Vapun nopein ja kaunein juustokakku

Niin kuin lupailin, tässä teille resepti helppoon pöydän koristajaan, eli maukkaaseen juustokakkuun. Kakun tekemisessä ei mene kauaa aikaa, joten sen voi tehdä hyvin vaikka sunnuntai-iltana valmiiksi maanantain brunssia tai picniciä ajatellen.

Värjäsin kakun muuten luonnollisesti mustikkajauhetta käyttämällä, joten jos ei halua käyttää aikaa myöskään marjojen sulatteluun, niin jauhe sopii erinomaisesti juustokakkuihin. Pohjassa kekseinä minulla oli gluteenittomia keksejä, mutta jos haluat vaikka suklaista makua kakkuun, lisäisin suklaahippukeksejä normaalien digestive-keksien sijaan.

Avec Sofié blog l Cheese cake

 

Tarvitset

5 isohkoa keksiä (suklaahippu, tattari… sellaisia keksejä jotka sopivat parhaiten omaan ruokavalioosi)

400g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl vispikermaa

3 liivatelehteä tai agar agar-hiutaleita

0,5 -1 dl sokeria

4 rkl kookosöljyä sulatettuna

3 rkl vettä

30g Biokian mustikkajauhetta

Marjoja koristeluun

Murskaa keksit. Lisää sulatettu kookosöljy. Asettele massa vuoan pohjalle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kermavaahto ja tuorejuusto keskenään. Lisää sokeri sekä mustikkajauhe.  Laita liivatelehdet kylmään veteen hetkeksi liukenemaan. Kiehauta tilkka vettä kattilassa ja lisää liuenneet liivatelehdet kiehuvaan veteen. Sekoita. Lisää seos juustoseokseen. Kaada seos vuokaan. Anna kakun jähmettyä ainakin 3 tuntia, mutta mielellään yön yli. Koristele marjoilla, macaronseilla ja mintulla.

Please leave a comment

Classic affogato recipe with Nespresso vatiations

[mittaustagi]

[conversionpixel campaign=’Nespresso3′ title=’Classic affogato recipe with Nespresso vatiations’]

Jouluun kuuluu tietyt maut. Itselleni ne ovat esimerkiksi pähkinä, kardemumma, suklaa ja kaneliomena. Talvisin myös kahvini mukautuvat näiden makujen mukaan ja talvisin tulee juotua kardemumma- ja suklaakahveja. Yhteistyössäni Nespresson kanssa suunnittelin jälkiruokareseptin, jossa yhdistyvät kahvi, suklaa ja italialaisuus. Eli minun pyhä kolminaisuus ;)

Avec Sofié blog l Nespresso coffee recipe

Minun joulubravuureihini kuului pitkään sacherkakku. Tänä vuonna en sacherkakkua ole tekemässä, mutta sen makua löytyy omenastruudelin ja Linzin tortun lisäksi Nespresson kausimauista. Tätä yhteistyötä ja reseptiä miettiessä ei mennyt kauaakaan kun löysin mauista suosikkini, sacherkakun.

Avec Sofié blog l Nespresso coffee recipe

Avec Sofié blog l Nespresso coffee recipe

Avec Sofié blog l Nespresso coffee recipe

Monelle joulun aika on aika kiireistä ja monesti jälkiruokana tarjotaan vain suklaata. Italiainen klassinen affogato on tosin todella mahtava jälkiruoka kahvinystävälle. Joulun jälkiruoasta saa niin helposti juhlavamman, kun piilottaa suklaarasiat ja kantaa pöytää kahvisen jäätelöannoksen jossa on ripaus keksimurskaa. Reseptin tekemisessä ei mene kauaa, kun kaikki voi tehdä paljon ennen jouluaattoa ja jäätelön napata pakastimesta ja kahvin valmistaa jouluaterian jälkeen.

Avec Sofié blog l Nespresso coffee recipe

Avec Sofié blog l Nespresso coffee recipe

Macadamia and chocolate chip cookies

20 pientä keksiä

180g voita

1 dl sokeria

1 ½ dl fariinisokeria

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 kananmuna

5 dl vehnäjauhoja

0,5 tl suolaa

2 dl suklaamuruja tai -hippuja

0,5 dl macadamiapähkinöitä murskattuna

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sulata voi. Vatkaa sekaan sokerit ja kananmuna. Sekoita toisessa kattilassa kaikki kuivat aineet keskenään. Yhdistä kuivaseos voisokeriseoksen kanssa. Lisää lopuksi pähkinät ja suklaahiput. Muotoile taikinasta palloja ja asettele ne leivinpaperin päälle. Paista uunin keskitasolla 5-10 minuuttia. Paistoaika riippuu paljon uunista ja siitä millaisena haluat keksisi syödä.

Affogato

Kahvia (itse käytin Nespresso variations sachertorte-kapselia)

1 keksi annosta kohden

Macadamia- tai vaniljajäätelöä

Kun keksit ovat paistuneet ja vetäytyneet, murskaa muutama keksi lasin pohjalle. Asettele pieni pallo macadamia- tai vaniljajäätelöä keksimurujen päälle. Kaada espresso shotti jäätelön vierelle. Tarjoile heti.

Yhteistyössä Nespresso

Please leave a comment

Salted butter caramel marble cake

 

Jos mennään ajassa kuusi (!!) vuotta taaksepäin, oli blogini enemmänkin ruokablogi kuin mikään muu. Vuosien saatossa on tullut tosin tehtyä ruokaa vähenevässä määrin, sillä erilaiset elämäntilanteet ovat työntäneet minua pois keittiöstä ja syömään enemmänkin ravintolassa. Tämä muutos on totta kai näkynyt myös blogissa, kun reseptejä ei ole tullut samaan tahtiin mitä aiemmin. Tämä on häirinnyt minun lisäkseni myös teitä. Luxemburgiin muutto voi tosin tehdä tähän asiaan muutoksen, sillä elämä on täällä hyvin kotipainotteista ja ruokakauppoja on lähellä niin monenlaisia.

Avec Sofié blog l Salted butter caramel marble cake

Ehkä sen jo huomasitte Instagram Storystani tai Snapchatistani, että eilen vietin koko päivän ystävieni luona kokkaillen ja auringossa makoillen. Meitä nimittäin hellittiin ruoan lisäksi huikeilla kesäisillä ilmoilla. Ihana lauantai siis takana.

Ystäväni ja entiset työkaverini ovat todellisia foodieita, joten eilisen kaltaiset ruokafiestat olivat kaikille muillekin mieluisia. Ystäväni aviomies on mitä mielettömin kokki ja löysimme lautasiltamme mitä herkullisempia annoksia.

Avec Sofié blog l Salted butter caramel marble cake

Minä kun olen erikoistunut enemmänkin ehkä jälkiruokiin, niin sain kunnian tehdä kesäkakun jälkiruoaksi. En oikein tiedä miksi kakkua kutsuisin. Ehkä marenkinen suklaakakku. Vaikka sen ulkokuori näyttää marmorimaiselta, ei se ole marble cake. Suklainen se kylläkin oli ja seassa myös suosikkimakuani, suolaista karamellia. Pitkästä aikaa olen todella tyytyväinen jälkiruokareseptiini, ja tässä teille vinkki ensi viikonlopulle suklaiseen marenkikakkuun.

Avec Sofié blog l Salted butter caramel marble cake

Suklainen kakkupohja

125g huoneenlämpöistä voita

1,5 dl sokeria

3 keltuaista (säästä valkuaiset marenkikerrokseen)

1,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

4 rkl kaakaojauhetta

1 dl maitoa (kookos- tai soijamaitokin käy)

Vatkaa pehmyt voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset vaahtoon yksitellen. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Lisää jauhoseos sokerivaahdon kanssa. Lisää maito lopuksi seokseen. Levitä taikina uunipellille tasaisesti ja anna taikinan olla huoneenlämmössä marengin valmistuksen ajan.

Marenki

3 valkuaista

2 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää marenki suklaisen pohjan päälle. Levitä marenkivaahtoa niin, että se sekoittuu suklaataikinan kanssa hivenen, jotta pinnasta tulisi marmorimainen. Paista kakkua 180 asteessa n.20 minuuttia tai kunnes marenki on kauniin ruskea. Kakkupohjaa kannattaa kokeilla joko cocktailtikun tai haarukan kanssa.

Täyte

2 dl kuohukermaa

250g mascarponemassaa

4 rkl sokeria

Puolikkaan limen mehu

Puolikkaan limen hedelmä

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mascarpone-juusto vähitellen kerman joukkoon. Lisää sokeri ja puristettu limen mehu. Lisää limen hedelmäliha vaahdon joukkoon.

Koristeluun

Marjoja

Minttua

Lindthin karamellisuklaata sulatettuna.

Kun kakkupohja on viilennyt. Leikkaa se kahtia ja lisää mascarpone-vaahto kakkupohjan päälle. Nosta toinen puoli kakkupohjasta vaahdon päälle. Lisää marjat ja minttu. Sulata suklaa ja valele sitä kakkupohjan päälle.

Please leave a comment

Juhannusherkku – BBQ figs and vanilla ice cream

Vaikka juhannusta ei täällä Ranskassa vietellä, ajattelin jakaa teille mainion juhannusherkun reseptin. Tämä on helppo väsätä kasaan vähän alkeellisimmissakin tiloissa, sillä mitään muuta ei tarvita kuin grilli ja pakastin. Hyvä voi olla joskus helppoa.

Minun mielestäni kaikki maistuu paremmalta grillin kautta. Oli kyse sitten vesimelonista, avokadosta, salaatista tai viikunasta. Kurkkua en ole vielä grillannut, mutta muuten kaikki taitaa melkein olla kokeiltu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oma kesäherkkuni on ehdottomasti grillattu ananas, mutta kun ananas oli eilen loppu, meni grilliin viikuna. Yllättävän hyvä grilliherkku ja näitä grillattuja viikunoita tulen tekemään varmasti useasti tänä kesänä. Nyt kun kerrankin voimme tehdä ruokaa ulkona, niin olemme ottaneet kaiken irti tästä grillikaudesta.

Viikunat söimme vaniljajäätelön kera. Ripottelin jäätelön sekaan vielä murskattua pistaasipähkinää, kookoshiutaleita ja kardemummaa ja ne toimivat mainosti keskenään. Kardemumma tosin toimii minun mielestäni minkä kanssa tahansa.

Tässä siis teille helppo juhannusherkku. Jos viikunat tuntuu oudoille, voi ne korvata vaikka ananaksella. Grillattu ananas, vaniljajäätelö ja rosépippuri ovat todella hyvä yhdistelmä myös. Ihanaa juhannusta teille!

Please leave a comment

Raw cake – Raakakakkuresepti

Olen pitkään halunnut testata uutta raakakakkureseptiä, joten päätin kokeilla HS:n helpon kuuloista kakkureseptiä. Raakakakut ovat valloittaneet varsinkin Pohjoismaat, mutta harmiksi niitä ei Ranskassa näy ollenkaan. Muistan kolmen vuoden takaisen Kööpenhaminan matkani, milloin oikeastaan heräsin ensimmäisen kerran Paleo-ruokavalioon ja raakakakkubuumiin. Toivottavasti tämä intoilu laskeutuu pian myös tänne vehnän maahan.

Raw cake recipe

Moni kakku päältä kaunis ei tainnut nyt oikein osua tähän raakakakkuun. Kakku oli tosin todella herkullinen, mutta käytin ranskalaista kakkumuottia, niin kakusta ei sen takia ehkä tullut mitä kaunein. Täten suosittelen teidän tekevän tämän kakun normaalilla irtopohjavuoalla. Siten raakakakku pysyy myös kauniina.

Raw cake recipe

Raw cake recipe

Raakakakuissa on se hyvä puoli, että niitä voi syödä aika hyvällä omalla tunnolla vähän enemmänkin. Tämä kakku tosin on aika tuhdin makuinen, joten pikkuruinen pala riittää antamaan makeutta elämään, eli terveyskakku kerrassaan palan koosta riippumatta. Raakakakkuja on myös helppo varioida oman maun mukaan aina käytetyistä pähkinöistä täytteisiin asti.

Tein reseptin pitkälti HS Ruoan mukaan, mutta itse kun pidän cashew-pähkinöistä, niin käytin pohjassa enimmäkseen niitä. Toki pohjan voi tehdä muutenkin, vaikka auringonkukansiemenistä tai muista omista lempipähkinöistä. Cashew tuo minusta ihanaa kosteutta ja pehmeää makua, mutta nämä ovat mielipidejuttuja. Toivon teidän kokeilevan tätä reseptiä, tällä onnistutte varmasti, vaikka raakakakkuja ette olisi aiemmin tehneet.

Olisi muuten ihana kuulla teidän raakakakkujen suosikkireseptejä, sillä mielelläni tekisin näitä terveellisiä leivonnaisia enemmän. Raakakkujen perässä, kun ei Rankassa kannata lähteä kahville, vaan ne pitää tehdä itse. Olisin todella onnellinen jos kertoisitte omat suosikkinne.

POHJA:

  • 5 dl (n. 250 g) pekaani- tai saksanpähkinöitä (Itse käytin lisäksi cashew-pähkinöitä).
  • 5 dl (n. 320 g) aurinkokuivattuja, kivettömiä taateleita, esim. Urtekram
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta, esim. Cocovi
  • 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä sulatettuna

TÄYTE:

  • 2 dl (noin 130 g) taateleita
  • 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä sulatettuna
  • ½ tl kanelia
  • noin 1 dl vettä

KUORRUTUS:

  • 1 dl kookosöljyä sulatettuna
  • 2 dl raakakaakaojauhetta
  • ½ dl agavesiirappia, esim. Biona
  • 2 rkl vettä

KORISTELUUN:

  • 125 g tuoreita tai kotimaisia pakastevadelmia (Lisäsin laventelia ja kookosta).
  • muutama oksa minttua

 Tee pohja. Murskaa pähkinät pieneksi muruksi tehosekoittimella. Lisää taatelit, raakakaakaojauhe ja kookosöljy. Hienonna tasaiseksi.

 Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan noin 18 cm:n kokoisen irtopohjavuoan pohjalle. Painele seos vuoan pohjalle ja muutaman sentin korkeudelta myös reunoille. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistelet täytteen.

 Valmista täyte. Mittaa taatelit, kookosöljy, kaneli ja noin vajaa desi vettä tehosekoittimeen. Aja paksuhkoksi, tasaiseksi tahnaksi. Lisää tarvittaessa sen verran vettä, että koostumus on kiinteä mutta helposti levittyvä. Lusikoi täyte pohjalle ja laita takaisin jääkaappiin.

 Tee kuorrutus. Mittaa kookosöljy, kaakaojauhe, siirappi ja vesi kulhoon. Vatkaa tasaiseksi. Levitä kuorrutus kakulle. Laita kakku jääkaappiin vähintään tunniksi tai kunnes kuorrutus on jähmettynyt.

Vinkki: Kookosöljyn saat juoksevaan muotoon pitämällä purkkia hetken lämpimässä vedessä.

Resepti: Sanna Kekäläinen

Please leave a comment