”Minun pitää vain hyväksyä se, että minä sain puolikkaan elämän.” Näin sanoi ystäväni minulle perjantai-iltana, kun mietimme elämää ja hänen terveydentilaansa. Ystäväni sai ensimmäisen rintasyövän kuusi vuotta sitten ja vuosi sitten toukokuussa se uusiutui. Helmikuussa juhlimme hänen tervehtymistään ja viikkoa juhlien jälkeen hänen olonsa huononi ja todettiin, että hänellä on yli 20 etäpesäkettä aivoissa.
Vaikka en lääkäri ole, ymmärsin tuon tiedon jälkeen, että ystävälläni ei ole paljoa aikaa jäljellä. Aikaa annettiin kahdesta viiteen kuukauteen ja nyt on mennyt kolme kuukautta. Ystäväni voi olosuhteisiin nähden hyvin ja on säilyttänyt oman positiivisuutensa tilanteesta huolimatta. Hän jopa naurahti, että mitä jos elääkin jouluun asti ja ihmiset ympärillä miettivät, että ”eikö tuon yhden pitänyt olla jo kuollut.” Hyvin kepeästi hän pystyy siis puhumaan omasta tilanteestaan myös.
Vaikka insta-tilini ovat pursunneet hääuutisia ja iloisia kuvia, ovat tunteet menneet ylösalaisin koko viikonlopun. En nukkunut perjantain ja lauantain välisenä yönä juuri ollenkaan, sillä mietin, että miten hänen miehensä ja lapsensa pääsevät tämän asian yli. Ja mitä voin asioille tehdä.
Oli jollain lailla omituista puhua ajasta hänen jälkeen, kun hän on vielä läsnä. Hän itsekin sanoi, että kun on järjestänyt asioita ja käytännönjärjestelyjä, tuntuu se oudolta, sillä itse tuntee olevansa vielä suhteellisen elinvoimainen.
Nämä viime kuukaudet ovat antaneet heidän koko perheelle uuden todellisuuden takia selkeyden siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Elämää ei ole hukattu turhaan, vaan jokaisena päivänä on tehty jotain merkittävää eikä pienistä asioista ole stressattu.
Ystäväni sanoikin minulle, että ihan liian paljon aikaa elämästä on mennyt sellaisten asioiden tekemiseen millä ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Liian paljon aikaa käytetty ihmisiin, jotka syövät energiaa ja vievät iloa. Liian paljon sekunteja hukattu tulevaisuudesta stressaamiseen. Nyt kun sitä aikaa on rajallisesti, se on käytetty niin kuin itse on haluttu. Unohdettu stressaaminen ja pyyhitty pois ihmiset, jotka vievät energiaa antamisen sijaan.
Häntä harmitti se, että hänelle annettiin vain puolikas elämä. Tähän minä tokaisin, että se mitä hän on saanut aikaan 40 vuodessa, ei moni pysty, vaikka sitä aikaa annettaisiin 80 vuotta. He ovat tavanneet hänen miehensä kanssa, kun he olivat 14 vuotiaita, joten yhteistä matkaa on tullut 26 vuotta. Se millä lämmöllä ja positiivisuudella hän edelleen jatkaa elämistä, on jotain sellaista mitä toivoisin jokaisen näkevän. Liian usein me mietimme ikäviä asioita ja murehdimme turhasta. Loppujen lopuksi, kun monellakaan asialla ei ole mitään väliä. Pitää vain olla ystävällinen ja nauttia tästä hetkestä ja sen pituisesta elämästä joka on annettu.
Vaikka joskus mietin, että itse en haluaisi tietää etukäteen, että olen kuolemassa. Nyt kun olen ollut ystäväni seurana ja nähnyt miten hän on vapautunut kaikista urapaineista ja elämän ”säännöistä” on ollut vapauttavaa nähdä ja kuulla miten hän saa elää elämänsä viimeiset kuukaudet ihan niin kuin itse haluaa. Kaikki aika fokusoidaan vain kaikesta tärkeimpään.
Onnellinen ystäväni on siitä, että hän on saanut elää niin pitkän ihanan avioliiton miehensä kanssa ja saanut kaksi poikaa. Hän on saanut matkustaa maailman ympäri ja tehdä upeita asioita yksin ja yhdessä. Elää kaikin puolin positiivisen elämän vastoinkäymisistä huolimatta.
Sanoinkin hänelle, että vaikka vuosissa hän on elänyt puolikkaan elämän, on se puolikas ollut niin ihana ja hän on saanut kokea niin paljon eri asioita mitä moni ei ehdi edes kuudessakymmenessä vuodessa. On ihana nähdä, että hänen elämänasenteensa ja ystävällisyytensä on säilynyt kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen.
Jos jotain olen oppinut näistä kuukausista, on se, että en enää stressaa pienistä asioista tai hukkaa energiaa ihmisiin jotka vievät sitä pois eivätkä anna auringolle vastakaikua. Ihan turhaa hukata aikaa ihmisiin tai asioihin, jotka eivät rakenna elämää eteenpäin, vaan pysähdyttävät tai vaikeuttavat sitä. Jos jotain hyvää tästä tilanteesta on ollut, on se nimenomaan ollut tämän asian ymmärtäminen, että kaikkien kanssa ei tarvitse yrittää olla ystävä tai kaikkea ei tarvitse aina tehdä jos ei siltä tunnu.
24 Comments
Lähipiirissä tapahtuvat vaikeudet ovat aina pysäyttäviä, surullisia, mutta samalla niin kasvattavia. <3 Kauniisti kirjoitit vaikeasta aiheesta. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on mielestäni osa hyvää elämää, koska se laittaa asiat perspektiiviin. Ja sitten tätä perspektiiviä haetaan aina uudestaan ja uudestaan, koska on myös inhimillistä valittaa pikkuasioista – tosin ainakin itse saatan silloin sanoa, että onpa asiat hyvin kun valitan tästä :D
Heippa,
olen samaa mieltä, että elämän rajallisuuden ymmärtäminen on nimenomaan avain onneen.
Tämä ja muutamat muut ikävät asiat tänä vuonna ovat laittaneet oman elämän perspektiivin ja antaneet myös tilaa ajatuksille joita ei ehkä muuten olisi niin selkeästi miettinyt.
Niin. Suomessa varsinkin ovat niin monet asiat niin hyvin, että välillä ihan ärsyttää kun ihmiset valittavat asioista.
<3
On pysäyttävää ja rankkaa, kun läheinen ihminen sairastuu vakavasti. Elämää ei enää koskaan sen jälkeen näe ihan samalla tavalla. Elämä on suuri lahja. Terveys on suuri lahja.
Kävin tänään itse lääkärillä kuulemassa tutkimustuloksia. Näitä kohtaamisia pelkää ja jännittää aina etukäteen. "Entäpä jos…" Ei onneksi mitään niin vakavaa, etteikö sitä voisi hoitaa. Olen kiitollinen.
Voimia ystävällesi ja hänen perheelleen ja voimia sinulle!
Kun isäpuoleni kuoli kaksi vuotta sitten syöpään, oli se odotettavissa. Kuuden vuoden taistelu loppui ja jollain lailla se oli helpotus että hänen ei enää tarvinnyt kärsiä. Tämä sairaus taas tuntuu niin ikävältä, kun sitä ei odottanut ollenkaan. Toinen kun sai terveen paperit juuri viikkoa aiemmin.
Voi Tarja. Onneksi ei mitään ikävää. Minun pitäisi käydä tutkituttamassa pari luomea sillä ne ovat hieman muuttuneet. Lupasin tehdä sen kesäkuun aikana :)
Kiitos <3
Kiitos tästä kirjoituksesta, se on todella koskettava. Vaikka tilanne on todella surullinen, olen kuitenkin onnellinen ystäväsi puolesta, että hän on saanut elää ja rakastaa niin pitkän parisuhteen ajan sekä saanut lapsia. Toivotan sinulle lämpimiä ajatuksia näiden aikojen keskellä, ystävä on tuollaisissa tilanteissa äärettömän tärkeä. On varmasti vaikea viettää niin sanottuja pitkiä jäähyväisiä, mutta onneksi te pystytte puhumaan asiasta avoimesti.
Tämä minullakin on päällimmäisenä mielessä. Harvalla on noin ihanaa parisuhdetta. Saa olla kiitollinen, että on löytänyt sen oikean rinnalle joka on pysynyt siinä läpi aikuisuuden.
Tämän takia olen myös yrittänyt läheisilleni sanoa kenellä on vaikeaa, että tärkeintä on rakkaus. Millään muulla ei ole väliä. Elämää on turha hukata miettimiseen ja jahkailemiseen, tärkeintä on olla onnellinen ja sille toiselle hyvä.
Pitkät jäähyväiset eivät ole tässä tapauksessa kiva asia, kun ei yhtään voi tietää miten tilanne muuttuu. Toivon, että ystäväni ei joudu kärsimään kovien kipujen kanssa, sillä se olisi pienille lapsille ikävä muisto. Onneksi Hollannissa on klinikoita joihin tällaisissa tapauksissa voi mennä, jos kivut yltyvät ja tilanne menee pahemmaksi yhtäkkiä.
Olen avoimuuden kannalla tällaisissa asioissa varsinkin. Vaikka nämä ikäviä asioita ovat, pitää niistäkin pystyä puhumaan. Tämä on osa elämää.
Jos ystäväsi antaa luvan, nauhoita/videoi jokin/joitain keskustelujasi hänen kanssaan. Juttelun aiheethan voivat olla mitä nyt satuttekin juttelemaan. Kun lapset ovat isompia, aikuisia tai muutoin tilanne sopii, soita (ehkä valikoituja?) katkelmia keskustelustasi ystäväsi kanssa. Silloin lapsi saa tietää, miten äiti jutteli ystäviensä kanssa.
Tämän olemme tehneet oman ystävämme kanssa reilut viisi vuotta sitten, olikohan muutama kuukausi ennen hänen kuolemaansa, ja ensi kesänä on tarkoitus ystävämme lapsen kanssa kuunnella yhdessä nauhoite, kun hän haluaa (on tiennyt nauhoitteesta nyt muutaman kuukauden). Meitä ystävyksiä on nauhalla isompi porukka ja kännykkään äänitimme yhden illan höpinöitä, iloisia ja itkuisiakin. Yritämme lähes tällä samalla kokoonpanolla mennä mökille tämän ystävämme aikuistuvan lapsen kanssa, ja jutella hänen kanssaan kaikesta, mitä hän haluaa. Edellisinä kesinä olemme saaneet hänet aina vuorotellen vieraisille, mutta nyt on tarkoitus muistaa hänen äitiään kuvien ja videoiden ja tämän nauhoitteemme kanssa.
Moni tekee tällaisessa tilanteessa videoita tai nauhoituksia, jotka nähdään jouluna, hääpäivänä tai muuten tärkeinä hetkinä. Moni myös kertoo oman tarinansa vaikkapa parisuhteen alusta ja mitä toisessa rakasti ja mitkä asiat olivat tärkeitä.
Kuulostaa nyt vähän ehkä oudolta, mutta olen miettinyt tehdä tälläisia videoita jo nyt miehelleni. Eihän sitä koskaan tiedä milloin se viimeinen päivä tulee niin olisi ihanaa jos hänellä olisi äänimuisto minusta.
Tuli ihan kyyneleet silmiin. Miten kaunis ele. Ystäväsi varmasti on/oli todella kiitollinen ajatuksesta tämän takana. On hyvä, että hänen lapsensa saa erilaisia kuvia ja kertomuksia äidistään ja kuulee mitä hän on ajatellut tietyistä asioista <3
Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta. Vaikka kyyneleet tulivatkin silmiin, tekstissä oli myös valoa. Juuri tällaisia pieniä herätyksiä me tarvitaan, että ymmärretään mikä elämässä on tärkeää. Mulle niitä on annettu aika paljon lähipiirin sairastamisen muodossa viime vuosina, ja olen joutunut pohtimaan aika paljon sitä keitä haluan omassa ystäväpiirissäni jatkossa pitää. Ketkä ovat olleet tukena, ketkä ovat kadonneet, ketkä ovat valittaneet omia pikkumurheitaan. Kuulostaa ehkä tylyltä, jollei itse ole joutunut vastaavaan tilanteeseen, mutta omat ajatukset tästä ovat kyllä selkiytyneet ja olen kiitollinen että oon ollut pakotettu pysähtymään.
Olet varmasti huikean hyvä ystävä, joka on läsnä välimatkasta huolimatta. Ootte ystäväsi kanssa mun ajatuksissa<3
Hei Emppu,
ja kiitos <3
Valoa tässä pitääkin olla. Näin ystävänikin näki ja näkee elämän. Vaikka perjantai oli rankka, kyllä me myös nauroimme ja vitsailimme. Pakko on olla toisen edessä vahva ja näyttää että elämä jatkuu ja että täällä on ihmisiä jotka auttavat hänen miestään ja lapsiaan sitten kun aika on.
Minulla ei kertakaikkiaan ole ollut aikaa ja energiaa tänä keväänä mihinkään ylimääräiseen kiukutteluun ja valittamiseen. Olen raivannut aikaa ja energiaa tähän ja itseeni ja antanut muiden asioiden olla. En ole jaksanut kuunnella jonkun pieniä murheita näiden isojen rinnalla. Voi kuulostaa tylylle, mutta en nyt muuta ole voinut.
Onneksi meillä ei ole välimatkaa kuin muutama kilometri. He ovat hollantilaisia ystäviä ja entisiä työkavereita monen vuoden takaa. Onneksi olen nyt Amsterdamissa niin voidaan nähdä kasvotusten enemmän ja olla miehen ja lasten kanssa tulevaisuudessa.
Kaunis kirjoitus vaikeasta aiheesta. Paras ystäväni sairastui muutama vuosi sitten syöpään ja nukkui pois vuoden taistelun jälkeen. Sen vuoden aikana tuli puhuttua paljon, mutta paljon jäi myös sanomatta. Se oli myös vuosi, jonka aikana päätin muuttaa omien ajatusteni suunnan. Tänä päivänä elän positiivisuuden kautta, en murehdi pieniä asioita tai tulevaisuutta. Vietän aikani seurassa joka inspiroi, eikä ime minusta energiaa. Teen asioita, joista ennen vain unelmoin että sitten joskus. Toki elän normiarkea, mutta ehkä enemmän ilon kautta. Askel on jotenkin keveämpi, kun huomaa sen että elämä on itse asiassa aika ihanaa huolimatta siitä että joskus se vähän potkaisee takaisin.
Ihanaa kevättä Sinulle ja paljon voimia <3
Heippa Mari,
olen niin pahoillani :'(
Mutta olen tässä tilanteessa ymmärtänyt sen, että ne asiat pitää sanoa aina koska ikinä ei tiedä milloin on viimeinen kerta. Enää en pidättele mitään sisälläni vaan annan kaikki ajatukset tulla. Myös itkut ja halaukset.
Näin se on. Elämä pitää ottaa ilon kautta ja elää niin kuin haluaa ja niiden ihmisten kanssa jotka tuovat iloa ja onnea. Ei pimeyttä ja negatiivisuutta.
Vaikka elämä välillä potkaisee, on se hyvä muistutus, että sekin kuuluu tähän elämään. On paljon eri vaiheita, iloisia ja myrskyisiä ja ne kaikki kuuluvat elämään.
Kiitos <3
Pysäyttävä kirjoitus. En ole elämäni aikana joutunut menettämään nuoria läheisiäni sairauksiin, vaikka traagisia tapauksia mahtuukin. Läheisen menettäminen tavalla tai toisella on aina surullista ja hankalaa, mutta myös tieto että näin tulee tapahtumaan ja pakosta joutuu odottamaan huonoja uutisia on varmasti musertavaa.
Olen tätä lukiessani miettinyt, miten omalla tavallaan on hienoa että ystäväsi pääsee järjestelemään asioita ennen, kun asiat kääntyy huonompaa. Siten pääsee omalla tavallaan vaikuttamaan minkälaisen muiston jättää itsestään. En tiedä osaanko nyt aivan sanoa mitä tarkoitan. Ja kuulostaa siltä, että ystäväsi jättää jälkeensä kauniita muistoja.
Voimia ja jaksamista niin sinulle kuin ystävällesi ja hänen perheelleen.
Heippa Sini,
se on nimenomaan musertavaa. Tässä tilanteessa kun se tila voi muuttua ihan yhtäkkiä. Kun yksikin niistä kahdestakymmenestä kasvaimesta osuu väärän paikkaan, voi mennä puhekyky, kävely tai ihan kaikki elintoiminnot. Tämän takia katsonkin joka päivä monta kertaa milloin ystäväni on ollut FB:ssa online-tilassa. Ihan todella ikävää, mutta ei sitä joka päivä voi kysyä, että miten voit :(
Olen näiden kuukausien jälkeen miettinyt ihan samaa. Hän on saanut tehdä niitä asioita joita on halunnut, järjestäny kaiken valmiiksi papereista lähtien. Hyvästellyt perheen, lapset ja ystävät. He ovat käyneet terapiassa yksin ja yhdessä ja valmistautuneet pahimpaan näinä kuukausina.
Kiitos <3
Lämmin kiitos tästä postauksesta, joka tekisi mieli julistaa koko maailmalle. Valtavan ihanasti kirjoitettu ja kuvattu niitä mietteitä mitä (uudelleen) sairastunut joutuu miettimään ja tilanteeseen suhtautumaan perheensä ja läheistensä kanssa. Näistä asioista puhuminen on usein tabu, ja vaikka itse olisi avoin niin ihmiset eivät sitä avoimuutta välttämättä kykene vastaanottamaan. Siksi olikin virkistävää lukea sun ajatuksia ystävänä ystävästädi<3
Itselläni rintasyöpä uusi vuosi sitten, ja vaikka hoidot ovat tepsineet hyvin, niin vääjäämättä välillä on päiviä milloin elämän rajallisuutta miettii-ja etenkin sitä ettei vielä ole aika. Uusille aamuille syntyy uusia merkityksiä ja kuten kirjoitit niin sen turhan minkä voi, haluaa tiputtaa pois elämästään. Kiitos vielä sulle ja hyviä päiviä myös ystävällesi<3
Heippa Sanni,
en voi sanoa että ilo on minun puolellani tätä kirjoittaessa, mutta toivottavasti avasin edes elämääni kauniiden kuvien lisäksi muuten. Blogi on niin pintapuolinen välillä ja usein unohtuu, että elämäni on muutakin kuin kukkia ja brunssia.
Kun joku kuolee, sairastuu tai kokee jotain negatiivista elämässä, usein kuulee, että ihmiset katoavat ympäriltä. Olen tämän saanut itsekin kokea ja sen takia olen ehkä oppimut raivaamaan ihmisiä ympäriltäni ketkä eivät ole siellä kun iitä eniten tarvitsisi. Minusta on tärkeä puhua myös niistä elämän ikävistäkin asioista, sillä ilman surullisia asioita, ei ilokaan tunnu miltään. Elämässä on otettava vastaan kaikenlaista. Onnea, pettymyksiä, iloa ja surua.
Voi Sanni, paljon voimia sinne. Ymmärrän että miettii ja kai se on hyväkin että niitä miettii. Ei kannata mennä kaikella höyryllä aina eteenpäin vaan nauttia myös hetkestä.
Paljon voimia ja lämpimiä ajatusksia sinulle <3
Ihana, kaunis ja koskettava kirjoitus – sekä hyvä muistutus meille kaikille arjessa hössääjille. Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä mihin kannattaa panostaa ja mihin asioihin keskittyä. On syytä jatkaa samalla polulla ja muistaa aina miettiä elämää laajemmin ja todellakin arvostaa asioita. Lämmin halaus sinulle ja ystävättärellesi! <3
Kiitos paljon <3
Niin, elämä on turha hukata ihmiseen, asioihin tai hetkiin jotka eivät tunnu omilta. Täällä ollaan vain kerran ja jokaisesta hetkestä pitää nauttia <3
Voi että, kyyneleet silmissä luin tätä… Itsekin pienten lasten äitinä tuntuu musertavalta ajatus siitä, että tietäisi kuolevansa. Kerta kaikkiaan hirveältä. Mutta näköjään sen asian kanssa voi jollain tavalla oppia elämään ja pystyä nauttimaan niistä jäljellä olevista ajoista. Kaikessa surullisuudessaan kuitenkin jotenkin lohdullista, että he nyt perheenä keräävät talteen muistoja onnellisista viimeisistä ajoista. Ja taas itken… voimia myös sinulle, ei ole helppo tilanne ystävänäkään :(
Hei Elina,
niin, ei sitä itse oikein voinut itsekään uskoa kun sen kuuli. Varsinkin kun viikkoa aiemmin oltiin juhlittu yhdessä tervehtymistä.
Hän on todella positiivinen ihminen, ehkä yksi positiivisimmista joita tunnen. Sen takia ämän asian käsitteleminen tuntuukin niin ikävältä, sillä hänellä jos jollain olisi ollut niin paljon annettavaa ympärilleen.
Lapset ovat pieniä, joten ehkä jollain lailla jopa hyvä, että he eivät ole vielä koulussa. He tietävät että äiti on kipeä ja on kuolemassa, mutta eivät he ehkä ihan ymmärrä mitä kuolema oikein tarkoittaa. Miehelle tämä on todella raskasta kun hänen pitää olla samalla niin vahva nyt, mutta samalla hyvästellä oma vaimonsa :(
Ei ole ja uskon, että kun aika on, tulee vielä raskaampia hetkiä kun ei oikein tiedä mitä tehdä.
Tosi kaunis kirjoitus <3 pistää kyllä taas ajattelemaankin, mihin kaikkeen turhaan käyttää aikaa ja mitä sen tilalla voisi tehdä. Hyvin tärkeä pointti mun mielestä on tuo negatiivisten asioiden ja ihmisten raivaaminen pois omasta elämästä. Laatu korvaa määrän.
Kiitos paljon <3
Joo, olen ollut niin väsynyt tämän kevään, että en ole jaksanut antaa edes päivääkään negatiivisille ihmisille kun ei sitä oikeasti jaksa kuunnella jotain ikävää valitusta jostain aivan totaalisne turhasta kun lähellä on ihmisiä jotka oikeasti kärsivät.
Todella kaunis ja koskettava kirjoitus. Elämä on hauras ja sitä tulisi arvostaa joka päivä, pienistä ja turhista asioista nurisematta.
Tuntuu musertavalta, että ystäväsi on tässä tilanteessa mutta kuten kirjoitit hän on nähtävästi elänyt tähän astisen elämänsä täysillä, kokenut paljon ja saanut paljon lämpöä ja rakkautta.
Onneksi hänellä on kaltaisesi ystävä tukena ja asuu siinä lähellä. Onneksi päädyitte asumaan Amsterdamiin. <3
Lämpimiä ajatuksia ystävällesi, hänen perheelleen ja sinulle. <3<3<3
Hei Lora,
niinpä. Elämä on nyt eikä ikinä voi tietää mitä tapahtuu huomenna.
On se ollut todella musertavaa nähdä. En oikein voinut edes ymmärtää kun sain kuulla uutisen. Miten kukaan lääkäri ei pitänyt huolta etäpesäkkeistä jos se on kumminkin yleistä rintasyövässä, että niitä tulee aivoihin?
Hän on elänyt ihanan elämän ja saanut paljon rakkautta, nähnyt maailmaa ja saanut kaksi poikaa. Kyllä sitä on tässä kohtaa miettinyt omaa elämää ja mitä pitää muuttaa omissa arkisissa asioissa.
Olen tässä monta kertaa miettinyt, että ehkä tämä oli Amsterdamiin muuton tarkoitus. Olin niin onnellinen kun saimme luvan muuttaa tänne ja olin kuvitellut, että nyt vihdoin asumme monen vuoden odotuksen jälkeen samassa kaupungissa.
Kiitos <3