Eiliseen juhla-asu postaukseeni liittyen halusin jakaa teille yhden suosikkialkupalani, rapu cevichen. Minussa on pienen party plannerin vikaa ja kuluneena viikonloppuna suunnittelin jo tulevaa vappubrunssia. Joo tiedän että vappuun on vielä aikaa, mutta…
Rapu ceviche tarjoillaan usein shottilasista, mutta itse halusin tehdä viikonloppuna kokeiluksi rapu ceviche-bruschettoja. Iloisimmille juhlijoille suosittelen kumminkin shottilasimallia, sillä ceviche voi lähteä helposti lentoon siinä kaikessa juhlahumussa. Ajattelin, että nämä kyseiset bruschetat sopivat vapun värikkääseen brunssipöytään oikein mainiosti.
Tarvitset;
Patonkia, valkosipulia, avokadoöljyä (muukin öljy käy), 1 avokado, pieni kurkku, 300g jättikatkaravunpyrstöjä, 1 punasipuli, tuoretta korianteria, pienen limen mehu, mustapippuria ja halutessaan sekaan voi lisätä myös tuoretta chiliä.
Täytteitä voi laittaa vähän oman fiiliksen ja vieraiden lukumäärän mukaan. Mainitsemieni täytteiden sekaan voi myös kesän tullen laittaa vaikkapa tuoretta ananasta. Cevichen tekeminen on todella helppoa ja nopeaa. Kaikki aineet patonkia lukuun ottamatta silputaan pieniksi paloiksi ja sekoitetaan kulhossa yrttien ja limen mehun kanssa. Paahdoin leipäpalat öljyssä valkosipulimurskan kera ennen kuin lisäsin cevichen leivän päälle. Lisäsin katkaravunpyrstön leipästen koristeeksi. Liekitin pyrstöt kaasupolttimella ennen koristelua, mutta liekittämisen voi ohittaa esimerkiksi pyöräyttämällä ravut pannulla valkosipuliöljyssä.
__________________________________
I needed to share my favorite appetizer, shrimp ceviche, with you. I am super efficient in tasks related to party planning and I’m already planning our first of May brunch. Yeah I know May is still far away, but…
Usually shrimp ceviche is served in a shot glass, but I wanted to do things differently. I think that these little shrimp bruschettas can be seen on my colorful May Day table ;)
Recipe;
Baguette, garlic, avocado oil, 1 avocado, a small cucumber, 300 g shrimps, 1 small red onion, coriander, a juice of a small lime, back pepper and you can also add a little bit of fresh chili if you wish so.
Ceviche making is very simple and quick. Chop all the ingredients (except baguette of course) and mix those chopped vegetables and herbs with lime juice and spices. Remember to roast baguette slices before adding the ceviche on top of the slices. To garnish my seafood bruschetta, I placed one shrimp on top of the bruschetta. Before adding shrimps on top I used my blowtorch and flambéed my shrimps a bit. You don’t necessarily need a blowtorch and you can just use normal pan instead.
8 Comments
Oih, tätä aion kyllä kokeilla itsekin! Nams!
Mahtavaa :)
Oih, tätä aion kyllä kokeilla itsekin! Nams!
Mahtavaa :)
Moi Sofie! Mitä toi pinkki kynsilakka on, jota sulla on ollut parissa viime postauksessa? Täydellisen värinen :)
Se on Diorin sävy Rose Kimono :)
Tuosta alta pääset lueskelemaan sen sävyn tarinan :)
http://avecsofie.indiedays.com/2011/06/09/rose-kimono/
Moi Sofie! Mitä toi pinkki kynsilakka on, jota sulla on ollut parissa viime postauksessa? Täydellisen värinen :)
Se on Diorin sävy Rose Kimono :)Tuosta alta pääset lueskelemaan sen sävyn tarinan :)http://avecsofie.indiedays.com/2011/06/09/rose-kimono/