Se tavallinen sunnuntai

Postaus on tehty yhdessä Wojnar’s Green Heartin kanssa

Minulta monesti kysytään, että miten ehdin tehdä kaikki blogityöt päivätyöni ohella. Vastaus on, että pyhitän viikonloput ja varsinkin sunnuntait aina blogilleni. Sunnuntaisin käyn blogimailiani läpi, pinnaan, muokkaan kuvat ja luen myös lempiblogini läpi. Arkisin kun en ehdi mitään näistä oikein tekemään. Kommentteihin tosin vastaan aina iltaisin, mutta postaukset teen yleensä sunnuntaisin valmiiksi seuraavalle viikolle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään on ollut taas hyvin tavanomainen sunnuntai, olen nimittäin kuvaillut, siivoillut, kokkaillut ja niin,  myös syönyt.  Nuha vähän nostaa päätän, mutta villasukat ja kukkakaalikeitto lämmittävät syyskuun ensimmäisenä päivänä. Olen vähän ihmeissäni, että nyt on oikeasti jo syyskuu. Oletteko te?

sesame4 sesame2

Vaikka syksy tuleekin, mutta en edelleenkään oikein jaksa innostua pataruoista, vaan kevyillä kasviskeitoilla mennään edelleen. Sitä paitsi, nyt pitäisi syödä suomalaisia kasviksia kun niitä on vielä niin ihanasti tarjolla. Vitamiinit ja värit talteen talven varalle :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen ollut pitkään kasvissyöjä ja jonkun aikaa jopa vegaani. Nyttemmin olen tosin sekasyöjä, mutta kasvispöperöt maistuvat Sohville edelleen. Sain vähän aikaa sitten yhteistyöehdotuksen Wojnar’s Green Heartilta liittyen heidän luomulevitteisiinsä. Levite sopii kaikenlaisille syöjille, myös teille vegaaneille :) OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nuhanenäilijä kokkaili tänään lämmintä ja kepeää kasvissosekeittoa luomulevitteiden kera. Keiton kaveriksi tein tuollaisen kierteen mihin laitoin Wojnar’s Green Heartin speltti-kurpitsansiemenlevitettä. Keittoon kukkakaalin kera eksyi sen sijaan tomaatti-basilikalevitettä.

Tarvitset:

500 g kukkakaalia

kasvislimikuution

150 g parsakaalia

seesamiöljyä

2 dl kermaa

75 g Tomaatti-basilikalevitettä.

Valkosipulia

Suolaa

Pippuria

Keitä kukkakaalit ja parsakaalit pehmeiksi. Erottele kaalit toisistaan ja soseuta kukkakaalit soseeksi luomulevitteen kera. Lisää sose kattilaan ja lisää kerma, suola ja pippuri. Kun keitto on lämmennyt, kaada se tarjoilukulhoon. Soseuta parsakaali seesamiöljyn kera ja koristele kukkakaalikeiton pinta parsakaaliöljyllä ja seesaminsiemenillä.

Tarjoile villasukissa olohuoneen sohvalle. Syö peitto korvissa ja ota Skype-treffit Ranskaan rakkaan ystäväsi kanssa. Matkailla,  sitä kun voi tehdä ihan kotisohvaltakin <3

P.S. Tähän yhteistyöhön kuulu kiva arvonta. Kerron siitä teille myöhemmin, sillä kommentit tulevat häviämään tämän yön aikana blogimuuttoni takia.

Please leave a comment

Can you feel the beet?

Postaus on tehty yhteistyössä Alpron kanssa

Nuoruudessani (kai olen vielä suhteellisen nuori? Ehkä? Olenko?) olin monta vuotta kasvissyöjä ja jonkun aikaa myös vegaani. Noihin aikoihin söin paljon myös soijavalmisteita ja niistä ajoista lähtien soijavalmisteet ovat kuulunut jääkaappini vakio kalustoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen syönyt Alpron kasvisperäisiä ruokavalmisteita, suklaajuomia ja myös jogurtteja ihan pienestä pitäen. Ne ovat kuuluneet ruokavaliooni aina ja tulevat varmasti pysymäänkin. En ole ikinä ymmärtänyt miten ne voisivat tuntua jostakin kummalliselle tai erikoiselle, sillä minulle ne ovat olleet se helpompi vaihtoehto allergioideni ja ruokavalioideni takia :) beet1

Tässä kesällä on tullut vähän syötyä miten sattuu ja ehkä vähän liikaakin. Toisaalta taas, ei matkoilla saa ihan liikaa miettiä. Pitää muistaa nauttia niistä herkkupaloista, sillä minulle ainakin ruoka on monesti se suurin elämyksien tuoja ja sen takia matkoillani syödään aina vähän enemmän mitä pitäisi. Joka tapauksessa, arki on palannut joten on tullut aika hivenen keventää ja katsoa mitä sinne suuhun oikein laitetaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidän muutenkin suhteellisen paljon kasviruoista ja varsinkin samettisista keitoista. Sain vähän aikaa sitten Alprolta yhteistyöpyynnön kasviskeittohaasteen merkeissä. Olin tästä yhteistyöjutusta innoissani, sillä sainpahan hyvän syyn aloittaa vähän kevyemmät ruokatottumukset kaikkien kesäherkkujen jälkeen. Keittohaasteessa tein kasviskeittoa yksistä lempijuureksistani, punajuuresta ja raitajuuresta. Keiton kaveriksi tein siitakesienillä täytetyt salaattisikurit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iittalan Sarjattoman perheen uusin tulokas on kohta kaupoissa <3 Kerroin siitä teille vähän aikaa sitten :)beet4

Alpro tulee Belgiasta ja tekee hyvää, niin makuhermoille, masulle kuin maapallolle. Alpron tuotteet ovat hyvää niin ruoassa, mutta ne hellivät myös meidän omaa palloa. Kasvisperäisen proteiinin tuottaminen kun on niin paljon ekologisempaa mitä eläinperäisten proteiinien. Enkä sitä paitsi itse edes huomaa esimerkiksi kermoissa mitään suurempia makueroja eläinpohjaisiin valmisteisiin verrattuna. Täten Alpron valmisteet sujahtavat ostoskoriini ennemmin kuin eläinperäiset tuotteet. Joten kokeilkaapa kasvispohjaisia vaihtoehtoja rohkeasti.

beet5 beet6

Recipe:

5 punajuurta

2 raitajuurta

2 kasvisliemikuutiota

6 dl vettä

2 dl Alpro ruoka soijavalmistetta

Suolaa

Pippuria

Vuohenjuustoa

Timjamia

Tryffeliöljyä

Kuori juurekset, pilko ne palasiksi ja laita kiehuvaan kasvisliemiveteen.  Kun juurekset ovat pehmenneet, kaada vesi talteen ja soseuta kasvikset. Kaada soseutetut kasvikset takaisin kattilaa, lisää soijavalmiste  ja kasvisliemivettä tarpeeksi joukkoon, että keitosta tulee juoksevaa.  Kiehauta samettinen keitto vielä levyllä. Ripottele pintaan vuohenjuusto,tryffeliöljy, pippuri ja timjami. Tarjoile samettinen keitto sienisalaattikääreiden kera.

Sienisalaattikääreet:

Salaattisikuria

1 sipuli

200 g Siitakesieniä

Kevätsipulia

Suolaa

Pippuria

Tilkka Alpron ruoka soijavalmistetta

Vuohenjuustoa

Timjamia

Ota salaattisikurista lehti ja huuhtele se. Silppu sipuli ja puhdista sieniä hivenen. Kuullosta sipulit pannulla ja lisää sienet joukkoon. Silppua kevätsipuli joukkoon. Nostele sienipaistos salaattisikureille ja ripottele vuohenjuusto, pippuri ja timjami pintaan.

P.S. Huomenna kerron teille jotain sellaista josta olen unelmoinut koko elämäni :)

Please leave a comment

Say Cheese!

Postaus tehty yhteistyössä Västerbottensost  -juutson kanssa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juustohiiri täällä hei! Olen aiemminkin tehnyt yhteistyötä Västerbottensost –juuston kanssa ja olin niin innoissani, kun he ehdottivat minulle jälleen yhteistyötä herkkujuustoni parissa. Olin ajatellut toteuttaa postauksen kuvat, puistossa, mutta tihkusateen saattelemana purin picnic-korin keittiönpöydälle ja herkuttelimme iltapalan ystävieni kanssa sisätiloissa.  indoorpicnic1 indoorpicnic2

Västerbottensost on ruotsalaisten suosikkijuusto ja myös prinsessa Madeleinen häissä juhlittiin kera kuninkaallisen juuston. Olen käyttänyt juustoa niin keitoissa, juustotarjottimella ja niin kuin kuvissa näkyy, myös salaateissa ja piiraissa. Juusto on juuri tarpeeksi voimakas maustamaan ruokia ja pikkupurtavia, mutta kyllä tämä juustohiiri popsii sitä ihan sellaisenaankin. indoorpicnic3 indoorpicnic4

Ruotsissa rapujuhlakauteen kuuluu rapujen lisäksi olennaisesti myös Västerbottensost – juusto. Ruotsissa juusto antaa rapujuhlille kultaisen kruunun ja sitä syödään sellaisenaan tai esimerkiksi piiraissa.  Kokeilin Västerbottensost- juuston omaa piirasreseptiä pienin muokkauksin, sekä tein piiraan kaveriksi hedelmäisen juustoisen salaatin.  indoorpicnic9 indoorpicnic6 indoorpicnic8

 

Juhlava Västerbottensost-piiras

3 dl spelttijauhoja
125 g voita kuutioina
2 rkl kylmää vettä
500 g pakastepinaattia, sulatettuna
3 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl kermaa
150 g Västerbottensost – raastetta
suolaa ja mustapippuria
8 viipaletta kylmäsavulohta
8 rkl kirjolohenmätiä
tilliä

Nypi jauhot ja voi keskenään. Lisää vesi ja kääntele tasaiseksi taikinaksi. Anna levätä viileässä noin 30 minuuttia. Kaulitse ja asettele taikina piirakkavuokaan tai pellille. Pistele haarukalla.

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja paista pohjaa noin 10 minuuttia. Valuta pinaatti. Sekoita kananmunat, kerma, maito ja juustoraaste. Lisää pinaatti, mausta suolalla ja pippurilla. Kaada piirakkavuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 30-40 minuuttia. Kääntele lohiviipaleet ruusukkeiksi ja täytä mädillä. Koristele tillillä

 

Salaatti

1 Munakoiso (grillattuna)

Romaine salaattia

Pieni pala kurkkua

Nektariineja

Persikoita

Kuivattuja tomaatteja

Västerbottensost-juustoa murusteltuna

Suolakeksejä

Suolaa

Pippuria

Öljyä

Paloittele kasvikset ja hedelmät. Sekoita ainekset keskenään. Grillaa munakoisoa kevyesti pannulla. Asettele munakoiso lautasen sivuun ja täytä kuppi hedelmäisellä salaatilla. Lisää Västerbottensost –juusto reilusti salaatin pinnalle, sillä se sopii persikan ja nektarin kaveriksi aivan mielettömän hyvin.

Kurkkaattehan vielä Västerbottensost -juuston omat reseptit heidän sivuiltaan? Heiltä löytyy mitä maukkaimmat rapujuhlareseptit sekä reseptejä myös arkeen. Kuninkaallinen juusto on matkannut myös Yhdysvaltoihin ja Hamptonsissa on tällä hetkellä menossa Swedish Culinary Summer –tapahtuma. Lisätietoja tapahtumasta saat täältä :)

Please leave a comment

Avec Sofié 3 years

Postaus tehty yhteistyössä Fazerin kanssa

En oikeastaan ihan tarkalleen muista milloin Avec Sofié –blogini sai oikein alkunsa, mutta suunnilleen näihin aikoihin kolme vuotta sitten.  Se on jollain lailla niin hassua miten tästä sivusta on kolmessa vuodessa kasvanut elämäntapani, rakkauteni ja työni. En voisi elää ilman Sohvin maailmaa tai teitä. Kiitos siis, että käytte ahkerasti lueskelemassa blogiani <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain Fazerilta yhteistyöehdotuksen tässä jokin aika sitten ja ajattelin leipoa Fazerin herkkujen kera Avec Sofién synttärileivoksen. En leiponut kuppikakkua vaan pienoisia keksikakkuja Fazerin keksien kera. Tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta kun Sohvi viettää synttäreitään :)

AS 3 YEARS2

Kun mietin, että mikä olisi hyvin Sofiémainen synttärileivos niin mieleen tuli jotain vaaleanpunaista, suklaista ja vaniljaista. Päädyin tekemään minijuustokakkuja, joihin pohjana käytin Fazerin Doris –keksejä sekä pinnalle Fazerin uutukaisia, Suffeli Tryffeli Bites –keksejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Resepti:

Pohjalle Fazerin Doris-keksejä

2 prk Valion Vanilja – rahkaa

200 g Phidalephia – juustoa

1 dl marjoja (mansikkaa ja vadelmaa) värjäykseen tai vaihtoehtoisesti muutama tippa elintarvikeväriä

Hieman sokeria

Muutama ruokalusikallinen mehua

3-4 liivatelehteän tai vaihtoehtoisesti agar agar -hiutaleita.

Keksin murusia koristeluun

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Laita Doris-keksit cupcakemuottien pohjalle. Jos kotoa löytyy vielä kunnollinen muffinssivuoka, niin laita paperiset cupcakemuotit vuokaan, jotta muoto säilyisi paremmin. Sekoita rahka ja juusto sokerin ja marjojen kera. Sokerin kanssa voi olla suhteellisen maltillinen, sillä rahja ja keksit makeuttavat kakkua jo muutenkin. Laita tilkka mehua kattilaan kiehumaan ja lisää liuenneet liivatelehdet kiehuvaan mehuun. Kun liivatelehdet ovat liuenneet, lisää seos rahkan ja juuston sekaan.  Kaada seos paperisiin vuokiin, jossa Doris-keksit ovat pohja alaspäin. Laita keksikakut jääkaappiin muutamaksi tunniksi jähmettymään. Lopuksi, koristele keksikakut keksimurskalla :)

Fazer halusi, että myös te saatte suunne makeaksi Avec Sofién synttäreiden kunniaksi, joten kertokaapas onko teillä jotain lempi reseptiä johon käytätte keksejä? Kommentointiaika on su 4.8 asti jonka jälkeen arvon keksilahjojen saajat kommentoijien kesken :)

 

Please leave a comment

Girly picnic

Postaus tehty yhteistyössä Lambin kanssa

Olet piknik-persoonaltasi hifistelijä.

Piknikeilläsi kaikki on viimeisen päälle suunniteltua ja viilattua. Inspiraatiota etsit Pinterestistä, ruokablogeista ja lifestyle-lehdistä. Järjestämäsi piknikit ovat tapahtuma, joista puhutaan jo päiviä etukäteen ja joita muistellaan vielä seuraavanakin kesänä.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain Lambilta kivan yhteistyöehdotuksen, mikä liittyi kesän lempipuuhiini – picniceihin.  Tein Lambin FB-sivuilla olleen testin ja yllättäen olen testin mukaan  hifistelijä ;). Testin tulos piti todella paikkansa, sillä etsin inspiraatiota nimenomaan Pinterestistä!

girly picnic 9

girly picnic 11

Vaikka muuten suhteellisen spontaanina ihmisenä itseäni pidän, mutta näissä ruokaan liittyvissä set upeissa ei pidä pihtailla tai hötkyillä. Totta kai joskus sellainen rennonpikin picnic set up käy, mutta itse nautin siitä vain niin paljon enemmän jos ruoka ja ympäristö on kaunista. Jos ei häät, mutta ainakin picnicit niin kuin Pinterestissä ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sillä välin kun blogisiskoni Ida juoksee picnic-eväät lähikaupasta, niin minä teen eväsleipiä. Yleensä picnic-korisani löytyy eväsleipien lisäksi myös mustikoita (tietenkin), kuplajuomaa ja herkkuja. Tämän tyttö-picnicin kruunasivat syötävät kukat <3 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen varustanut picnic-korini erilaisilla Riviera Maisonin picnic – astioilla. Korini uusimmat kipposet ovat nuo gelato-kupit. Ihan jäätelöllä en ole niitä näin kesäkuumalla täyttänyt, vaan jogurtilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlen pienestä pitäen pitänyt saippuakuplista ja niitä puhallellaan edelleen aina kun vain mahdollisuus siihen tulee. Tällaisiin tyttö-picniceihin kuplat sopivat niin lasiin kuin puhallettuina ;).
girly picnic 7

Edellispäivän left  overit päätyvät usein myös evääksi ja näin kävi myöskin tällä tyttömäisen sievällä herkkuhetkellä. Koriin pakattiin nimittäin edellispäiväiset mustikkapiiraspalaset.

girly picnic 6 girly picnic 5

Auringolta suojaudutaan lasein, hatuin ja voitein. Päässäni on uusi kesähattuni, jonka bongasin ensimmäistä kertaa mistä muualtakaan kuin Pinterestistä.  Silmiä suojaamassa keväällä ostamani aurinkolasit ja iholla on suojakertoimena 30.  girly picnic 4 girly picnic 1

Haluaisin kuulla, että mitä TE syötte picniceillänne. Eli mitä picnic-koristasi pitää ainakin löytyä. Onko se tapaani ne puutarhamustikat vai jokin muu? Kerropas se minulle :). Teidän kommentoijien kesken sain arvottavakseni tuollaisen Normin überhienon ja modernin picnic –korin! Picnic-kori Lambi täytteineen arvotaan kaikkien teidän kommenttiboksiini kommentin jättäneiden kesken. Vastausaikaa on pe. 28.6 klo: 20 asti.

Alla hieman inspiraatiota, mitä omasta koristani löytyy eväiden lisäksi. Lambin tuotteista picnicilleni valitsin vaaleanpunaiset lautasliinat.  Voitte muuten käydä tekemässä saman picnic-persoonallisuustestin mitä minäkin. Oletko hifistelijä, romantikko vai jokin muu. Selvitäppä se täältä. Kaikkien testiin osallistuneiden kesken arvotaan 2000 €:n  matkalahjakortti.

girly picnic kollaasi

Please leave a comment