Blogin ja päivätyön yhdistäminen?
Tämä oli sinällään ajankohtainen kysymys, sillä itsekin pohdin sitä tällä hetkellä. Monet yritykset vaativat työntekijöitä olemaan sosiaalisessa mediassa myös yrityksen edustajia ettei tule piilomainonnan kaltaisia ongelmia. Täten myös moni yritys maksaa työntekijöilleen korvausta olemalla yrityksen ja brändin lähettiläs. Katsoisin samalla tavalla vähän vanhaa vertausta, että jos on työpaikan paita päällä myös työajan ulkopuolella, niin sama pätee sosiaalisessa mediassa.
Itse olen kokenut varmasti hyvät ja huonot puolet tässä asiassa. Olen nimittäin itse joutunut vähän myös ravistelemaan ihmisiä ja itsekin heräämään, että kaikki ketkä minua somessa seurailee, ei ymmärrä tätä maailmaa ollenkaan. Se aiheuttaa totta kai kateutta ja tyhjänpäiväisiä kysymyksiä. Se on todella harmillista, mutta ei sille voi mitään.
Tulevaisuudessa tulen pitämään nämä kaksi asiaa täysin erillään. Totta kai se töitä haettaessa on todella hyvä meriitti, että on kirjoittanut blogia näin kauan, tehnyt kaupallisia yhteistöitä monien brändien kanssa ja solminut myös ystävyyssuhteita. Pitää toki muistaa että viimeiset työpaikkani olen nimenomaan saanut blogini kautta, mikä onkaan parempi CV kuin tämä?
Mitä opintoja tekisin lisää?
Puuh, koko ajan sitä opiskellaan, vaikka tutkintoja ei tule lisää. Varmaankin laskentatoimen. Muistan kun olin opiskelija, niin ajattelin, että minä mitään laskelmia aio olla tekemässä. No todellisuudessa enhän minä mitään muuta kai ole tehnytkään. Markkinointi muuttuu koko ajan ja yliopistoissa käydään perusteoriat, mutta töissä kai oppii kaikista eniten. Kansainvälisiä opintoja käyneenä, niin varmaankin kävisin enemmän Aasian opintoja. Sinne kun ollaan varmaankin jossain vaiheessa matkalla.
Työni ja kumppanini?
Tapasimme töiden kautta kun kummatkin olivat IT-alalla.
Mitä 10 vuoden sisällä?
Me varmaankin ollaan muutettu jo tuossa välissä Pariisista pois ja ehkä tultu jopa takaisin Ranskaan. Uskon, että tässä pian voi muutto tulla jonnekin päin, joko Eurooppaan tai Aasiaan. Tuntuu, että koko ajan on joku valmiustila päällä ja joka toinen kuukausi on joku paperi pöydällä. Olen torjunut jo tämän vuoden puolella poikaystävän muutot Uuteen-Seelantiin, Singaporeen ja Dubaihin. Jollain lailla haluaisin vain pysyä Euroopassa. Suomi on valitettavasti ainakin pysyvänä paikkana kielen takia meille poissa laskuista. Siellä kun ei ole Pampulalleni kunnollisia töitä ihan hirmuisesti tarjolla.
Toivoisin, että me oltaisi menty naimisiin ja hankittu ainakin yksi koira. Tällä hetkellä sen koiran hankkiminen on ainakin poissa laskuista. Haukku kun on ollut toiveenani aina.
Jos kumminkin päädymme jäädä Pariisiin, niin uskon perustavani yrityksen. Tämä kaupunki kun tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia, että voi olla niissä asioissa aika luovakin. Ystäväni on esimerkiksi pihojen ja parvekkeiden feng-shui konsultti. Jep, aika niche-ala, mutta mikäs siinä jos yritys kannattaa.
Suomalaisuudesta ja kotimaastani?
Arvostan rehellisyyttä yli kaiken. Jos suomalaiselta kysyy mitä kuuluu, niin sieltä yleensä saa ihan oikean vastauksen eikä vain “ihan hyvää”. En pidä niin paljon politikoinnista mitä Ranskassa varsinkin pitää harrastaa. Siihen menee mielestäni ihan turhaa aikaa ja se lisää tehottomuutta. Toisaalta taas, täällä työkaveritkin ovat ystäviä ja kun kaikki päätökset tehdään yhdessä, niin se ehkäpä lisää sellaista perheen tuntua mitä Suomessa ei ole.
Suomesta kaipaan kurkkujen lisäksi puhdasta ruokaa. On ollut mielenkiintoista huomata miten norjalainen lohi on esimerkiksi täällä oma brändinsä ja se löytyy jokaisesta menusta. Suomalaisista kaloista ei kukaan ole kuullutkaan. Samoin myös ruotsalaisia bio-tuotteita ovat kaupat pullollaan. Eli jos joku olisi mielestäni vientituote, niin se olisi puhdas ruoka mitä täältä ei mielestäni saa ellei halua maksaa itseään kipeäksi.
Tärkeintä elämässä?
Oma terveyteni ja se, että saan tehdä asioita jotka tekevät minut onnelliseksi. Olen aina ollut vähän sellainen, että en voi tehdä jotain asiaa vain sen takia, että kun näin on aina tehty. Olen aika intohimoinen ihminen, niin olen joko sata prosenttisesti kiinnostunut jostain tai sitten en ollenkaan.
Ranskassa asuminen ja kieli?
En voisi kuvitella asuvani ainakaan Pariisiin keskustassa lopun elämääni. En ehkä ole sitä kovinkaan vahvasti sanonut, mutta Pariisiin keskusta ei ole minua varten. Käymme kotona tästä sanallisia kamppailuja koko ajan, sillä Pampulani on metropoli-ihminen ja minä viihdyn taas pienemmissä kaupungeissa. Unelmani olisi asua vaikka Tukholmassa, Luxemburgissa tai Amsterdamissa. Elämänlaatu ei täällä vain ole samalla tasolla. Vietät 15 tuntia päivästä töissä ja metrossa. Ei se ole minulle ainakaan mitään elämää.
Puhun ranskaa auttavasti, mutta en vielä pysty puhumaan business-ranskaa. Sen takia vietän marraskuun varmaankin ranskankielisessä koulussa. Jos täällä haluaa hyvän työn ja päästä ns. syvemmälle kulttuuriin, on kieli pakko osata. Kielen kautta kumminkin kulttuuri heijastuu.
Taustani?
Kun menin Israeliin keväällä kerroin teille juutalaisesta taustastani. Se ei ole näkynyt elämässäni millään lailla muuten kuin ulkonäössäni. Koin sen Suomessa rasitteeksi, sillä kun olet erilainen, olet samalla aina jollain lailla huonompi kansalainen. Olen syntynyt Suomessa ja minua ei sen takia kai ole kiusattu sen enempää mitä ketään muutakaan ala-asteikäistä koululaista. Kotonani ei ole ikinä vietetty juutalaisia juhlapyhiä. Tällä hetkellä ne tosin itseäni kiinnostavat, sillä Pariisissa on paljon juutalaisia ja se näkyy katukuvassa. Juutalaisuus on minulle siis etninen tausta, ei uskonto. En ole millään lailla uskonnollinen. Koen, että uskonnot ovat tuoneet maailmaan enemmän pahaa kuin hyvää ja ne luovat eriarvoisuutta ihmisten välillä.
Kai sekin kertoo jo jotain, etten ole ennen Ranskaan muuttoani ikinä julkisesti pystynyt sanomaan olevani juuriltani juutalainen. Se tuntuu hyvältä kun voi nykyään avoimesti sanoa mistä on kun ihmiset ympärillä ovat ympäri maailmaa eivätkä tummat piirteeni enää aiheuta sen kummempia kysymyksiä.
En edes pysty lukemaan tämän hetken uutisia Suomesta. Se ahdistus, ja ahdasmielisyys mikä niistä teksteistä ja sosiaalisen median päivityksistä pursuaa, tekee minut hyvin surulliseksi. Kyllähän mekin suomalaisina lähtisimme karkuun jos Venäjän uhka tulisi rajojemme sisäpuolelle.
15 Comments
Mielenkiintoista luettavaa! Hienoa, että blogisi on ns. tuottanut hedelmää myös päivätöiden puolella!
Varmasti tuntuu hyvältä, kun saa olla nyt avoimempi taustan suhteen. Surullista, että tuollaista asiaa pitää Suomessa piilotella. Vähän outoa lokeroida jotakuta ulkonäön perusteella. Mullekin on joskus puhuttu englantia kaupassa, ilmeisesti kun olen myös vähän tummempi. Huvittavaa, mutta monelle esim. maahanmuuttajataustaiselle ärsyttävää. Tavallaanhan se on merkki siitä, ettei lasketa täysin suomalaiseksi.
Kiva kun pidät!
Joo ja kun ympärillä on niin paljon ihmisiä joiden taustat eivät ole pelkästään yhdestä maasta, niin se katsotaan enemmän rikkautena mitä Suomessa. Itsekin koen sen rikkautena, sillä kun katsoo maailmaa suvaitsevien silemien kautta, saa niin paljon enemmän itselleen. Ja samalla antaa muille myös hyvää oloa <3
Ranskassa taas lokeroidaan eri lailla ulkoanäön suhteen. Täällä ollaan todella tarkkoja laihuuden ja lihavuuden mittareista. Ainakin siis Pariisissa. Se on todella harmillista.
Hei Sofie,
todella kiinnostava postaus! suurkaupungeissa on tosiaan vaikka mitä jänniä ammattikuntia, olisi todella mielenkiintoista kuulla lisää pienyrittäjien/konsulttien jännittäviä tarinoita & työnkuvia!
ranskan opettelu on varmaan haastavaa, millaisia kokemuksia sinulla on paikallisista kielikouluista?
Heippa,
joo. Meidän insinöörien ja ekonomien luvatusta maasta kun tulee, niin kaikki ns. perusduuni kuullostaa niin tylsälle näihin tuttavieni työnkuviin verrattuna.
Olen jotenkin havahtunut, että suuressa kaupungissa kaikki kun on mahdollista :)
Kouluja on monenlaisia ja kursseja erimittaisia. Pampulani oli esimerkiksi 5 viikkoa putkeen ja 8 tuntia päivässä ranskalaisessa koulussa jotta oppisi kielen kunnolla. Ja hän oppi. Itse varmaankin otan myös intensiivikurssin jotta en muuta puhukaan kuin ranskaa.
Pariisissa on monia kouluja ja itse olen varmaankin menossa etelään, että pääsen samalla Pariisista hetkeksi pois.
Olen äitini puolelta juutalaista sukua, millä on juuret Viipurissa. Olen kasvonpiirteiltäni hieman erinäköinen kuin suomalainen peruspirkko. Aina lapsesta asti jännitin vähän ja tunsin itseni jotenkin erilaiseksi kotikaupungissani Helsingissä- Yhteys juutalaisiin sukujuurin oli jo katkennutkin mutten ihan tuntenut oloani kotoisaksi Suomessa. Nyt minulla on ilo asua Israelissa ja tuntuu, että olisin tullut KOTIIN. Avaa ovi kulttuuriisi ja nauti siitä mitä olet ja mihin perimään Sinulla on syvä yhteys. Tulet onneliseksi ja vapaammaksi.
Heippa,
Oi mitten ihanaa,että olet muuttanut Israeliin. Olemme sitäkin asuinmaa miettineet,sillä siellä olisi myös todella mielenkiintoisia töitä tarjolla.
Missä päin asut?Jos siis saan kysyä :)
Rakastan Tel Avivia, se on kuin New York mutta rannalla.
Ihana,että olet löytänyt itsesi ja kotimaasi Suomen seikkailujen jälkeen <3
Kiinnostava postaus, minun korvaani hieman särähti tuo “kyllähän mekin suomalaisina lähtisimme karkuun” kohta, suomalaisena en pakenisi ongelmia vaan kohtaisin ne ja toivoisin että kaikki muutkin suomalaiset ajattelisivat samoin. Myöhäisillan ajatus jonka ajattelin jakaa. Lisättäköön väärinymmärrysten välttämiseksi, että suhtaudun pakolaisiin avoimesti. I’m losing the point.. :D
Heippa,
Tällä kommentilla viittasin ihan vain siihen,että onhan mekin lähdetty Ruotsiin pakoon aikanaan. Ja jos oikein paha tilanne tulisi,niin uskon että moni myös lähtisi lapsien kanssa Suomesta turvaan myös nyt.
Harmittaa vain lukea näitä uutisia ihan todella paljon. Ollaanhan me suomalaisetkin jostakin tultu. Venäjältä, Ruotsista,Saksasta..Ihan samalla tavalla niin kuin kaikki muutkin.
Hyvä pointti tämäkin! Ja en voi kuin yhtyä harmistukseen näiden uutisten lukemisesta. . :/
No tämä irakilaisten miesten ryntäys Suomeen on hallitsematonta ja siksi pelottavaa monen mielestä. Ruotsiin lähetettiin lapsia, ei aikuiset miehet sinne lähteneet, heillä oli toinen suunta..
Mun isän koti jäi aikoinaan naapurimaan puolelle, osa Suomesta oli suht turvallista ja sinne siis pakenivat..
Pariisi on sekoitus monta kulttuuria ja siksi rikas, mutta yhden kylttuurin ryntäystä ei koeta täällä rikkaudeksi, varsinkin kun heidän kultuuri poikkeaa Suomen tasa-arvoisesta kultuurista todella paljon.. ja rahat Suomella on muutenkin loppu..
Isäni oli niiden lasten joukossa, jotka lähtivät sotalapsina Ruotsiin. Siinä operaatiossa oli erona se, että lapset siirrettiin väliaikaisesti turvaan toiseen maahan ja paluu oli edessä sodan loputtua. Ruotsalaiset perheet huolehtivat lapsista parhaansa mukaan ilman massiivisia tukitoimenpiteitä. Osa lapsista joutui huonoihinkin olosuhteisiin. Isälläni oli onnea saada väliaikainen koti rakastavasta perheestä. Se, mitä ero omasta kodista ja kielestä, vanhemmista ja sisaruksista teki henkisesti 4-vuotiaalle, on toinen asia. Ensin ummikkona, pelokkaana lapsena vieraaseen maahan, sitten paluu äidinkielen unohtaneena ummikkona takaisin Suomeen. Ei silloin kysytty lapselta, miltä hänestä tuntuu sopeutua vaan piti selviytyä. Toiset selviytyivät paremmin, toiset huonommin. Monet, jotka viittaavat sotalapsiin, eivät tunne operaatiota riittävän hyvin eikä heillä ole aavistusta siitä, millaista elämä sellaisen kokemuksen aikana ja jälkeen on ollut. Meillä läheisillä on pieni käsitys siitä, vaikka emme mekään kaikkea tiedä. Se sukupolvi koki ensin lähdön ja palasi sitten suunnitellusti takaisin Suomeen rakentamaan sodanjälkeistä isänmaata. Jokaisella ihmisellä on YK:n ihmisoikeuksien julistuksen (1948) mukaisesti oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen sekä oikeus lähteä ja palata omaan maahansa. On valitettavaa, että vielä 67 vuotta tämän julistuksen jälkeen nämä oikeudet eivät edelleenkään toteudu kaikkien ihmisten kohdalla.
Itse olen pakolaisen lapsi, Suomessa syntynyt ja koko elämäni täällä asunut. Seuraan erittäin surullisena tätä keskustelua. Jonnekin tuntuu täysin unohtuvan, että varmaankin 90% noista kaikista Eurooppaan paenneista ihmisistä ei tule tänne vain huvikseen, vaan ihan oikeasti peloissaan, paeten henkensä edestä.
Minusta keskustelu Suomessa kertoo ennen kaikkea pelosta, eikä se kuvasta sitä sisukkuutta ja sitkeyttä, josta suomalaiset aina niin kovasti ylpeilevät. Kun löytyy halua auttaa, niin rahaa ja keinoja löytyy kyllä. Aina voi itse valita kuinka asian näkee ja kuinka siihen suhtautuu.
Haluaisin myös muistuttaa, että suomalaisia pakolaisia on 1800-luvulla lähtenyt Yhdysvaltoihin paljon. Ja suurinosa aikeinaan jäädä asumaan sinne pysyvästi, ilman ajatusta kotimaan uudelleen rakentamisesta tai muusta. Kukaan ei siis ole “virheetön” tässä asiassa, pitää vaan muistaa mennä tarpeeksi kauan historiassa.
Ida, erittäin hyvä kommentti. Ja edesmenneet Karjalassa syntyneet sukulaiseni olisivat kanssasi samaan mieltä. Eivät he olisi uskaltaneet jäädä vain kohtaamaan ongelmaa.. Se oli pakon sanelema lähtö, ja jokaisen silmien edessä.
Niin se vain on ettei ikänsä lotto- Suomessa syntyneet ja siellä pelkästäin asuneet ymmärrä mistä tässä on kysymys. Miten jostain suomalaisista voinutkin kasvaa noin itsekkäitä, ja ettei ajatella muuta kuin omaa napaa ja sen hyvinvoitia.
Oli hyvä kuulla näkemyksesi blogin ja päivätyön yhdistämisestä, kiitos! Yritän tosiaan olla ammatillisessa mielessä aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja tällä hetkellä hyödynnän tiettyjä kanavia osana työnhakuani. Jotenkin vierastan kuitenkin ajatusta, että ottaisin blogini osaksi tuota kuviota. Tällä hetkellä tuntuu luontevimmalta vaihtoehdolta, että kirjoitan blogiani vapaammin ja rennommin irrallaan tuosta varsinaisesta “nettiminästä”. Saa toki nähdä, jos mieli tästä jossain vaiheessa muuttuu. :)
Kiitos rohkeudestasi, siitä että kirjoitat näin avoimesti! Se tekee blogistasi yksilöllisen, samalla aikaa realistisen ja toisaata taas kuin lukisi kirjaa, sillä elämäsi kuulostaa niin monella tapaa mielenkiintoiselta, erityiseltä. Odotan jo seuraavaa Q&A:ta :)