Loma paikassa, josta ei ollut mitään tietoa sinne mentäessä.
Kreikka jutuilla jatketaan…
Kerron teille aiemmin, että olimme ajatelleet, että vietämme Ranskassa lomamme emmekä kovastikaan matkustaisi. Halusin olla ihan kotosalla jotta saisin tutustua uusiin kotikulmiin rauhassa. Noh, ne Pariisin sateiset kelit eivät kahden viikon jälkeen enää kiinnostaneet, joten aloimme etsiä hädässä varmaa aurinkoa ja lämpöä.
Muutkin olivat tuumanneet saman, sillä meidän oli lähes mahdoton löytää mitään järkevän hintaisia lentoja ja majoituksia, sillä kaikki paikat olivat täynnä. Katselimme karttapalloa aurinkolasit päässä, ja varmin aurinko (Suomen lisäksi) löytyi tänä kesänä Kreikasta. Täten lensimme Amsterdamin kautta Ateenaan ja lähdimme autolla kohti paikkaa nimeltä Nafplio.
Meillä kummallakaan ei ollut mitään käsitystä millaisesta paikasta on kyse emmekä ehtineet siinä kaikessa kiireessä edes etsiä mitään tietoa, vaan kaikki selvisi kun ajelimme Ateenasta kohti aurinkoa. Kun paikkaan oli GPS:n mukaan kaksi kilometriä matkaa, ei maasto näyttänyt ihan siltä mitä olin ajatellut; hylättyjä huoltoasemia, kuivaa maastoa ja epämääräisiä hökkeleitä. Kumpikaan ei tässä vaiheessa viitsinyt sanoa mitään, näistä järkyttävistä ensinäkemisistä uskallettiin sanoa vasta kun päästiin perille :D
Kun löysimme hotellin ja pääsimme asettumaan aloillemme, paljastui pikkukylästä aivan ihana paikka. Nafplio on ollut Kreikan pääkaupunki ennen Ateenaa ja se on onneksi säästynyt suurimmilta turistimassoilta, sillä lentokentät ovat kaukana. En tiedä millä tavalla kuvailisin kaupunkia muuten kuin Kreikan rivierana (mini kokoisena tosin). Ateenalaisilla on usein ilmeisesti siellä vähän niin kuin mökki, joten he tulevat viikonloppuisin sinne rentoutumaan. Ilmapiiri oli tosi lämmin ja sellaista turistihömpötystä pääsi karkuun, sillä heitä ei paljoa muualta ollut kuin Kreikasta.
Kreikan viisipäivänen miniloma oli siis aivan ihana, ja sain sen auringon mitä olin lähtenyt hakemaan. Lämmintä nimittäin riitti ja paikoittain oli jopa 39 astetta. Tämä ei tosin minua haitannut, sillä minulle ei ikinä voi olla liian kuuma. Mitä tukalampi – sen parempi :).
Nafplioon on helppo mennä, sillä Ateenan lentokentältä saa auton todella kätsysti vuokrattua ja tiet kaupunkiin ovat pääosin on todella hyvät. Liikenne on tosin välillä vähän kaoottinen, mutta ei niin paha mitä esimerkiksi Italiassa kun jouduin pääsiäislomallani viikoksi auton rattiin- eli you can do it!