Shrimp Pasta with Coriander

Jos jonkin ruoan yhdistän matkoihini, niin se on  Tiomanin valkosipuliravut. Alle euron maksaneet ravut ovat painaneet makuelämyksen mieleeni. Moni varmasti luulisi, että se ikimuistoisin ruokakokemus olisi jossakin hienossa ravintolassa, mutta ei. Lähes aution rannan ravut ovat olleet minulle yksi mieleenpainuvimmista ruokaelämyksistä. Enkä taida olla se matkaseurueeni ainut kuka ikävöi painaa paljaat jalat kuumaa hiekkaa vasten ja katsella merelle valkosipulirapuja syöden..

Olen varmasti monen monta kertaa todennut teille, että voisin syödä  pastaa vaikka joka päivä. Yritän nyt kumminkin pitää linjani edes jonkinnäköisessä ruodussa, niin valitettavasti tämä herkkuruokani ei sovi tähän yhtälöön sitten ollenkaan. Muutama viikko sitten söin sunnuntain comfort foodina pastaa. Minulla oli sunnuntain kunniaksi vähän tällainen cross kitchen meininki menossa ja tein pastaa Aasialaisittain. Halusin yhdistää pastan ja Tiomanilla syömäni ravut yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta kunnioittaen Italian keittiöttä  tottakai ;)

Rakastan korianteria ihan älyttömästi. Lisäisin sitä melkein mihin tahansa, mutta valitettavasti se sattuu olemaan paremman puoliskoni inhokki. Olen muutenkin huomannut, että korianteri jakaa mielipiteitä aika paljon. Itse kumminkin tykkään siitä ihan tosi paljon, joten laitoin sitä pastaani aika reippaalla kädellä ;)

Resepti;

300g jättikatkaravunpyrstöjä, öljyä, punasipulia, salottisipulia, valkosipulia (saa olla reilusti), kermaa, tuoretta korianteria, suolaa, pippuria, parmesaania ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Kuumenna öljy ja lisää murskatut valkosipulinkynnet öljyn sekaan. Kuullota salottisipuli valkosipuliöljyssä. Lisää kerma ja mausteet. Lisää ravut viimeisenä korianterin kanssa. Ravut eivät siedä kuuma kypsennystä joten pyöräytä niitä vain sen verran, että ne lämpiävät. Sekoita kastike suolavedessä keitetyn pastan kanssa.  Koristele pasta tuoreella korianterilla ja pinjansiemenillä.

Pastavinkki; pasta on silloin kypsää kun se tarttuu keittiön laattoihin kiinni. Eli jos olet epävarma pastan kypsyydestä, niin heitä yksi spagetti keittiön laattoihin ja jos pasta ei tartu laattoihin kiinni, niin anna pastan kiehua liedellä vielä hetken aikaa ;)

_____________________________________________

Different kinds of flavors and spices take me easily places I’ve been. Garlic prawns take me to the Island of Tioman, Malaysia. Many of you may think that one of the best meals that I’ve eaten would be in some fancy restaurant, but that’s not the case. Sometimes I really would like to press my bare feet into the hot sand, look to the sea and at the same time eat those ridiculously cheap garlic prawns.

Last Sunday I ate my own comfort food, pasta of course ;). I made little cross-kitchen experiment and therefore I combined the Asian flavors with traditional Italian pasta. I love garlic and coriander/cilantro and I tend to put those into lot of things. I know that especially coriander/cilantro is not the cup of tea for you all, but I really love it.

Recipe;

300g of prawns, red onion, shallots, garlic, cream, fresh coriander, salt, pepper, Parmesan cheese, and toasted pine nuts.

Heat the oil and add crushed garlic into the pan. Sauté shallots. Add cream and spices. At last add shrimps and coriander. Shrimps don’t need to be heated for long so just warm them up. Mix the sauce with cooked pasta. Garnish the pasta with pine nuts, fresh coriander and Parmesan.

You may also like

72 Comments

  1. Meillä oli kerran töissä salaattia, jossa oli koristeena korianteria. Minä ja eräs toinen nainen luultiin, että salaatti on pilaantunutta ja menimme sanomaan asiasta keittiöön. Meille hyvin ystävällisesti informoitiin, että salaatissa on korianteria. :)
    Mun inhokkeihin tuo mauste siis kuuluu, se on kamalaa ja maistuu mädälle kananmunalle.

    1. Haha, what’s wrong with you people ;D?

      Mulle on tullut vähän ehkäpä yllätyksenä että kyseinen yrtti on niin monen inhokki. Se jakaa kyllä mielipiteet ja sen takia en tee ikinä mitään ruokaa mikä sisältää sitä jos meille on tulossa vieraita.. :)

  2. Meillä oli kerran töissä salaattia, jossa oli koristeena korianteria. Minä ja eräs toinen nainen luultiin, että salaatti on pilaantunutta ja menimme sanomaan asiasta keittiöön. Meille hyvin ystävällisesti informoitiin, että salaatissa on korianteria. :)Mun inhokkeihin tuo mauste siis kuuluu, se on kamalaa ja maistuu mädälle kananmunalle.

  3. Na-mi!! Minulla on menossa “hiilihydraatit hemmettiin”-kausi ja tällaiset herkut saavat kyllä veden kielelle!

    Tässä muuten yhdistyy monta suosikkiani: kermainen pasta, pinjansiemenet, ravut ja korianteri. Viime kesänä minulla kasvoi puutarhassa korianteria, rosmariinia ja basilikaa, ja samat yrtit meinaan istuttaa myös parvekkeelleni tänä vuonna. Sitten ehdottomasti kokeilen tätä ohjetta, kuulostaa NIIN maukkaalta! :)

    1. Kuulosta erinoaiselle kuurille ;)

      Voi, puutarhasi kuulostaa ihanalle. Olisipa minullakin edes parveke uudessa kodissamme. Tällä hetkellä yrttitarhanani toimii Indoor Garden, mutta korianteri ei lähtenyt kasvamaan siellä. Basilikat kasvavat vähän liiankin hyvin, sillä lamppu meinaa polttaa korkeimmalla olevat lehdet :). Hi-tech tytön ongelmallinen puutarha :D

  4. Na-mi!! Minulla on menossa “hiilihydraatit hemmettiin”-kausi ja tällaiset herkut saavat kyllä veden kielelle! Tässä muuten yhdistyy monta suosikkiani: kermainen pasta, pinjansiemenet, ravut ja korianteri. Viime kesänä minulla kasvoi puutarhassa korianteria, rosmariinia ja basilikaa, ja samat yrtit meinaan istuttaa myös parvekkeelleni tänä vuonna. Sitten ehdottomasti kokeilen tätä ohjetta, kuulostaa NIIN maukkaalta! :)

  5. Luin otsikon ja nyrpistin nenääni, hyi korianteria :D Eli täällä taas sen toisen tien kulkija. Haluaisin kyllä pitää siitä mutta ei niin ei. Olen kuin O.C.n Kirstenin isä joka inhosi korianteria heh.

    Mutta katkaravut, mmmmm ne kuuluvat suosikkeihini! Tai oikeastaan tykkään niistä vain tuoreina merestä juuri poimittuina (en nyt keksi muuta sanaa) ja Norjassa nautittuina. Se ilo kun niitä kuorii ison kasan vatsa kurnien että saisi edes yhden paahtoleivän täyteen niin se on suurta rakkautta se :D Veljen luona Norjassa tämä on ihan ehdoton herkku. Viime syksyllä kun kävin ekaa kertaa Bergenissä, mulla oli ekana mielessä saadaankohan syödä katkarapuja joku päivä ja saatiinhan me :D Ensimmäisen kerran olen niitä syönyt kun veli asui vielä Tromssassa, siellä ne vasta tuoreita olikin! Kaupan pakaste- tai säilökekatkiksiin en koske.

    1. Haha, sinäkin! Mikä ihme siinä korianterissa oikein on? Minusta se on niin raikas ja tuo kivasti vivahteita :)

      No joo, kyllä noi kaupan ravut kalpenee vastapyydystetyille. Oisko hyvä termi ;)?
      Kuulostaa kyllä aikamoiselle rakkaustarinalle. Et ole aiemmin kertonutkaan että veljesi asuu Norjassa :)
      Olen käynyt Norjassa vain kerran siellä ihan pohjoisessa, mutta haluaisin nähdä Norjaa vähän enemmänkin. Ne vuonot kyllä kiinnostaisi ihan hirveesti, kalastuksesta nyt puhumattakaan ;)

      Olenhan jo maininnut, että pidän kalastamisesta? Opin varmaan heittämään virveliä ennen uimista ja sain ensimmäisen taimeneni 6 vuotiaana ja tää ei sitten ollut mikään kalajuttu.

      1. Vastapyydystetty, siinä on oiva sana! Poimittu kuulostaa siltä kuin kalastajamiesrievut joituisi blokkaamaan jokaisen yksitellen :D
        Miekään en sen useammin ole Norjassa käynyt, olisiko ehkä kuusi kertaa, viime syksynä sitten koko vkon saatiin olla Etelä-Norjassa, pohjoinen on enemmän tuttu. Bergen vei sydämeni täysin. Liian harva käy Norjassa, onhan se kallis maa, mutta siellä on niin uskomattoman kaunista että jokaisen ihmisen täytyisi käydä edes kerran Norjassa. Ja kun siellä pärjää vielä hyvin ruotsillakin niin eihän suomalaisilla ole mitään hätää.
        Sisarukseni ovat asuneet jo vuosikymmeniä Norjassa, välimatka on pitkä, harvemmin nähdään kun kaikilla on kiireinen oma elämä mutta onneksi on sähköpostit ja muut niin voi olla yhteyksissä paremmin. Jos ois mahdollista lähtisin Bergeniin vaikka heti, on kova ikävä jo veljentyttöjä. Meillä ei yhteistä kieltä ole mutta hyvin me elekielellä pärjättiin kun tytöt ei ruotsia ymmärtäneet.
        Kalastaminen on kivaa jos saa saalista :D Oon kans pienenä Itä-Suomessa mökillä kalastellu paljonkin mutta eipä sitä täällä kauheesti tuu kalastettua. En saata edes koskea kalaan, jos sain saaliin piti huutaa Iskääää tuu auttamaan! Mutta kalastus on hieno harrastus :) Veljeni on kova kalamies, mutta Norjassa se on vähän eri sfääreissä kuin meillä täällä.

        1. Eikös :)

          Rapujen poimiminen kuulostaa aika romanttiselta…

          No onneksi elekielellä pärjää pitkälle. Kiinassa tiukan paikan tullen turvauduin siihen ja hyvin pärjäsin. Sain jopa tilattua kanaa pantomiimin avulla ;D

          Olen oikeasti aika poikatyttö. Kukaan ei ikinä usko sitä. Minä kuules olen niin reipas kalamies, että käytän jopa leukapihtejä tarvittessa. Mun kalastuksessa tärkeää ei ole saalin koko,vaan se että sitä edes tulee. Mua harmitti kun mulla olisi ollut niin hienoja kalastuskuvia viime syksyltä, mutta poistin ne vahingossa ennen julkaisua :/ Sain jopa ahvenen virvelillä.

          Sumatralla kalastin haavilla ja Borneolla kokeilin huonoksi havaittua käsitekniikkaa.

          No joo, Norjassa on vähän eri meininki. Haluaisin kyllä kokeilla syvänmemeren kalatusta joskus. Olisi hienoa saada jokin tosi iso kala :)

  6. Luin otsikon ja nyrpistin nenääni, hyi korianteria :D Eli täällä taas sen toisen tien kulkija. Haluaisin kyllä pitää siitä mutta ei niin ei. Olen kuin O.C.n Kirstenin isä joka inhosi korianteria heh.Mutta katkaravut, mmmmm ne kuuluvat suosikkeihini! Tai oikeastaan tykkään niistä vain tuoreina merestä juuri poimittuina (en nyt keksi muuta sanaa) ja Norjassa nautittuina. Se ilo kun niitä kuorii ison kasan vatsa kurnien että saisi edes yhden paahtoleivän täyteen niin se on suurta rakkautta se :D Veljen luona Norjassa tämä on ihan ehdoton herkku. Viime syksyllä kun kävin ekaa kertaa Bergenissä, mulla oli ekana mielessä saadaankohan syödä katkarapuja joku päivä ja saatiinhan me :D Ensimmäisen kerran olen niitä syönyt kun veli asui vielä Tromssassa, siellä ne vasta tuoreita olikin! Kaupan pakaste- tai säilökekatkiksiin en koske.

  7. Nam, kuulostaa hyvältä! Mistä raaskit muuten ostaa pinjansiemeniä? Ovat nykyään ihan hinnoissaan :( Itse en jotenkin anna niille NIIN suurta painoarvoa, että sillä yli 50 euron kilohinnalla niitä ostaisin kaupasta…

    1. No joo, joku pähkinäsponssi olisi kyllä tälle opiskelijalle oikein tervetullut! Syön pähkinöitä ihan hirmuiset määrät ja kyllähän se nyt kirpaisee kun menee kymmeniä euroja kuukaudessa pelkästään pähkinöihin :(

      Mutta minkäs teet. Ruoka on Suomessa niin älyttömän kallista :(

  8. Nam, kuulostaa hyvältä! Mistä raaskit muuten ostaa pinjansiemeniä? Ovat nykyään ihan hinnoissaan :( Itse en jotenkin anna niille NIIN suurta painoarvoa, että sillä yli 50 euron kilohinnalla niitä ostaisin kaupasta…

  9. Haha, what’s wrong with you people ;D?Mulle on tullut vähän ehkäpä yllätyksenä että kyseinen yrtti on niin monen inhokki. Se jakaa kyllä mielipiteet ja sen takia en tee ikinä mitään ruokaa mikä sisältää sitä jos meille on tulossa vieraita.. :)

  10. Kuulosta erinoaiselle kuurille ;)Voi, puutarhasi kuulostaa ihanalle. Olisipa minullakin edes parveke uudessa kodissamme. Tällä hetkellä yrttitarhanani toimii Indoor Garden, mutta korianteri ei lähtenyt kasvamaan siellä. Basilikat kasvavat vähän liiankin hyvin, sillä lamppu meinaa polttaa korkeimmalla olevat lehdet :). Hi-tech tytön ongelmallinen puutarha :D

  11. R-A-K-A-S-T-A-N korianteria! Luin juuri jostain että riippuu geeneistä että miltä korianteri maistuu…Aikas jännää!

    Tuo pasta näyttää kyllä taivaalliselta!

    Kira

  12. R-A-K-A-S-T-A-N korianteria! Luin juuri jostain että riippuu geeneistä että miltä korianteri maistuu…Aikas jännää! Tuo pasta näyttää kyllä taivaalliselta!Kira

  13. Haha, sinäkin! Mikä ihme siinä korianterissa oikein on? Minusta se on niin raikas ja tuo kivasti vivahteita :)No joo, kyllä noi kaupan ravut kalpenee vastapyydystetyille. Oisko hyvä termi ;)?Kuulostaa kyllä aikamoiselle rakkaustarinalle. Et ole aiemmin kertonutkaan että veljesi asuu Norjassa :)Olen käynyt Norjassa vain kerran siellä ihan pohjoisessa, mutta haluaisin nähdä Norjaa vähän enemmänkin. Ne vuonot kyllä kiinnostaisi ihan hirveesti, kalastuksesta nyt puhumattakaan ;)Olenhan jo maininnut, että pidän kalastamisesta? Opin varmaan heittämään virveliä ennen uimista ja sain ensimmäisen taimeneni 6 vuotiaana ja tää ei sitten ollut mikään kalajuttu.

  14. No joo, joku pähkinäsponssi olisi kyllä tälle opiskelijalle oikein tervetullut! Syön pähkinöitä ihan hirmuiset määrät ja kyllähän se nyt kirpaisee kun menee kymmeniä euroja kuukaudessa pelkästään pähkinöihin :(Mutta minkäs teet. Ruoka on Suomessa niin älyttömän kallista :(

  15. Heitä pasta jääkaapin oveen, jos se jää kiinni, pasta on valmis! Vaihtoehto niille joilla ei ehkä ole laattoja keittiössä :)

    1. Kiitos vinkistä Natalie!

      Pitää kyllä sanoa, että sinulla on ihan äärettömän kaunis nimi. Olen aina halunnut että nimeni olisi Natalie tai italialaisittain Natalina<3

      1. Voi ei, kuinka ihanaa kuulla! Kiitos! Melkein liikutuin kommentistasti! Minulla on aina ollut vaikeuksia nimeni kanssa, tai siis ei niinkään minulla, mutta muilla ja erityisesti suomenkielisillä.. Nimenihän on heille aina tyyliin “nataliE, natalia, natali”.. joten aina kun esittelen itseni uusille ihmisille korostan nimeni loppua, “nataliiiii” :-D (tuon jälkeen kerran myyjä kirjoitti nimeni kolmella i:llä, nataliii ….)

        Nuorempana mielestäni nimeni oli enemmän haitaksi ja koin sen rumaksi.. Halusin aina toisen nimen, jonkun todella tavallisen ja “normaalin”.. Mutta nyt vanhempana pidän siitä joka päivä enemmän ja enemmän.. :)

        Aivan loistavaa illanjatkoa sinulle Sofié!

        1. No mutta kyllähän sun nyt kelpaa, kun on niin upeita kaimojakin tuolla maailmalla ;)

          Hihi, hei Nataliii! Mä olen aina tykännyt nimestäsi ja jos joskus vaan saan tyttären, niin hänen nimeksi tulee Natalie. Lapsieni nimet minulla on ollut mielessä jo kauan aikaa ennen kuin oli miestäkään; Benyamin ja Natalie :)

          Rumaksi? Sehän on niin valtavan kaunis. Mutta ymmärrän mitä tarkoitat, että haluaisit jonkun tavallisen nimen. Minusta piti tulla Laura, mutta toisin kävi. Jos olisin ollut poika niin nimeni olisi ollut Frank :D

          Kiitos samoin neiti Natalie :)

  16. Heitä pasta jääkaapin oveen, jos se jää kiinni, pasta on valmis! Vaihtoehto niille joilla ei ehkä ole laattoja keittiössä :)

  17. Väitän, että korianteria oppii kyllä rakastamaan, kunhan muuttaa asennetta ja antaa sille mahdollisuuden :). Minäkin vihasin sitä aikoinani (vielä jopa 2-3 vuotta sitten), mutta sitten söin niin hyvää guacamolea eräässä New Yorkin meksikolaisessa, että meinasin tippua tuolilta. Ja korianteriahan siinä oli.

    Sen jälkeen vaan OPETTELIN. Ensin vain sietämään sitä, mutta ennen kuin edes huomasin päässeeni siihen pisteeseen, rakastinkin jo! Nykyään korianteri on ihanaa!

    1. Mä itseasiassa juurikin tänään puhuin korianterista yhdysvaltalaisen koulukaverini kanssa. Toisissa resepteissä se on cilantro ja toisissa coriander. Kysyin onko yrtillä vain eri nimi amerikanenglannissa, mutta ilmeisesti näin ei ole. Hän sanoi, että juurikin tämän “cilantron” takia meksikolainen ruoka on niin hyvää :)

      Mua on oikeasti häirinnyt tämän yrtin kaksi nimeä ja yritän nyt parhaillani selvittää että onko niillä eroa. Katsoin muuten Saran ja Merituulin uuden ohjelman ja siinäkin käytettiin kahta termiä..Kokki sanoi cilantro ja sara sanoi coriander…

      Ihanaa, että olet oppinut rakastamaan sitä, se on niin hyvää :)

      Toivottavasti nähtäisiin taas pian jossakin ruokaan liittyvässä jutussa ;)

  18. Väitän, että korianteria oppii kyllä rakastamaan, kunhan muuttaa asennetta ja antaa sille mahdollisuuden :). Minäkin vihasin sitä aikoinani (vielä jopa 2-3 vuotta sitten), mutta sitten söin niin hyvää guacamolea eräässä New Yorkin meksikolaisessa, että meinasin tippua tuolilta. Ja korianteriahan siinä oli.Sen jälkeen vaan OPETTELIN. Ensin vain sietämään sitä, mutta ennen kuin edes huomasin päässeeni siihen pisteeseen, rakastinkin jo! Nykyään korianteri on ihanaa!

  19. Kiitos vinkistä Natalie!Pitää kyllä sanoa, että sinulla on ihan äärettömän kaunis nimi. Olen aina halunnut että nimeni olisi Natalie tai italialaisittain Natalina<3

  20. Vastapyydystetty, siinä on oiva sana! Poimittu kuulostaa siltä kuin kalastajamiesrievut joituisi blokkaamaan jokaisen yksitellen :DMiekään en sen useammin ole Norjassa käynyt, olisiko ehkä kuusi kertaa, viime syksynä sitten koko vkon saatiin olla Etelä-Norjassa, pohjoinen on enemmän tuttu. Bergen vei sydämeni täysin. Liian harva käy Norjassa, onhan se kallis maa, mutta siellä on niin uskomattoman kaunista että jokaisen ihmisen täytyisi käydä edes kerran Norjassa. Ja kun siellä pärjää vielä hyvin ruotsillakin niin eihän suomalaisilla ole mitään hätää.Sisarukseni ovat asuneet jo vuosikymmeniä Norjassa, välimatka on pitkä, harvemmin nähdään kun kaikilla on kiireinen oma elämä mutta onneksi on sähköpostit ja muut niin voi olla yhteyksissä paremmin. Jos ois mahdollista lähtisin Bergeniin vaikka heti, on kova ikävä jo veljentyttöjä. Meillä ei yhteistä kieltä ole mutta hyvin me elekielellä pärjättiin kun tytöt ei ruotsia ymmärtäneet.Kalastaminen on kivaa jos saa saalista :D Oon kans pienenä Itä-Suomessa mökillä kalastellu paljonkin mutta eipä sitä täällä kauheesti tuu kalastettua. En saata edes koskea kalaan, jos sain saaliin piti huutaa Iskääää tuu auttamaan! Mutta kalastus on hieno harrastus :) Veljeni on kova kalamies, mutta Norjassa se on vähän eri sfääreissä kuin meillä täällä.

  21. Heippa Sofié !

    Tämä ei liity nyt postauksen aiheeseen, mutta nyt, nyt vihdoin mun on pakko, siis ihan oikeesti pakko saada vain kertoa, että sinä olet kertakaikkisen ihana ihminen näin mitä nyt blogista saa tietää. Oikeesti :
    sä jaksat vastata jokaiseen kommenttiin niin kovin ihanasti (esim. : “Pitää kyllä sanoa, että sinulla on ihan äärettömän kaunis nimi. Olen aina halunnut että nimeni olisi Natalie tai italialaisittain Natalina<3") ja huomaa että sä et vähättele yhtäkään kommenttia. Ja vaikutat niin sydämelliseltä, sä oot selvästi erittäin kiinnostunut muistakin ihmisistä ja heidän iloistaan ja suruistaa. Voi että sekava viesti mutta viestin pointti on se, että lisää sinun kaltaisiasi ihmisiä maailmaan!!! <3 olet niin ihana ! :') ♥ (ja jumalaisen kaunis:))

    1. Voi Selja :´))

      Kiitos paljon kommentistasi<3

      Mulle blogin pitämisen tarkoitus on myös olla teidän kanssa vuorovaikutuksessa. Se on minulle ihan mielettömän antoisaa ja tärkeää. En valttämättä mene postauksissani niin henkilökohtaisuuksiin, mutta toivon että persoonani välittyy kommenttien välityksellä. Olen aina ollut todella ihmisläheinen ja bloginilukijoiden surut tottakai koskettavat myös samoin kuin ilot. Tuntuu välillä ihan mielettömältä kunnialta ja etuoikeudelta saada teiltä sähköposteja ja kommentteja joissa annatte minulle paloja itsestänne. Niiden monien viestien ja kommenttien kautta olen luonut monesta lukijastani kuvan vaikka en kasvoja tiedäkään.

      Sinusta ja viestistäsi olen enemmän kuin kiitollinen, moni bloggaaja ansaitsisi kaltaisiasi lukijoita. Minulle on siunaantunut iso liuta kannustavia ja sydämellisiä lukijoita ja olen teistä ihan äärettömän onnellinen :*

      Aina välillä jos ette kommentoi niin ahkerasti niin okeasti mietin, että teenkö nyt jotain väärin tai onko postaustahtini liian nopea yms. Yhtä paljon kun te tottakai toivotte kommentteihinne vastauksia niin minä toivon niitä kommentteja. Blogin pitäminen on välillä aika yksinäistä puuhaa, niin on kiva kuulla jos tykkäätte jostakin tai ette.

      Kiitos Selja sinulle ihan mielettömästi kommentistasi <3 Olet super! Tämän kommentin ansiosta suunpielet taas lähentelevät silmäkulmia ;)

      1. Voi Sofié, sä todellakin ansaitset paljon kehuja!! :) Mä olen ihan sun vakkarilukija ja tämä blogi on ehdottomasti paras!

        1. Haha, no vaatimattomasti paras :D

          Kiitos Selja! Oletko muuten ikinä maistanut seljankukkajuomaa?? Se on tosi hyvää ja aika tosi suloinen nimikin sillä on ;)

  22. Heippa Sofié !Tämä ei liity nyt postauksen aiheeseen, mutta nyt, nyt vihdoin mun on pakko, siis ihan oikeesti pakko saada vain kertoa, että sinä olet kertakaikkisen ihana ihminen näin mitä nyt blogista saa tietää. Oikeesti :sä jaksat vastata jokaiseen kommenttiin niin kovin ihanasti (esim. : “Pitää kyllä sanoa, että sinulla on ihan äärettömän kaunis nimi. Olen aina halunnut että nimeni olisi Natalie tai italialaisittain Natalina<3") ja huomaa että sä et vähättele yhtäkään kommenttia. Ja vaikutat niin sydämelliseltä, sä oot selvästi erittäin kiinnostunut muistakin ihmisistä ja heidän iloistaan ja suruistaa. Voi että sekava viesti mutta viestin pointti on se, että lisää sinun kaltaisiasi ihmisiä maailmaan!!! <3 olet niin ihana ! :') ? (ja jumalaisen kaunis:))

  23. Mä itseasiassa juurikin tänään puhuin korianterista yhdysvaltalaisen koulukaverini kanssa. Toisissa resepteissä se on cilantro ja toisissa coriander. Kysyin onko yrtillä vain eri nimi amerikanenglannissa, mutta ilmeisesti näin ei ole. Hän sanoi, että juurikin tämän “cilantron” takia meksikolainen ruoka on niin hyvää :)Mua on oikeasti häirinnyt tämän yrtin kaksi nimeä ja yritän nyt parhaillani selvittää että onko niillä eroa. Katsoin muuten Saran ja Merituulin uuden ohjelman ja siinäkin käytettiin kahta termiä..Kokki sanoi cilantro ja sara sanoi coriander…Ihanaa, että olet oppinut rakastamaan sitä, se on niin hyvää :)Toivottavasti nähtäisiin taas pian jossakin ruokaan liittyvässä jutussa ;)

  24. Eikös :)Rapujen poimiminen kuulostaa aika romanttiselta…No onneksi elekielellä pärjää pitkälle. Kiinassa tiukan paikan tullen turvauduin siihen ja hyvin pärjäsin. Sain jopa tilattua kanaa pantomiimin avulla ;DOlen oikeasti aika poikatyttö. Kukaan ei ikinä usko sitä. Minä kuules olen niin reipas kalamies, että käytän jopa leukapihtejä tarvittessa. Mun kalastuksessa tärkeää ei ole saalin koko,vaan se että sitä edes tulee. Mua harmitti kun mulla olisi ollut niin hienoja kalastuskuvia viime syksyltä, mutta poistin ne vahingossa ennen julkaisua :/ Sain jopa ahvenen virvelillä.Sumatralla kalastin haavilla ja Borneolla kokeilin huonoksi havaittua käsitekniikkaa. No joo, Norjassa on vähän eri meininki. Haluaisin kyllä kokeilla syvänmemeren kalatusta joskus. Olisi hienoa saada jokin tosi iso kala :)

  25. Voi Selja :´))Kiitos paljon kommentistasi<3Mulle blogin pitämisen tarkoitus on myös olla teidän kanssa vuorovaikutuksessa. Se on minulle ihan mielettömän antoisaa ja tärkeää. En valttämättä mene postauksissani niin henkilökohtaisuuksiin, mutta toivon että persoonani välittyy kommenttien välityksellä. Olen aina ollut todella ihmisläheinen ja bloginilukijoiden surut tottakai koskettavat myös samoin kuin ilot. Tuntuu välillä ihan mielettömältä kunnialta ja etuoikeudelta saada teiltä sähköposteja ja kommentteja joissa annatte minulle paloja itsestänne. Niiden monien viestien ja kommenttien kautta olen luonut monesta lukijastani kuvan vaikka en kasvoja tiedäkään. Sinusta ja viestistäsi olen enemmän kuin kiitollinen, moni bloggaaja ansaitsisi kaltaisiasi lukijoita. Minulle on siunaantunut iso liuta kannustavia ja sydämellisiä lukijoita ja olen teistä ihan äärettömän onnellinen :*Aina välillä jos ette kommentoi niin ahkerasti niin okeasti mietin, että teenkö nyt jotain väärin tai onko postaustahtini liian nopea yms. Yhtä paljon kun te tottakai toivotte kommentteihinne vastauksia niin minä toivon niitä kommentteja. Blogin pitäminen on välillä aika yksinäistä puuhaa, niin on kiva kuulla jos tykkäätte jostakin tai ette. Kiitos Selja sinulle ihan mielettömästi kommentistasi <3 Olet super! Tämän kommentin ansiosta suunpielet taas lähentelevät silmäkulmia ;)

  26. Namnam korianteri, juuri nautiskelin sitä kanawokkini kanssa. Toinen puolisko ei oikein siitä innostunut kun kerran tarjosin, jääpähän enemmän minulle nautittavaksi :)

    Hgin Bar 9:n kana-caesar on parasta juuri siihen lisätyn korianterin takia, suosittelen maistamaan jos ei ole ennestään tuttu.

    1. Hih, sama strategia!

      Minun on pitänyt esitellä teille suosikkiwokkini, mutta kun ne kuvat eivät vain miellytä. Katotaan jos viikonloppuna onnistaisi. Ruoka on hyvää, mutta kuvat kaameita :/

      No 9BAR on enemmän kuin tuttu. Asuin ennen siinä vieressä, niin kävin siellä usein. Oletko syönyt heidän kanakorianterin?Testaa sitä, se on taivaallista :)

  27. Namnam korianteri, juuri nautiskelin sitä kanawokkini kanssa. Toinen puolisko ei oikein siitä innostunut kun kerran tarjosin, jääpähän enemmän minulle nautittavaksi :) Hgin Bar 9:n kana-caesar on parasta juuri siihen lisätyn korianterin takia, suosittelen maistamaan jos ei ole ennestään tuttu.

  28. Voi ei, kuinka ihanaa kuulla! Kiitos! Melkein liikutuin kommentistasti! Minulla on aina ollut vaikeuksia nimeni kanssa, tai siis ei niinkään minulla, mutta muilla ja erityisesti suomenkielisillä.. Nimenihän on heille aina tyyliin “nataliE, natalia, natali”.. joten aina kun esittelen itseni uusille ihmisille korostan nimeni loppua, “nataliiiii” :-D (tuon jälkeen kerran myyjä kirjoitti nimeni kolmella i:llä, nataliii ….)Nuorempana mielestäni nimeni oli enemmän haitaksi ja koin sen rumaksi.. Halusin aina toisen nimen, jonkun todella tavallisen ja “normaalin”.. Mutta nyt vanhempana pidän siitä joka päivä enemmän ja enemmän.. :) Aivan loistavaa illanjatkoa sinulle Sofié!

  29. Ihanan näköistä, nam! :) Olen samaa mieltä, että parhaat ja ikimuistoisemmat kokemukset eivät vaadi kalliita asioita. Tuoreet simpukat eivät koskaan ole maistuneet minusta niin hyvältä kuin syrjäisessä saaren poukamassa Etelä-Koreassa muutama vuosi sitten.

    1. No tuo on kyllä aika hyvää.. Ei niin. Pienet jutut tuovat arkeen onnellisuuden. Oi, kuulostaa niin ihanalle. En ole koskaan käynyt Koreassa, mutta haluaisin kyllä kovasti. Minulla on muutama korealainen koulukaveri ja he ovat kyllä aina niin uskomattoman ihania <3 Sovin pyöreän pääni ja leveiden poskieni kanssa hyvin joukkoon :)

  30. Ihanan näköistä, nam! :) Olen samaa mieltä, että parhaat ja ikimuistoisemmat kokemukset eivät vaadi kalliita asioita. Tuoreet simpukat eivät koskaan ole maistuneet minusta niin hyvältä kuin syrjäisessä saaren poukamassa Etelä-Koreassa muutama vuosi sitten.

  31. Oi mikä resepti! Korianteri on myös mun suosikkeja, samoin kaikki muukin pastaan menevä maistuu erinomaisesti. Tiedänpäs nyt, mitä laitan lauantaina ruokaa :) Herkullista!!
    PS. Oli ihana tavata ja kuten tuossa edellä sanotaan, olet juuri niin ihana, herttainen ja aito nainen, kuten blogistasi saa käsityksen. Plus äärettömän kaunis :)

    1. Hei Rilla!

      Mahtavaa :) Kiva että täällä on myös korianterista tykkääviä!

      Voi teitä! Minusta oli tosi kiva tavata teidät kaikki, vähän kyllä jännitti :)
      Kun muutan sinne vähän lähemmäs teitä, niin eiköhän me törmätä vähän useammin. Kun tulen mummilaan niin iloitan heti niin mennään kahville :)

  32. Oi mikä resepti! Korianteri on myös mun suosikkeja, samoin kaikki muukin pastaan menevä maistuu erinomaisesti. Tiedänpäs nyt, mitä laitan lauantaina ruokaa :) Herkullista!!PS. Oli ihana tavata ja kuten tuossa edellä sanotaan, olet juuri niin ihana, herttainen ja aito nainen, kuten blogistasi saa käsityksen. Plus äärettömän kaunis :)

  33. Hih, sama strategia!Minun on pitänyt esitellä teille suosikkiwokkini, mutta kun ne kuvat eivät vain miellytä. Katotaan jos viikonloppuna onnistaisi. Ruoka on hyvää, mutta kuvat kaameita :/No 9BAR on enemmän kuin tuttu. Asuin ennen siinä vieressä, niin kävin siellä usein. Oletko syönyt heidän kanakorianterin?Testaa sitä, se on taivaallista :)

  34. No tuo on kyllä aika hyvää.. Ei niin. Pienet jutut tuovat arkeen onnellisuuden. Oi, kuulostaa niin ihanalle. En ole koskaan käynyt Koreassa, mutta haluaisin kyllä kovasti. Minulla on muutama korealainen koulukaveri ja he ovat kyllä aina niin uskomattoman ihania <3 Sovin pyöreän pääni ja leveiden poskieni kanssa hyvin joukkoon :)

  35. Hei Rilla!Mahtavaa :) Kiva että täällä on myös korianterista tykkääviä!Voi teitä! Minusta oli tosi kiva tavata teidät kaikki, vähän kyllä jännitti :)Kun muutan sinne vähän lähemmäs teitä, niin eiköhän me törmätä vähän useammin. Kun tulen mummilaan niin iloitan heti niin mennään kahville :)

  36. No mutta kyllähän sun nyt kelpaa, kun on niin upeita kaimojakin tuolla maailmalla ;)Hihi, hei Nataliii! Mä olen aina tykännyt nimestäsi ja jos joskus vaan saan tyttären, niin hänen nimeksi tulee Natalie. Lapsieni nimet minulla on ollut mielessä jo kauan aikaa ennen kuin oli miestäkään; Benyamin ja Natalie :) Rumaksi? Sehän on niin valtavan kaunis. Mutta ymmärrän mitä tarkoitat, että haluaisit jonkun tavallisen nimen. Minusta piti tulla Laura, mutta toisin kävi. Jos olisin ollut poika niin nimeni olisi ollut Frank :DKiitos samoin neiti Natalie :)

  37. Oi oi! Kaikki lempparit yhdessä :) Se on niin outoa, miten eri ihmiset voivat aistia jonkin asian niin eri tavalla. Rakastan korianteria juuri sen raikkaan maun vuoksi, enkä voi ymmärtää miten se voi maistua kenenkään suussa mädäntyneeltä kananmunalta. Uskomatonta! Missä muodossa käytät muuten noita jättikatkaravunpyrstöjä, pakasteena vai suolaliemessä? Ilmeisesti valmiiksi kypsinä kuitenkin?

    Kiitos ihanasta blogista!!! Kommentoin harvoin, mutta luen kaikki postaukset, etkä voi uskoa kuinka paljon hyvää mieltä ne minulle antavatkaan!

    -Maaria :)

    1. Niin on. Yrtiän aina salaa sujauttaa korianteria ruokiini, mutta poikaystäväni maistaa sen aina läpi ja ruoka jää syömättä? Nimenomaan, se on raikkaan makuinen :)

      Ostin nuo kyseessä olleet ravut suolaliemessa, mutta joskus ostan myös niitä pakastevaihtoehtoja :)

      Voi kiitos Maaria. On ihana saada teiltä kommentteja, sillä siten pääsen myös tutustumaan teihin. Olen kategorisoinut blogini nimenomaan “hyvän mielen blogiksi” ja on ihana kuulla, että se on sitä teille lukijoilleni.

      Aurinkoista keskiviikkoa sinulle <3

  38. Oi oi! Kaikki lempparit yhdessä :) Se on niin outoa, miten eri ihmiset voivat aistia jonkin asian niin eri tavalla. Rakastan korianteria juuri sen raikkaan maun vuoksi, enkä voi ymmärtää miten se voi maistua kenenkään suussa mädäntyneeltä kananmunalta. Uskomatonta! Missä muodossa käytät muuten noita jättikatkaravunpyrstöjä, pakasteena vai suolaliemessä? Ilmeisesti valmiiksi kypsinä kuitenkin? Kiitos ihanasta blogista!!! Kommentoin harvoin, mutta luen kaikki postaukset, etkä voi uskoa kuinka paljon hyvää mieltä ne minulle antavatkaan!-Maaria :)

  39. Niin on. Yrtiän aina salaa sujauttaa korianteria ruokiini, mutta poikaystäväni maistaa sen aina läpi ja ruoka jää syömättä? Nimenomaan, se on raikkaan makuinen :)Ostin nuo kyseessä olleet ravut suolaliemessa, mutta joskus ostan myös niitä pakastevaihtoehtoja :)Voi kiitos Maaria. On ihana saada teiltä kommentteja, sillä siten pääsen myös tutustumaan teihin. Olen kategorisoinut blogini nimenomaan “hyvän mielen blogiksi” ja on ihana kuulla, että se on sitä teille lukijoilleni. Aurinkoista keskiviikkoa sinulle <3

  40. Sinä se kyllä saat jokaisen ruoan näyttämään niin herkulliselta!:) En edes pidä ravuista, mutta nää kuvat sai tosissaan veden kielelle! Voi kun sitä itsekin jaksaisi & uskaltaisi enemmän kokeilla uusia ruokia ja reseptejä.. Terkuin; tänään tein makaronilaatikkoa;)

  41. Sinä se kyllä saat jokaisen ruoan näyttämään niin herkulliselta!:) En edes pidä ravuista, mutta nää kuvat sai tosissaan veden kielelle! Voi kun sitä itsekin jaksaisi & uskaltaisi enemmän kokeilla uusia ruokia ja reseptejä.. Terkuin; tänään tein makaronilaatikkoa;)

  42. Voi Sofié, sä todellakin ansaitset paljon kehuja!! :) Mä olen ihan sun vakkarilukija ja tämä blogi on ehdottomasti paras!

  43. Haha, no vaatimattomasti paras :DKiitos Selja! Oletko muuten ikinä maistanut seljankukkajuomaa?? Se on tosi hyvää ja aika tosi suloinen nimikin sillä on ;)

  44. Omat yrttilöiseni kasvavat jo hurjaa vauhtia akkunalaudalla. Tänä vuonna istutin myös korianteria, jota en ollut koskaan ennen maistanut. Eilen sitten nyppäsin ensimmäisen ison lehden ja maistoin. Nenääni tunki märän koivumetsän haju. Kiikutimpa sitten korianteria myös avokilleni maisteltavaksi, ja tämä huudahti hetken kuluttua: “Maistuu ihan koivuluteelle!!” Ja niinpä hoksasin minäkin – koivuludehan se oli, tämä mädän koivumetsän maku, jota myös korianteriksi kutsutaan.

  45. Omat yrttilöiseni kasvavat jo hurjaa vauhtia akkunalaudalla. Tänä vuonna istutin myös korianteria, jota en ollut koskaan ennen maistanut. Eilen sitten nyppäsin ensimmäisen ison lehden ja maistoin. Nenääni tunki märän koivumetsän haju. Kiikutimpa sitten korianteria myös avokilleni maisteltavaksi, ja tämä huudahti hetken kuluttua: “Maistuu ihan koivuluteelle!!” Ja niinpä hoksasin minäkin – koivuludehan se oli, tämä mädän koivumetsän maku, jota myös korianteriksi kutsutaan.

  46. Täältäkin löytyy korianterin suuri ystävä! Näyttää aivan jumalaisen hyvältä toi annos, pitänee varmaan kokeilla itsekin sitten kun opiskelijan lompakkoni joskus antaa periksi! Keep up the good work, vasta tänään löysin sun blogin mutta oot sitten taas yhden lukijan saanut lisää ;)

  47. Täältäkin löytyy korianterin suuri ystävä! Näyttää aivan jumalaisen hyvältä toi annos, pitänee varmaan kokeilla itsekin sitten kun opiskelijan lompakkoni joskus antaa periksi! Keep up the good work, vasta tänään löysin sun blogin mutta oot sitten taas yhden lukijan saanut lisää ;)

  48. Kiitos ihanasta reseptistä, oli todella maukasta! Ja kiitos myös loistavasta blogistasi, saan siitä paljon iloa ja ideoita :) Kuvasi ovat uskomattoman kauniita!

  49. Kiitos ihanasta reseptistä, oli todella maukasta! Ja kiitos myös loistavasta blogistasi, saan siitä paljon iloa ja ideoita :) Kuvasi ovat uskomattoman kauniita!

Leave a Reply to Vierailija: ansku Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*