Sain tänä aamuna viestin Instagramissa ja kysyin teiltä, että haluaisitteko lukea ulkomailla asumisesta. Minun piti itseasiassa kirjoittaa ihan muusta aiheesta, mutta koska aihe on usein mielessä ja saan siitä paljon kysymyksiä, ajattelin kirjoittaa hieman fiiliksiä Ranskasta nyt kun olemme asuneet Hollannissa hivenen kauemmin.
”Moikka! Kirjoittaessasi ystäviesi häistä ja kaikkia juttuja miehestäsi ja sinusta ja teidän asumisesta ulkomailla jne, niin mietin, että mistä tiesit, että hän on se oikea? Huolimatta siitä, että hän matkustelee paljon ja on poissa kotoa ja arki ja asuminen on niin sidottu hänen työhönsä ym. Vaikutat itsenäiseltä ja vahvalta ja mietin mitkä tekijät sinusta on ratkaisevia taas tässä kysymyksessä. Itse näiden asioiden kanssa painin tällä hetkellä”.
Kun palasin sunnuntaina Suomesta kotiin, olo oli itkuinen ja maanantain vesisade, rikki mennyt lattialämmitys, viikko yksin kotona sekä pimenevät illat eivät tuntuneet kovinkaan mieltäylentäviltä. Aika Suomessa oli ollut niin ihanaa ystävien ympäröimänä, joten paluu ns. omaan arkeen tuntui kuin rätti vasten kasvoja. Vaikka kaikki on Amsterdamissa ihanasti, arkea Suomessa on välillä ikävä.
Olen viimeisen viiden vuoden aikana elänyt jokseenkin aika vauhdikasta arkea. Mennyt paikasta toiseen ja etsinyt omaa paikkaani niin parisuhteessa kuin työelämässä. Kun on toisen uran armoilla, voi perheen tasapaino olla välillä vähän koetuksella. Pariisissa meidän parisuhde oli todella koetuksella ja olenkin sanonut, että tuon ajanjakson jälkeen, selviää parisuhteemme mistä vain. Välillä ihan ihmettelin, miten mieheni jaksoi katsoa itkuista olemustani ja kuunnella valitustani Pariisistani ja elämästäni. Monta kertaa hän sanoi minulle ”you need to put things into perspective” ja vaikka sitä perspektiiviä vaihdettiin, ei sitä aurinkoa löytynyt aurinkoisimpanakaan päivänä. Ei siis ole kenellekään jäänyt epäselväksi, miten Pariisi ja elämäntilanteemme ei sopinut minulle.
Ulkomailla asuminen ja eri kaupungit ovat hyvin henkilökohtaisia ja kasvattavia kokemuksia. Vaikka nyt katson kaikkea kokemaani erilaisten lasien läpi, olen hyvin tarkka, minkälaiseen tilanteeseen suostun itseni enää laittamaan. Välillä mietin, että en ollut oikein oma iloinen itseni Pariisissa ja nyt tuntuu, että olen löytänyt itseni taas uudestaan. Miehenikin on minulle sanonut, että olen taas se sama ihminen, johon hän aikoinaan rakastui.
Uskon, että tilanne olisi ollut aivan erilainen, jos olisin sopeutunut kirjoittamaan vain blogia ja meille olisi siunaantunut jälkikasvua. Kuinka elämä olisikaan ollut erilaista? Kirjoittaa ja kuvata kotona ja elää lasten kanssa Pariisissa tai Rivieralla? Joku pitää minua ihan tärähtäneenä, että valitsin ns. normaalin työn sateisessa Amsterdamissa, kun olisin voinut elää auringossa ns. helpompaa elämää. Tosiasia on kumminkin, että tämä on minulle helpompi elämä kuin se, että olisin seurannut mieheni uraa ja jäänyt itse kotiin. Toisille se sopii, minulle ei niinkään.
Olemme oppineet vuosien varrella, että kompromisseja pitää tehdä, että kumpikin on onnellinen parisuhteessa, jossa kaksi kulttuuria kohtaa. Muuten tilanne voi muuttua katkeraksi ja negatiiviseksi. Vuosi sitten kesällä sanoin mieheni esimielle, että hän on kokenut avioeron ja niin käy myös meille, jos hän ei anna meidän muuttaa. Siinä meni ehkä kahdelta jenkkimieheltä viinit väärään kurkkuun, kun laitoin asian noin, mutta viesti meni perille. Onneksi. Kahden viikon jälkeen saimme sähköpostin ja luvan muuttaa.
Minun ohjeeni ihmisille, jotka miettivät ulkomaille muuttoa on, että ovatko he valmiita riskeeraamaan oman uransa. Onko maa tai kaupunki sellainen mikä sopii itselle? Jos en olisi ollut ihan varma meistä, en olisi ikimaailmassa muuttanut Pariisiin. Olimme vuoden yhdessä ennen kuin muutin ja ennätimme viettää paljon aikaa yhdessä ennen kuin muutin Ranskaan. Olihan se riski sillä olin jo vuonna 2009 kirjoittanut blogiin, että en ikimaailmassa näe itseäni asumassa Pariisissa ja oh well, sinne minä päädyin.
Elämämme on muuttunut Amsterdamissa paljon seesteisemmäksi ja yksi syy tähän on, että olen pystynyt nukkumaan taas normaalisti monen vuoden tauon jälkeen. Koen, että elämä on muutenkin enemmän sellaista, jota itse odotin. Minulla on haastava työ, ihana koti ja rauhallinen ympäristö, joka inspiroi minua joka päivä. Amsterdam ei välttämättä sovi kaikille, mutta täältä minä olen löytänyt oman kotini Suomen jälkeen. Pitkään sitä piti etsiä, mutta kaikki hyvin nyt <3
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
