Milanoon matkaa hän

Voi syksy, miten tulit taas niin nopeasti ja ihan yllättäen. Tämä kulunut puoli vuotta on ollut yhtä sadetta ja samaa vuodenaikaa. Yhdestä ainoasta asiasta tajuan olevani syksyssä, ja se on tuo tällä viikolla eteen tuleva Milanon matka. Muistan kun aloitin yhteistyöni Electroluxin kanssa ja silloin ajattelin, että siihen matkaan on vielä niiiiiiiin paljon aikaa. Noh, en tiedä mihin se aika on kadonnut, mutta lehdet ovat ainakin tippuneet ja vaatekerrokset lisääntyneet.

Moni teistä on kysellyt, että miksi en ole lähdössä ystävieni Charin ja Mrs. V:n tapaan Shanghaihin Radical Design Weekille. No arvatkaapas mitä? Tämä viikko olisi ollut täynnä vaikka mitä upeita tapahtumia, mutta kun ei ole teleporttia, niin en voi kaikkeen osallistua mihin haluaisi. Hitsi, laittakaa nyt joku se teleportti toimintakuntoon! Olisin kyllä lähtenyt sinne Shanghaihin ystävieni kanssa enemmän kuin mielelläni, mutta kun kaikki kiva tapahtuu samaan aikaan ja eri maissa. Myös poikaystäväni joutuu viettämään synttärinsä ilman minua… Sori muru, tuon paketteja!

Hätä ei tosin ole tämännäköinen, sillä valokuvaajaystäväni on Shanghaissa tulevina viikkoina ja nämä minun RDW:n upeat yhteistyökumppanit tarjosivat hänelle mahdollisuuden osallistua tulevien viikkojen tapahtumiin. Olen niin sanoinkuvaamattoman kiitollinen, että tällainen onnistui. Kiitos teille upeille sinne Kiinaan ja tänne Suomeen! Täten Avec Sofié –blogilla on ns. Kiinan-kirjeenvaihtaja ja saan sitä kautta jaettua teille Shanghain tunnelmia :). Olen nähnyt tulevien viikkojen ohjelman ja se on kertakaikkisen mahtava! Mutta tiedän, että minulle on järjestetty Milanoon vaikka mitä ihanaa. Olen odottanut tätä matkaa niiiin kauan, että en malta odottaa tavata kaikkia EDL:n kilpailijoita ja nähdä heidän töitään niissä hulppeissa  puitteissa.

Näissä tunnelmissa, fiiliksissä ja kahvikuppi kädessä on kiva aloittaa taas yksi sateinen viikko, heh ;)

______________________________________________

Oh autumn, how did you come back so quickly and quite unexpectedly? These past six months has passed so fast. One single thing has made me to realize that it really is October, that’s Electrolux Design Lab. I started my collaboration with Electrolux in May and then October felt very distant. Well, I do not know what exactly I have done during these five months but all of the leaves have fallen from the trees and I have layers of clothes on me. So I guess that I finally have to admit that the summer never came to me this year.

Some of you have asked that why I’m not going to Shanghai to Radical Design Week. Guess what, I don’t know how it is even possible but during this week there is so many places and events that I would like to be. I think that someone should really consider making a teleport. It is a shame that I’m not able to participate to RDW, but I know that I will have a blast in Milan as well. I can’ t wait to share all of the moments with you :)

It’s again one rainy week a head in Finland, lucky me who can escape from all of this darkness and bad weather. By the way, I can see from my analytics that I have quite a few  followers in Milan. So, how is the weather in Milan at the moment?

Please leave a comment

Kartell Invisible Table

Tiedättekö mitä, olin odottanut tuota kuvassa näkyvää Kartellin Invisible Tablea  saapuvaksi hyvin kauan. Pöydän saapumisessa meni muutama viikko, joten  odotin kärsimättömänä uutta pöytääni tulevaksi. Noh, nyt se on saapunut mutta nyt en enää tiedä sopiiko se meille vai ei. Sen takia pöydässä on vielä muovikuori, sillä en tiedä pidänkö pöytää vai en.

En ollut tullut ajatelleeksi, että kuinka matalalta se näyttääkään kodissa, jossa huonekorkeus nousee yli kolmen metrin. Keittiö ja olohuone on kodissamme samassa tilassa ja päädyin pöytään alun perin sen takia että keittiön tuoleina meillä on myös Kartellin tuolit, joten pöytä yhdistäisi ruokailuosan ja olohuoneen yhdeksi kokonaisuudeksi.

Entinen pöytäni oli hivenen korkeampi ja muutenkin  massiivisempi, joten  olen miettinyt, että ehkäpä juuri sen takia tila näyttää nyt vähän tyhjältä. Uusi matto ja tekstiilit toisivat ehkä myös hieman kotoisamman fiiliksen, sillä nyt huone tuntuu todella kolkolta. Täten seuraavana projektinani onkin löytää uusi matto ja muhkeampia tekstiilejä.

____________________________________________

I’ve been waiting to get a new table to our living room. Finally I got the table that I’ve been craving and waiting for the last months. Well, now it has arrived, but I don’t know if I like it or not. Therefore, the table is till in a plastic shell, because I don’t know that do I keep it.

I hadn’t thought it out that how the table looks like in a room where the height rises to more than three meters. The Kitchen and living room is one big space and I ended up to that particular table because we had Kartell chairs from similar material around our dining table. I thought that the table would create the space to be one single entity.

Our former side table was slightly higher and more massive, so maybe I don’t like the table that much because now the space looks a bit empty.  The room does not feel like home, so maybe a new carpet and textiles would perhaps create cozier feeling? Thus, my next project is to find new a carpet and fluffy textiles.

Please leave a comment

Missoni Lindex on her

Julkaisin tässä vähän aikaa sitten Lindex Missoni -malliston omat suosikkini. Hyvä ystäväni ei ollut tullut edes ajatelleeksi koko mallistoa, mutta kun hän näki postaukseni niin  hän ihastui muutamiin malliston vaatekappaleisiin yhtä vahvasti kuin minä. Tästä johtuen, vaatekaappejamme värittää malliston samat palat ;)

Kuvissa näkyy ranskalainen ystäväni ja hän on aina silloin tällöin vilahdellut blogini puolella. Rosa on todella erilainen pukeutuja kuin minä, mutta aina hänet nähdessäni inspiroidun ja lupaan itselleni että alan käyttämään enemmän värejä.  Rosan tyyli on hyvin ranskalaiseen tapaan tyylikkään boheemi eikä hän pelkää käyttää värejä tai erilaisia kuoseja. Itse olen niin paljon klassisempi pukeutuja, mutta nautin ystäväni tyylistä ihan äärettömän paljon.

Nämä kuvat ovat viime sunnuntailta. Kyllä, sunnuntailta. Hmm. Itse olin tosin pukeutunut hivenen rennommin… Menimme sunnuntaina elokuviin katsomaan ranskalaisen elokuvan, Luihin ja Ytimiin (De rouille et d’os/ Rust and Bone). Elokuvaa oli hehkutettu Cannesin filmifestivaaleista saakka ja meillä Suomessa se sai ensi-illan Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalien päätöselokuvana. Meidän yllätykseksi elokuvan ensi-iltaan oli tullut myös elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja, Jacques Audiard. Elokuvan jälkeen yleisö sai kysellä häneltä kysymyksiä elokuvaan liittyen. Miten ihana yllätys sunnuntaille! Elokuva oli ihan huippu ja suosittelen sitä lämpimästi!

P.S. Tämä ei ollut pelkästään niin sanotusti naisten elokuva, joten voitte ottaa poikaystävänne tai miehenne mieluusti mukaan ;)

_____________________________________________________

A little while ago I published my favorites from Missoni for Lindex collection. After my friend saw my pictures she begun to crave some pieces from the collection. As a result, our closets are now filled with same color spots ;)

The girl in the pictures is my very dear French friend Rosa. She has been in my blog posts every now and then and perhaps you have seen her before. She has very unique and special style. Her a bit bohemian style gives me so much inspiration. I would describe Rosa’s style to be a chic and bohemian at the same time. She is not afraid to use colors or big patterns. Even though my own style is very simple, but every time I see her I get inspired.

These pictures are from last Sunday. Yep, it was Sunday and she had dressed up like that. My outfit was a little bit more relaxed than hers. On Sunday we went to see one really good French movie, De rouille et d’os / Rust and Bone. Since Cannes film festival I’ve been waiting to see the movie and finally on last weekend the movie got its premier in Finland. What surprised us the most was that the director and screenwriter, Jacques Audiard was also in Finland during the weekend. After the movie the audience got chance to ask detailed questions from him. That was a really nice Sunday surprise! The movie was super good and I highly recommend it :)

Please leave a comment

Sinua muistaen..

Tapasin tämän vuoden alkupuolella yhden aivan upean nuoren naisen. Siitä lähtien tämä mahdottoman ihana tapaus on kaikella tavoin yrittänyt auttaa minua eteenpäin niin neuvomalla kuin kaikella muullakin tavalla. Tunnen itseni ihan mielettömän onnekkaaksi, sillä toivoisin että jokaiselle nuorelle naiselle kävelisi vastaan ystäväni kaltainen innostava ihminen. Kerran kiittäessäni häntä hän lainasi Madeleine Albrightin sanoja “there is a special place in hell for women who don’t help other women”
 korostaakseen sitä miten tärkeää toisten auttaminen on.

Me nuoret naiset varsinkin joudutaan välillä aika koville niin on hyvä että ympäriltä löytyy ystäväni kaltaisia ihmisiä, jotka muistuttavat meitä osaamisestamme ja sparraavat meitä aina tarpeen tullen. Toivoisin, että voisin joskus auttaa vielä joitakin ihmisiä yhtä ihanalla tavalla kuin ystäväni minua.

Mietin tässä hetki sitten, että miten voisin kiittää ystävääni muistamisestani. Mieleeni tuli Efva Attlingin Pencez De Moy –riipus. Ystäväni on aina ajatellut minun parastani joten ajattelin, että olisiko mikään muu parempi lahja kuin tuo Efva Attlingin ”think of me” –koru :)

______________________________________

Beginning of this year I met one very special and talented young woman. Since then, she has tried to help me in so many ways. I feel fortunate because I have her in my life and I would hope that every young woman would at least once meet as inspiring person as she is. Once when I thanked her she quoted Madeleine Albright saying “there is a special place in hell for women who do not help other women” to highlight the importance of helping others.

She has always offered helping hand whenever I have needed help or advice. In return, I wanted to give something to her and then I remembered ‘Pencez De Moy’ pendant by Swedish designer, Efva Attling.  My friend has always thought about me so I thought would there be better gift to her than that beautiful “think of me” necklace :)

Please leave a comment

Kotosalla

Olethan kotona tätä postausta lukiessasi? Sinun pitäisi olla, sillä tänään vietetään kansallista etätyöpäivää. Minä jäin kotiin, joten jos et siellä kotona jo ole, niin lähde nyt viettämään erilainen työpäivä kotiin, kahvilaan tai vaikka mökille.

Etätyöpäivän kunniaksi ajattelin esitellä teille pikkuruisen osan kodistani, nimittäin keittiön. Keittiöni on aika pikkuruinen, mutta silti erittäin toimiva. Keittiön saareke jakaa yhden ison tilan kahteen ja samalla  kun olen ‘lieden ja tason välissä’, niin voin kommunikoida olohuoneessa olevien kanssa.

Pientä päävaivaa tosin tuottaa erilaiset astiat ja muut laitteet, sillä kaikki eivät vain mahdu piiloon. Jääkaapin päältä löytyy esimerkiksi coolerin ja hedelmäkorin lisäksi yrttikasvattamo. Yrttikasvattamoni on tosin elänyt hiljaiseloa tässä viime kuukaudet, mutta näin syksyn tullen pitää kyllä laittaa yrtit kasvamaan :)

P.S. Haluaisitteko nähdä aarrearkkuni eli astiakaappini?

______________________________________________

I thought that I should finally show you a little sneak peek of my home. Even though my kitchen is quite small, but anyhow I feel that it is very functional. Kitchen divides the large space into two and at the same time I’m cooking I can socialize with my honey or friends.

However, my kitchen is not equipped in that way that I could hide all of my machines and equipment.  You can find a cooler, fruit basket and my hi-tech herb garden on top of the fridge for instance. Sometimes it feels that the kitchen is messy because I don’t have space to hide all of the dinnerware or machinery, but I’m getting used to it that everything is more that available in my kitchen ;)

Please leave a comment