Nämä kuvat ovat vappuviikonlopulta, sillä viimeiset päivät olemme olleet kesämyrskyn kourissa, ja sade sekä ukkoset jatkuvat vielä tämän viikon. Jokseenkin olen sateesta onnellinen, sillä se ehkä pitää ihmiset enimmäkseen edelleen sisällä nyt kun Ranskassa ollaan pääsemässä vähän vapaampaan elämään. Me olemme edelleen pysymässä enimmäkseen kotona ja sen takia on ihanaa, kun on tämä ulkotila tuomassa vapauden tunnetta.
Nämä rajoitukset eivät elämää täällä sinällään muuta muuten kuin, että saisimme lähteä nyt vähän pidemmälle kotoa sekä, että kaupat saavat olla auki. Ravintolat, rannat ja kahvilat ovat edelleen kiinni. Itse odotan eniten sitä, että saan kävellä oman lempirantareitin pitkästä aikaa.
Toinen asia mitä odotan paljon, on se, että saan syödä jonkun muun tekemää ruokaa. Olette jo nimenneet minut #perunainfluensseriksi koska olen syönyt koko ajan perunaa ja jakanut suolapedillä paahdettujen perunoiden stooreja Instagramissani. Perunan syömiseen on monta syytä. Ensinnäkin rakastan paahdettuja perunoita, toiseksi nyt kun ravintolat ovat kiinni, ovat perunanviljelijät pulassa sillä he pelkäävät, että perunat jäävät pelloille. Syö siis perunaa :)
Olemme olleet niin sanottuja laiskanlounaiden tekijöitä – kaikki vaan grillin kautta pöytään niin tulee parempaa. Myös salaatti käy grillissä ennen kuin se pilkotaan kulhoon muiden kasvisten sekaan. Kesä on laiskan, mutta onnellisen kokin aikaa.
Nyt vain toivon, että ensi viikonloppuna sade ja myrskyt lakkaavat ainakin hetkeksi, että pääsen taas grillin ja lenkkeilyn pariin. Mitään en siis ole kovinkaan paljoa muuttamassa arjessani, vaikka täällä näitä varotoimenpiteitä puretaankin. Maski on kasvoilla ja hansikkaat kädessä kauppaan mennessä. Toivon todella, että muut ranskikset toimivat samoin, jotta emme ole heinäkuuta sisätiloissa.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
4 Comments
Mekin olemme syöneet perunaa nyt aiempaa enemmän, kun nelihenkinen perheemme on ollut vähän yli 8 viikkoa etätöissä ja -koulussa. Ruoanlaitto on ollut enimmäkseen kivaa ja olemme tehneet uusia löytöjä arkiruoiksi. Perunaa on käytetty niin keitettynä, muusina sekä lohko- ja uuniperunanan. Noita Hasselbackan perunoita ei olla vielä kokeiltu.
Suomessa vähennetään rajoituksia kesäkuun alusta lähtien. Oma yläkoululaiset lähtee torstaina takaisin kouluun reiluksi kahdeksi viikoksi.
Saa nähdä, kuinka viruksen leviämisen kanssa käy. Itse aiomme toimia melko lailla samoin kuin tähänkin asti. Onneksi kevät alkaa vähitellen näkyä täällä Suomessa (ainakin Espoon korkeudella)!
Heippa Sara,
peruna on jonkinlainen lohturuoka ainakin minulle. Olen aina rakasanut perunaa, mutta nyt sitä on tullut syötyä normaalia enemmän.
Nämä eivät ole hassenbackan perunoita vaikka ovat leikattu samalla tavalla. Nämä ovat olleet siis vain merisuolassa uunissa :)
Uskon, että Suomessa päästään normaalia nopeammin arkeen kiinni kun me eletään muutenkin aika erakkoina eikä pussailu poskille kuulu meidän kulttuuriin. Ranskasta olen huolissani. En usko, että tämä jää nyt tähän yhteen aaltoon. Olen jo melkein varma, että me emme näe tänä vuonna normaalia rantakesää, vaan että rannat pysyvät kiinni.
Kyllä se kevät ja kesä tulevat :)
Hei, pakko kysyä kun nuo perunat näyttää niin herkullisilta, että miten olet ne siis tehnyt? :)
Heippa,
Ihan vain kilo merisuolaa vuokaan ja perunat siihen päälle pestyinä. Asteita 200 ja saavat olla uunissa tunnin verran :)