Olen aloittanut kirjoittamaan tätä postausta jo jonkun aikaa. Olen ollut jollain lailla kärsimätön koko vuoden ja se on varmaan myös yksi syy miksi en ole pystynyt kirjoittamaan blogia varsinkaan talvella. Pinna on ollut kireällä eikä keskittymiskykyä oikein ole riittänyt. En ole pystynyt lukemaan kirjaa loppuun tai katsomaan yhtään elokuvaa, joka on ahdistava. Yleensä uppoudun kirjaan ja en muita elokuvia katsokaan kuin sellaisia, joiden juoni nostaa sydämen sykkeet eikä elokuvan jälkeen enää nukuta aikaisinta aamuvirkkuakaan. Tuntuu, että vuonna 2020 oli sitä ahdistusta jo ihan tarpeeksi, että iltaisin sitä vain hyppäsi sohvalle ja laittoi maailman leppoisimman sarjan, Modern Familyn, päälle. Mäkkisafkaa siis aivoille. Siihen oikeaan mäkkisafkaan en tosin ole vielä vaipunut.
Minut on kasvatettu niin, että televisiota ei katsota, vaan aika pitäisi käyttää jotenkin muuten. Lukemalla, puutarhatöillä tai maalaamalla. Aika pitää käyttää ihan kaikella muulla tavalla, mutta ei tuntutolkulla telkkarin edessä istuen. Siitä kasvatuksesta pitää kai kiittää, että tämä blogi on edelleen pystyssä tai, että se tuli aikoinaan aloitettua koska ne tunnit, jotka muut viettivät sarjoja katsellessa, niin minä kirjoitin ja kuvasin.
Vuosi 2020 oli monella tavalla hyvin erikoinen vuosi. Ostimme kaksi televisiota ja subscriptionit jokaiseen suoratoistopalveluun. Meillä ei siis Amsterdamissa ole ollut televisiota, vaan se aika mikä oltiin yhdessä, oli laatuaikaa ja siihen keskityttiin. Tämä oli ehkä tämän pandemian sivutuotetta ja olen antanut luvan itselleni katsoa televisiota, että saan ajatukset muualle. Kun kaikki muu aktiviteetti oli pannassa, televisiosta tuli se pienin paha. Tai niin ainakin yritin. Aina kun avaan television mietin, että mitä muuta voisin tehdä samalla. Silittää, venytellä tai vaikka jännittää syviä vatsalihaksia. Tämä on selkeästi johonkin sisimpääni rakennettu juttu, kun minua on hävettänyt jopa jakaa teille vinkkejä, että mitä olen katsonut televisiosta. Yritin aluksi katsoa vain dokumentteja ja tositapahtumiin perustuvaa elokuvia. Kahlasin Toisen Maailmansodan aikaisia elokuvia läpi joulun tienoilla ja kuten arvata saattaa, se olotila ei kovasti keventynyt. Täten pysyttelemme Modern Familyssä.
Tänä aamuna kuuntelin Perjantain Parhaat podcastiä, jossa oli vieraana Maaret Kallio. Podissa Maaret oli puhumassa tästä poikkeusajasta ja siitä, miten pitää olla myös itselle lempeä eikä aina vain suorittaa. Eikä myöskään odottaa jotain tosi suurta ja mullistavaa. Joskus se päivän paras hetki voi olla nimenomaan se kun saa käpertyä sinne sohvan nurkkaan ja katsoa nimenomaan sitä maailman rennointa sarjaa. Yritän nyt pitää tämän mielessä ja olla itseäni kohtaan vähän armollisempi. Ehkä jonain päivänä voin myös jakaa näitä löytämieni dokumentteja teille.
Tämä television karttaminen on välillä ihan naurettavaa, mutta samalla mielenkiintoista, että miten sitä tietyt asiat onkin niin koodattua itseensä sieltä lapsuudesta asti. Televisio on yksi, toinen on se mäkkäri ja kolmas on hiusten värjääminen. Näitä en saanut lapsuudessa tehdä. Maaretin lempeistä sanoista rohkaistuna ajattelin kyllä tästä lähtien katsoa televisiota ilman suurempia itsesyytöksiä.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
