Suomessa pukeudutaan töihin ehkäpä astetta rennommin, mitä Luxemburgissa. Pidin Suomessa esimerkiksi farkkuja ja kauluspaitaa, mutta täällä sitä komboa katsottaisiin vähän vinoon. Sama on korkokenkien kanssa ja olen varmaankin toimiston ainut nainen, joka ei käytä päivittäin korkoja, vaan ballerinoja.
Kuvat ovat sunnuntailta, mutta sama asu oli ylläni eilen töissä. Puolipituiset housut, valkoinen paita ja musta jakku, niistä on minun työasuni oikeastaan tehty. Työkaverini ovat jopa hieman naureskelleet, että miksi ihmeessä minulla ei ole mitään muuta värejä kaapissa kuin mustaa, valkoista ja harmaata, sillä töihin en yleensä pue mitään värejä.
Kun Keski-Euroopassa työasuun panostetaan hivenen enemmän, ei väreissäkään ole säästelty. Väriloiston seassa hyvin suomalainen värimaailma voi näyttää hyvinkin tylsältä ja mitäänsanomattomalta, mutta minusta se on vain helpompaa ja jollain lailla neutraalimpaa, kun vaatekaappi pysyy työvaatteiden osalta tietyissä väreissä.
Kun kerroin työkaverilleni, että hauskin työasu mitä entisessä työpaikassani näin, oli surffipuku (työkaverini meni töistä suoraan surffaamaan), niin he eivät voineet kuvitella, että joku tulisi toimistolle sellainen puku yllään. Tiedän, että IT-ala on aika suhteellisen rento pukukoodeiltaan, mutta en usko, että esimerkiksi Ranskassa olisi hyväksyttävää tulla märkäpuku päällä toimistolle. En tiedä kuvastaako tämä pukeutumiskulttuuri myös jollain lailla muutenkin suomalaista rentoutta ja välittömyyttä, että jokainen saa olla sellainen kuin on, eikä sitä omaa persoonaa tarvitse piilotella työvaatteiden alla?
Blazer / Zara
Shirt / H&M
Pants / H&M
Flats / Mellow Yellow
Bag / Gucci
19 Comments
Pukukoodi vaihtelee firmakohtaisesti ja firman sisalla maasta riippuen. Neutraali pukeutuminen on todella yleisesta Suomen ulkopuolellakin, esim. Lontoon bisnes-pukeutuminen on musta-valkoinen-harmaa-beige-tummansininen lahes kaikilla
Heippa Elina, totta kai näin.
Ranskassa ja Italiassa varsinkin vain olen huomannut värien käytön olevan paljon tavanomaisempaa. Pankkialalla esimerkiksi pukukoodi on varmasti aika universaali kaikkialla.
Tosi kiva asu! Minulle on samaten iskostunut mieleen ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen, että töihin ei ole soveliasta mennä farkuissa enkä Suomessakaan koskaan laittaisi farkkuja enää päälle töissä. En edes virkistyspäivänä, vaan tulen aina paikalle toimistovaatteisssa :D Jos tulen tomimistolle rennommissa vetimissä laitan yleensä jonkun rennomman mekon ja ballerinat, muutoin tepastelen työpaikan käytävillä koroissa. Siinä mielessä olen suomalainen/skandinaavi, että väripalettini on samaten hyvin neutraali. Neutraali on minulle enemmän safe kuin värit, mutta tämä johtuu enemmänkin siitä etten koskaan ole tehnyt kunnollista värianalyysiä itselleni. Minulle ei esimerkiksi sovi kylmät värit ollenkaan ja haluan, että (bisnes)pukeutumiseni ei väärällä tavalla herätä huomiota (kukaan tuskin huomaisi mitään mutta se häiritsisi itseäni :)).
Heippa Mia,
Siis minulle taas farkut ovat vähän kuin lempivaate ja minulle tämä farkuttomuus on jollain lailla hankalaa :D
Korot ovat toinen asia mistä minulle “kuittaillaan” aina välillä. Balleinat tai kiilakorot kun eivät oikein sovi toimistoon vaan meillä ne pitää olla ihan oikeat korot. Vielä en ole antanut periksi normaalina työpäivinä, vaan aina kun sopii niin ballerinat löytyvät jalasta.
Haluaisin myös tehdä kunnon värianalyysin itselleni, sillä tiedän että välillä olen todella kriittinen omasta ihon väristäni. Beigeä kun haluaisin käyttää, mutta punertava ihoni ei vain sovi sen seurana.
Niin, haluan myös olla ns. huomaamaton, mutta aina jos menen puhumaan tai on tärkeä palaveri, niin sitten puen punaista. Ihme väristrategioita :D
Meillä töissä kaikki menee. Sitä itsekkin laiskistuu näkemään vaivaa. Välillä pidän sitten itselleni puhuttelun ja päätän, että nyt en käytä farkkuja vähään aikaan.
Itselläni sääntö on se, että vaikka rennosti pukeudunkin, pitää näyttää kuitenkin näyttää aina siistiltä ja värien pitää olla kohdallaan.
Kalenteri kertoo myös, milloin pitää nähdä vähän enemmän vaivaa.
Korkkareita en yleensä töissä pidä, sillä kävelen monta kertaa päivässä portaita ylös ja alas, joten kenkien pitää olla mukavat.
Asusi on todella tyylikäs!
Minulla oli pieni ongelma, kun tein ennen niin paljon kotoa töitä, että en tullut ostaneeksi oikein uusia toimistovaatteita. Eli nyt on kiva kun kaappi on kääntynyt ylösalaisin ja saanut seurakseen taas kasan työvaatteita.
Niin, siisti pitää olla, vaikka onkin rennosti. Minusta vain valkoinen kauluspaita on aina rennon tyylikäs ja sitä on kiva maustaa koruilla ja huiveilla.
Tuota rappusongelmaa mietin aina itsekin, sillä kävelen suhteellisen nopeasti, niin en halua liukastua portaissa ja sen takia ballerinat ovat pääkäytössä.
Hei,
kiinnitin huomiota vasempaan nimettömääsi, oletteko menneet kihloihin?
Lämpimät onnittelut! :)
Heippa Hansu,
jep kyllä olemme. Instagramissa siitä elokuussa kerroinkin, mutta koska asia ei kosketa vain minua, niin en käsittele sitä omana postauksena. Henkilökohtaisimmat asiat kun on hyvä pitää ihan vain henkilökohtaisina :)
Upea asu! Täytyy itsekin taas ruveta panostamaan toimistotyylin. Ja tuo laukku on aivan ihana!
Heippa Anna,
Kiitos paljon :)))))
Hih, onnellinen olen päätöksestäni ja laukku on ihan todella kätevän kokoinen myös – suosittelen!
Laukku on aivan ihana. Olisikohan mahdollista tilata se (asun Pohjois-Suomessa) nettitilauksena? Mitä liikettä suosittelisit?
Asun ja teen töitä Hollannissa, ja ainakin meidän työpaikalla pukukoodi on aika casual, kuten vastaavantyyppisissä työpaikoissa Suomessakin on ollut. Suurin osa porukasta johtoa myöten käyttää farkkuja ellei tiedossa ole tärkeitä palavereja tai asiakastapaamisia. Naisilla näkee kyllä korkokenkiä paljon enemmän kuin Suomessa, mutta toisaalta myös monet on ihan tennareissa, päivästä riippuen. Itse käytän lähinnä mekkoja tai hameita, ja ehkä noin kerran viikossa on tummansiniset farkut jalassa. Farkkujen kanssa saatan laittaa joskus siistit Conversetkin, mutta niinä päivinä huolehdin että päällä on skarppi kauluspaita tai pusero. Korkkareissa minua näkee harvoin, kuljen töihin junalla ja pyörällä joten on tärkeää että kengät on mukavat ja niillä pärjää rappusissa yms. Tällä pukukoodilla pukeudun ehdottomasti muodollisemmin meidän osastolla, porukalla näkee usein printti t-paitoja, kulutettuja farkkuja jne. Ainoa, jolla on aina paidassa kaulukset, on kuusikymppinen old school-tyyppinen pomoni. Itse tykkään kuitenkin pukeutua niin, että ei tuntuisi “out of place” vaikka yhtäkkiä joutuisin palaveriin koko firman toimitusjohtajan kanssa. Voisinkin kyllä tuoda korkkarit toimistolle, ja vaihtaa siistimpiin kenkiin työmatkan jälkeen :)
Heippa,
luulen että Hollannissa ollaan samalla tavalla rentoja mitä meillä Suomessa. Ilmasto ja pyöräilykulttuuri varmasti tuo myös osansa siihen.
Ranskassa tai nyt täällä Luxissa en voisi kuvitella näkeväni lenkkareita työpaikalla. Välillä on hauska kuunnella työkaverien keskusteluja, sillä samalla mietin “oh lord kun te näkisitte ne hupparit ja tennarit Suomessa” :D. Itse myös käytin välillä tennareita, mutta Luxissa saisin saman tien palautetta.
Työni on nimenomaan sellaista että saatan joutua toimarin kanssa palaveriin, niin sen takia olen myös hivenen huolitellumpi. Vielä en ole korkkareita kuljettanut mukanani, mutta varmaan kohta pitää.
Kivaa loppuviikkoa!
Tyylikäs asu! :) Omalla työpaikallani voi onneksi pukeutua melko vapaasti, välillä on kiva laittautua enemmän ja välillä vähemmän. Harvoin tulee korkoja käytettyjä, ballerinat on niin mukavat varsinkin, kun seisoo puolet työpäivästä.
Heippa Kati,
kiitos. Niin, Suomessa on jollain lailla moni asia hivenen rennompaa. Baltsut ovat niin mukavat ja varsinkin sievemmät :)
Tuo seisominen on jotain mitä kaipaan. Työpötäni ei sisällä tällä hetkellä moottoria, niin on jollain lailla kummallista kun en voi siesta puoltapäivää. Se tekisi nimittäin hyvää.
Kivaa viikonloppua!
Onpa ihana siistin mutta mukavan oloinen työasu! Juuri tällaista asuinspistä oon etsinyt, mutta pääasiassa blogien asukuvat tuntuu olevan juhliin tai muuhun arkeen sopivia ku töihin joten suuri kiitos! opiskelijan vaatekaapin päivittäminen hyvinkin formaaliin työtyyliin on edessä ja hapuilen todella paljon sen kanssa. Tuntuu että varsinkin housuja on mahdoton löytää, mutta ehkä sitten on vain aloitettava hameissa ja meikissä ;)
Heippa,
jep, mukavuus tuo myös jonkinasteista itsevarmuutta oloon, kun pitää siitä mitä on päällä. Niin, varsinkin tällä hetkellä blogeissa ei ehkä ole niin arkisia asuja vaan enemmän editiorial-sisältöä. Yritän paremmin ottaa huomioon kommenttisi seuraavissa asuissani. Kiitos palautteesta.
Ja ihanaa työelämää!
Moi. Olisi kiva jos esittelisit tuon sormuksen vasemmassa nimettömässäsi. Itsellekin ajankohtainen aihe tuo sormuksen hankinta. :)
Heippa Katja,
valitettavasti koen sen jollain lailla hivenen omituiseksi asiaksi, varsinkin kun en ole sitä itse ostanut. En ollut valitsemassa sitä tai muutenkaan prosessissa millään lailla mukana, niin en mielelläni tekisi erillistä postausta sormuksestani, sillä en ole sitä ostanut.