Olen teille aiemmin jakanut vähän mietteitäni parisuhteista ja raottanut samalla elämääni hieman pintaa syvemmältä. Muistatteko kun Wait-postauksessani kerroin ystäväpiirissäni tapahtuvista muutoksista? Tällä hetkellä minusta tuntuu, että kaikilla on ihan hirmuinen stressi ja kiire tulevasta. Tuntuu siltä kuin ihmiset alkaisivat olemaan jollain lailla hieman paniikissa huomisesta. Ollako yksin vai kaksin?

Minulle monesti sanotaan, että olen niin onnekas kun olen löytänyt poikaystäväni kaltaisen miehen rinnalleni. Kunnollisia ja jalat maassa pitäviä miehiä ei kuulemma tästä maasta enää löydy. Olen ehkä vähän eri mieltä. Olen tässä huomannut, että monen ystäväni miesmaku on ehkä vähän vääränlainen ja sen takia suhteet epäonnistuvat.

Miesmaustani sen verran, että itse pidän todella perinteisistä ja tavallisista miehistä ja sellaisista ihmisistä muutenkin joilla arvot ja tavat ovat kohdallaan. Joidenkin mielestä miesmakuni voi olla tylsä, mutta tasainen elämä ja arjen toimivuus ovat minulle kumminkin kaiken A ja O. Pidän siitä, että parisuhteeni on tasapuolinen kaikin puolin ja kummatkin tavoittelevat omia päämääriä yhteisiä unohtamatta.

Ystäväni ovat minulle ihan äärettömän rakkaita ja minusta tuntuu melkeinpä yhtä pahalta jos heihin sattuu. Olen heille yrittänyt aina välillä sanoa, että ei niistä kolmenkympin rajapyykin ylittäneistä party-pojista mitään aviomiehiä tehdä.  Niiden edessä otetaan korkkarit käteen ja juostaan karkuun ja kovaa. Niin surullista kun se onkin, mutta ihminen ei kumminkaan voi perusluonteelleen mitään.  Tällaisten asioiden edessä olen aika suora ja minun seulani on näissä ystäviini liittyvissä jutuissa aika tarkka.

Jalkani ovat aika lyhyet, mutta sitäkin tukevammin maassa. Olen siis oikeasti maalaistyttö, joten olen sitä mitä todellakin olen enkä mitään muuta. Kun aikoinaan muutin Helsinkiin, niin huomasin heti, että täällä jokaisen piti mukamas olla jotakin muuta kuin on. Tämä oli ja on minulle hyvin erikoista. En ole koskaan pitänyt itseään jalustalle nostavista ihmisistä tai sellaisista joista paistaa läpi, että puheissa ei ole mitään perää. Tämän kaltaisiin miehiin olen törmännyt viime aikoina ehkä vähän liiankin usein. Tai sitten niihin miehiin, jotka sopertavat LinkedIn-profiileihinsa koulutuksia tai titteleitä mitkä eivät pidä millään lailla paikkaansa. Ikävä kyllä, jotkut ystävistäni haksahtavat juuri tällaisiin tapauksiin.

Yksi asia mitä en henkilökohtaisesti ole koskaan ymmärtänyt on, että jos suhde on jo kerran kuopattu, niin miksi se mennään sitten kaivamaan takaisin. Totta kai poikkeuksiakin löytyy, mutta harvemmin ihmiset oikeasti muuttuvat. Se vaan menee niin, että siitä samasta pakasta ei kannata pelata jos niillä korteilla on jo kerran hävitty.