Minulla on pieni rakkaussuhde Italiaa kohtaan. Aina kun mietin Italiaa suunpieleni alkavat kohoamaan ja sydämeni tykyttämään. Koen pakonomaista tarvetta puolustaa Italiaa, italialaisia ja kaikkea mikä liittyy Italiaan. Tiedostan kyllä, että Italiassa on paljon epäkohtia monessa asiassa, mutta minun on vaikea vain niitä ymmärtää, näin rakastajarettana. Olen sokea kaikelle sille. Minulle on joskus myös huomautettu, että omaan niin sanottuja isäänmaallisia piirteitä maata kohtaan, josta en edes ole kotoisin. En voi sille mitään, minä vain rakastan Italiaa. Ja mikä parasta minä ja rakastettuni kohtaamme neljän viikon päästä. En malta odottaa, että lentokoneeni laskeutuu Venetsian Marco Polon lentokentälle. Sitä tunnetta, kun tepastelen ensi askeleeni taas Italian maankamaralla, juon ensimmäisen bellinini piazzalla, nappaan palan porchetta pizzaa (olin ennen kasvissyöjä, mutta tämä pizza käänsi pääni), kuuntelen maailman kauneinta kieltä valokuvatessani ympäriinsä säntäileviä puluja(oikeasti inhoan/pelkään lintuja, mutta Italiassa nekin luovat tunnelmaa).