Suklaatalo

Kaupallinen yhteistyö Marabou & Asennemedia

Jouluun liittyy paljon erilaisia traditioita ja pieniä puuhasteluja, jotka tekevät aaton odotuksesta niin ihanaa aikaa. Olen ehkä tänä jouluna löytänyt sisäisen jouluihmiseni viimeinkin, sillä olen kuunnellut joululauluja jo marraskuun alusta lähtien. Lisäksi olen tietenkin paistanut joulutorttuja, tehnyt joulukortteja ja rakentanut nyt tämän kuvissa näkyvän suklaatalon.

Blogikollegani Nata teki urbaanin suklaakaupungin, Hanna teki lasten kanssa ihanan juna-aseman ja Jenni taasen teki klassisen suklaatalon. Itse mietin aluksi Amsterdamin talon rakentamista, mutta nopeasti vaihdoin idean romanttiseen suomalaiseen mökkiin. Suklaataloa reunustaa kuusimetsä, lumilyhdyt sekä halkopinot. Romanttinen mökki on myös lumenpeitossa ja kattoa koristavat jääpuikot sekä ohut lumipeite.

Suklaatalo on piristävä vaihtoehto piparkakkutalojen rinnalle ja ainakin näin ensimmäisellä kerralla suklaatalon kokoaminen oli jopa suhteellisen helppo projekti, kun ei tarvinnut miettiä sitä miten taikina muuttuu uunissa. Sulatettua sokeriakaan ei tarvita, sillä suklaatalon kokoaminen on helppoa joko sulatetulla suklaalla tai leivontaliimaalla.
Minua itseasiassa hermostutti aluksi, että monta suklaalevyä saan tuhottua ennen kuin päästään kokoamaan taloa, mutta kerrasta tuli talo koottua. Jes!

Kun luin erilaisista tekotavoista, päädyin kumminkin itse käyttämään leipäveistä suklaan sulatuksen sijaan. Sahasin siis suklaasta kunnollista veistä käyttäen kaikki tarvittavat palat ja hyvin toimi. Tässä tosin pitää ottaa huomioon, että oma suklaani oli huoneenlämpöistä eikä jääkaappikylmää.

Koska kyseessä oli klassinen mökki, myös koristelut olivat klassisia ja väreiltään hillittyjä. Jokaisella meillä on oma tyyli ja noudatin omaani myös tämän talon tekemisessä. Tyyli on tosin vapaa ja sen takia näitä teoksia onkin niin ihana nähdä, kun kaikilla on omaa persoonaa lähellä olevia taloja. Koristelin taloni konvehtirasian suklailla, pyörittelin sokerimassasta lumilyhdyn, käytin Noblesse-lastuja kuusen tekemiseen sekä hopeapölyä ja tomusokeria lumena.

Suklaatalon tekeminen on kuin mikä tahansa luova prosessi ja samalla kun tekee, saa niin paljon ideoita. Juuri niiden ideoiden saaminen onkin ihaninta tällaisissa pienissä projekteissa, kun pitää miettiä miten ne ideat tekee suklaasta todeksi.

Tarvitset:
6 kpl Marabou maitosuklaalevyjä (ostin varmuuden vuoksi 8 kpl)
1 paketti Noblesse -lastuja
1 Aladdin konvehtirasia
Sokerimassaa
Tomusokeria
Hopeapölyä

Suklaatalon kokoaminen:

Talon seinät: (2 kpl suklaalevyjä). Sahaa suklaasta yksi rivi (4 palaa) irti.

Talon päädyt: (2 kpl suklaalevyjä). Itse en kuumentanut suklaalevyjä ennen leikkausta vaan käytin sahatekniikkaa leikkaamalla suklaasta talon päädyt. Käytin sahalaitaista veistä ja pikkuhiljaa sahasin suklaasta oikean muotiset. Koin, että tämä oli itselle ainakin parempi tekniikka kuin suklaan sulatus, mutta riippuu toki tekijästä. Päätypalat koostuvat neljästä täydestä rivistä, jonka jälkeen suklaa leikataan oikeaan muotoon. Viivoitin kannattaa ottaa käyttöön, jos tuntuu epävarmalta.

Katto: Halusin luoda kattoon hieman romanttisuutta, joten sulatin ylimääräistä suklaata ja levitin sulaneen suklaan suklaalevyjen sileämmälle puolelle. Anna suklaan hivenen jähmettyä. Ota haarukka tai jokin toinen metallinen apuväline ja piirrä kattoon kuvioita oman mielen mukaan. Onneksi tässäkin voi tyylejä olla erilaisia, joten kannattaa kokeilla mikä on itselle se parhain.

Kokoaminen: Kokoamisessa on varmasti monenlaista tekniikkaa. Toiset sulattavat suklaata, toiset sokeria. Itse taloa kootessani huomasin, että leivontaliima ei myöskään ole ihan huonoin vaihtoehto, joten jos haluaa leipuroida varman päälle, suosittelen myös leipomiseen tarkoitettua liimaa suklaan lisäksi. Sivele paksu kerros sulatettua suklaata tai muuta haluamaasi ”liimaa” päätypalojen reunoihin ja lisää seinät kiinni päätyihin. Käyttäisin suklaata ihan kunnolla saumaamiseen, niin talo pysyy varmasti kasassa. Pidäthän huolen tosin, että suklaa ei ole liian kuumaa, jotta se ei sulata talon perustuksia. Anna talon jäähtyä viileässä hetken.

Kun talo on viilentynyt, lisää paksukerros suklaata talon päätypalojen yläreunoille. Aseta kattopalat päätypalojen päälle. Lisää suklaata saumauskohtiin katon harjan kohtiin reilusti. Anna talon jäähtyä viileässä 15 minuutin ajan.

Koristukset: Aiemmin mainitsinkin, että halusin luoda romanttisen mökkimaiseman ja sen takia sivelin sulatettua suklaata esimerkiksi katon yläreunoihin ja harjaan, jotta tulisi jäätikku-efekti. Noblesse-lastuista tein lumiukon sekä joulukuusia sekä ylijääneestä suklaasta tein tikapuut. Halusin myös hivenen lumen tuntua järvi-mökilleni, joten tein sokerimassasta pienen lumilyhdyn. Konvehdeilla taasen tein lumikinoksi talon katolle ja halkopinoja mökin pihalle.

Postauksen pituudesta tulee varmasti sellainen olo, että talossa meni koko päivä, mutta ei kannata pelästyä. Talon saa pystyyn tunnissa ja koristelun kanssa talon tekemiseen menee maksimissaan kolme tuntia. Riippuu tosin kuinka paljon sitä inspiroituu taloa rakentaessa.

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*