Monesti expat-elämä tai toisessa maassa eläminen voi olla ulkopuolisesta jollain lailla jännittävää. Meillä on monesti se uskomus, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen ja naapurilla on kaikki tietenkin paremmin. Monesti näissä ajatuksissa unohdetaan se expatin puoliso, joka saattoi luopua omista haaveistaan toisen haaveiden tieltä. Tässä en välttämättä puhu itsestäni, sillä en tunne, että olen joutunut luopumaan omistani (muuten kun isosta keittiöstä), mutta eteeni on astellut monta naista, jotka ovat kotona miehen tehdessä töitä.
Olisimme pärjänneet taloudellisesti ihan hyvin mieheni ja omilla blogituloillani, mutta en siltikään olisi vain voinut jäädä kotiin odottelemaan seuraavaa pysyvämpää kohdetta. Kulunut vuosi on ollut minulle henkisesti todella rankka, mutta samalla todella opettavainen. Se kaunis koti ja blogi, kun ei vain riitä. Tunsin itseni oikeasti todella tylsistyneeksi, kun olin yksin viikot, kun toinen reissasi ympäri palloa maanantaista perjantaihin. Nämä ovat todella henkilökohtaisia asioita ja tiedän monta, kenelle sellainen elämä sopii. Tämä ei siis ole mikään kannanotto kotiin jäämistä vastaan. Se ei vain nyt sopinut minulle edes hetkeksikään.
Ehkä meihin suomalaisiin on iskostettu se, että naisen pitää pärjätä omillaan ja omaa onnea ei pidä antaa toisen käsiin. En tiedä onko tämä vain minun ajattelutapani tai kasvatuksestani johtuva ajattelumalli, mutta minä haluan olla ylpeä omista tekemisistäni enkä elää toisen saavutuksien kautta. Niiden omien saavutusten ei tarvitse olla välttämättä edes samalla tasolla, mutta haluan jotain omaa ja asioita joista voin olla ylpeä.
Tämän prosessin kautta myös tutkiskelin itseäni ja huomasin, että minäkuvani rakentuu aika paljon sen kautta mitä teen. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta ainakin opin jotain itsestäni. Näiden itsepohdiskelujen ja yhteisten keskustelujen takia olemme joutuneet myös tekemään sellaisia päätöksiä, että emme voi muuttaa sellaisiin maihin missä minä en voi käyttää omaa kapasiteettiani.
Eihän tämä tämän hetkinen tilanne mitenkään ideaalinen ole, mutta olemme kumpikin todella joustavia sekä pidämme muutoksesta, niin tämä ei ole millään lailla ikävä muutos meidän kannalta. Päinvastoin. Olemme muutenkin viikot erillään, niin se, että asun hetkellisesti toisessa maassa ei tuo meidän arkeen suurta muutosta.
Aluksi poikaystävälleni oli jopa hivenen outoa, että miksi surkuttelin osaani, että voisin tehdä töitä kotona ja nauttia samalla vapaudesta. Olen yrittänyt selittää, että varmasti aika harva suomalainen nainen haluaa käyttää miehen pankkikorttia ja olla vain kotona. Se on minulle vapautta, kun voin olla täysin itsenäinen, huolehtia omista asioistani ja luoda oman elämäni yhteisen elämämme rinnalle.
Kiitos paljon kommenteista ja tsempeistä aiempaan postaukseeni. Olette huippuja! Minua nimittäin pelotti jollain lailla julkaista kirjoitukseni, sillä näitä henkilökohtaisimmista asioista, kun on välillä vähän vaikea kirjoittaa. Kiitos siis teille ihanat ymmärryksestä <3
19 Comments
Sulla on enemmän ballsia, kuin monella miehellä. Nostan hattua. Rohkea oot ja kieltämättä aika pirun upea noissa kuvissa. <3
Heippa sinä!
Haha, ballseja löytyy :D
Kiitos :*
En minäkään kyllä osaisi olla kotona ja elää miehen pankkikortilla. Teen tällä hetkellä päivätöitä normaalisti ja iltaisin pyöritän omaa yritystäni, joten voisi olla aika suuri muutos jäädä kotiin yhtäkkiä.
Toki, jos lapsia tulee, niin tilanne on sitten toinen.
Hyviä ajatuksia :)
Heippa Anni,
niin ja kun aika moni joutuu jättää opiskelut tai vaikka työt toisen työn takia. Tämä ajaa minusta suhteen epätasapainoon tai ainakin minusta tuntui siltä, kun ei ollut sellaista omaa juttua blogin lisäksi.
Totta, lapset vaikuttavat tilanteeseen ihan eri lailla.
Hyvää syksyä!
Hei. Hyvä kommentti ja olen asiassa täysin samaa mieltä. Olen myös yrittänyt omille tytöilleni opettaa kuinka tärkeää on olla omien rahojen varassa. Opiskella itselle ammatti jotta pystyy elättämään itsensä . Koskaan kun ei elämässä tiedä mitä tapahtuu .. esim.avioero tai puolison kuolema.
Ihana blogi ❤️
Heippa Anne,
luulen, että tämä on eritoten meille suomalaisille hyvin ominainen piirre. Omillaan pitää pärjätä ja omat rahat ansaita. Niin, elämä voi ottaa maton alta aika nopeastikin.
Kiitos <3
Hei Sofiè,
olen mielenkiinnolla seurannut blogiasi ( olen 65-v ja “joutunut”v ahingossa blogi-maailmaan, luen silloin tällöin muutamia) Sinun blogiasi olen seurannut koska olen viettänyt paljon aikaa Nizzassa ja Pariisista pidän paljon. Mutta asiaan, olet harvinaisen fiksu nuori nainen,jolla on jalat maassa. Omalle tyttärelleni olen aina tähdentänyt että ainoa asia, johon voi luottaa on oma itsensä. Kun on hyvä koulutus (ammatti) niin aina pärjää. Sinä olet vähän nuorempi kuin tyttäreni mutta hyvin olet Sofié ymmärtänyt oman tärkeytesi ja osaat sitä hyödyntää. Paljon menestystä valinnoillesi ja pidä tuo hyvä linjasi elämäsi suhteen. Terveisin Hanna J
Omat ajatukset menee kyllä niin yksiin kirjoituksesi kanssa ja asioiden, joiden kanssa painiskelen.
Itse kotirouvana/ expat vaimona parasta aikaa Qatarissa. Oma ura hattuhyllyllä. Toinen ja viimeinen vuosi juuri alkoi..
Omat ajatukset menee kyllä niin yksiin kirjoituksesi kanssa ja asioiden, joiden kanssa painiskelen.
Itse kotirouvana/ expat vaimona parasta aikaa Qatarissa. Oma ura hattuhyllyllä. Toinen ja viimeinen vuosi juuri alkoi..
Meillä on kouluikäisiä lapsia, ja pieni hengähdystauko esimerkiksi vuorotteluvapaan muodossa kelpaisi kyllä juuri nyt – etenkin näin kesäloman juuri loputtua ja töiden alettua. Mutta siinä taas tulee talous vastaan enkä halua luopua nykyisestä asumismuodostamme. Niinpä ratkaisuni on tehdä arki mahdollisimman paljon iloa ja energiaa tuottavaksi sekä sujuvaksi. Elämä on tosiaan täynnä valintoja, niin kuin sinunkin tekstistäsi voi päätellä. Minusta on hienoa, että olet ottanut ohjat omiin käsiisi ja tehnyt asialle jotain etkä vain jäänyt voivottelemaan tai surkuttelemaan asiaa!
Vaikka joskus haaveilenkin tauosta, en voisi kuvitella, että lopettaisin kokonaan työnteon. Kiipeilisin varmasti pitkin seiniä, jollen saisi rasittaa ja rassata nuppiani. Muutoinkin ajatus elämisestä miehen tuloilla ei kyllä pidemmän päälle tunnu hyvältä. En tiedä, onko tämä ajattelumalli tyypillistä pohjoismaisille naisille. Ehkä se voi tuntua vieraalta sellaisesta, jonka omassa kulttuurissa on totuttu naisten jäävän kotiin, kun mennään naimisiin tai viimeistään, kun siunaantuu jälkikasvua.
Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista! Ymmärrän täysin suhtautumisesi asiaan. Itsellä on ollut välillä vaikeaa lasten kanssa hoitovapaalla, kun mies tekee uraa ja matkustelee ympäri maailmaa. Laitoinkin aikoinaan omat lapset noin 1,5 v. Iässä päiväkotiin, jotta voisin itsekin saada jotain omaa taas. Taloudellisesti olisin voinut jäädä vielä kotiin siihen asti kun nuorin täyttää 3v. Vaikka se aiheutti myös paljon ristiriitaisia tunteita siitä, mikä on lapsille parasta. Mutta välillä tuntuu, että vaikka minkälaisia ratkaisuja tekee, niin miettii samalla että onko päätös oikea vai ei. Täytyy vaan luottaa omiin tunteisiin ja haluihin.
Itse elän expat-puolisona Etelä-Amerikassa. Minulla on maisteritutkinto ja olen ollut pitkään työelämässä Suomessa. Nykyisessä asuinmaassa en edes voisi saada viisumini vuoksi töitä, mutta siitä huolimatta päivät ovat täynnä ohjelmaa – lasten koulu- ja harrastuskuljetuksia, käytännön asioiden hoitoa, urheilua jne. Suomessa kokisin oudoksi itse ansaitun rahan puutteen, mutten täällä; perhe-elämä ei yksinkertaisesti pyörisi, jos molemmat olisimme töissä ja puolisolla nykyinen työ. Kokemuksena tämä on kuitenkin niin erityinen koko perheelle useammallakin tavalla, että olin valmis ottamaan riskin jättäessäni työpaikkani Suomessa. Jos luppoaikaa jossain kohtaa alkaa jäädä, aion suorittaa verkko-opintoja yliopistolla.
Olen aina tykännyt siitä, että pidät omat tavoitteet ja itseä eteenpäin vievät haasteet mukana elämässäsi. Mielestäni olemme jokainen yksilöitä, ja mikä sopii toiselle ei ole toiselle luontevaa lainkaan. Ymmärrän ystäviäni, jotka jäävät kotiin puolison tuloilla, itse en ikinä siihen varmasti pystyisi. Haluan luoda oman uran, tienata itse (ja sitten myös käyttää hyvällä omallatunnolla sen rahan), ja haastaa itseäni. Se että tämä kaikki onnistuu, vaatii sen juuri oikein henkilön rinnalle, ja sinä selkeästi olet sellaisen löytänyt. Ei mielestäni rakkauden ja parisuhteen pitäisi kärsiä, vaikka kumpikin tekee töitä omien henkilökohtaisten tavoitteiden eteen. Olet minulle todellinen inspiraation ja innoistuksen lähde, ja vielä minäkin ponnistan pysyvästi pois Suomesta.
Odotan innolla kaikkia vinkkejä uudesta kotimaastasi sillä tiedän, että moni reissu tulee tehtyä myös Luxembourgiin tänä syksynä. Muutan nimittäin Hollantiin keskiviikkona, jaiks!
Olen kanssasi todella samaa mieltä. Ei niitä omia ura-unelmia pidä niin vain haudata. Itsekään en pystyisi vain olemaan kotona tekemättä mitään, vaikka joskus tilanne sen sallisi. Tällä hetkellä niin ei edes ole, vaan ihan omin ehtoineni ja työn perässä lähdin Dubaihin. Ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan tällä puolen, ja välillä on ollut todella vaikeaa. Menin rakastumaan, ja nyt en halua sen takia lähteä. Nyt olen kuitenkin saamassa uuden työn, joten eiköhän tämä vähän paremmaksi muutu. Ja yhteisissä suunnitelmissa on muutto Sveitsiin parin vuoden kuluessa. Tsemppiä Luxiin ja uuteen työhön! Siitä tulee ihanaa <3
Hei Sofié! Olet mielettömän inspiroiva tyyppi, kiitos sinulle tästä tekstistä. Täällä kirjoittelee abivuotta suorittava naisenalku, joka myös haaveilee maailmalle lähtemisestä, jännittävästä urasta ja tietää omaavansa juuri tuon saman sisukkaan suomalaisen naisen oireyhtymän. Vaikka en millään tavalla tietenkään voi samaistua expattiuteen saatika vaimouteen, tämä teksti ja blogisi yleisestikin on kovin motivoiva ja innostava – ihan eri luokkaa kuin lukion opontunnit. ;)
Hyvä kirjoitus!
Hei Sofie! Lähetin sinulle sähköpostia näistä expat-asioista.
Heippa,
valitettavasti avecsofie-mailini ei enää toimi. Yritän saada sen avattua ihan pian :)
Parikymppisenä pakkasin laukkuni ja suuntasin yksin maailmalle. Kouluttautuminen ja tein töitä. Löysin miehen ja kiersimme useammankin maan uraa luoden. En osaisi olla ilman töitä ja olen kokenut saman ns irtiottovuoden kuin sinäkin. Olin yksinkertaisesti tulla hulluksi sillä tarvitsen työtä ja nimenomaan itseäni varten. Pystyn hyvin samaistumaan tunteisiisi. Mieheni tekee myös matkatyötä ja itse etsin sopivaa uutta haastetta itselleni ja kenties tieni vie myös keski-eurooppaan uudelleen. Tarvitsen itselleni haasteita ja haluan vaikuttaa työhöni. Ystävät ovat aina mukana sydämessä ja onneksi heitä pääsee aina tapaamaan.