Eniten harmittaa mummeleiden näkemin, ketkä ovat kärsineet vuosikymmeniä.
Ranska on niin kaksipiippuinen maa. Yksi asia on ainakin mietittänyt minua todella paljon viimeisien kuukausien aikana. Kaupat ovat pullollaan herkkuja ja superkalorisia ruokia, mutta kun kadulla katsoo naisia, ovat he langan laihoja, liian usein jopa anorektisia.
Olen tiennyt, että Ranska komeilee syömishäiriölistauksien kärkisijoilla mutta vasta tänne muuttaessa huomasin, että miten paljon syömishäiriöisiä täällä oikeasti on. On totta että ranskalaiset ovat siroluisempia kuin suomalaiset, mutta sairaalloinen laihuus ja luisuus on eri asia.
.jpg)
Minun ei tarvitse olla kuin kotikadulla hedelmiä ostamassa tai teekupposella niin varmasti näen herkkujen lisäksi myös surusilmäisiä ja lommoposkisia naisia, joskus myös miehiä. Harmittaa jopa enemmän kun näkee anorektisia mummeleita ja vanhempia naisia. Pistää miettimään ovatko he olleet koko elämänsä oman mielensä ja vartalonsa vankeja. Todella surullista, jos näin on.
.jpg)
En ole ainut näiden huomioiden kanssa, vaan kyllä ovat muutkin ei-ranskalaiset pistäneet tämän merkille ja muutaman esimerkin tästä olen myös saanut. Yli kuusikymppinen isoäiti ei esimerkiksi syö mitään muuta kuin höyrytettyä lohta. Näin kulinaristien ja nautintojen maassa kun ollaan, kuulostaa ajatus minusta ihan järjettömältä. Silkalta hulluudelta. Mutta kun katsoo katukuvaa ja historiaa, elävät ihmiset täällä ikuisen nuoruuden ja kauneuden maassa varmaankin aikamoisessa paineessa.
Tiedän, että asuinalueenikin varmasti vaikuttaa katukuvan luiseviin kuviin, mutta ei se selitä sitä, että miten täällä oikeasti on syömishäiriöisiä niin paljon. Ranska kun on näin ainakin skandisilmin katsottuna maa, jossa ei tarvitse tuntea samanlaista huonoa omaatuntoa nautinnoista mitä Suomessa. Tällä tarkoitan, että Suomessa samppanjaa juodaan vain juhlissa, ei arkena ja eikä meillä ole samanlaista herkkukulttuuria. Vaikea selittää mitä haen, mutta toivottavasti nappaatte kiinni, ettei meillä ehkä katsota nautinnonhakuisuutta yhtä suvaitsevasti mitä muualla. Sen takia minua ihmetyttääkin, että miten maassa jossa ainakin pintapuolisemmin ollaan suvaitsevaisempia, ollaan todella ankaria itseään kohtaan ja näännytetään oma olemus olemattomaksi.
………..
I have been now on and off in Paris since august and I have some mixed thoughts about the culture. As a woman who always pays attention what is happening around, I have seen something very sad around me. I have put a lot of thought into the lifestyle differences between France and Finland. It’s sad to see that in the country what’s essence is in pleasure and beauty, you see people who are prisoners in their minds and bodies.
I know that France has been high in the statistics regarding on eating disorders, but I have been bit shocked how much you actually see anorectic and bulimic people in the streets. I know also my living area is not probably the healthiest, but it makes my so sad especially when I see people and especially older women who has clearly suffered from eating disorders for decades.
When I look with my Scandinavian eyes the culture where I’m partly in, I see a lot of differences between the two. In France pleasure and experience is the key essence, in Finland we are not used to that. We have more traditional and somewhat very practical values and the pleasure is not in the core in our culture. That’s why it feels a bit odd to me when I see the quilt of pleasure turning into sickness and sadness.
28 Comments
En ollut tällasesta asiasta lainkaan tietoinen: en ole Ranskassa koskaan käynyt, eikä tuttavapiiriini kuulu ranskalaisia. Ranskahan on käsittääkseni kulinaristien paratiisi ja siinä mielessä tuntuu hyvin ristiriitaselta, että sama maa keikkuu syömishäiriö-tilastojen kärkipäässä. Kuulostaa valtavan surulliselta! :(
“Ranskattaret syövät eivätkä liho”. Kyllä he lihoisivat jos söisivät eivätkä vilkuilisi kroisantteja kun spitaalisia… Ranskassa on luvallista arvioida toisen ulkonäköä kadulla, kaupassa… Ja naisten lauseisiin liittyy usein pieni piikki. Kuten vaikka “olkaa ylpeitä pyöreistä muodoistanne”, thiih. Siis normaalille suomalaiselle.
Hauskaa lukea huomioistasi muuten!
Terveiset räntäisestä Suomesta. Ex-parisienne.
Meillä on ranskis ystävät ketä tavataan työn -ja joskus lomailun merkeissä. Lomalla he syövät ja herkuttelevat, mutta muuten linja on tosi tiukka.
Surullista! ;( Oletko muuten huomannut, miten uusi asuinmaasi on vaikuttanut Sinuun? Oletko alkanut syödä ranskattarien tavoin ja kuihtua? Toivottavasti et.
Itse olen miettinyt tänä vuonna, että olen varmaan aina sairastanut syömishäiriötä. En niin, että tauti olisi aina aktiivinen. Olenhan ollut raskaanakin 3 krt ja joskus normaalipainon yläpäässäkin, mutta ehkä ajatuksen tasolla kuitenkin. Eli vaikka olen fyysisesti tosi terve, on takaraivossa kuitenkin ollut vuosikymmeniä huono omatunto herkuttelusta. Teen sitä, mutta tulee fiilis, etten olisi saanut. Kakkupalan jälkeen pitää lähteä lenkille tai rankaista terveyskuurilla.
En ole koskaan oksentanut ja olen ollut luonnostani siro, esimerkiksi lapsena ja nuorena olin kaikkien painokäyrien alapuolella ja vielä kolmekymppisenäkin lähinnä naureskelin naistenlehtien joka tammikuisille dieettikuureille. Olin laiha ja laihduin ihan helposti lisää. Enää en laihdu niin helposti, enkä ole niin laiha. Ikä tekee tehtävänsä, mutta luulen, että myös vihdoin olen tajunnut tämän psykologisen puolen. Ongelman. Myöntänyt.
Eli summa summarum: valitettavasti tauti, joka vaivaa koko iän, vaikka ei haluaisi. Tauti, joka monella ei ole niin paha, että joutuisi hoitoon ja päinvastoin moni saa kehuja hoikkuudestaan, mikä auttaa pysymään siinä. Ulkopuolinen näkee tietysti hölmönä ja sitähän se onkin, mutta minkäs sille tekee.
Oho tulipa yllätyksenä tämä teksti. Itse olen asunut 10v. Ranskassa, etelässä toki Marseille-Bordeaux akselilla ja monessa paikassa siitä välillä eikä ole koskaan tullut tätä aihetta vastaan. Monet tytöt kyllä puhuvat dukan-dieetistä ja mitä muita niitä nyt on ollut muttei kukaan ole sitä noudattanut enemmän kuin pari päivää. Mielestäni ranskalaisten joukkueiden salaisuus on sallimisessa (kun “saa” syödä suklaata joka päivä ei tarvi vetää kerralla sitä koko levyä), säännöllisessä ruokarytmissä (kohta on kuitenkin gouter niin tarvi syödä mitään pullaa jos ei tiedä koska on seuraava ruokahetki) ja hyötyliikunnassa. Itse esim kävelin töihin ja takas 30min/suunta kun Suomessa lähtisin autolla viiden meinaan päähän kauppaan (pienempi paikkakunta tosin).
Nykyään asun Australiassa ja täällä syömisongelmaa kyllä näkyy! Kaikki haluaa olla laihoja ja samanlaisia, mutta useimmat ei tosiaankaan osaa syödä kunnolla. Sit mätetään ranskalaisia eikä jakseta kävellä mihinkään. Kaikkialle mennään mieluusti autolla ja sit sillä voi kurvata esim salille ja joogaan. Ei ausseille esim jogurtti ole mikään jälkkäri vaikka se on ihan tavallinen Ranskassa. Myös annoskoot on isompia ja ruoasta pitää tavallaan tulla ähkyyn eikä “vaan” kylläiseksi kuten Ranskassa. Mitään ruoka-aikoja ei useinkaan ole kuten ei useimmiten Suomessakaan.
Tällainen siis oma huomio mutta ehkä asiat on vähän erilailla Pariisissa :)
Heippa,
tuli ehkä minullekin jonkinlaisena shokkina. Mutta niin kuin mainitsin ei kotikulmat ole sitä perinteistä ranskalaista, vaan hyvinkin muovista Pariisia. Salilla tosin meinaa tulla tippa linssiin luurankojen kanssa hyppiessä :(
On on, ruokaa ja herkkuja täältä kyllä saa. Itse en tosin ole bistroruoan ystävä, useimmiten en sykään ranskalaisissa ravintoloissa täällä vaan esimerkiksi aasialaisissa :)
Olen tämän moneen otteeseen sanonut kotona, hoikka on hoikka, mutta kyllä syömishäiriöisen aina tunnistaa. Itse ainakin heti kiinnitän huomiota pulleisiin poskiin ja huonoisiin hampaisiin. Bulimikkoja täällä nimittäin näkyy myös hyvin paljon.
Niin, normaali suomalainen eli myös minä olen näiden silmissä ylipainoinen. Onneksi en jaksa stressata, on tullut nimittäin aiemmin mutta onneksi kaupassa on vaatteita myös koolle 38 :)
ps. suurimmat ihmetykseni saan aina sushibaareissa. Sushia tilataan, mutta riisit ja levät kuoritaan pois ja vain sisälmykset syödään. Olisiko sittenkin kannattanut mennä ihan vain salaatille?
Kiitos terkuista :)
Jeps, ja lounaan ja illallisen välillä ei syödä.
Itse mietin myös heidän alkoholin käyttöään, sillä tissuttelussa tulee kumminkin helpoitsen kerättyä ne extrakalorit. Jos pitää valita, otan lasillisen sijaan kakkupalan :)
Heippa ihana A,
älä huoli en ole kuihtumaan päin. Päinvastoin. Pupunen antaa minun herkutella niin paljon kuin haluan ja välilä joudun toppuutella ettei kaikki herkut mahdu yhteen mahaan. Näin ei tosin ole aina ollut ja sen takia olenkin aika herkkä jos joku minulle rakas ihminen puuttuu syömisiini tai herkutteluihini. Se on niin sanotusti lopun alku. Jos en kelpaa tällaisena kun olen, niin sitten se on jonkun toisen ongelma, ei minun.
Jotain tosin olen muuttanut. En nimittäin yleensä tykkää syödä enää kuuden jälkeen hirmuisesti mitään. Täällä kun tosin syödään aina myöhään illalla, niin se on ollut ainakin minulle tosi suuri muutos ja opeteltava asia.
Nimenomaan, sairaus ei aina näy vaasassa mutta mielessä se on. Itseltä kieltäminen ja ankaruus on ehkä niistä sairauksista kamalampia. Itse ainakin koen, että siinä vaiheessa kun asettaa itselle liikaa rajoitteita, se elämän ilo ja itseasiassa täysillä eläminen loppuu. Mutta voin hyvin samastua tuohon. Olenhan siitä aika avoimesti kirjoittanutkin.
Paljon halauksia ja myös kakkupaloja <3
P.S. Olet yksi lempilukijoistani ja sinua on ilo seurailla Instagramissa :)
Heippa ihana A,
älä huoli en ole kuihtumaan päin. Päinvastoin. Pupunen antaa minun herkutella niin paljon kuin haluan ja välilä joudun toppuutella ettei kaikki herkut mahdu yhteen mahaan. Näin ei tosin ole aina ollut ja sen takia olenkin aika herkkä jos joku minulle rakas ihminen puuttuu syömisiini tai herkutteluihini. Se on niin sanotusti lopun alku. Jos en kelpaa tällaisena kun olen, niin sitten se on jonkun toisen ongelma, ei minun.
Jotain tosin olen muuttanut. En nimittäin yleensä tykkää syödä enää kuuden jälkeen hirmuisesti mitään. Täällä kun tosin syödään aina myöhään illalla, niin se on ollut ainakin minulle tosi suuri muutos ja opeteltava asia.
Nimenomaan, sairaus ei aina näy vaasassa mutta mielessä se on. Itseltä kieltäminen ja ankaruus on ehkä niistä sairauksista kamalampia. Itse ainakin koen, että siinä vaiheessa kun asettaa itselle liikaa rajoitteita, se elämän ilo ja itseasiassa täysillä eläminen loppuu. Mutta voin hyvin samastua tuohon. Olenhan siitä aika avoimesti kirjoittanutkin.
Paljon halauksia ja myös kakkupaloja <3
P.S. Olet yksi lempilukijoistani ja sinua on ilo seurailla Instagramissa :)
Hyvä kuulla, että olet kunnossa Sofie!
Mä muutan näillä näkymin pian Amsterdamiin ja voit kuvitella, kuinka pitkiä (maailman pisin kansa tilastollisesti!) hollantilaiset ovat ja kyllä myös hyvin hoikkia – merellinen ravintola ja fillarilla kaikkialle. Toivottavasti en tunne itseäni lihavaksi ja lähde laihtumaan. Pituus ei haittaa, mähän rakastan korkkareita (ainakin sisällä). :D
Ja kiitos kauniista sanoistasi!
Luulenpa, että syömishäiriötä on vähän joka puolella nykyään. Oma lapseni lähes kuoli anoreksiaan, ja siksi voin kyllä 99% varmasti myös tunnistaa aina syömishäiriöisen, kun sellaisen näen. Ainakin, kun kyse on anoreksiasta. Se tyhjä, pelokas katse, vähän jäykät liikkeet…huh. Se on kamala sairaus, ja nykyään tyttäreni sanoo, että kun näkee sairaan, tekisi mieli mennä ja tarttua hartioista kiinni ja ravistaa ja herättää. Sanoa, että älä tuhlaa elämääsi, älä hetkeäkään enää. Vaikka tietää, että ei se niin helppoa ole. Ainakin me naiset voisimme tosiaan muistaa olla tuskailematta muutamia kiloja tai muhkuroia siellä tai täällä. Kamalinta on, että ne luurangonlaihat eivät edes tajua välttämättä miten sairailta näyttävät ja sitten, kun tajuavat, ovat jo niin suossa että eivät sieltä pois pääse. Alaikäistä on helpompi auttaa, kuin aikuista eli tärkeää olisi saada nuorille asiasta raakaa faktaa, mitä voi tapahtua kun sairaus vie. Kas, kun siinä ei tullakaan kauniiksi keijukaiseksi ja onnelliseksi…
Heippa,
luulen että tähän vaikuttaa nimenomaan asuinalueeni, sillä jos olen yhtään silmät auki kotikadullani, näen kymmenen minuutin sisään syömishäiriöisen. Katu kun on täynnä ravintoloita ja viereiset kadut liikkeitä, niin ihmisiä on kävelykadulla koko ajan.
Niin, se on nimenomaan ihanaa kun täällä ei ole sellaista ehdottomuutta–>Jos se suklaalevy avataan, niin sehän syödään. Sama viinin kanssa. On ihan ok jättää puoli pulloa viiniä juomatta tai kaataa kulahtanut samppanja viemäriin.
Hyötyliikuntaa nämä tosiaan harrastavat. Täällä kävellään ihan hurjat määrät, niin maan päällä mutta varsinkin metrokäytävissä. Meillä ei ole edes autoa, sillä ei täällä ole mitään mihin sen edes parkkeeraisi, vespalla ja metrolla pääsee ihan hyvin joka paikkaan :)
En tiedä missäpäin asut, mutta varmaankin rantakultuuri tuo omat paineensa. Tuo roskaruoan syönti on jollain lailla kummallista. Täällä nimenomaan avataan hampurilaispaikkoja joka nurkkaan. Ihmettelen joka ilta niissä olevia jonoja :)
Olen olen, ei huolta <3
Oikeastiko? Haluaisin niin muuttaa sinne. Oletko tekemässä siirtoa firman sisällä vai miten? Yritän täällä lobata sinne muuttoa, sillä meidän Euroopan HQ on siellä ja Pupsa käy siellä joka viikko niin olisi paljon järkevämpi asua siellä niin en joutuisi olemaan niin paljon yksin. Plus, saisin soutuveneen ja polkupyörän :)
Ne hollantilaiset ajelee niillä pitkillä kintuillaan ihan äärettömän kovaa pyörillään. Pari kertaa on meinannut sohville käydä huonosti kun se ei ole ollut oikein kartalla, että missä kannattaa seisoskella ja ottaa kuvia.
Sinä kuules olet niin upea nainen, että nyt tuollaiset jutut pois mielestä. Jookos? Niin ja korkkarit on varmaan hyvät sisällä, ulkona siellä taitaa tarvita useimmiten kumppareita :)
Minun pitäisi itseasiassa mennä Amsterdamiin koulutuksen jossain tässä lähitulevaisuudessa, niin laitan sinulle viestiä jos vaikka mentäisiin kupposelle. See, saat jo vieraan :)
Hyvää yötä <3
Hei!
Ikavaa, etta olet joutunut hoksaamaan ranskattarien kaksinaisen suhtautumisen ruokaan ja syomiseen. 18,5 vuoden Ranskassa asutun vuoden jalkeen se valilla jo melkein ahdistaa: naistenlehdet on laihdutusohjeita taynna ympari vuoden, naisihanne kun on ranskattarien keskuudessa anorektisen laiha. Miehet eivat tosin ole asiasta samaa mielta ;), eika tama nyt ihan kaikissa yhteiskuntaluokissa ole se ainoa totuus naisillekaan.
Oletko jo myos huomannut, etta valtaosa kavelevia luurankoja muistuttavista naisista polttaa tupakkaa, myos valitettavan paljon? Sauhuttelu estaa ruokamielihaluja kuulemma. Urheilemaan heista montakaan samassa mielessa on usein turha houkutella: hikoilu ei sovi sivistyneelle naiselliselle ranskattarelle…
Vaatekootkaan eivat ole samat kuin koti-Suomessa. Taalla Suomen 36 on 38, joskus jopa 40. Tuntuu ihmeelta hakea hyllysta tai pyytaa 40, kun Suomessa ja esim Saksassa usein mahtuu 34-koon vaatteeseen.
No, onneksi tahankin tottuu! Suomessa onkin ihana lukea naistenlehtia, kun voi rauhassa lukiessa olla tyytyvainen tavallisuuteensa.
Hyvaa jatkoa!
Yes Sohvi, nähdään vaan Amsterdamissa!
Ja kyllä, kaupunki on täynnä kv-firmojen HQ:a ja meille suomalaisille paljon iisimpi paikka elää kuin Pariisi. Vähän kuin Köpis tai joku saksalainen kaupunki, jos kattoo rakennustyyliä, mutta myös ihanan vanha ja rikas, ns oikea hansakaupunki. Ja “kaikki” puhuu englantia. Mä ymmärrän hollantia sanan sieltä toisen täältä ruotsin ja saksan taidoilla. Mutta työn vuoksi tosiaan sinne. Tulen olemaan myös paljon Suomessa, perhekin jää tänne <3, mutta lähinnä välttääkseeni hotellikuoleman etsin nyt (miel.kanavien ääreltä) keskustakämppää.
Heippa,
voi miten surullista kuulla :(
Syömishäiriöisiä on tosiaan joka puolella, Suomessa tosin niihin ei törmää joka päivä. Niin, se peilikuva kun näyttää sairaan silmissä ihan erilaiselta, mitä se todellisuudessa on. Meillä ainakin koulussa oli selkeää valistusta ja omat silmäni avautuivat kun kävin moikkaamassa lapsuuden ystävääni suljetulla osastolla jonne hän joutui syömishäiriö-ja masennuskierteen kautta.
Niin keijukaisuus vaihtuu kipuun ja unettomuuteen ja kylmyyteen :'(
Heippa,
yep. Tuli itsellekin hieman yllätyksenä. Tämän laihuusihanteen olen todella jutunut huomaamaan. Onneksi täällä on myös vastanäkemyksiä kaduilla ja myös kurvikkaita kaunottaria näkyy, mutta yleiskuva on kyllä sairaalloinen. Näiden näkemysten mukaan olen myös itse ylipainoinen :)
Hermés -huivin käyttötarkoitus on muuten silmissäni muuttunut; sillä peitetään törröttävät luut. Katselin kesällä että miten naiset jaksoivat käyttää huivejaan, mutta meni muutama sekunti kun tajusin että ei niitä käytetä aina lämpimikseen..
Jep, tupakkaa poltta yksi jos toinen. Nykyään elektronisia tupakoita on myös ihan jokaisella. Ei katsos haise niin pahalle ;). Jep, salilla ei näy kuin 80% miehiä ja muutama luuranko. Harvemmin salilla näkyy terveen ja lihaksikkaan vartalon omaavia naisia samalla laillaa mitä Suomessa.
Jep, en edes osta ranskalaisia lehtiä muuten kuin ruoka- ja sisustuslehtiä :D
Heippa,
jee! Jos olet siellä loppukuusta niin olisi kiva nähdä. Tulen sinne nimittäin juhlimaan thanks gininviä amerikkalaisten ystävien luo :)
On, niin paljon rennompi mesta kuin tämä patonkimaa. Köpis ja Amsterdam on mun listallä hyvin korkealla jos Helsinkiin ei päädytä. Tykkään nimenomaan sellaisesta kylämeiningistä mitä noissa kahdessa on. Täältä puuttuu vihreys ja inhimilisyys.
Joo, hotellikuolema kuulostaa hyvin tutulta ja kanavakämppä taasen tosi ihanalta :) Onneksi pääset myös minun tapaani moikkaamaan perhettä ja ystäviä usein <3 Suomi, se paras maa <3
Heippa Sofie,
Hienosti toit esiin tämän vanhempien naisten ongelmana, hyvä havannoija olet. Luin jostain että ranskalaisten naisten koko (ja kuppikoko) on kasvanut, eikä tytär pidä elämänsisältönä kokoa 34.. Erityisesti magrebtaustaisten naisten joukossa näkee hyvinvoivia, terveitä ja “isokokoisempia” naisia. Eli joku vkl quartier populaireen tarkkailemaan:) Oletko myös huomannut ettei monella ole kauniit hampaat:)?
bien à toi, xx.
Heippa,
no kun tulee surku kun näkee mummeleita ja kuuskymppisiä naisia jotka ovat ihan luurangon oloisia, niin pakko tämän on johtua ihan kulttuurista eikä vallitsevista kauneuihanteista :)
Yep, minun on esimerkiksi todella vaikea löytää rintsikoita, sillä minun kuppikoko ei ole a, niin kuin ranskiksilla. Näitä Maghreblaisia ja muita erityisesti ihailen. On upea nähdä heitä kaduilla muiden seassa kantamassa naisellisuuttaan upeasti :)
Jep, luulen että huonot elintavat ja tupakan polttaminen näkyy eritoten hampaissa. Samoin myös oksentelu ja viinin hapokkuus.
Kiinnitän ilmeisesti ehkä vähän liikaa tähän asiaan huomiota, mutta minkäs sille mahtaa kun tämä näky on jokaoäiväistä elämää :)
Mulle tuli tosi yllätyksenä tällainen teksti!
Asuin käsittääkseni ihan sun kotikulmien kupeessa, Palais Royalin päädyssä enkä moista havaintoa ole koskaan tehnyt. Olin myös töissä samoilla nurkilla eikä lounasaikaan koskaan osunut silmään ruokiaan pyöritteleviä tyttöjä, tai poikia. Olen ollut rankslaisen puolisoni kanssa seitsemän vuotta ja hänen molempien vanhempien perheet sekä kattava lähipiiri on tullut hyvinkin tutuksi, kuten omat koulu- ja työkaverit kolmen vuoden takaa.
Lähipiirini Suomessa on usean ulkomailla asutun vuoden jälkeen melkoisen pieni ja silti siellä tiedän useampia laihuutta vaaralisen paljon ihannoivia, kun taas Ranskassa en tunne, tai edes tiedä, yhtään.
Olen kyllä ruokatottumustenkin kanssa ihan eri linjalla sun kanssa. Ranskalaiset eivät liho, koska syövät kaikkea kohtuudella. Ranskassa, ainakaan oma lähipiirissäni, ei myöskään ihannoida rääkkiliikuntaa, vaan useimmille liikuntaa harrastetaan rakkaudesta lajiin (tennis, uinti, pyöräily…) kun taas Suomessa lähes jokainen tuntemani tyttö joka liikkuu, liikkuu laihtuakseen tai pysyäkseen laihana. Itse mukaan lukien. Ei kysymystäkään jos me joskus saamme perheenlisäystä kumman maan ruoka- ja liikuntaihanteet ovat enemmän arvossa.
Uskon kun kerran sanot että salilla ja muualla pyörii anorektikoita, mutta pyöriihän niitä yhtä lailla Suomenkin saleilla. Lihavia ranskalaisia saa vähän hakea, mutta terveitä tyyppejä kaupunki on pullollaan, usko pois!
Mulle tuli tosi yllätyksenä tällainen teksti!
Asuin käsittääkseni ihan sun kotikulmien kupeessa, Palais Royalin päädyssä enkä moista havaintoa ole koskaan tehnyt. Olin myös töissä samoilla nurkilla eikä lounasaikaan koskaan osunut silmään ruokiaan pyöritteleviä tyttöjä, tai poikia. Olen ollut rankslaisen puolisoni kanssa seitsemän vuotta ja hänen molempien vanhempien perheet sekä kattava lähipiiri on tullut hyvinkin tutuksi, kuten omat koulu- ja työkaverit kolmen vuoden takaa.
Lähipiirini Suomessa on usean ulkomailla asutun vuoden jälkeen melkoisen pieni ja silti siellä tiedän useampia laihuutta vaaralisen paljon ihannoivia, kun taas Ranskassa en tunne, tai edes tiedä, yhtään.
Olen kyllä ruokatottumustenkin kanssa ihan eri linjalla sun kanssa. Ranskalaiset eivät liho, koska syövät kaikkea kohtuudella. Ranskassa, ainakaan oma lähipiirissäni, ei myöskään ihannoida rääkkiliikuntaa, vaan useimmille liikuntaa harrastetaan rakkaudesta lajiin (tennis, uinti, pyöräily…) kun taas Suomessa lähes jokainen tuntemani tyttö joka liikkuu, liikkuu laihtuakseen tai pysyäkseen laihana. Itse mukaan lukien. Ei kysymystäkään jos me joskus saamme perheenlisäystä kumman maan ruoka- ja liikuntaihanteet ovat enemmän arvossa.
Uskon kun kerran sanot että salilla ja muualla pyörii anorektikoita, mutta pyöriihän niitä yhtä lailla Suomenkin saleilla. Lihavia ranskalaisia saa vähän hakea, mutta terveitä tyyppejä kaupunki on pullollaan, usko pois!
Höpöhöpö! Vitsailetko? Tuo mielikuva on turisteilla, ei Ranskassa, erityisestikään Pariisissa asuvilla
;-)
Tämä laihuuden ihannointi liittyy mielestäni siihen, että Ranskassa painotetaan monessa muussakin asiassa nimenomaan ulkonäköä. On hirveän tärkeää, miltä asiat näyttää. Toimivuus ja käytännöllisyys tulee usein vasta ulkonäön jälkeen (jos silloinkaan). Pikku lapsetkin oppivat sanomaan ihmisestä, että hän on kaunis, kun me sanotaan kiva. Koulussa nähdään vaivaa vihkojen koristelussa, käsialaa treenataan hirveästi, vaatteet pitää olla hienot eikä mitkään kurakamppeet. Ulkonäön eteen nähdään paljon vaivaa ja linjoja vahditaan suurella itsekurilla. Kermavaahdolla koristeltu kakku saa ranskattaren kavahtamaan kauhusta ja lasten kello neljän välipalalla ranskatar juo usein vain kupillisen kahvia tai teetä kun lapset syövät makeita herkkuja.
Asuin Ranskassa lähes 20 vuotta ja tämä ulkonäön painotus ärsytti kyllä välillä. Toisaalta taas… Suomessa kyllä pistää silmään ylipainoisten ihmisten määrä… Itsekurista ei ole tietoakaan ja syödään tosi epäterveellisesti.
Pariissa vuosia asuneena yhdyn mielipiteeseen. Ranskassa toki standardi on hoikempi, mutta kyllä hoikat työ-ja koulukaverit tuntuvat syövän ihan normaalisti. Tosin kuosissa pysyminen on kyllä tärkeää, eikä sellaista keski-iän plösähtämistä pidetä normaalina. Ranskassa muutenkin tämä “laisser-aller” (eli päästää menemään) on huono juttu, eikä edes muutaman kilon lihomista pidetä normaalina – vaan ehdottomasti pitäisi pyrkiä takaisin samoihin mittoihin. Jos vaikka töissä sanoisi, että nyt on tullut pari kiloa lisää, kollega varmaan kysyisi miten aion päästä takaisin mittoihin, eikä vakuuttelisi “ei se mitään” niinkuin Suomessa.
Mulle tuli tosi yllätyksenä tällainen teksti!
Asuin käsittääkseni ihan sun kotikulmien kupeessa, Palais Royalin päädyssä enkä moista havaintoa ole koskaan tehnyt. Olin myös töissä samoilla nurkilla eikä lounasaikaan koskaan osunut silmään ruokiaan pyöritteleviä tyttöjä, tai poikia. Olen ollut rankslaisen puolisoni kanssa seitsemän vuotta ja hänen molempien vanhempien perheet sekä kattava lähipiiri on tullut hyvinkin tutuksi, kuten omat koulu- ja työkaverit kolmen vuoden takaa.
Lähipiirini Suomessa on usean ulkomailla asutun vuoden jälkeen melkoisen pieni ja silti siellä tiedän useampia laihuutta vaaralisen paljon ihannoivia, kun taas Ranskassa en tunne, tai edes tiedä, yhtään.
Olen kyllä ruokatottumustenkin kanssa ihan eri linjalla sun kanssa. Ranskalaiset eivät liho, koska syövät kaikkea kohtuudella. Ranskassa, ainakaan oma lähipiirissäni, ei myöskään ihannoida rääkkiliikuntaa, vaan useimmille liikuntaa harrastetaan rakkaudesta lajiin (tennis, uinti, pyöräily…) kun taas Suomessa lähes jokainen tuntemani tyttö joka liikkuu, liikkuu laihtuakseen tai pysyäkseen laihana. Itse mukaan lukien. Ei kysymystäkään jos me joskus saamme perheenlisäystä kumman maan ruoka- ja liikuntaihanteet ovat enemmän arvossa.
Uskon kun kerran sanot että salilla ja muualla pyörii anorektikoita, mutta pyöriihän niitä yhtä lailla Suomenkin saleilla. Lihavia ranskalaisia saa vähän hakea, mutta terveitä tyyppejä kaupunki on pullollaan, usko pois!
Olen lukenut tämän postauksen monen monta kertaa ja edelleen näen silmissäni vain ne laihat ranskattaret ja haavekuvissani itseni yhtä laihana… paljon olen joutunut miettimään omia ajatuksiani, mutta ei vieläkään rohkeus riitä uskomaan ja ymmärtämään että minulla on ongelma. Vaikka kirjoitit tämän postauksen ihan muista syistä, niin kiitos että teit niin..itselleni aukesi nyt aivan eri tavalla oma sairas ajatusmaailmani
– J
Hei kaikki,
Oli pakko jotenkin kommentoida tata postausta, varsinkin kun luin kaikki ylla olevat kommentit. Seitseman vuoden jalkeen Ranskassa, en ole itse varsinaisesti kiinnittanyt sen enempaa huomiota kyseiseen ilmioon. MUTTA, haluaisin korostaa yhta varsin tarkeaa seikkaa mita moni ei ota lainkaan taalla huomioon; Pariisin alueella asuu karkeasti otettuna 13 miljoonaa ihmista! Tottahan toki taman kokoisessa paikassa, haute couture mekassa, tulee vastaan mita ihmeellisimpia asioita ja ihmisia. Lue: hulluja, laihoja, kodittomia ja vaikka mita. New Yorkissa asuessani paineet ulkonaosta olivat kaveripiireissani paljon epaterveellisemmat kun koskaan taalla Ranskassa (ihan vain verraten toiseen suurkaupunkiin Suomen sijaan!). Ja kun usein Pariisi ja muu Ranska sotketaan samaan yhtaloon- voi kuinka tama ei taas pida yhtaan paikkaansa! Perheemme asuu etela-Ranskassa ja voin vannoa etta kukaan ei kauhistele kermavaahtoa (tai nayta silta etta kammoaisivat sita), ja nyt kuluneena viikonloppuna tuli taas nain suomalaisena todettua etta voi sita sokerin maaraa kun olimme siella sukulaisjuhlissa!
Ja urheilusta olen samaa mielta jonkun aiemman kommentoijan kanssa; taalla hyotyliikunta ja liikunta rakkaudesta lajiin on aivan eri luokkaa kun Suomessa. Ihan suoraan sanottuna joka kerta kun olen kotona vierailulla, kuulen kuinka porukka painaa salilla saadakseen upeat lihakset ja timmin vartalon yms., kun taas Ranskassa en ole tavannut viela ketaan joka raakkaa itseaan salilla paivittain. Minusta se on yksi kulttuuriero. Olen myos huomioinut, etta taalla useat kaveripariskuntamme harrastavat vaellusta tai muita ulkoilulajeja yhdessa, kun taas Suomessa minusta tuntuu etta harvoin pariskunnat harrastavat juttuja aktiivisesti yhdessa – paatellen taasen kerran etta se nautinto siita yhdessaolosta on se paajuttu ja sen liikunnan saa siina samalla.
Ja ruuasta viela sen verran, etta taalla tosiaan ei ylensyoda, ja mateta ruokaa nopeasti kuonoon. Sen sijaan ruokailuun uppoaa usein paljon aikaa ja se on perheen hetki yhdessa… ruoka-asioihin Ranskassa suhtaudutaan todella eri tavoin kun Suomessa, sen enempaa nyt mainitsematta taas siita, mita syodaan yms.
Pointti nyt vaan se, etta Pariisin kokoisessa paikassa nakee ja kokee vaikka mita, se on selvaa. Mutta ei se tarkoita sita etta koko Ranska seuraa naita Pariisittaria ja heidan tempauksiaan…suoraan sanottuna he usein pitavat Pariisilaisia pinnallisina, royhkeina ja kaikkena muuna kun esimerkillisina ihmisina!
Kiitos alkuperaistekstista Sofielle! :)
Emma