Puputa vihreää

Kapselissa tai smoothieissa.

Olen täällä blogissani kertonut useampaan otteeseen syöväni erilaisia superfoodeja. Täällä on nähty reseptejä niin kookosöljystä kuin mehiläisensiitepölystäkin. Välillä blogissa on toki maisteltu goji-marjoja ja myös ihan niitä suomalisia mustikoitakin. Tänään puhutaan tosin vihreämmistä vaihtoehdoista, jauheista ja kapseleista.

MeNaiset.fi:ssä on ollut Bio-Lifen kampanjasivu jo jonkin aikaa, jossa on esitelty Bio-Lifen tuotteita. Itselleni ne eivät olleet tuttuja ennen tätä kampanjaa, vaikka superfoodeja on tultu syötyäkin. Täten siis innolla tutustuin uusiin tuttavuuksiin ja jaan kokemuksiani.

Jos olen kotona aamuisin, niin syön jogurtteja tai smoothieita aamupalaksi. Teen ne yleensä maustamattomaan jogurttiin, niin kreikkalaiseen, turkkilaiseen tai esimerkiksi soijajogurttiin. Sekaan menee joskus myös rahkaa ja kivennäisvettä. Niin myös eilen aamulla. 

Aamusmoothie, joka pitää nälän pitkälle päivään.

1 pieni avokado

1 pieni banaani

2 dl jogurttia

1 dl kivennäisvettä

puolikas nippu vehnänorasta

puolikkaan sitruunan mehu

6:n Bio-Lifen Multi Greens – kapselin sisältö

Itse laitoin smoothieen avokadon ja banaanin, mutta nekin voi toki jättää pois sillä jos on oikein kiire niin esimerkiksi pelkkä Multi Greens- jauhe käy oikein hyvin. Jauheen sisältö on hyvin vihreä, ituja, vehnänorasta, ohranorasta, spirulinaa ja musteita.  Eli vihreys suoraan purkista. Kurkkaathan Bio-Lifen kampanjasivuille ja luet tuotteista enemmän. Osallistu samalla kilpailuun ja nappaa terveysreseptit mukaasi :)

You may also like

2 Comments

  1. Olet kertonut, että iho-ongelmasi ovat parantuneet kun olet korvannut tavallisen maidon manteli- tai soijamaidolla. Itse painin myös iho-ongelmien kanssa ja kiinnostaisi tietää, että oletko jättänyt myös muut maitotuotteet, kuten tavallisen jugurtin, juustot, jäätelöt yms pois? Jokainenhan on yksilö, mutta helpottaisi tietää jos saisin syödä rakastamiani maitotuotteita edes vähän.. :) 

    Erika

  2. Heippa :)

    Syön maitotuotteita noin muuten, mutta se suurin maidonsaanti tuli nimenomaan kahvinjuonnista. Syön jogurttia, rahkaa ja juustoja. Tosiasia on kumminkin, että en syö niin paljon kotimaisia tuotteita enää. Esimerkiksi ostan kreikassa valmistetuja jogurtteja nykyään paljon mieluummin. Jätskejä en kovastikaan syö, mutta juustoista en luovu :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*