Kuvailin lauantaina koulukaverini kanssa hieman ruokakuvia. Jaoimme hieman tehtäviä, minä tein ruokaa ja hän kuvasi. Tulette näkemään hänen kauniita otoksiaan muutaman postauksen yhteydessä. Koulukaverini on ammattilainen kameran kanssa, joten kuvien tasokin on ihan omaa luokkaansa.
Italialainen ruoka on muutenkin lähellä sydäntäni, mutta lempijälkiruokani on ehdottomasti tiramisu. Tuntuu, että italaisessa keittiössä ei ole mitään mistä en pitäisi. No täytyy kyllä myöntää, että polenta ei ole suurinta herkkuani, mutta muuten kaikki menee. Kaiken muun hyvän lisäksi, tiramisu on myös helppo valmistaaa. Sovelsin ohjetta hieman ja jätin marsalan siitä pois ja korvasin sen irish cream makusiirapilla. Toimi oikein hyvin, oli ehkä enemmän minun makuuni kuin viinillä maustettu tiramisu. Vähän aikaa sitten käväisin täällä Vaasassa pienessä kahvipaahtimossa, josta löysin tiramisuin makuista espressoa. Käytin sitä normaalin espresson sijasta, mutta normaali espresso käy myös aivan loistavasti.
Tarvitset:
2,5 dl espressoa
0,5 dl marsala-viiniä/tai muutaman ruokalusikan makusiirappia
5 kananmunaa (isohkoa)
1 dl sokeria
500 g mascarponea
250g savoiardikeksejä
Pinnalle:
Kaakaojauhetta
Keitä espresso ja anna sen kylmetä. Lisää marsala/siirappi kylmenneeseen espressoon. Erottele keltuaiset valkuaisista. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri keltuaisten sekaan ja vaahdota massa kuohkeaksi. Lisää mascarpone keltuaisten sekaan. Lisää valkuaisvaahto varovasti mascarponemassan. Kasta keksit kahviseoksessa ja asettele keksit astiaan. Lado puolet mascarponeseoksesta keksien päälle. Tee samanlainen kerros vielä uudelleen ja “kuorruta” tiramisu kaakaojauheella siivilää hyväksi käyttäen. Anna tiramisun olla jääkaapissa vähintään kahden tunnin ajan. Maut tulevat enemmän esiin jos annat tiramisun olla jääkaapissa vuorokauden verran. Jotkut korvaavat savoiardikeksit sokerikakkupohjalla, mutta nykyään savoiardeja saa melkein mistä kaupasta tahansa. Joskus olen myös leiponut savoiardikeksit itse, mutta kaupasta saa ihan kelvollisia keksejä.
****
Last Saturday I had an opportunity to see how professional photographers capture with their cameras what they see. I have a friend who is professional photographer and we shared tasks, I made some food and he took photos. In my upcoming posts you will see some of his wonderful work.
I just love Italian food. There’s nothing what I wouldn’t eat from Italian cuisine, although I’m not a big fan of polenta. My favorite Italian dessert is tiramisu, no doubt about that. I made some changes to the recipe, and instead of Marsala I used Irish Cream flavor syrup.
You need:
2,5 dl espresso
0,5 dl Marsala wine
5 eggs
1 dl sugar
500 g mascarpone
250 g savoiardis/ladyfingers
Make espresso and let it cool completely. Add Marsala. Separate egg whites from yolks. Whip egg whites into soft mousse. Mix sugar with yolks with electric mixer. Add mascarpone into yolk mixture. Add egg white mousse into mascarpone mixture. Soak ladyfingers one by one in espresso and put half of the soaked ladyfingers in a nice dish. Pour half of the mousse over ladyfingers and smooth the mousse with spatula. Create another layer from ladyfingers and mascarpone mousse. Sprinkle unsweetened cocoa on top. Put tiramisu into fridge at least for two hours, I would suggest that let it be in the fridge for 24 hours.
18 Comments
Mmmm Tiramisu on minunkin herkkuani. Tampereella Tiramisukahvia myy Mokkamestarit, joilla on tehtaanmyymälä Kuukujalla, ja myy sitä monet pienet herkkupuodit muissakin kaupungeissa.
Onpa ihanat kuvat! Tiramisu ei ole mun lempparijälkkäri, mutta tuota ohjetta voisi kyllä kokeilla, koska se vaikuttaa helpolta.
Annika:Olet siis Tampereelta! Olen muuutaman kerran käynyt Tampereella ja se vaikuttaa kyllä tosi kivalta kaupungilta! Oi pitääkin käydä seuraavalla kerralla Mokkamestarien kahveja kurkkimassa. Mä rakastan pieniä herkkukauppoja, Vaasassa niitä tosin taitaa olla vain kaksi :/Absolutely White:Eikö! Mun koulukaveri on aika tosi tosi taitava!! Oon vähän kade sen taidoista, mutta ainahan voi oppia :)Reseptejä taitaa olla yhtä monta kuin tekijääkin, mutta tämän reseptin olen oppinut italilaisten ystävieni keittiössä :)

Näyttää tosi herkulliselta ja kuvat on tosiaan tosi hyviä! Ja upeat noi maljat ;)
Hanna:Herkullista se olikin! Mä oon ihan fiiliksissä näistä mun kaverin ottamista kuvista! Ne on vaan niin kauniita :) Mä tykkään kanssa noista maljoista ihan tosi paljon!

Eikä, tein just aamupäivästä tiramisua ja nyt se oottelee jääkaapissa iltaa! Tai no tuskin se enää tiramisua on kun muuntelin sitä niin paljon.. :)Osaatko sanoa mitä muuta (viinaa) tiramisuun voisi laittaa? En jaksanut lähteä alkoon Marsalan hakuun kun se taitaa mennä aika pian huonoksi enkä tarvitse niin isoa pulloa. Kun en tiennyt niin jätin tosiaan alkoholin kokonaan pois.
Maria:Oh, voikun mullakin olisi sellainen jääkaapissa! No mutta tiramisua voi helposti muunnella omanlaiseksi :)No konjakkia ja karvasmantelilikööreitä olen lukenut ihmisten käyttävän. Mulla alkoholin korvasi makusiirappi :) Mutta tietysti voisi sekaan laittaa myös karvasmanteliuutetta.

Oi nami miten näyttääkin herkulliselta! Löysin blogiisi tänään – todella kaunis blogi, ihania kuvia! Jään seuraamaan =)
Heippa!Kiva kun jätit kommentin, niin löydän myös sinut:)Kiitos kauniista sanoistasi!