Un Américain à Paris: Kylässä Ralph Laurenilla

Ralph Lauren avasi lippulaivansa Pariisiin vuonna 2010 ja muistan lukeneeni siitä paljon. Tulin Pariisiin samana vuonna uudeksi vuodeksi ja kävin upeassa liikkeessä, mutta ravintolaan en ikinä ehtinyt. Tämä on ollut listalla monen monta kertaa ja vihdoinkin viime sunnuntaina pääsin Ralphin luo brunssille.

Halusin näin kesän kunniaksi syödä terassilla, kasvien ja varjojen katveessa. Alkuun kahvikupin seuraksi tarjoiltiin jotain perin amerikkalaista, poppareita suolaisen caramel – kastikkeen kanssa. Minusta on muutenkin tullut karamellirohmu täällä Ranskassa, sillä sitä on tarjolla täällä joka puolella. Sunnuntaina sain karamellikuorrutuksen siis aamupalalla popcornien päällä.

Ravintolan terassi on näin kesällä varsinkin ihana paikka päästä maalaistunnelmaan ihan Pariisin keskustassa. Täällä on ollut hyvin perinteinen elokuu, sataa koko ajan sekä lämpötila on hivenen yli 20 astetta. Uhmasin sääennustetta ja halusin silti istua ulkosalla. Brunssin puolivälissä tuli kumminkin pienoinen ukkonen ja rankkasade. Onneksi meillä oli iso varjo pään päällä, niin ei sekään ihan hirmuisesti brunssia haitannut. Mummi sitä paitsi sanoo aina, että sen minkä kesä kastelee, sen se myös kuivaa. Näin kävi.  

Olemme Suomessa oppineet monesti brunssin olevan seisova pöytä, josta haetaan mitä masuun vain mahtuu. Ranskassa ja muualla näin ei ehkä kumminkaan aina ole. Monesti brunssi on eri menu mitä normaalisti ja sieltä valitaan se omat syötävät ja juotavat. Näin myöskin Ralphilla :)

Kävin sunnuntaina aamulla joogailemassa, jonka jälkeen olin super nälkäinen ja luulin, että mahaani mahtuisi vaikka kokonainen hevonen. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä lohi-munakas oli todella täyttävä, joten en jaksanut sitä edes syödä loppuun. Saatikka edes miettiä jälkiruokia.

 

Naapuripöydän neidit olivat isompinälkäisiä ja söivät munakkaiden jälkeen vielä pannukakkuja marjoilla. Onneksi ennen heidän haarukointejaan ehdin kumminkin ottaa muutaman kuvan kauniista pannukakuista. Ralph oli miettinyt kaiken loppuun ja kerma kuulemma maistui sitruunapossetilta.

 

Ralphille pääsee kylään hyvin helposti, niin bussilla kuin metrolla. Varasin pöydän etukäteen, mutta vaikka on suurin turistikausi meneillään, ei sitä ilmeisesti tarvitse välttämättä tehdä sillä puolet pöydät olivat tyhjillään. Ja vaikka sataisi, terassillakin voi olla sillä varjot suojelevat lentäviltä lehdiltä ja vesipisaroilta.

Please leave a comment

Pala Paleota

Terveellistä ruokaa ja hyvää mieltä.

Köpiksen herkuilla jatketaan niin tässä kun seuraavissa postauksissa. Kööpenhamina oli oikeasti tämän herkkusuun paratiisi ja sain sieltä niin paljon inspiraatiota keittiöön, joten Kööpenhaminan inspisreseptejä on tulossa ihan pian.

Kävelimme Kööpenhaminassa työkaverini kanssa ja bongasin kauppahallista Palæo-ravintolan. Kävimme siellä heti perjantaina syömässä ja kävin Paleossa lounaalla myös lauantaina sekä sunnuntaina. Paleo-ruokavaliossa vältetään esimerkiksi vilja – sekä maitotuotteita, eli ruokavalio perustuu käytännössä kasviksiin ja lihaan. Näin ollen Palæo:ssa tarjoiltiin herkullisia kasvisruokia lihaisin ja kalaisin lisäkkein.  

Palæo:sta sai salaatteja, wrappeja ja ”pastoja” (samaan malliin mitä olen joskus itse teille täällä blogissa tehnyt). Salaatit tarjoiltiin ihanan siemenleivän kera sekä listalta löytyi mitä herkullisempia mehuja salaattien seuraksi. 

Testasin kolmen päivän aikana kolme heidän salaattiaan (possu, kana, kala) ja suosikikseni nousi heidän revittypossu-salaatti.  Niin järkyttävän hyvää. Sitä on kyllä pakko tehdä ihan täällä kotioloissa :)

Löysin myös heidän toisen ravintolansa keskustassa kävellessäni. Pääravintola sijaitsi kauppahallissa (Vendersgade 6D), josta tosin löytyy muitakin todella viehättäviä lounaspaikkoja. Toinen ravintola on HAY Housea vastapäätä  (Pilestræde:lla). Vierestä löytyy myös se raakaruokaravintola, RAW 42,   jossa kävin juomassa kupposen raakakahvia mantelimaidolla. 

Olen nyt vähän innostunut taas enemmän kasvispohjaisesta ruokavaliosta sekä yritän nyt viikolla syödä paleo-ruokavalion mukaan. Ihan kokonaan en tosin maitotuotteista voi todellakaan luopua, mutta ylimääräisestä viljasta kylläkin. Toisaalta taas viikonloppuisin annan kyllä itselleni luvan hairahtua myös siihen pastaan. Se on kai ihan ok? Kunhan viikolla pysyisi tässä terveellisemmässä ruokavaliossa, niin se olisi varmasti todella hyvä juttu. Onko siellä ruudun toisella puolella paleo-ihmisiä? 

P.S. Vinkkejä paleo- ja raakaruoka-ravintoloihin täällä meillä otetaan myös vinkkejä vastaan. 

Please leave a comment

Viiden tähden illallisia

kynttilöin ja hattaroin

 

Lupailinkin teille ravintolavinkkejä Kööpenhaminan matkaltani. Niin kuin sen jo teille aiemmin kerroin, matka oli käytännössä ruokamatka. Söin koko viikonlopun aikana ihan järkyttävät määrät kaikkea, sillä kun niitä ihania ravintoloita ja kahviloita oli jokaisessa kadun kulmassa. Viikonloppuna tuli syötyä raakaruokaa, paleo-ravintolassa, mutta myöskään fine dining – kokemuksilta ei vältytty.

Sunnuntaina kävimme ja illallistemme elämäni yhdessä upeimmassa ravintolassa. Geist sijaitsee ihan Nyhavenin nurkilla ja ydinkeskustasta sinne kävelee muutamassa minuutissa. Ravintolan sijainti on siis todella keskeinen, eli herkkupöytien ääreen pääsee hyvin vaivattomasti.

Menu koostuu pienistä annoksista, joita suositellaan yleensä syötäväksi noin kolme kappaletta. Itse tosin olin niin ähky joten söin vain kaksi, sillä pitihän jälkiruoalle totta kai jättää tilaa, heh ;). Tuo kaunis rapeilla manteleilla koristeltu avokado on ensimmäinen annokseni ja toisena annoksena popsin masuuni raakaa nautaa rasvakalan mädillä. Ystäväiseni söi sen sijaan esimerkiksi paahdettua artisokkaa, possun masuin ja tryffelein. OMG – how delish’!

Jälkiruoaksi söimme sen sijaan suklaamoussea kaakaosorbetilla. Kaakaosorbetti oli ehkä hivenen liikaa, mutta suklaamousse sen sijaan oli elämäni yksi parhaimmista jälkiruoista. Kahvin kanssa pöytään taasen tarjoiltiin hattara, mikä oli kuorrutettu lakritsalla.

Minulle se set up on puoliruokaa ja Geist hyväili makuhermojeni lisäksi myös silmiäni. Ravintola näytti niin kertakaikkisen kauniilta kun pöydillä oli kynttilöitä ja valkoisia hattaroita. Suosittelen teitä käymään Geistissä edes alkupaloilla – se on todella sen arvoinen paikka!

“Because Geist is about pleasure. So come. Be part of it, be here, be welcome.”

 

 

Please leave a comment