Ralph Lauren avasi lippulaivansa Pariisiin vuonna 2010 ja muistan lukeneeni siitä paljon. Tulin Pariisiin samana vuonna uudeksi vuodeksi ja kävin upeassa liikkeessä, mutta ravintolaan en ikinä ehtinyt. Tämä on ollut listalla monen monta kertaa ja vihdoinkin viime sunnuntaina pääsin Ralphin luo brunssille.
Halusin näin kesän kunniaksi syödä terassilla, kasvien ja varjojen katveessa. Alkuun kahvikupin seuraksi tarjoiltiin jotain perin amerikkalaista, poppareita suolaisen caramel – kastikkeen kanssa. Minusta on muutenkin tullut karamellirohmu täällä Ranskassa, sillä sitä on tarjolla täällä joka puolella. Sunnuntaina sain karamellikuorrutuksen siis aamupalalla popcornien päällä.
Ravintolan terassi on näin kesällä varsinkin ihana paikka päästä maalaistunnelmaan ihan Pariisin keskustassa. Täällä on ollut hyvin perinteinen elokuu, sataa koko ajan sekä lämpötila on hivenen yli 20 astetta. Uhmasin sääennustetta ja halusin silti istua ulkosalla. Brunssin puolivälissä tuli kumminkin pienoinen ukkonen ja rankkasade. Onneksi meillä oli iso varjo pään päällä, niin ei sekään ihan hirmuisesti brunssia haitannut. Mummi sitä paitsi sanoo aina, että sen minkä kesä kastelee, sen se myös kuivaa. Näin kävi.
Olemme Suomessa oppineet monesti brunssin olevan seisova pöytä, josta haetaan mitä masuun vain mahtuu. Ranskassa ja muualla näin ei ehkä kumminkaan aina ole. Monesti brunssi on eri menu mitä normaalisti ja sieltä valitaan se omat syötävät ja juotavat. Näin myöskin Ralphilla :)
Kävin sunnuntaina aamulla joogailemassa, jonka jälkeen olin super nälkäinen ja luulin, että mahaani mahtuisi vaikka kokonainen hevonen. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä lohi-munakas oli todella täyttävä, joten en jaksanut sitä edes syödä loppuun. Saatikka edes miettiä jälkiruokia.
Naapuripöydän neidit olivat isompinälkäisiä ja söivät munakkaiden jälkeen vielä pannukakkuja marjoilla. Onneksi ennen heidän haarukointejaan ehdin kumminkin ottaa muutaman kuvan kauniista pannukakuista. Ralph oli miettinyt kaiken loppuun ja kerma kuulemma maistui sitruunapossetilta.
Ralphille pääsee kylään hyvin helposti, niin bussilla kuin metrolla. Varasin pöydän etukäteen, mutta vaikka on suurin turistikausi meneillään, ei sitä ilmeisesti tarvitse välttämättä tehdä sillä puolet pöydät olivat tyhjillään. Ja vaikka sataisi, terassillakin voi olla sillä varjot suojelevat lentäviltä lehdiltä ja vesipisaroilta.
1 Comment
Nams, näyttää herkulliselta! Jos muistan oikein, teit postauksen Ralphin liikkeestä silloin siellä käydessäsi. Tuonne kyllä pitäisi päästä tai Pariisiin ylipäänsä. Olisi ihanaa nähdä yksi lempikaupungeistani muinakin vuodenaikoina kuin kesällä. Olet kyllä onnen tyttö, kun saat asua siellä :) – Merja