En tiedä painitteko välillä samanlaisten asioiden kanssa, mutta avasimme ystävieni kanssa keskustelun siitä, että mitä jakaa työpaikalla. Moni ei jaa perheasioitaan, matkakohteitaan tai ylipäätään mitään henkilökohtaista töissä. Jakamatta jättäminen on varmasti suomalaisille helpompaa kuin asioiden jakaminen. Meistä on kiva syödä yksin ilman että uhraamme työaikaa “turhaan” jutusteluun ja pulputtamiseen ja mieluummin pidämme omat asiamme ominamme.
En usko, että kateus on vai meidän suomalaisten vaivana, me vain ehkä puhumme suorempaa kuin muut. Kateutta meistä jokainen joutuu varmasti kokemaan mitä typerämmistä asioista. Ihmisillä kun on joskus liikaa aikaa päivitellä muiden asioita eikä keskittyä omiinsa ja välillä kateus tulee ikävästi esiin nimenomaan työpaikoilla.
Muistan kun olin aikoinaan kesätöissä yliopistoaikoina naisvaltaisessa toimistossa ja ikäväkseni huomasin, miten kateus johti naisporukan inhottavaan työpaikkakiusaamiseen vain sen takia, että yhdellä naisella meni ”paremmin” vaikka tosiasiassa hänellä oli näiden kiusaajien takia aivan varmasti hirveä fiilis joka päivä töissä. Loppukesästä homma eskaloitui niin pahasti, että otin esimiehemme puhutteluun ja kysyin että aikooko hän tehdä asialle mitään. Jostain syystä hän ei puuttunut asiaan ja nainen vaihtoi työpaikkaa. Tämä on yksi syy miksi en tykkää jakaa aina kaikkia asioita töissä tai ihmisten kanssa joita en tunne. Kommentiboksin tai vauva-palstojen haukut kestän, mutta en jaksaisi olla myrkyllisessä ilmapiirissä vain sen takia että joku ärsyyntyy siitä missä ravintolassa käyn syömässä tai lomalla.
Olen itse aina tasapainoillut esimerkiksi blogini kanssa sillä en ole halunnut tuoda sitä muualla esiin kuin CV: ssäni, silla kaikki eivät ymmärrä välttämättä tätä maailmaa. Se että postaan aamulla kuvan kauniista puurokiposta ei aina ole juuri se sen aamun puurokipponi esimerkiksi. Monesti olen kuullut vähän vääränlaisia analyyseja mitä kukakin tekee, kun ne perustelut liittyvät ainoastaan sosiaalisen median kuviin. Se voi näyttää siltä, että toinen on aina reissussa, toinen viinillä ja kolmas salilla. Kukaan ei näe sitä, että yleensä ne reissut ovat puuduttavia työmatkoja tai että ne viinilasilliset ovat tiimi-dinnerillä juotuja tai se että kolmas käytännössä postaa vain salikuvia, vaikka todellisuudessa kävisi vain kolme kertaa viikossa salilla. ”Se on aina salilla, tekeekö se edes duunia”, jep jep.
Itse olen yrittänyt olla mahdollisimman avoin samalla tavalla mitä blogissanikin. Ihan kaikkea en tietenkään kerro, mutta jonkinlainen raja on hyvä vetää henkilökohtaisten asioiden ja työasioiden välille. Persoonaa on totta kai tuotava esiin, silla ei sitä robottinakaan voi työpaikalla olla, mutta tietynlainen hienovaraisuus on minusta kohteliasta niin niille muille perheenjäsenille kuin myös työkavereille.
Kyselin muutamalta ystävältäni millaisia rooleja heillä on työpaikoillaan ja miten esimerkiksi kateuteen joutuu varautua tai ottaa vastaan. Moni ei halua kertoa minne esimerkiksi menee lomamatkalle, sillä perheelliset työkaverit eivät ymmärrä, että yhden reissu Malediiveille maksaa niin paljon vähemmän kuin mitä esimerkiksi viisihenkisen perheen. Parasta antia näissä keskusteluissa oli ”Saksan motarilla opittua: se on ihan sama millainen auto sulla on – kyllä sieltä tulee joku lujempaa ohi.” Tai ”keep your own speed and lane.”
22 Comments
Näin alkuun: olen sieltä avoimemmasta päästä.
Olen huomannut, että syvällisten asioiden pohtiminen ääneen kannattaa. Sellaisten itselleni oikeasti tärkeiden. Sillä tavoin löytää työyhteisöstä ne samanhenkiset kamut, ne joilla on samoja arvoja. Arkisten juttujen, vaikkakin juuri matkat ja ostokset ja sen sellaiset pidän mieluusti itselläni, ellei sitten joku nimenomaan kysy. Niitä en kuitenkaan useimmiten ota itse puheeksi.
Heippa – niin minäkin :)
En ole aiemmmin ennen kesätyötäni oikein ymmärtänyt että miksi iloisista asioista kannattaa joskus olla hiljaa. Kun näin miten työkaveriani henkisesti kiusattiin ihan älyttömistä aiheista, niin päätin että en joko ole naisvaltaisessa työpaikassa tai sitten en vain jaa asioitani kovinkaan avoimesti :)
Mä olen siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että olen aina löytänyt työpaikoiltani ystäviä, joiden seurassa voin olla ns. oma itseni ilman roolia ja joille olen voinut avoimesti kertoa, mitä yksityiselämässäni tapahtuu. Tietenkään en kaikkien kolleegoiden kanssa ole samanlaisissa välissä, mutta onhan minulla muussakin elämässä erikseen tuttavat ja ystävät.
Työystävät ovat minulle välttämätön henkireikä. Pyrin elämässäni pääsemaan mahdollisimman usein tilanteisiin, joissa voin olla roolitta, sillä koen roolin ylläpitämisen henkisesti raskaana ja kuluttavana.
Kateuteen en ole onneksi joutunut törmäämään sitten peruskoulun. Jaiks, oli oikeastaan yllättävää kuulla, että sitä vieläkin esiintyy ihan fiksujen ihmisten työpaikoilla :/ En usko, että kovin kauaa jaksaisin tuollaisessa ympäristössä, mutta aina ei tietenkään ole muita vaihtoehtoja.
Blogisi on mielestäni piristynyt kovasti viime aikoina, kun näitä syvällisempiä postauksia on alkanut ilmestymään useammin. Mukava muutos!
Heippa,
samoin myös minä. Olen onnekas kun en ole joutunut kokemaan mitään tuollaista mitä kesätöissäni jouduin todistamaan. Samalla myös päätin, että en ikinä hyväksy tuollaista käytöstä keneltäkään.
Oi ihana kuulla :)))
Tätä lukiessa tuli mieleen, että onni on olla työntekijänä miesvaltaisessa toimistossa. En saa prinsessa kohtelua, vaan olen yksi porukasta ja viihdyn hyvin. Asioista puhutaan, eikä selkään puukoteta. Kateudesta ei ole tietoakaan. Jos minun pitäisi siirtyä huomenna vain naisista koostuvaan toimistoon, ei siitä tulisi yhtään mitään.
Kateus saa aikaan uskomattoman paljon pahaa ja työpaikalla tulehduttaa nopeasti ilmapiirin. Silloin on tosiaan parempi pitää suunsan supussa, eikä kaikista tekemisistään kertoa. Jos ilmapiiri taas on hyvä, silloin automaattisesti ihmisistä tulee avoimenpia.
Perjantaina lähdemme isolla porukalla pubiin ja pizzalle. On kiva nähdä työkavereita vapaalla ja muualla kuin tylsässä toimistossa.
Heippa,
yep. Tämä oli myös yksi syy miksi en hakeutuisi naisvaltaiselle alalle. Valitettavasti. Miesten kanssa on niin ihanan mutkatonta tehdä töitä.
Niin. On jännä miten erilaisia työympäristöjä ystävilläni oli näihin kysymyksiini liittyen. Toisilla oli todella relax ja toisilla todella jäykkää.
Kivaa pizza-iltaa :)
Minun mielestä on parasta, jos työpaikalla on molempia sukupuolia melko tasaisessa suhteessa. Olen työskennellyt toimistossa, jossa ensin n. 95% ja myöhemmin 100% oli naisia ja siellä esiintyi jonkin verran selän takana juoruilua. Ei mitään hälyttävää kuitenkaan. Nyt olen töissä miesvaltaisessa yrityksessä ja alalla enkä voi kehua viihtyväni erityisen hyvin. Porukka on todella introverttiä ja samanhenkistä seuraa ei juuri ole. Paras ilmapiiri on ollut työpaikoissa, joissa on naisia ja miehiä ollut 50/50. Tämä on tietysti myös yrityskohtaista ja johto vaikuttaa paljon.
Mielenkiintoista pohdintaa.
Myös minä taidan olla onnekkassa asemassa sillä koen että minulla on fiksuja, aikuisia työkavereita jotka ymmärtävät esim. meidän matkustelutavat kun pyöritämme vain kahden hengen taloutta kahden hengen palkalla. Itse tykkään myös sosialisoida työpaikalla ja koen tärkeäksi sen että minun ei tarvitse pitää yllä mitään “roolia” vaan voin myös jakaa henkilökohtaisempia asioita (siis small talk asteelle eli puhua lomamatkoista, perheestä etc).
Kuuluttaisin niin medialukutaidon perään aikuisille (kuin myös nuoremmillekin) – ihan lähtien siitä mitä lukee Hesarista kuin myös blogeista. On tärkeätä ymmärtää että asioissa on monta puolta ja blogit ja sosiaalinen media eivät ikinä kerro koko totuttaa elämästä.
Mielenkiintoinen aihe!
Kiitos :)
Niin. Minulla on ystäväpiirissäni todella ikäviä työilmapiirejä joissa joutuu olemaan hiljaa juurikin matkoista ja muista.
Tätä aina tankkaan ihmisille että miten ihmisten pitäisi olla kriittisempiä asioista mitä lukee ja nähdä muutakin kuin vain se yksi kuva tai lause. Välillä ihan säikähdän kun mummini esimerkiksi sokeana uskoo kaiken mitä on uutisissa. Itse en todellakaan uskoa kaikkea mitä luen tai katselen :)
Kiitos!
Oh, tätä lukiessa taas nousee mieleen kiitollisuus omasta työyhteisöstäni….
Meillä käydään esim. porukalla lounaalla ja rupatellaan niitä näitä, joskus yhteiskunnallisista asioista, joskus vaikka edellisen illan tv-ohjelmista, mutta kovin henkilökohtaisista (kuten ihmissuhde-) asioista ei juurikaan puhuta. Lomista jutellaan sopivan yleisellä tasolla ja vaikka ravintolavinkkejä jaetaan avoimesti. Joku tykkää fiinimmistä ravintoloista ja lomakohteista, toiset menee lomalla aina mökille eivätkä juuri ulkona syö, eikä kenenkään valintoja onneksi arvostella (ainakaan ääneen). Kaikki tuntuu ymmärtävän, että elämäntilanteetkin on eri; sinkulla todennäköisesti jää enemmän rahaa reissaamiseen kuin vaikka 5-henkisen perheen isällä/äidillä. Ja minusta tuntuu että tämä nähdään myös hyvänä asiana, saadaan vähän mielenkiintoisempia keskusteluja ja näkökulmia.
Mun mielestä on tärkeää, että työkavereiden kanssa voi jutella muustakin kuin työasioista. Mutta olen siinä samaa mieltä, että kannattaa tietoisesti miettiä, minkä linjan työpaikalla ja työkavereiden kesken ottaa ja kaikkea ei kannata työpaikalle tuoda. Itse olen valinnut aika rajatun linjan työkavereiden kanssa, enkä pidä työkavereita ystävinä työn ulkopuolella. Mutta joku toinen saattaa löytää parhaan ystävän työpaikalta, eikä siinä ole mitään vikaa tai ongelmaa. Mutta mun mielipide on, että silloinkin ne henkilökohtaiset asiat kannattaa pitää poissa kanssakäymisestä työajalla.
Mulla on ollut ihan mieletön työyhteisö ja sitä kaipaan joskus ihan äärettömän paljon :)
Olen myös siinä mielessä onnekas, että olen saanut ihan mielettömiä ystäviä töiden kautta. Kesätyöni kaltainen työympäristö oli jotain sellaista mitä en halua kokea enää ikinä. Tuntui todella pahalta katsella vierestä kun esimies ei tehnyt mitään.
Jännä linjaus. Itse kun olen saanut ihan mielettömiä ystäviä nimenomaan töistä. Siis oletko vain päättänyt noin vai eikö työkaverit ole samoilla linjoilla asioista? Yleensä työkavereita kiinnostaa samat jutut ja sen takia työpaikoilla syntyy ystävyyssuhteita ja myös avioliittoja ;)
Hahah. Linjauksen takana on ehkä molemmat mainitsemasi asiat… Eli ehkä ei ihan kemiat henkilökohtaisella tasolla kohtaa ja siitä helppo tehdä tällainen linjaus… :) Tai ehkä sitten olen vaan luonteeltani sellainen lokeroija, että on luontevaa että on ne työkaverit ja treenikaverit ja entiset koulukaverit ja niin edelleen ja sitten ne muutamat sydänystävät :)
Mulla on ollut töissä sääntönä, etten kerro poliittista ja uskonnollista kantaani. Mutta tähänkin tuli poikkeus, kun keskustelimme töissä kuntavaaleista. Kerroin luottamuksellisesti muutamalle hyvälle työkaverilleni, että mitä puoluetta äänestän. Hekin olivat kertoneet omansa.
Olen työskennellyt ja työskentelen edelleen miesvaltaisella alalla. Olen tottunut siihen, että olen ainut nainen porukassa. Tällöin olen puhunut paljon pinnallisemmista asioista, enkä juurikaan siitä mitä minulle oikeasti kuuluu. Enkä taatusti sellaisista asioista, että tulipas riideltyä poikaystävän kanssa.
Nykyisessä töissä on huomattavasti enemmän naisia kuin mihin olen tottunut. Ja se on minusta oikein mukavaa. Tulee juteltua (näin streotyyppisesti sanottuna) enemmän naisten juttuja. Mutten edelleenkään kertoisi riidoista poikaystävän kanssa. Ja en koskaan puhu poikaystävästäni huonossa sävyssä (ei siihen ole toki syytäkään :D ). Mutta surullisena joskus kuuntelen, kun työkaverit haukkuvat miehiään / vaimojaan / parisuhdettaan.
Täytyy myös sanoa, että edellisistä työpaikoista nimenomaan naiset ovat tulleet ystäväksi ja jääneet elämään mukaan, vaikka työpaikka on vaihtunut. Minun alallani olen pääsääntöisesti törmännyt vahvoihin naisiin, jotka pitävät toistensa puolia ja tukevat. Eivätkä kyräile tosiiaan. En tiedä, onko minulle käynyt hyvä tuuri? Mutta tällainen kokemus mulla on. Eksyin vähän aiheesta :)
Minulla on ollut aika samanlainen kanta, mutta varsinkin nyt maailman tapahtumien jälkeen olen avautunut enenmmän poliittisesta suuntautumisestani. Tiedän että sillä helposti päätyy väittelyyn, joten sen takia en tuo sitä joka paikassa esiin.
Rakastan tehdä miesten kanssa töitä. Kaikki on vain niin paljon helpompaa ja rennompaa :)
Niin, tuo liian avonainen puhuminen omista jutuista tuntuu välillä ahdistavalta. Varsinkaan jos ei voi tehdä asioille mitään.
Uskon, että suomalaiset pitävät toisten puolia ja ovat tasavertaisia yleisesti ottaen. Tuo minun kesätyökokemukseni oli nyt ihan omaa luokkaansa ja toivon että en näe tuollaista enää ikinä.
Täytyy sanoa että aika järkyttävää luettavaa ja kaikkien naisten niputtamista samaan syssyyn. Työskentelen itse pääasiassa naisten kanssa ja olen esimies. Tulen erinomaisesti toimeen kaikkien kanssa, en ole ennakkoluuloinen, olen avoin ja ymmärtäväinen ja sillä pääsee jo pitkälle.
Mielestäni se jo kertoo henkilöstä paljon jos ei tule toimeen puolen maailman väestön kanssa, ehkä se vika löytyy sieltä peilistä, ei sukupuolesta.
Heippa, postauksen pointti ei ollut itseasiassa mikään niputtaminen vaan enemminkin se millaisia rooleja meillä on töissä.
Hieman niputukselta tämä kuitenkin kuulosti. Kuten kommenteistakin käy ilmi, löytyy useilta avoimia ja hyvähenkisiä työpaikkoja. Itse en osaisi olla työpaikallani sulkeutunut tai rajata keskustelunaiheita ja onnekseni tähän ei ole tarvetta. Huomaan kyllä, etteivät kaikki ole avoimia, mutta tämä on osin myös luonnekysymys.
Olin toistakymmentä vuotta töissä miesvaltaisella alalla, miesten kanssa pärjäsin loistavasti. Valitettavasti puolet tuosta ajasta lähin työkaverini oli nainen, joka vihasi minua. Toisen työpisteen nainen kiteytti syynkin: olin nuorempi, alalle koulutettu ja “hyvissä naimisissa”. Voi pyhä jysäys! Valitettavasti esimiehet vaihtuivat tiuhaan ja vain yhdestä oli miestä tarttua asiaan, jolloin tilanne hieman helpotti. Eli vaikka et kertoisi mitään asioistasi, niin jos joku on kateellinen, niin hän kyllä löytää syyn ja uhrin.
Hmm. Jännää lukea ihan päinvastaisesta kokemuksesta!
Olen alalla, jossa miehiä ja naisia on suurinpiirtein puolet ja puolet. Iso osa työkavereista on nykyään läheisiä ystäviäni, lähes kaikki heistä naisia. Naisten kanssa olen useimmiten kokenut olevan helpointa työskennellä ja tutustua, miesten kanssa se on ollut vaikeampaa. Toki yksilökysymyksiä pitkälti. Miesten kanssa on ollut ties mitä pomotteluasetelmaa ja jopa lähentely-yrityksiä, mikä on varmasti jättänyt jälkensä.
Olen ns. “oma itseni” työpaikalla. Riidoista avomiehen kanssa tms vastaavasta en yleensä puhu, mutta lähinnä siksi, että pyrin pitämään ilmapiirin ympärilläni positiivisena.
Jos sinun ei ole tarkoitus niputtaa naisia ikäviksi ihmisiksi vaan puhua työrooleista, niin kyllä silti tekstisi yleistää voimakkaasti että naisten työrooli olisi sitten ikävä ja vaikea vastakohtana miesten ihanalle mutkattomuudelle.
“Rakastan tehdä miesten kanssa töitä. Kaikki on vain niin paljon helpompaa ja rennompaa :)”
“yep. Tämä oli myös yksi syy miksi en hakeutuisi naisvaltaiselle alalle. Valitettavasti. Miesten kanssa on niin ihanan mutkatonta tehdä töitä.”
Ihan kun miehet olisivat joku ihanan helppo ja mutkaton ihmisryhmä ja naiset työoloissa ihan perseestä. TODELLA kurjaa yleistämistä ja ikävä toki jos sinulle on sattunut kurjia naisia työpaikallesi mutta on kyllä hyvin surullista että jaat tätä yleistystä naisena blogissasi mustamaalaten omaa sukupuoltasi ja naisten tapaa työskennellä. Työpaikkakiusaamistilanne jota olet vierestä todistanut on tosi valitettava mutta kai tiedät että monilla miesvaltaisilla aloilla vasta “roolia” vedetäänkin jotta pysyy porukassa mukana. Esim. joukkueurheilijat eivät tule kaapista ulos koska se johtaisi niin pahaan syrjintään lajin ammattilaisten parissa. Sanoisitko tällä perusteella että on ne miehet kyllä vaan suvaitsemattomia ja kamalia tiimikavereita?
Olen yhden aikaisemman kommentoijan kanssa ihan samaa mieltä, että yleisesti ottaen parhaat tiimit syntyvät kun on molempia sukupuolia ja ihmisiä erilaisista taustoista muutenkin. Tärkeä osa hyvää työyhteisöä on myös se, että ihmisiä kohdellaan YKSILÖINÄ, eikä sukupuoliryhminä ja lähtöoletuksilla että koska hän on mies niin hänen kanssaan on kiva tehdä töitä. Minusta olisi kamalaa jos joku nainen työpaikallani avoimesti puhuisi kuinka hän tykkää enemmän tehdä miesten kanssa töitä , sehän kertoo että hänen lähtöoletuksensa ihmisestä on jo muodostettu sukupuolen perusteella ja naisena minun täytyisi nähdä jotain extravaivaa vakuuttaakseni tämä henkilö siitä että minäkin olen ihan mukava työkaveri kun taas miehen kohdalla se menisi päinvastoin. Lähtökohtaisesti hän on ihana ja mutkaton ellei toisin todista.
Niin kuin jo sanoin, ikävän yleistävää tekstiä. Omat parhaat työkaverini ovat tiimini kaksi naista, enkä ole koko urani aikana huomannut yhtään enempää ongelmia naisten kanssa. Hankalat tapaukset edustavat ihan tasaisesti molempia sukupuolia.
meillä työssäolevista 90% on naisia ja en voisi parempaa työyhteisöä pyytää!
puhumme oikeastaan kaikesta, kun kaikki suurin piirtein ovat samanlaisia, tai ainakin samanlaisessa sosioekonomisessa tilassa. puhumme politiikasta, parisuhteista yms.. helpottaa itseäni ainakin todella paljon kun tietää suurin piirtein mitä työkaverin elämässä tapahtuu, esim. juuri äsken yksi työkaveri erosi pitkäaikaisesta suhteesta ja se helpottaa että kaikki tietävät tästä, näin ollen työkaveri saa luvan olla allapäin, eikä kukaan ole ihmettelemässä että mikähän tuolla on.
naiset puhuvat aika useasti siitä että olisi hienoa jos naisilla olisi samanlainen “hyväveli” verkosto kuin miehillä, että kannustetaan toisia ja ollaan positiivisia . näitä kommentteja lukemalla jossa pääosin ollaan tyytyväisiä että työskennellään miesten kanssa ollaan hyvin kaukana siitä utopistisesta asetelmasta.
Moikka,
Löysin blogisi muutama kuukausi sitten ja tykästyin heti! Olen aiemminkin sulle kommentoinut, ja nyt täytyy taas ihan siitä syystä, että jälleen tekstiäsi lukiessa tuntuu kuin lukisi omia ajatuksia :) Emme ole samaa ikäluokkaa, mutta on mielenkiintoista lukea niin samanoloisen henkilön blogia! Minäkin olen Vesimies, joten onkohan siinä syy?
Tämän postauksen pohdintaan: minäkin olen aika “suojautunut” mitä tulee omien asioiden kertomiseen. Töissä tykkään työkavereistani (suurin osa miehiä) muttta en siltikään viitsi puhua esim. parisuhteestani, vapaa-ajan viettotavoistani, menneisyydestäni tms. Olen niin kyyninen, että pelkään jonkun käyttävän niitä minua vastaan. Minun ei myöskään tarvitse puhua asioistani saadakseni huomiota tai ihalua, sillä en muutenkaan tykkää olla huomion keskipisteenä tai puheenaiheena, saati tarvitsisin kenenkään hyväksyntää.
Olen jopa ihmetellyt kuinka avoimesti miespomoni esim. kertoilee omista henk. koht-asioistaan ja suhdekiemuroistaan :D Olen enemmänkin kuuntelija- en liiemmin kysy enkä kyseenalaista ja vastaan jos minulta jotain kysytään, hyvin valikoidusti tosin :)
Ihanaa kevään jatkoa sulle! Toivottavasti saitte toivomanne asunnon? <3