Jos mennään ajassa kuusi (!!) vuotta taaksepäin, oli blogini enemmänkin ruokablogi kuin mikään muu. Vuosien saatossa on tullut tosin tehtyä ruokaa vähenevässä määrin, sillä erilaiset elämäntilanteet ovat työntäneet minua pois keittiöstä ja syömään enemmänkin ravintolassa. Tämä muutos on totta kai näkynyt myös blogissa, kun reseptejä ei ole tullut samaan tahtiin mitä aiemmin. Tämä on häirinnyt minun lisäkseni myös teitä. Luxemburgiin muutto voi tosin tehdä tähän asiaan muutoksen, sillä elämä on täällä hyvin kotipainotteista ja ruokakauppoja on lähellä niin monenlaisia.
Ehkä sen jo huomasitte Instagram Storystani tai Snapchatistani, että eilen vietin koko päivän ystävieni luona kokkaillen ja auringossa makoillen. Meitä nimittäin hellittiin ruoan lisäksi huikeilla kesäisillä ilmoilla. Ihana lauantai siis takana.
Ystäväni ja entiset työkaverini ovat todellisia foodieita, joten eilisen kaltaiset ruokafiestat olivat kaikille muillekin mieluisia. Ystäväni aviomies on mitä mielettömin kokki ja löysimme lautasiltamme mitä herkullisempia annoksia.
Minä kun olen erikoistunut enemmänkin ehkä jälkiruokiin, niin sain kunnian tehdä kesäkakun jälkiruoaksi. En oikein tiedä miksi kakkua kutsuisin. Ehkä marenkinen suklaakakku. Vaikka sen ulkokuori näyttää marmorimaiselta, ei se ole marble cake. Suklainen se kylläkin oli ja seassa myös suosikkimakuani, suolaista karamellia. Pitkästä aikaa olen todella tyytyväinen jälkiruokareseptiini, ja tässä teille vinkki ensi viikonlopulle suklaiseen marenkikakkuun.
Suklainen kakkupohja
125g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista (säästä valkuaiset marenkikerrokseen)
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
1 dl maitoa (kookos- tai soijamaitokin käy)
Vatkaa pehmyt voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset vaahtoon yksitellen. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Lisää jauhoseos sokerivaahdon kanssa. Lisää maito lopuksi seokseen. Levitä taikina uunipellille tasaisesti ja anna taikinan olla huoneenlämmössä marengin valmistuksen ajan.
Marenki
3 valkuaista
2 dl sokeria
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää marenki suklaisen pohjan päälle. Levitä marenkivaahtoa niin, että se sekoittuu suklaataikinan kanssa hivenen, jotta pinnasta tulisi marmorimainen. Paista kakkua 180 asteessa n.20 minuuttia tai kunnes marenki on kauniin ruskea. Kakkupohjaa kannattaa kokeilla joko cocktailtikun tai haarukan kanssa.
Täyte
2 dl kuohukermaa
250g mascarponemassaa
4 rkl sokeria
Puolikkaan limen mehu
Puolikkaan limen hedelmä
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mascarpone-juusto vähitellen kerman joukkoon. Lisää sokeri ja puristettu limen mehu. Lisää limen hedelmäliha vaahdon joukkoon.
Koristeluun
Marjoja
Minttua
Lindthin karamellisuklaata sulatettuna.
Kun kakkupohja on viilennyt. Leikkaa se kahtia ja lisää mascarpone-vaahto kakkupohjan päälle. Nosta toinen puoli kakkupohjasta vaahdon päälle. Lisää marjat ja minttu. Sulata suklaa ja valele sitä kakkupohjan päälle.
6 Comments
Jestas, että vesi herahti saman tien kiellelle ja aloin miettimään, jos tarjoaisin tiistaina vierailleni tätä tarte tatinin sijaan. Tämähän on muuten suklainen versio britakakusta, jota olen itse leiponut monet kerrat ja joka on myös yksi äitini kesäbravureista.
Heippa Jenni, no niinpä kai sitten :)
No tämä on ainakin suhteellisen nopea ja kätevä tehdä ihan arkenakin, joten kiva jos menee kokeiluun!
Nam, kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta. Kiitos ohjeesta, testaukseen menee.
Ihana kuulla Heini :)
Marcarponevaahdon voi tosin tehdä muullakin maulla kuin limellä, joten voi hyvin laittaa vaikka marjoja tai suklaata sekaan oman maun mukaan. Oleppa hyvä, ja kiva jos menee testiin!
Iiiik. Vieläkö tuota Lindtin karamelli-maitosuklaata on olemassa?!?! Asuessani Ranskassa noin 6 vuotta sitten se oli heikkouteni, enkä ole sen jälkeen löytänyt sitä mistään. Ranskassa ei ole tullut pitkään aikaan käytyä, mutta kun sitä ei ole Zurichistä Lindtin myymälöistäkään saanut ymmärsin, että sen tuotanto on lopetettu. Oi oi oi. Nyt on siis matkustettava Luxembourghiin… :)
Ja kakku on ihanan näköinen.
Haha, no on olemassa! Siis en muista ostaneeni tätä tosin Ranskasta (vaan sitä tummempaa suklaata). Oh no, no täällä sitä on monessa kaupassa, joten tervetuloa ostoksille :)
Ps. On myös minun heikkouteni!