Minulle oli oikeastaan alusta asti selvää, että Pariisiin emme ole jäämässä. Pariisilainen elämäntyyli ei vain oikein ole minua. Kertomalla omia mielipiteitäni näissä asioissa, en lynkkaa toisten elämäntapoja, kerron vain mitä minä haluan elämältäni. Me olemme jokainen erilaisia, joten toivon, että kukaan ei ota henkilökohtaisesti sitä asiaa, että en viihtynyt Pariisissa. Näin olen myös sanonut ranskalaisille ystävilleni ja he ovat ymmärtäneet minua. En myöskään ota itseeni, jos joku ei pidä Suomesta, me olemme jokainen erilaisia ja arvostamme eri asioita. Tärkein asia on arvostaa ihmistä vierellä ja heidän toiveitaan.

Koska en voinut saada Pariisissa niitä asioita mitä toivoin, oli meidän pakko muuttaa. Monesti sitä kuulee ihmisten valittavan parisuhteesta, työpaikasta ja omasta elämästä, vaikka se valittaminen kannattaisi vaihtaa tekemiseen. Mikään ei muutu, jos et sinä muutu tai muuta asioita. Niin se vain on.

Mitä sitten odotan uuden kotimaani muuttavan elämääni? Olen koti-ihminen, niin kuin aika moni meistä suomalaisista. Siinä missä pariisilaiset alkavat valua kahdeksan maissa illallisille, minä alan tekemään iltatoimiani. Minä rakastan ruoanlaittoa enemmän kuin ravintolassa istumista. Näitä asioita ja paljon muuta odotan uudelta kotimaaltani.

Emme käytännössä ikinä syö yhdessä arkena mieheni kanssa, joten ihan perustavanlaatuinen aamupalahetki on jotain sellaista mitä olen kaivannut. Nyt kun tulemme asumaan Hollannissa, on mieheni enemmän kotona, joten yhteisiä aamupalahetkiä tulee olemaan enemmän. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kaipaan sitä, että saan puristaa hänelle sitruunamehun ja sitä, että hän tekee minulle kahvin.

Koti, jonka alla ei ole metroa. Yksi tärkeimmistä asioista mitä uudelta kodiltani odotan, on, että kodin alla ei mene metrolinjoja. En ollut aiemmin edes ajatellut, että miltä tuntuu, kun kodin alla menee kolme metrolinjaa. Metrolinjat yhdistettynä 1700-luvun rakennukseen, ovat huonoyhdistelmä ihmiselle joka haluaa nukkua hiljaisuudessa.

Toinen kriteeri kodille olivat laadukkaat ruokakaupat. Niitä tosin on Amsterdamissa enemmän kuin voisin pyytää ja kävin eilen tekemässä pienen iltakävelyn ja kartoittamassa, että mikä on lähikauppani ja miten pääsen sinne kätevimmin.

Suomalaisena koti on äärettömän tärkeä paikka ja sen takia me olemme olleet aika valikoivia uuden kotimme takia. Pariisissa elämäntyyli ei ole samanlainen mitä Suomessa, joten kodit eivät ole ehkä ihan samanlaisilla asioilla varustettuja mitä sitä odottaisi. Hollannissa taasen, kodit ovat todella hyvin varusteltuja ja pinta-ala on järkevästi käytetty.

Ilman puhtaus on jotain sellaista mitä olen kaivannut. Pariisissa kun juoksin aamulenkkejä Louvren vierellä, olivat kuvat kauniimpia mitä ehkä todellisuus. En ole aiemmin edes ajatellut, että Euroopassa voi ilman laatu lähennellä Kiinan suurimpien kaupunkien tasoa, mutta näin se Pariisin kohdalla on. Amsterdamissa ihmiset pyöräilevät ja kanaalien sokkeloissa autoilu on muutenkin aika vaikeaa, joten uskon ilman laadun olevan puhtaampi Amsterdamissa mitä Pariisissa.

Vaikka suorapuheisuus on meille suomalaisille hyve, saatan tulla kaipaamaan ranskalaisten pulputusta hivenen. Miehelleni hollantilaisten suoruus ja ”paleo-puhetapa” voi tosin olla hivenen haastava. Itse tosin olen iloinen, kun aikaa ei mene turhaan ”ooh la la”-voivotteluun vaan puhutaan niistä asioista, jotka ovat tärkeitä. Amsterdamissa tosin tuntuu monesti, kuin olisin New Yorkissa, sillä kaikki puhuvat niin hyvin englantia ja yleinen fiilis on hilpeä. Jopa lipuntarkastaja naureskeli minulle ystävällisesti eilen, kun en ymmärtänyt miksi junalippu ei toiminutkaan metrossa, kun vaihdoin kulkuvälinettä.

Haluan painottaa näissä teksteissäni, että vaikka en Pariisissa suuremmin viihtynytkään, on se silti ihana kaupunki ja minulle jää sinne paljon mahtavia ihmisiä ja paikkoja joita tulen kaipaamaan. Asioissa on aina vähintään kaksi puolta ja vaikka hihkun nyt onnesta, tulee olo varmasti olemaan haikea sillä hetkellä, kun suljemme Pariisin asunnon ovemme viimeistä kertaa. Siellä olemme nimittäin rakastuneet, rakastaneet, iloinneet, itkeneet ja kokeneet elämän kaiken kirjon. Pariisin koti on myös miehelleni ensimmäinen paikka minkä hän koki kodikseen, joten hänelle muutos tulee olemaan isompi mitä minulle ja minä tiedän, että minun pitää olla hänen tukenaan tässä muutoksessa, samalla tavalla mitä hän on ollut minulle.