä pidettävistä, ei-niin-valkoisista häistä… Tiedätkö sellaisia paperilyhtyjä, ulkona, ja vähän illemmalla. :) Ja ah kyllä mullekkin kelpaisi kun olisit sinä hääkuvaajana! ;)

  3. Itselle on tänä kesä tullut ajankohtaiseksi häiden suunnittelu ja suunnitelmissa onkin noin 60 henkilön häät eli vain ne kaikista läheisimmät. Haluamme nauttia hääpäivänämme ja yhdistää siihen jotain perinteistä ja jotain mitä olemme oppineet esim. opiskeluissa. Bändin (pidämme tanssimisesta) lisäksi haluamme häihimme hääkuvaajan koko päiväksi, jotta kaikki saavat nauttia häistämme eikä vieraiden tarvitse huolehtia sen dokumentoinnista. Luulen, että kaikki muu menee omalla painollaan. :)

    1. Kuulostaa kivoilta häiltä. Itsekin yrittäisin rajata häävieraat vain niihin joiden kanssa olen aktiivisesti tekemisissä. Niin, pitää muistaa se oleellinen, hää eivät ole suoritus, se on se päivä jolloin sinusta ja rakkaimmastasi tulee “yksi” <3

  4. Itselle on tänä kesä tullut ajankohtaiseksi häiden suunnittelu ja suunnitelmissa onkin noin 60 henkilön häät eli vain ne kaikista läheisimmät. Haluamme nauttia hääpäivänämme ja yhdistää siihen jotain perinteistä ja jotain mitä olemme oppineet esim. opiskeluissa. Bändin (pidämme tanssimisesta) lisäksi haluamme häihimme hääkuvaajan koko päiväksi, jotta kaikki saavat nauttia häistämme eikä vieraiden tarvitse huolehtia sen dokumentoinnista. Luulen, että kaikki muu menee omalla painollaan. :)

  5. Me menimme salaa naimisiin viime syksynä. Kerroimme toki vanhemmillemme ja minä juorusin parille kaverilleni, mutta muut ystävät halusimme yllättää. Kävimme päivällä maistraatissa jossa vanhempamme olivat todistajina, sen jälkeen Loisteeseen lounastamaan.
    Illaksi olimme kutsuneet lähimmät ystävät kotiimme. Kaikki luulivat tulleensa vain normaaleihin kotibileisiin mutta kun kaikki olivat paikalla, näytimme heille videon, jolla paljastimme menneemme juuri naimisiin.

    Eli ei mitään isoja järjestelyjä, ei stressiä, ei lahjatoiveita. Tällä hetkellä vielä tuntuu, etten ole jäänyt mistään paitsi, kun ei prinsessahäitä ollut, mutta voihan ne vielä joskus järjestää. Esim 5- tai 10-vuotishääpäivänä :)

    1. Eikä! Ihana yllätys! Juuri noin minäkin ehkä haluaisin mennä naimisiin. En ole ehkä kumminkaan sellaista tyyppiä joka jaksaisi järjestää kaksi vuotta yhtä päivää. Koen että tuollaisissa tilanteissa todellisuudentajuni häviää ja alkaisin koko ajan upgrademaan jokaista pientä yksityiskohtaa. Joten kai se on parempi päästää itsensä vähän vähemmällä :)

      Yep, tai sitten voi järjestää prinsessasynttärit ;)

  6. Me menimme salaa naimisiin viime syksynä. Kerroimme toki vanhemmillemme ja minä juorusin parille kaverilleni, mutta muut ystävät halusimme yllättää. Kävimme päivällä maistraatissa jossa vanhempamme olivat todistajina, sen jälkeen Loisteeseen lounastamaan.Illaksi olimme kutsuneet lähimmät ystävät kotiimme. Kaikki luulivat tulleensa vain normaaleihin kotibileisiin mutta kun kaikki olivat paikalla, näytimme heille videon, jolla paljastimme menneemme juuri naimisiin.Eli ei mitään isoja järjestelyjä, ei stressiä, ei lahjatoiveita. Tällä hetkellä vielä tuntuu, etten ole jäänyt mistään paitsi, kun ei prinsessahäitä ollut, mutta voihan ne vielä joskus järjestää. Esim 5- tai 10-vuotishääpäivänä :)

  7. Voi, olit kyllä varmasti paras valinta hääkuvaajaksi! Kuvasi ovat niin kauniita, että varmasti sai myös hääpari muistoksi upeita otoksia :)

    Täytyy kyllä myöntää, että vaikka täytän hiljalleen vasta 19, olen vähän haaveillut häistä. Haluan sen olevan sitten aikanaan todellinen prinsessapäivä :)

    1. Hih, no voi kiitos <3

      Kalustoni tosin tarvitsisi hieman täydennystä. Onneksi on kiltti kummisetä, joka lainasi kameransa minulle. Nämä kamerahankinnat ovat vain niin suuria, että ihan huimaa kun mietin monta tuhatta euroa sitä pitäisi seuraavaksi investoida tähän harrastukseeni :/ Joulupukki voisi tässä kohtaa olla oikeasti olemassa :)

      Hih, no eiköhän meistä jokainen. Jokainen haaveilee omanlaisesta päivästä. Minulla on hyvin monta ajatusta ja vielä en oikein osaa sanoa, että millaiset häät loppujen lopuksi edes haluan :)

      No sitten sinun pitää saada se todellinen prinsessapäivä :)

  8. Voi, olit kyllä varmasti paras valinta hääkuvaajaksi! Kuvasi ovat niin kauniita, että varmasti sai myös hääpari muistoksi upeita otoksia :)Täytyy kyllä myöntää, että vaikka täytän hiljalleen vasta 19, olen vähän haaveillut häistä. Haluan sen olevan sitten aikanaan todellinen prinsessapäivä :)

  9. Voi miten ihania kuvia, näyttää kyllä aivan täydelliseltä hääjuhlalta minun makuuni! (: Tykkään usein haaveilla niistä omista “prinsessahäistäni”, tosin mulle ei niinkään mikään prinsessameininki olisi tärkeää – kunhan vieraiksi saisi kaikki rakkaat läheiset ja ruoka olisi hyvää. (; Niin, ja pitsipuvun haluaisin ihan ehdottomasti!

    1. No joo. Jos minulta kysytään niin puheet ja ns. ohjelmanumerot olivat näiden häiden parasta antia. Varsinkin se sulhasen puhe<3

      Joo, ruoka on minullekin todella tärkeää. Sen pitäisi olla ihan todella hyvää.

      Yep, ei huntua mutta pitsipuku :)

      Voisin haluta myös vähän sellaisen hipahtavamman häämekon ja kukkaseppeleen päähäni. En tiedä oletko nähnyt Natalie Portmanin viime viikonloppuista hääpukua, mutta hänen häälookkinsa oli jollain tavalla hyvin tyylikäs ja hippimäinen samaan aikaan <3

  10. Voi miten ihania kuvia, näyttää kyllä aivan täydelliseltä hääjuhlalta minun makuuni! (: Tykkään usein haaveilla niistä omista “prinsessahäistäni”, tosin mulle ei niinkään mikään prinsessameininki olisi tärkeää – kunhan vieraiksi saisi kaikki rakkaat läheiset ja ruoka olisi hyvää. (; Niin, ja pitsipuvun haluaisin ihan ehdottomasti!

  11. Niin meillä on ehkä vähän sama. Sitten on tietenkin eri asia jos lapsia joskus siunaantuu. Mutta siis tottakai aina häistä silloin tällöin haaveilen. Tulisit pitämään varmasti ystäväni ensi kuussa järjestettävistä latohäistä. En malta odottaa, että millaiset niistä kekkereistä oikein tulee. Luulen, että lato on koristeltu lyhdyillä ja muilla, sillä siellä ei kuulema oikein ole edes sähköjä :)Ystäväni tuntien, tiedän että näistä latohäistä tulee tulemaan jotain hyvin kaunista <3Hih, no ensiksi minun pitää ostaa kunnon kamera. Sain onneksi kummisetäni ammattilaiskameran lainaan, niin sain kivoja kuvia :)

  12. Kuulostaa kivoilta häiltä. Itsekin yrittäisin rajata häävieraat vain niihin joiden kanssa olen aktiivisesti tekemisissä. Niin, pitää muistaa se oleellinen, hää eivät ole suoritus, se on se päivä jolloin sinusta ja rakkaimmastasi tulee “yksi” <3

  13. Eikä! Ihana yllätys! Juuri noin minäkin ehkä haluaisin mennä naimisiin. En ole ehkä kumminkaan sellaista tyyppiä joka jaksaisi järjestää kaksi vuotta yhtä päivää. Koen että tuollaisissa tilanteissa todellisuudentajuni häviää ja alkaisin koko ajan upgrademaan jokaista pientä yksityiskohtaa. Joten kai se on parempi päästää itsensä vähän vähemmällä :)Yep, tai sitten voi järjestää prinsessasynttärit ;)

  14. Hih, no voi kiitos <3Kalustoni tosin tarvitsisi hieman täydennystä. Onneksi on kiltti kummisetä, joka lainasi kameransa minulle. Nämä kamerahankinnat ovat vain niin suuria, että ihan huimaa kun mietin monta tuhatta euroa sitä pitäisi seuraavaksi investoida tähän harrastukseeni :/ Joulupukki voisi tässä kohtaa olla oikeasti olemassa :)Hih, no eiköhän meistä jokainen. Jokainen haaveilee omanlaisesta päivästä. Minulla on hyvin monta ajatusta ja vielä en oikein osaa sanoa, että millaiset häät loppujen lopuksi edes haluan :)No sitten sinun pitää saada se todellinen prinsessapäivä :)

  15. No joo. Jos minulta kysytään niin puheet ja ns. ohjelmanumerot olivat näiden häiden parasta antia. Varsinkin se sulhasen puhe<3Joo, ruoka on minullekin todella tärkeää. Sen pitäisi olla ihan todella hyvää. Yep, ei huntua mutta pitsipuku :)Voisin haluta myös vähän sellaisen hipahtavamman häämekon ja kukkaseppeleen päähäni. En tiedä oletko nähnyt Natalie Portmanin viime viikonloppuista hääpukua, mutta hänen häälookkinsa oli jollain tavalla hyvin tyylikäs ja hippimäinen samaan aikaan <3

  16. Joo, Natalien häälookki oli kyllä tosi ihana ja jotenkin niiiin hänen näköisensä! (: Löytyisköhän jostain pitsinen hippihäämekko?!? ;D

  17. Mikä upea tehtävä! Sait varmasti ikuistettua häät tyylikkäillä ja tunnelmallisilla kuvillasi.

    Yksi mukavimmista muistoista meidän häissä oli se, että kuvat otettiin Malmön vanhalla kaupunkialueella. Kadut täällä ovat kapeita mukulakivikatuja ja vanhat kivitalot kauniin värikkäitä, varsinkin ovet. Taloja vasten kasvaa ruusuja sekä muita kukkia. Koska kuvaajana toimi parhaan ystäväni mies, meille jäi upeat muistot kuvaushetkeltä ja tietenkin ympäristöstä.

    Yllätyshäitä mekin mietittiin, mutta päädyttiin sitten pieniin häihin. Kannattaa muistaa, ettei ole sitä “oikeaa” tapaa mennä naimisiin, vaan se mikä tuntuu parhaalle, on tietenkin se oikea ratkaisu. Ainakin niin itse ajattelin :-)

  18. Mikä upea tehtävä! Sait varmasti ikuistettua häät tyylikkäillä ja tunnelmallisilla kuvillasi. Yksi mukavimmista muistoista meidän häissä oli se, että kuvat otettiin Malmön vanhalla kaupunkialueella. Kadut täällä ovat kapeita mukulakivikatuja ja vanhat kivitalot kauniin värikkäitä, varsinkin ovet. Taloja vasten kasvaa ruusuja sekä muita kukkia. Koska kuvaajana toimi parhaan ystäväni mies, meille jäi upeat muistot kuvaushetkeltä ja tietenkin ympäristöstä. Yllätyshäitä mekin mietittiin, mutta päädyttiin sitten pieniin häihin. Kannattaa muistaa, ettei ole sitä “oikeaa” tapaa mennä naimisiin, vaan se mikä tuntuu parhaalle, on tietenkin se oikea ratkaisu. Ainakin niin itse ajattelin :-)

  19. Ihania kuvia! Toi eka kuva on pakko lisää omiin hääkuva listaan. Olet kyllä lahjakas mimmi:)
    Kivaa loppuviikkoa söta du.

  20. Ihania kuvia! Toi eka kuva on pakko lisää omiin hääkuva listaan. Olet kyllä lahjakas mimmi:)Kivaa loppuviikkoa söta du.

  21. Ihanaa tunnelmointia, itse sanon “tahdon” reilun parin viikon päästä! Meille tulee pienet, 50 hengen häät 1800-luvun palatsissa, jossa järjestetään sekä vihkiminen että itse juhla. Luemme toisillemme omat valat vihkimisessä ja olemme pitkälle itse suunnitelleet vihkipuheen sisällön. Meille tulee viulisti, jazzia soittava pianisti, dokumentaarinen hääkuvaus, hevosvaunut, hyvät ruoat ja juomat, kaikki härpäkkeet ;). Ohjelmasta tulee meidän näköinen, ilman perinteisiä hääleikkejä, vaan panostamme puheisiin, musiikkiin ja yhdessäoloon. Mikäli lapsille tulee tylsää, heillä on oma erillinen leikkihuone, jossa pyörii piirrettyjä, on vähän herkkuja, leluja ja piirustusvälineitä ja sinne on palkattu lastenhoitaja vetämään askartelua ja hauskuttamaan lapsia. Toivottavasti jokainen nuorimmasta vanhimpaan viihtyisi. Muutenkaan meille ei tule paljoakaan suomalaisia hääperinteitä, sillä kyseessä on kahden eri kulttuurin häät ja olemme päättäneet yhdistellä eri tavoista meitä miellyttävät ja keksiä omia :)

    Jännittää jo todella paljon, toivottavasti tulee kiva päivä!

  22. Ihanaa tunnelmointia, itse sanon “tahdon” reilun parin viikon päästä! Meille tulee pienet, 50 hengen häät 1800-luvun palatsissa, jossa järjestetään sekä vihkiminen että itse juhla. Luemme toisillemme omat valat vihkimisessä ja olemme pitkälle itse suunnitelleet vihkipuheen sisällön. Meille tulee viulisti, jazzia soittava pianisti, dokumentaarinen hääkuvaus, hevosvaunut, hyvät ruoat ja juomat, kaikki härpäkkeet ;). Ohjelmasta tulee meidän näköinen, ilman perinteisiä hääleikkejä, vaan panostamme puheisiin, musiikkiin ja yhdessäoloon. Mikäli lapsille tulee tylsää, heillä on oma erillinen leikkihuone, jossa pyörii piirrettyjä, on vähän herkkuja, leluja ja piirustusvälineitä ja sinne on palkattu lastenhoitaja vetämään askartelua ja hauskuttamaan lapsia. Toivottavasti jokainen nuorimmasta vanhimpaan viihtyisi. Muutenkaan meille ei tule paljoakaan suomalaisia hääperinteitä, sillä kyseessä on kahden eri kulttuurin häät ja olemme päättäneet yhdistellä eri tavoista meitä miellyttävät ja keksiä omia :)Jännittää jo todella paljon, toivottavasti tulee kiva päivä!

  23. Voi kun häät kuulostivat ihanilta. Minäkin pääsen syksyllä jopa kaksiin häihin ja odotan niitä innolla. Lempijuhlia :)

    Me juhlittiin viime kesänä omia häitä. Meillä oli oikeastaan kolme vahvaa vaihtoehtoa 1. perheen kesken vihkiminen&ruokailu ja bileet kavereille 2. jossain kaukana etelässä juhlat ja mukaan ne ketkä pääsevät ja sitten se viimeinen ja perinteisin 3. n. sadan hengen maalaisromanttiset häät latotansseineen. Päädyttiin sitten tuohon viimeiseen, koska itse rakastan tuollaisia juhlia. Vaikka pk-seudulla asutaan, oli ihan ehdotonta, että päästään juhlimaan kotiseudulle Etelä-Savoon. Ja ihana, tunnelmallinen maatila Saimaan rannalla kivinavettoineen ja latoineen kyllä loivat sellaiset puitteet, että miljöötä ei tarvinnut paljoa koristella. Ja meille oli tärkeää saada vihkiminen juhlapaikalle suuren tammen alle, tämä ehkä poikkesi perinteisista kirkkovihkimisistä.

    Mutta ihania vaihtoehtoja on monia ja tärkeintä on saada tehtyä päivästä juuri pariskunnan näköinen.

    ps. ai niin, tuohon edellisen postauksen piti laittaa vinkki (jonka ehkä jo tiedät?), että muistakaa käydä “Petris Chocolate Room”:ssa kakkukahveilla ja suklailla :)

  24. Voi kun häät kuulostivat ihanilta. Minäkin pääsen syksyllä jopa kaksiin häihin ja odotan niitä innolla. Lempijuhlia :)Me juhlittiin viime kesänä omia häitä. Meillä oli oikeastaan kolme vahvaa vaihtoehtoa 1. perheen kesken vihkiminen&ruokailu ja bileet kavereille 2. jossain kaukana etelässä juhlat ja mukaan ne ketkä pääsevät ja sitten se viimeinen ja perinteisin 3. n. sadan hengen maalaisromanttiset häät latotansseineen. Päädyttiin sitten tuohon viimeiseen, koska itse rakastan tuollaisia juhlia. Vaikka pk-seudulla asutaan, oli ihan ehdotonta, että päästään juhlimaan kotiseudulle Etelä-Savoon. Ja ihana, tunnelmallinen maatila Saimaan rannalla kivinavettoineen ja latoineen kyllä loivat sellaiset puitteet, että miljöötä ei tarvinnut paljoa koristella. Ja meille oli tärkeää saada vihkiminen juhlapaikalle suuren tammen alle, tämä ehkä poikkesi perinteisista kirkkovihkimisistä.Mutta ihania vaihtoehtoja on monia ja tärkeintä on saada tehtyä päivästä juuri pariskunnan näköinen.ps. ai niin, tuohon edellisen postauksen piti laittaa vinkki (jonka ehkä jo tiedät?), että muistakaa käydä “Petris Chocolate Room”:ssa kakkukahveilla ja suklailla :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*