Näin kun asuu ulkomailla, saattaa blogiin eksyä enemmänkin vinkkejä, että missä käydä Pariisissa ja mitä merkkejä kannattaa ulkomailla ollessa pitää mielessä. Kiitos sosiaalisen median ja suomalaisten lehtien, luulen ainakin olevani suhteellisen ajan tasalla, että mitä Suomessa tapahtuu, vaikka kilometrejä onkin välissä aika paljon. Nyt kun joulu alkaa lähestyä, haluaisin nostaa muutaman suomalaisen brändin esiin, joita kannattaa laittaa pukinkonttiin. Meiltä tulee Suomesta niin mahtavia tuotteita ja niiden tuotteiden takana on vielä mahtavampia tarinoita.
Gedigo Piece of Finland on suomalainen sisustus- ja lifestylemerkki, ja heidän tuotteensa on tehty kotimaisista materiaaleista. Heidän designissaan näkyy nimenomaan skandinaavisuus ja ylellisyys huokuu nimenomaan yksinkertaisesta muotoilusta ja materiaaleista. Omat suosikkini merkiltä ovat porosta valmistettu sisustustyyny sekä kollaasissa näkyvät käsintehdyt ovenkahvat. Kurkkaa lisää täältä!
Mia Höytö löytyy varmasti monen luonnonkosmetiikansuosijan hyllystä. Mia lähetti joskus neljä vuotta sitten kosmetiikkaansa minulle testattavaksi ja siitä lähtien ovat Mian tuotteet olleet ihollani. Kuivan ihon pelastaja on ehdottomasti Lempeä Uni -seerumi. Öljypohjainen seerumi tuo iholle intensiivistä vitamiiniterapiaa sekä tasoittaa ja kirkastaa ihoa. Näin talvisin laitan seerumin yöksi kasvoille, jotta kasvoni kestäisivät kuivuuden ja kylmyyden. Suuri suositus!
Kaikki tietävät suomalaisen Havin? Havin rinnalle on tullut uusi, ehkäpä hieman modernimpi brändi, Havi’s. Havi’s ei tosin tarjoa vain kynttilöitä, vaan sen rinnalle on rakentumassa ihan uusi suomalainen lifestylemerkki. On upeaa nähdä mitä kaikkea tämän uuden merkin ympärille rakentuu. Suosittelen kurkkaamaan heidän nettikauppaansa!
Ehkä yksi sosiaalisen median suurin löytöni oli viime vuonna vauvankenkiävalmistava For Minis and Mommies merkki. Salaa toivoin, että jospa heillä olisi valikoimissaan näitä söpöjä mokkasiineja myös minun koossani. Muutaman kerran taisin kommentoidakin heidän valokuviin Instagramissa, että miksi ihmeessä jotain näin sievää ei tehdä aikuisille? Ei kestänyt kauaakaan, kun Päivi otti yhteyttä ja lupasi tehdä minulle omat mokkasiinit haluamastani mallista. Kuvassa näkyy vauvan tohvelit, mutta pian näette minulle tehdyt mokkikset blogissa. Päivin tarina opettajasta mokkasiinien valmistajakasi on ihana tarina yrittäjyydestä <3
Gauhar on kahden ystävän perustama merkki, josta löytyy kauneutta niin kotiin kuin kaulalle. Jannika ja Sabina rakastavat skandinaavista ylellisyyttä kašmirin pehmoisuutta unohtamatta. Nämä naiset arvostavat eettisyyttä sekä korkeaa laatua. Minulta löytyy heidän korujaan, mutta kun kurkkasin heidän nettikauppaansa, löytyi sieltä mitä ihanin nahkainen tarjotin. Tällainen pitäisi löytyä joka kodista. Nettikauppaan pääset täältä.
Tiedän, että tässä ei tietenkään ollut kaikki suomalaiset merkit, mutta kerro ihmeessä, jos unohdin tai olen tietämätön jostakin merkistä tai tuoteperheestä. Olisi ihana kuulla varsinkin pienemmistä yrittäjistä, sillä pieniä merkkejä on kiva suosia ja nostaa esiin. Kerro siis minulle omat vinkkisi :)
2 Comments
Gedigo olikin itselleni ihan uusi tuttavuus. Kiva kun jaoit vinkkejä, mielellään sitä suosisi kotimaisia valmistajia :)
Jos lapuan kankurit ei ole tuttu merkki, niin kannattaa heidän tuotteitaan ja tarinaansa vilkaista:) minä saisin isommankin summan kulutettua heidän liikkeessään.