The best of 2015

Vuosi lähenee loppuaan, joten on aika koota vuoden parhaimmat yhteen postaukseen. Paljon on mahtunut vuoteen 2015, mutta uskon että ensi vuodesta tulee vähintään yhtä aurinkoinen mitä tästä vuodesta. Instagramissa olette saattaneetkin jo nähdä joitakin kuvia, mutta tässä ne tulee, vuoden parhaat suupalat, oivallukset ja jutut.

Vuoden paras kirja oli Alina Wheelerin Designin Brand Identity. En pahemmin lue romaaneja mutta tällaisia best practise –tyyppisiä opuksia kylläkin. Wheeler listasi onnistujiin muun muassa Amazonin, Vuelingin ja Deloitten.

Vuoden paras ruoka oli ehdottomasti lohi & mango ceviche. Kepeähkö niin alkupalana kuin pääruokana. Lohta syödään muutenkin Suomessa paljon, niin niitä perinteisiä lohiruokia on kiva välillä vaihdella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden paras päätös on ollut ostaa monet sisätohvelit. Ette usko, mutta ranskalaisissa asunnoissa ei tiedetä tiivisteitä mitään. Täten jokaisen kodin oven edustaa koristaa pieni tyynyt, jotta vetoa ei kävisi niin paljon. Edes sukkasilleen ei siis tarkene, vaan on hyvä olla tohveleita myös varalla vieraille.

Vuoden paras kenkäostos oli Niken lenkkarit. Pariisissa tulee tallattua kymmeniä kilometrejä kuukaudessa ja ballerinat ovat laittaneet selän koetukselle. Ei enää siis tyynyä alaselän tueksi yöksi, vaan Niket jalkaan ja selkä ei suutu.

yotam2

Vuoden paras ruokaesikuva on Yotam Ottolenghi. Herra pisti ainakin minun maustehyllyni ja kasvislisäkkeeni aivan uusiksi. Kerrassaan loistavia reseptejä joista saa kerralla paremmat arkiruoat ja miksi ei myös juhlaan. Jos joku ruokakirja pitäisi tänä vuonna ostaa, olisi se varmasti Yotamin Jerusalem.

Vuoden paras havainto oli se ettei näköhavaintoni ollut enää samalla mallilla. Kun silmälääkärissä piti arvailla kirjaimia, oli aika ostaa jo lapsesta asti toivotut asusteet, eli rillit. Amsterdamissa palvelu pelasi mallikkaasti ja sain lasit jo seuraavana aamuna. Nyt näkyy lehdet myös puissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden paras sisustusostos on Gervasonin Ghost-sohva. Sitä on ihailtu vuodesta toiseen ja maaliskuussa tämä kaunistus tupsahti nosturin avustamana ikkunasta sisään. Muuttoa siis odotellessa..

Vuoden paras projekti on ollut ranskan opetteleminen intensiivisesti. Olihan se aikamoinen kuukausi ja vieläkin on varmasti univelkoja koulupäivien takia, mutta hyvä että tuli tehtyä. Nämä ovat tällaisia tick in the box -tyyppisiä juttuja. Nyt ei enää tarvitse arvailla niin paljon, sillä harjoitusta tosiaan neljässä viikossa tuli. Saisikohan Exceliin tai PhotoShoppiin samanlaista intensiiviopetusta?

 

tropic4

Vuoden paras sauna ei ollut suomalainen, vaan Pariisin helleaalto. Niitä löylyjä ei päässyt pakoon muualle kuin alakerran terassille vesisprinklereiden alle. Pariisissa ei tunneta ilmastointia, joten iltaisin petauspatjan alle laitettiin kylmäkalleja että sai edes hetken olla viileässä.

Vuoden paras matkakohde oli Tel Aviv. Tämä rannalla oleva New York oli loistava matkakohde, sillä vegaaniravintoloissa tanssittiin pöydillä, tutustuttiin maailman parhaaseen ruokakulttuuriin, ihasteltiin monikulttuurisuutta ja tutkittiin omia juuria. Natalie Portmania ei tosin nähty, mutta se jäi siis ensi kertaan.

Vuoden paras Rosé oli Brangelinan. Miraval on makunsa lisäksi myös kauniilla pullolla varustettu, joten pisteet menevät myös tälle viinille pakkauksen takia. Pakkaus kun on myös viinissä se puolilasia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden paras mekkokauppa on Maje. Ranskalaiset merkit eivät välttämättä yleensä kolahda, mutta Maje kylläkin. Majen mekkoja kertyi tänä vuonna kiitettävä määrä ja odotan jo ensi vuoden mekkomallistoja henkarit kilisten. Majea sen olla pitää!

Vuoden paras synttärilahja oli video. Kun kavereita, perhettä ja ystäviä on ympäri maailmaa, ei kaikkia saa samaan paikkaan juhlimaan. Sen takia keräsin poikaystävälleni pieniä clippejä ympäri maailmaa lahjaksi. ” Paras lahja mitä olen koskaan saanut”, tuumasi hän.

Vuoden paras saavutus oli printtien laittaminen raameihin ja seinälle ripustaminen. Tätä hetkeä siis odotettiin 1,5 vuotta ja printit ovat vihdoinkin nyt seinällä. Syksyllä ehdin jo ostaa Pariisi-printin ja odotan sen saavan raaminsa alkuvuonna 2017.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden parhaat bileet koettiin Ranskan itsenäisyyspäivänä Champs Elyséen kattoterassilla sekä varsinkin niiden jatkoilla palolaitoksen sisäpihalla. Kannattaa siis varata seuraava Pariisin matka 14.7 jos haluaa tanssia palomiesten keskellä ja kokeilla tankotanssia uudessa miljöössä. Ikimuistoinen kokemus!

Vuoden paras meikkitredi oli aluksi contouring, mutta nyt olemme kääntymässä strobingiin. Liian vahvan meikin levittäminen lakanan kalpealle iholle saa ulkomuodon näyttämään jokseenkin klovnimaiselle, joten contouring-meikkileikki jää odottelemaan kesää ja tummempaa hipiää. Strobing taasen sopii loistavasti taasen tähän hohtavaan vuoden aikaan. Suosittelen Lumenen Nude Perfection Glow Foundationia tai Benefitin Watt’s up –voiteen levittämistä poskimäille ja kulmaluulle.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden parhaimmat liekit koettiin Charin kanssa marraskuussa, kun juhlimme isoa pistettä iin päälle Pariisissa. Turbo-tähtisädetikkuja kannattaa etsiä askartelu- ja leipomuskaupoista, sillä nämä tikut päihittävät mitkä tahansa raketit. Ne eivät myöskään pauku, eivätkä savua. Luonto ja koirat kiittävät.

Vuoden paras lauantai olikin maanantai. Lomalla kun päivät menevät sekaisin ja lounaat voivat venyä aamu kolmeen. Onneksi kesäloma on vain kerran vuodessa.

Vuoden parhaat treffit koettiin puistossa picnicillä viinin ja juuston kera. Treffeillä kun pitää käydä kerran viikossa, sillä laatuaikaa on annettava muuallakin kuin aamupalalla. Talvella tätä picnic-konseptia voi myös kokeilla sisätiloissa. Se on hyväksi havaittu monet kerrat!

Näillä eväillä on hyvä jatkaa vuoteen 2016!

You may also like

12 Comments

  1. Tulee niin hyvä mieli nähdä miten kaikki muistelee kulunutta vuotta! Selailimme vuoden kuvat muistelupostausta varten, aivan mieletön vuosi takana <3 Täällä juuri suunnittelemme ensi kesän reissua, olemme menossa ystäviemme juhliin heinäkuun alussa Saksaan, joten suunnitelmat USAsta taitaakin muuttua roadtripiksi Ranskan rivieralle.. ;)

  2. Ranskalaiset asunnot taitavat olla samanlaisia kuin englantilaiset. Sielläkin laitetaan tyynyjä ja jopa pieniä mattoja tiivisteiksi oven eteen. Kiitos kauniista kuvista ja inspiraatioista! Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle! P.S. Tel Aviviin on päästävä :)

    1. Heh, kyllä!

      En ymmärrä mihin on kadonnut ranskisten rakennustaito, sillä kun ulkoapäin talot ovat niin kauniita, mutta sisältäpäin niin epäkäytännöllisiä.

      Kiitos samoin <3

  3. Eksyn blogiisi harvoin, mutta joka kerta täältä saa hyvän mielen. Kauniita kuvia, ylellistä eloa. Niin toisenlaista kuin oma elämäni. Erilaisuus on rikkaus.

    1. Heippa,

      kiitos kommentistasi. Haluaisin tietää, että mistä blogistani saa sellaisen kuvan että elelen jollain lailla ylellisesti. On hassua, mutta elämäni ei ole millään lailla muuttunut mihinkään muuten kuin kuin maan myötä. Tein ja kulutin itseasiassa paljon enemmän Suomessa mitä Ranskassa. Yksi syy tähän on omien parhaimpien kaverien puute Ranskassa.

      En ota kommenttiasi millään lailla pahalla, ihan vain mielenkiinnolla – kiitos siitä <3

      1. Itse asun maaseudulla Pohjois-Suomessa, joten siitä “ylellisyys” vaikutelma. En tarkoita kuluttamista, vaan kaunista ympäristöä, kotia, ruokaa. Siis kaikki on vain niin kaunista, ylellistä minun silmin, mutta siis hyvällä toki =)

        Maalla kun elo on niin erilaista, siksi on mielenkiintoista nähdä toisenlaista elämää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*