Ei varmastikaan tule kenellekään yllätyksenä, että yksi lempiväreistäni on hennon vaalea pinkki. En tosin omista kovinkaan paljoa vaatteita, jotka ovat puuterinsävyisiä, sillä koen, että vaaleanpunaisen kanssa voi helposti mennä tietyn rajan yli varsinkin, kun miettii työelämää. Siltikin puolittain toivoisin, että vaatekaappini olisi hivenen hennompi värisävyiltään.
Viime talvena varsinkin minuun iski pieni pinkkikuume talvitakkien osalta. En tosin ihan sitä räväkintä pinkkiä itse pukisi, mutta ihastelin blogeissa ja lehdissä hienostuneita puuterinsävyissä olleita talvitakkeja. Mietin kauan, että tulisiko sille takille oikeasti käyttöä, sillä kun muuten pukeudun aika tummiin, niin en halua näyttää miltään purkkapallolta pinkissä takissani.
Viime lauantaina Zarassa käveli vastaan kaunis puuterinsävyinen takki sekä ihana kellohihainen paita. Olen ihan hullaantunut kellohihoihin ja tässä aiemmassa postauksessa näette tämän syksyn yhden suosikkipaidoistani. Viime lauantaina ostamani ja kuvissa näkyvä kellohihainen paita on tosin valitettavasti ehkäpä hieman hutiostos, sillä minua hieman pelottaa, että mitä sille tapahtuu, kun paidan pesee. Se on todella pehmoisen tuntuinen, mutta laadultaan ei välttämättä mitään parasta mahdollista.
Minulla on suhteellisen tiukat pukeutumiskoodit töissäni ja ehkä hivenen arastelen laittaa vaaleanpunaista päälle työpaikalleni. Jopa hiusten auki jättäminen tuntuu arkisin vieraalta. Suomalaisittain se tuntuu oudolta, kun ei voi edes farkkuja laittaa päälle ja aina pitäisi sipsutella korkokengissä. Onneksi näissä rennoissa ja pehmoisissa vaatteissa ja hennoissa väreissä voi kulkea työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin : )
3 Comments
Heippa! mulla on kanssa samanlainen tilanne, että töissä on melko konservatiivinen pukeutuminen. Se aiheuttaa vähän vaikeuksia kun pitää keksiä sopivia asukokonaisuuksia. Eniten mietin aina kenkiä, koska korkokenkiä en viitsi pitää ja nilkkurit tuntuvat liian raskailta esim hameen kanssa.. ballerinat on siis melkein ainoa vaihtoehto. Onko sulla kenkäideoita toimistolle? :)
En ole koskaan ollut työpaikassa, jossa olisi jotenkin tarkat pukeutumissäännöt. Tai siis itseasiassa tavallaan on :D työmailla käydessä pitää olla tietenkin sinne sopivat työvaatteet ja suojavarusteet työturvallisuusnäkökulmasta.
Mutta sitten toimiston puolella ei ole ollut mitään selkeää ohjeistusta.
Kiinnostaisi tietää, että miten työpaikalla ilmoitetaan työpukeutumissäännöt vai “pitääkö ne vain tietää”?
Omalla työpaikallani Dubaissa on ihan ilmoitettu pukukoodi, joka on business attire. Muistaakseni se on kirjoitettu vielä yksityiskohtaisemminkin intrassa. Toki siinä on etenkin naisilla vähän liikkumavaraa, mutta esimerkiksi farkkuja tai minihametta en voisi töihin laittaa. Minä tosin tykkään businesspukeutumisesta, ja Suomessa taisinkin aina vähän ylipukeutua kollegoihini nähden :)