Ajattelin aloittaa uuden postaussarjan siitä, että mitä kaikkea uutta kiinnostavaa on kaupunkiin saapunut. Kyselette Pariisin vinkkejä jatkuvasti kaikissa kanavissa, niin tämä sarja ovat teille vähän niin kuin muistilista kun tännepäin matkaatte. Miltä kuulostaa?
Naapurustomme elää jonkinlaisessa murroksessa, sillä uusia ravintoloita, kauppoja ja ties mitä avautuu kotimme lähistölle jatkuvasti. Alakerran kauppias sanoikin, että kakkonen on uusi kolmonen (asuinalue siis). Aivan kotimme viereen avattiin uusi hotelli, Hotel Bachaumont. Hotellin on suunnitellut vuoden suunnittelija Dorothée Meilichzon (!!!). Vaikka hotellissa ei yöpyisi, niin kannattaa se silti käydä katsastamassa. Sisustus on kertakaikkisen kaunis, mutta kunnioittaa kaikessa moderniudessaan hotellin alkuperäistä järjestystä.
Tapasin hotellin omistajan kadulla kävellessäni ja hän pyysi minua ottamaan heille muutaman valokuvan. Samalla kun kuvasin ylpeän hotellin omistajan “vauvaa”, hän kertoi että brunssi ja aamiainen ovat kaikille avoin tästä viikosta lähtien. Eli jos etsitte aamiaispaikkoja, kannattaa tämä design-komeus laittaa korvan taakse.
Monesti aiemminkin olen teille Hôtel Costesista kirjoitellut. Tällä viikolla en tosin käynyt siellä illallisella, vaan aamiaisella. En jollain tavalla ole tiedostanut, että miten ihana aamiaispaikka se myös voi olla. Illalla tosin pöydät ovat kuin designliikkeiden näyteikkunoita joita on ihana katsella. Aamulla taasen musiikki ei pauhaa ja tunnelma on rauhallinen. Anyway, kumpikin vaihtoehto on kiva kokea.
Pariisiin saapui syksy viime viikolla. Lehdet alkoivat punertaa ja kahviloiden lämpölamput laitettiin päälle. Nautin raikkaasta ilmasta, sillä kesän tukahduttava kuumuus ja saastepilvet eivät oikein minua viehätä. Suosittelen heräämään Pariisissa aikaisin aamulla ja kävelemään kaikkien ihanien puistojen läpi, sillä aamuisin turistimassat eivät ole ehtineet niitä vielä vallata.
Vuosi sitten muotiviikkojen aikoihin päätin, että alan kuvaamaan enemmän katumuotia. En tiedä mihin mappiin se päätös katosi, mutta viime aikoina se päätös on palaillut mieleeni. Nyt syksyn tullen ovat kadut täyttyneet taas pariisilaisista ja upeasta syyspukeutumisesta, joten inspiraatiota on varmasti luvassa. Tämän ladyn tapasin kadun kulmassa ja onnistuneesti nappasin hänestä muutaman kuvan. Tiedän, että tätä sisältöä tekin olette kaivanneet.
Le Pain Quotidien on ollut minulle jonkinlainen kirosana. En ole voinut ymmärtää miten matkalaiset valitsevat sen aamupalapaikaksi kaikista Pariisiin kahviloista. Kun paikallisia herkkuja on tarjolla, niin miksi mennä Belgialaisen ketjun pöytiin. Noh, on tässä kai joku takki käännetty, sillä olen minäkin niihin pöytiin aina silloin tällöin siirtynyt. Heidän avokado-leipänsä on kerrassaan fantastinen.
En ole sinällään mikään kuninkaallisten seuraaja. Grace Kellyn kaltaisten historiallisten henkilöiden tarinat sen sijaan kiinnostavat. On yksi nainen jonka henkilötarina on kiinnostanut minua aina ja hän on Jackie Onassis. Pariisissa on ollut syksyllä valokuvanäyttely naisen elämästä, missä keskitytään nimenomaan häneen, eikä surulliseen tarinaverhoon hänen ympärillään. Olen käynyt katsomassa näyttelyn kahdesti ja suosittelen sitä teille Pariisiin matkaaville. Näyttely sai lisäaikaa 20.9 asti, eli vielä on Jackietä jäljellä. Valokuvanäyttelyssä ei ole pelkästään valokuvia, vaan se ikoninen hääpuku on myös nähtävillä.
Pariisi on suklaan rakastajien paratiisi ja suklaapuoteja löytyy jos jonkinlaisia. Olen varmaankin täällä asuessani ymmärtänyt paremmin niiden historiallisen merkityksen ja moni puoti näyttäytyy minulle ehkä enemmänkin historian palasena kun herkkupaikkana. Yksi tällainen on À la Mère de Famille. Puoti on perustettu 1761 ja moni sanoo, että tämä suklaatehdas on tehnyt herkkuja myös Marie Antoinettelle. Yksi À la Mère de Famille löytyy myös kotikadultani ja käyn siellä, kröhöm, suhteellisen useasti.
6 Comments
Psst… talla vielakin yksi odottelee bloggaajan kommentteja muutama eroavaisuus aiteydesta postaukseen ;)
Heippa, tulossa on. En ole vain pysähtynyt sellaiseksi ajaksi kahteen viikkoon missä olisi aikaa perehtyä niille monen tunnin ajaksi. Ehkä tänä viikonloppuna saan hetken itselleni :)
Ihania kuvia:) Syksyisen kauniilta näyttää sielläpäin. Täälläpäin ilmat vain lämpenevät entisestään, pieni syksyinen tuulenvire ei olisi pahitteeksi tässä vaiheessa…Jackie Onassis on minunkin suosikkini, itseasiassa tutustuin hänen henkilökuvaansa vasta luettuani Aristoteles Onassiksen elämänkerran joskus teini-iässä ja siirryin luontevasti siitä lukemaan Kennedyistä Jackien viitoittamana. Hän tuntuu olevan erityisen suuri innoittaja tänä päivänä kiinalaisperäisten amerikkalaisnaisten joukossa mitä pukeutumiseen ja tyyliin tulee. Kieltämättä heille tyyli sopii jotenkin erityisen hyvin ja luontevasti kun ovat niin pieniä:)
Mukavaa syksyn alkua sinulle!
Kiitos vinkeistä, nappasin muutaman talteen tulevan viikon Pariisin-matkalle. Neljä päivää menee tosin tiiviisti työn parissa, mutta perjantaina ja lauantaina ehdin kierrellä kaupungilla.
Ihana postaus, Pariisi on kaunis juuri syksyllä ja keväällä. Olin toissa vuonna marraskuussa, oli 10 astetta ja sininen taivas, eikä turisteja liiaksi. Lennot ja hotellinkin halvempia sesongin ulkopuolella. Toiveissa on taas matka Pariisiin, kunhan toivuin tästä kesämökin ostosta aiheutuneesta shokista, mikä ilmenee hillittömänä sisustuskuumeena.
Hei, kiitti kun muistutit tuosta avokadoleivästä; Le Pain Quotidienin sivuilta löytyy siihen resepti, ja ihan yhtä herkkua siitä sai kotioloissakin ^_^