Saan teiltä tasaisin väliajoin kysymyksiä, että mistä ostan yleensä vaatteeni perusmerkkien lisäksi. Oma suosikkini on esimerkiksi Claudie Pierlot. Aiemmin olen ollut enemmän samaisen talon Sandron ja Majen mekkojen perään, mutta viimeisen vuoden aikana olen varsinkin ostanut Claudien neuleita ja mekkoja enemmän kuin muilta ranskalaisilta merkeiltä.
Pidän enemmän naisellisista merkeistä kuin täysin skandinaavisesta muodista, sillä ne sopivat myös kropalleni paremmin, kun olen lyhyehkö ja muodokkaampi. Minulle tulee se Hemuli-efekti, jos laitan yhtään suorempaa mekkoa päälle ilman mitään muotoon ommeltua yksityiskohtaa. Sen takia olen tykästynyt enemmän ranskalaisista merkeistä, kun he ottavat enemmän huomioon naisellisia kropanmuotoja.
Koronan takia kaikki kesämekkoni ja -vaatteeni jäivät maaliskuussa Amsterdamiin, sillä en odottanut, että olisin oikeasti viisi kuukautta Ranskassa. Kevät ja alkukesä meni farkuissa ja kahdessa eri villapaidassa, ennen kuin pääsin ostamaan toukokuussa itselleni muutaman mekon kesää varten.
Huomasi kyllä kevään aikana, että aika pienellä loppujen lopuksi pärjää varsinkin, kun ei mennä toimistolle. En usko, että palaan enää tänä vuonna toimistolle, joten olen jokseenkin tämän takia myös huolissani vaateteollisuudesta, sillä kun ei tarvitse ostaa ollenkaan niin paljoa vaatteita mitä normaalisti. En muutenkaan koe olevani vaateteollisuuden suurkuluttaja, mutta kyllä se vähän huolestuttaa, että jos ei vuoteen tarvitse juuri kenenkään ostaa ns. toimistolle laitettavia vaatteita, pitää vaateteollisuuden mukautua muutokseen aika nopeasti.
Pelkään nimenomaan, että tässä vaateteollisuuden myllerryksessä kärsivät eniten ne pienimmät toimijat, joilta saisi persoonallisempia vaatteita ja asusteita. Varsinkin silloin, jos ei yrityksellä ole rahkeita panostaa onlineen. Toki tässä kärsivät monet muutkin toimijat, mutta olen miettinyt tässä postauksessa nimenomaan vaateteollisuutta.
Olisi mielenkiintoista kuulla teidän mietteitänne. Onko teidän ostotottumuksenne muuttuneet kevään tai kesän aikana kun ei ole ns. tarvinnut ostaa vaatteita toimistolle?
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter