Musiikki vaikuttaa minuun ihan älyttömän paljon. Välillä nyt keväällä, kun olin ajoittain hieman maassa tästä tilanteesta, sammutin uutiset ja laitoin iloisemmat playlistit soimaan. Muuttui fiilis kertaheitolla, kun laittoi ”Italian happy music”-soittolistan päälle esimerkiksi. Ei enää uhkakuvat ja -numerot paljoa mielessä olleet.
Kuluneen kevään aikana olen lukenut Rivieran historiasta enemmän kuin koskaan aiemmin ja katsonut myös muutaman elokuvan ja virittäytynyt sitä kautta kesätunnelmaan. Vaikka nyt kaikki on auki ja rannallekin pääsee, huhtikuussa olin ihan varma, että kesä tulee vietettyä omalla terassilla. Kevään kuluessa olen kerännyt erilaisia playlistejä ja kuunnellut paljon musiikkia, että saisin keskityttyä töihin ja iloisempiin asioihin.
Julkaisin lauantaina muutaman kesälistani biisiä Instagramin Storyssani ja kysyitte, että voisinko jakaa playlistin. Kokosin suosikkini yhteen listaan ja se löytyy täältä. Lista on tehty lomafiilistä hakiessa ja kepein biisein, että pääsee paremmalle fiilikselle, vaikka omalla terassilla. Olen ollut äärimmäisen onnellinen, että olette tykänneet listastani niin paljon. Mieheni ei niinkään.
Olen nyt jotenkin näiden biisien ansioista inspiroitunut vähän, että miltä Riviera näytti 60- ja 70-luvuilla. Olen etsinyt valokuvia, lukenut Etelä-Ranskasta ja kuunnellut Serge Gainsbourgin sanoituksia. Salaa toivon, että olisin saanut elää silloin täällä. Voin kuvitella, että miten upeita valokuvia saisin vähän rosoisemmasta ja rennommasta meiningistä. Vaikeaa selittää, mutta autot olivat silloin makeempia, naiset klassisia ja tunnelma oli varmasti jollain lailla hienostuneempi mitä nyt.
Mieheni ei ymmärtänyt mitä tällä tarkoitin. Yritin sanoa, että silloin ei kellunut kumiankkoja lahdella kellumassa ja ei menty shortseissa ravintolaan syömään. Hän pääsi jäljilleni.
Oma suosikkipaikkani on Cap-Ferratin Grand Hotel. Kävimme siellä keskiviikkona, kun se on nyt taas avautunut ja pystyin mielessäni näkemään, miten upea hotelli on aikoinaan ollut. Onhan se edelleen, mutta uskon, että kun Jane Birkinit, Grace Kellyt ja Brigitte Bardot ovat pyörineet hotellin allasalueella, on tunnelma ollut erilainen.
Playlistin löydätte täältä ja lisää kesätunnelmia löytyy Instagramistani. Toivottavasti pidätte kesälistastani, saatan innostua tekemään viikonloppuna uuden, jos innostun ja inspiroidun road tripillämme uusista maisemista. Ihanaa viikonloppua ja hyvää juhannusta!
Mekko Zarasta 7 vuoden takaa / Laukku Dior / Ballerinat Chanel
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
2 Comments
Roadtrip-postaus ehdottomasti. Kiitos/merci/grazie vaan etukateen :-)
hei! Jossain vaiheessa keväällä sanoit että teit podeja, ovatko ne jossain, olisi kiva kuunnella!! mukavaa kesää!