Terassiprojekti – Terrace project

Eilisessä postauksessa vähän jo sivuutin terassin sisustusmietteitä, mutta ajattelin jakaa teille ajatuksiani muutenkin, kun tekstin muodossa. En ole käynyt Pinterestissä varmaankaan kunnolla kolmeen vuoteen, mutta eilen ajattelin ryhdistäytyä hakemalla terassin inspiraatiota sitä kautta. Löysin Pinterestistä monta kivaa ideaa ja sitä kautta myöskin Annetten & Christianin hurmaavan terassin.

Kuvien terassi näyttää aika skandinaaviselta marokkolaisia kuvioita unohtamatta. Muutaman idean ajattelin tosin tästä inspiraatiopläjäyksestä kotiuttaa omaan kotiin. Nyt kun oma terassi näyttää niin kliiniseltä ja tyhjältä, että sinne on pakko saada tekstuuria ja pienempiä sisustuselementtejä. Kuvien viherkeitaassa tosin viihtyisin mieluusti (ilman kissaa tosin, sillä pelkään kissoja olivat ne sitten miten pieniä tahansa).

terassi terassi1

Pictures: Annette & Christian

No miltä näyttäisi unelmieni terassi? Siellä pitää olla laadukkaat ja varsinkin kestävät kalusteet sekä sievää pintavaraa kotoisuutta luomaan. Ensimmäiseen kohtaan voin laittaa rastin ruutuun, sillä ostimme viime kesänä Gervasonin puutarhakalusteet sekä marmorisen pöydän. Toinen toiveeni ei tosin ole vielä toteutunut ja täytettä tarvittaisiin. Haluaisin simppeliä pientavaraa ja kasveja luomaan kotoisuutta, mitkä kestävät käyttöä ja kuumuutta.

terrace

Haaveilen esimerkiksi isosta purjemaisesta katoksesta, lasisista ruukuista, valosarjoista, muovisista matoista ja tarjotinpöydistä täynnä kaktuksia ja yrttejä. Jos jollain voisin kuvailla visiotani, olisi se ilmavaa täytettä terassille! Ei niin selkeän skandinaavista, mutta simppeliä kumminkin. Itse en ole niin romantikko, eikä Provence-tyyli iskee minuun varsinkin, kun kotimme on muuten aika moderni. Romantiikkaa saa olla ripauksissa, mutta ei liikaa. Vaikka Rivieralla ollaan, ei koti ole nimensä mukaisesti Riviera Maison.

Kun mietin, että mistä saisin kaiken tarvittavan melkein terassille, tulee minulle mieleen kaksi merkkiä, Granit ja Jotex. Harmikseni kumpikaan näistä ei edelleenkään toimita Ranskaan. Ranskasta toki löytyy jotain samanlaisia tuotteita, mutta ovat ne materiaaleilta ja muotokieleltä hyvin erilaisia mitä Pohjoismaiden tarjonta edustaa. Ei siis auta muuta kuin tulla pian taas tyhjän matkalaukun kera Suomeen :)

Kollaasiin keräilin kauppalistan/muistilistan muodossa mitä terassilta nyt puuttuu. Valosarjat olen tosin jo vuosi sitten Granitista ostanut, mutta pienillä sisustusjutuilla terassista saisi niin paljon viehättävämmän. Yksi elementti mitä olen terassille kaivannut, ovat matot. Mitään juuttimattoa en muurahaisten piilopaikaksi ajatellut hankkia, vaan muovimatot. Muovimatot kestävät kulutusta, sadetta ja aurinkoa ja ne ovat myös helppo puhdistaa. Niillä saa myös helposti muokattua terassin ilmettä.

Tällaisia ajatuksia tänään. Toivottavasti terassi olisi pian valmis, vaikka kai sieltä aina löytyy jotain muokattavaa. Noh, jos se olisi edes puolivalmis, niin oltaisiin jo voiton puolella.

You may also like

3 Comments

  1. Kivoja elementtejä olet löytänyt. Tuli kolme nettikauppaa vielä mieleen. En ole varma toimittaako Ranskaan, mutta Ellos , Hobby hall ja Clas ohlson. :) varmasti saat hienon siitä tehtyä.

    1. Heippa Helmi, kiitos :)

      No voi kun toimittaisi, mutta ainakaan Ellos eikä Hobby Hall eivät toimita. En ymmärrä miksi kun kumminkin EU:n alueella ollaan. Olen niin monesti meinannut tilata juurikin Ellokselta, mutta harmikseni he eivät toimita tänne.

      Kivaa viikonloppua!

  2. Etelänkotisi on aivan ihana! Katsoin juuri Charin hemma hos postauksen. Minä olen myös terassi-ihmisiä jo joka kesä laitan sen aivan uuden näköiseksi mutta perusjutut on samat. Olin juuri Nizzassa ja kuulin jo Ranskassa kauan asuneelta tutultamme että sisustuskaupat ovat siellä johonkin kauemmas keskittyneet ja siellä on sitten monenlaisia liikkeitä, kun ihmettelin ettei Nizzan keskustan tietämillä niitä juurikaan ole. Oletko tutustunut siihen tarjontaan? Itse löydän tuotteita myös Kodin ykkösestä, en tiedä toimittavatko he Ranskaan. Kaunis on etelänkotisi, voi kun sen voisi vuokrata käyttöön!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*