Suomiloma yhdessä päivässä ja 5x must-juttua

Vaikka tämän viikkoinen Suomiloma olikin ehkä lyhyin mitä olen koskaan tehnyt, ehdin kumminkin tehdä niin sanotut must jutut. Saavuin Suomeen maanantai-yönä ennen kuin tiistaina kello soi taas 03:00 seuraavalle lennolle. Olin rakkaan Charimukseni luona ja hän oli koristellut kaiken vuokseni yöpöydästä lähtien -kiitos!  Vaikka maanantaipäivä oli myös aika aikataulutettu, ehdin tekemään muutamassa tunnissa ne jutut mitä halusin.

Kun on poissa omasta kaupungista, monesti ne tärkeimmät asiat konkretisoituvat, kun siellä ei ehdi olla. Tärkeimpiä, eli ystäviäni enkä perhettäni en ehtinyt nähdä, sillä treffien sopiminen olisi ollut täysin mahdotonta. Minulla oli tosin muutama tunti ennen nukkumaanmenoa aikaa, joten kävin lempikaupungissani ja kävelin lempikaduillani. En enää edes halua käyttää julkisia Helsingissä ollessa, vaan mieluummin kävelen, jotta näen kaupunkia enemmän.

Avec Sofié blog l Suomiloma

Avec Sofié blog l Suomiloma

Yksi asia mikä on aina must Helsingissä ollessa, on Stockmannin Herkun kalatiski. Sieltä pitää aina käydä noukkimassa pannulle jotakin. Saa Ranskassakin toki kalaa, mutta ei siikaa, kuhaa tai kampelaa. Olen muutenkin vähän nirso kalansyöjä, joten senkin takia Stockmannin kalatiski on itselle niin tärkeä. Tiedän, että kala on tuoretta ja että tiskiltä löytyy itselle mieluisia lajikkeita.

Avec Sofié blog l Suomiloma

Avec Sofié blog l Suomiloma

 

Avec Sofié blog l Suomiloma

Toinen asia minkä yleensä teen Helsingissä ollessa, on pienimuotoinen sisustuskierros. Tällä kerralla en tosin ehtinyt Bulevardia kauemmaksi, mutta ehkä ensi kerralla. Käyn yleensä Sofinah Shopissa, Nougatissa, Granitissa, Zarrossa ja muissa alueen pienissä putiikeissa. Yksi ilouutinen oli se, että huomasin Granitin nettikaupan nyt myös toimittavan kaikkialle Eurooppaan – tätä olen odottanut! Nyt ei siis tarvitse raahailla kukkaruukkuja ja muita enää matkalaukussa.

 

Avec Sofié blog l Suomiloma

Kolmas asia mitä olen huomannut tekeväni Suomessa ollessa, on suomalaisten lehtien ostaminen. Ranskassa lehtiä tulee ostettua harvemmin, mutta Suomesta mukaan lähtee yleensä ainakin Glorian Ruoka ja Viini sekä Elle sisustuslehtien lisäksi. En tiedä ostelinko lehtiä aiemmin näin paljoa, mutta nyt oikein harmitti, että uusin Elle ei ollut vielä ilmestynyt ennen kuin lähdin Suomesta.

Avec Sofié blog l Suomiloma

Neljäs asia minkä olen nyt viime reissuillani tehnyt, on vesijuokseminen Altaalla. Oi että mikä fiilis! Allas on ihan superpaikka keskellä Helsinkiä ja vaikka alla oli 4 tuntia unta, piti käydä silti vesijuoksemassa pienessä tihkusateessa. Niin ihanasti lähtee päivä käyntiin aamu-urheilun jälkeen.

Viides ja ehkä tärkein asia mistä hyvinvointini koostuu, on nukkuminen. Tiedän aina Suomessa ollessa nukkuvani hyvin. Talot eivät tärise ja kadut ovat hiljaisia. Vaikka tällä reissulla ei tullut kovastikaan nukuttua, yleensä asia on aivan toisin. Sitä on ihan havahtunut Helsingin hiljaisuuteen, rauhallisuuteen ja hyvin nukuttuun öihin siellä ollessa.

En tiedä milloin tulen Helsinkiin seuraavan kerran, mutta toivottavasti pian. Nyt kun reissu oli ihan minimaalinen, niin en nähnyt oikein ketään ja ehtinyt tekemään sen kummempaa. Onneksi lentoaika on vain kolme tuntia, niin jos tulee oikein ikävä, voi sinne lentää vaikka heti huomenna.

You may also like

4 Comments

  1. Hei, ei nyt liity postaukseen mutta oletko miettinyt blogikirppiksen tekemistä, sulla on niin kivannäköisiä vaatteita?

    1. Heippa,

      oi kyllä olen, toteutus on vain hivenen hakusessa, sillä en tiedä miten saisin tavarat Suomeen. Haluaisin nini paljon tavaroistani eroon, mutta Pariisissa ei ole mitään paikkaa minne niitä oikein viedä. Juuri vein vaatteitani vaatekeräykseen kun en kertakaikkiaan enää saanut niitä mahtumaan enää minnekään :(

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*