Annastiina Heikkilä kirjoitti hetki sitten kolumnin: ”Kun suomalainen vaatii sohvan, ranskalaiselle riittää jakkara – pariisilainen ei mukavuudesta perusta”, jossa ainakin minun mielestäni kiteytyy kaikki se mitä Pariisissa asuminen on minulle opettanut. Et voi saada täällä suomalaista elämää, vaikka kuinka yrittäisit. Moni joka ei ole koskaan ulkomailla elänyt ns. perusarkeaan, ei välttämättä ymmärrä miten sitä samaa arkeaan ei voi siirtää toiseen maahan.
Suomessa lähes jokaisella on esimerkiksi auto, mutta Pariisissa tai Amsterdamissa ei autolla käytännössä tee mitään, se itseasiassa tuo enemmän päänvaivaa, kun helpotusta. Tämä on esimerkiksi sellainen asia mitä joudun selittämään monesti, että miksi meillä ei ole autoa. Parkkipaikkoja kun ei ole ja kaupunkien infrastruktuuri on sillä tavalla rakennettu, että paikasta toiseen pääsee metrojen, bussien, Überien tai sähköautojen kanssa helposti paikasta toiseen. Hyvä esimerkki tästä on, kun siirsin Fifini Luxemburgista Pariisin viikoksi, maksoin parkkihallipaikasta 70 euroa päivältä. En voinut Fifiäni minnekään muualle parkkeerata parkkipaikkojen puutteen takia enkä myöskään halunnut, että Fifiäni kolhittaisiin paikallisen parkkeeraustekniikan takia.
Kun muutin Pariisin, sanoi ranskalainen (mutta myös muualla asunut) työkaverini minulle, että minun pitää opetella vaatimaan asioita kovaan ääneen, sillä kukaan ei vapaaehtoisesti auta minua missään. En aluksi oikein ymmärtänyt mitä hän tuolla tarkoitti, mutta ehkäpä se siinä vuoden sisällä kävi selväksi, että asioita ei hoideta mukavuudella, joustavuudella tai maalaisjärjellä, vaan auktoriteetti ja hierarkiaportaat tulivat aika nopeasti vastaan missä tahansa tilanteessa. Työkaverini sanoi minulle, että opettele kommunikoimaan niin, että ymmärrät että missä esimerkiksi postivirkailijan hierarkia menee ja heität pallon takaisin. Täten olenkin kysynyt aina siitä lähtien, ”miten sinä voit auttaa minua, että asia saadaan hoidetuksi.” Kuulostaa suomalaisittain älyttömältä, mutta edes postipakettia et aina välttämättä saa ilman vääntöä, vaikka sinulla olisi lähetyksen numero. Kaikkeen kun on aina ratkaisu, riippuu kulttuurista, että miten sinne maaliin päästään.
Kun katson suomalaisin ja puolittaisin amerikkalaisin silmin Ranskaa, huomaan suuren eron. Yhdysvalloissa ja Suomessa halutaan kehittyä koko ajan kaikessa. Sen huomaa jo jenkkifirmoissa, kun organisaatio laitetaan usein uusiksi melkeinpä vuosittain. Ranskassa taas olen monesti huomannut, että täällä ei haluta monenkaan asian muuttuvan vaan moni asia tehdään niin kuin on aina tehty. Heikkilä puhuu artikkelissaan mukavuudesta Suomen ja Ranskan välillä ja kai tässä kohtaa ranskalainen mukavuus tulee esiin. Mukavuus täällä ei näy isoissa asunnoissa tai pihoissa, mutta muuttumattomissa tavoissa. Kai herra Macron yrittää hieman murtaa monia eri rakenteita ja muuttaa Ranskaa, mutta saa nähdä miten hän onnistuu. Toivon sydämestäni, että hän niin tekee.
Heikkilä nosti artikkelissaan myös esiin sen, miten suomalainen rakastaa niin sanotusti tylsää arkea ja rakentaa onnensa kodin ja työn välille, kun taas ranskalainen hakee sitä mielihyvää nimenomaan kauneudesta ja nautinnosta. Oli se nautinto millaista tahansa, siihen suhtaudutaan suurella intohimolla. Tämä on itseasiassa sellaista mistä olen ranskalaisille kiitollinen, että olen oppinut nauttimaan pienistäkin hetkistä. Aina ei tarvitse olla jonkun syntymäpäivä, että sen samppanjan voi avata, vaan kun esimerkiksi pakkailimme ja kävimme läpi tavaroitamme, mieheni sanoi, että tässä kohtaa ranskalainen avaisi samppanjan. Suomalainen ei ehkä niin muuttolaatikoiden keskellä tekisi, mutta ranskalainen kylläkin. Näköjään myös amerikkalainen.
Monesti ranskalaisia parjataan aika monesta asiasta, mutta on ainakin yksi asia mikä saa minut tuntemaan täällä kotoisammaksi kuin Suomessa, ja se on yleinen ystävällisyys ja small talk. Ranskalaisten käytöstavat ovat ehkä suomalaisittain aikamoista politikointia, mutta ainakin näin omista lähtökohdistani katsottuna, olen oppinut paljon hyvää. Tämä piirre ranskalaisissa on jotain sellaista, jonka toivoisin myös säilyvän omassa käytöksessäni sekä siirtävän myös eteenpäin. Enää en sano, että ”sori mulla on kauhea kiire” kenellekään. Olen oppinut, että kaikilla on loppujen lopuksi kiire, toiset vain pysähtyvät ja löytävät sen ajan puhua. Sen ajan löytäminen on osa ranskalaisia käytöstapoja.
Moneen asiaan tottuu, kun asuu eri kulttuureissa ja näkee eri tapoja toimia. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain erilaisia toimintatapoja. Se on äärettömän silmiä avaavaa, kun joutuu uusien tapojen keskelle. Joka päivä on kuin pieni ihmeellinen oppimatka, kun asut poissa kotimaasta. Mukavuusalueelta joudut pois jo ihan kielellisten erojen takia. Heikkilä on ilmeisesti oppinut lukemaan kirjaa seisaaltaan metrossa, itse en ihan niihin epämukavuusasteille päässyt. Olen kävelevää tyyppiä ja minä mieluummin kävelen epämukavasti sateessa, kuin seison ahdetussa metrossa.
13 Comments
Tää oli kiinnostava postaus! Musta on ihan älyttömän kiva lukea/kuulla erilaisista kulttuureista. Ranska on sinällään tuttu ja oon siellä käynytkin, mutta kauhean usein en oo lukenu sikäläisestä kulttuurista suomalaisnäkökulmasta.
Heippa, kiitos paljon :)
Olen tällainen jolla on silmät ja korvat koko ajan auki ja peilailen montaa asiaa koko ajan. Nämä ovat itsellekin kivaa sisältöä kirjoittaa. Näihin tarvitaan tosin pientä fiilistä ja inspiraatiota :)
Musta tuo ”et voi saada täällä suomalaista elämää vaikka kuinka haluaisit” oli jotenkin tosi hyvin sanottu, ja se sopii yhtälailla Barcelonaan kuin Pariisiinkin. Sulla on tosi hyviä huomioita ulkomailla asumisesta ja samaistun niistä hyvin moneen vaikka eri maa kyseessä onkin. :) Espanjassa tehdään myös asiat useasti vaikeimman kautta, ihan vain koska niin on aina tehty, mikä on välillä tosi raivostuttavaa, ja pistää ajattelemaan lämmöllä Suomea missä kaikki toimii, tai ainakin laitetaan toimimaan. Odotan innolla sun Amsterdam postauksia sillä ajattelin suunnata sinne pitkäksi viikonlopuksi ensi vuoden puolella! Ihanaa viikonloppua! <3
Hola sinne lempparikaupunkiini!
Voi Barcelona! Oletko kuullut Heli Kajon Barcelona – biisin? Niin ihana <3
Niin, sitä yrittää selittää että sitä Espoon suburbiaa-unelmaa on vähän vaikea rakentaa Pariisin. Sellaista kun ei voi saada, mutta voi saada paljon muuta :)
Uskon todella hyvin. Jenkkiystäväni muutti Madridiin ja sanoi, että ensimmäisen puoli vuotta hän kantoi mukanaan mappia jossa oli joka ikinen paperi jos jotain vain satuttaisiin kysymään. Hän on kotiutunut sinne hyvin ja pitää Espanjalaisten leppoisasta meiningistä. Häntä tosin helpottaa se, että tekee kv-työtä joten toimisto ei ole Espanjassa.
Kiva kuulla. Marraskuun puolivälissä niitä alkaa tulla. Nyt mennään vielä Ranska-postauksilla :)
Kiitos samoin!
Kiinnostava postaus. Itselläni on kokemusta Englannista ja Tshekistä ja nämä maat ja kulttuurit eroavat kuin yö ja päivä toisistaan tuolla ”et voi saada täällä suomalaista elämää vaikka kuinka haluaisit” -mittarilla. Englannissa, tai tarkemmin Lontoossa, suomalaisen elämän ja sen, mitä itse kutsun elämänlaaduksi, saavuttaminen oli oman kokemukseni mukaan lähestulkoon mahdotonta. Täällä Tshekissä sitten taas elämme mielestäni hyvinkin suomalaista elämää. Muutenkin täkäläiset elämänarvot ovat todella yhtenevät suomalaisten kanssa. Elämä pyörii paljolti kodin ja harrastusten ympärillä. Koti on pyhä paikka ja harrastuksia on paljon. Lisäksi suhde luontoon on hyvin samanlainen kuin suomalaisilla. Täällä on ihan normaalia käydä marjastamassa ja sienestämässä. Melkein kaikilla on myös oma tai ainakin suvun oma kesämökki.
Kuitenkin tuon mainitsemasi muutosvastarinnan tunnistan kyllä hyvinkin. Todella moni asia, varsinkin kaikki byrokratiaan liittyvä, hoidetaan “näin on aina ennenkin tehty” -periaatteella.
Moikka! Asun Lontoossa ja elamani pyorii hyvin suomalaiseen malliin, vaikka en kylla miettinyt sita siksi kunnes luin nuo yllaolevat kommentit. Kotini on myos kovin suomalaisen nakoinen, vaikka rakennustekniikka taalla on kylla viela hakusessa. Tottakai myos kayn ulkona. Olisipa kiva tietaa, miksi, Miia, koit suomalaistyylisen elaman niin vaikeaksi
Keksin vaikka kuinka monta asiaa, mutta tiivistän nyt seuraavasti. Työ, asuminen ja perhe-elämä.
Suomessa työhön ja työmatkoihin kului aikaa 9 tuntia päivässä, Lontoossa 12-14. Suomessa tein ylitöitä harvoin ja ylityötunneista kertyi vapaata. Lontoossa tein ylitöitä säännöllisesti, eikä niitä koskaan korvattu millään tavalla. Suomessa keskituloinen voi hankkia omistusasunnon. Lontoossa ei. Ja viimeisenä, Suomessa tulotaso ei rajoita perheen perustamista niin merkittävästi kuin Lontoossa. Minusta nämä kaikki ovat todella merkittävästi joka päiväiseen elämään ja elämänlaatuun vaikuttavia asioita.
Heippa Miia,
kiitos kommentistasi. Ymmärrän hyvin tuon Lontoon kokemuksesi. Pariisi ja Lontoo ovat monessa mielessä aika samanlaisia. Kun kävin Pariisin toimistolla ja viimeinen palaveri loppui klo:20 ja kun otin metron ja junan kotiin, olin kotona 21:30. Se siitä Suomi-elämästä. Työpäivät ja etäisyydet työpaikoille ovat niin paljon pidempiä mitä Suomessa, että sellainen kiva kotielämä ei ole oikein mahdollista. Toki sinne toimiston lähellekin voi muuttaa, mutta monesti ne alueet eivät ole niitä kivoimpia.
Yksi asia mitä Pariisissa nimenomaan kaipasin oli vihreys. Toki sitä kaupungin ulkopuolella on, mutta jos haluaa raikkaaseen ilmaan keskellä kaupunkia, ei se ollut mahdollista. Olen niin sanotusti maalaistyyppiä ja minun ja Pariisin suhde oli sen takia niin kompleksinen.
On jännä miten nämä asiat ovat niin eri lailla kaikissa maissa EU:n sisällä. Sitä kun luulisi, että näitä asioita olisi jo jonkun verran harmonisoitu, mutta kun asuu eri maissa huomaa että jokainen Euroopan maa on ihan omanlaisensa :)
Hei!
Tärkeitä huomioita ja kiinnostavia nostoja ulkomailla asumisesta. Kelan sähköinen asiointi ja verokortti verkossa kuulostavat ihan lasten leikille moneen muuhun verrattuna! ;)
Ihanaa, kun nostit esille ranskalaiset käytöstavat. Itse pidän siitä, että Ranskassa puhutellaan ystävääkin ”Bonjour Céline ja Au revoir Eric” eli on väliä sillä että ihmisen nimi mainitaan tai sanotaan ”Pardon Madame”, jos ei tiedetä nimeä. En kestä suomalaista ”Hei sulla tippui tuo hansikas maahan”- huutelua. Käytöstapojen puuttuminen näkyy myös lapsissa. Omien lasteni kautta huomaa eri tilaisuuksissa, synttäreillä ym että suomalaisille koulutetuille Espoon suburban lapsille ei opeteta käytöstapoja. Lapset huutavat, eivät osaa tervehtiä aikuisia tai toisiaan sivistyneesti, tonkivat kodeissa paikat, eivät pääosin osaa kiittää. Karmeata katsottavaa. Yksillä synttäreillä 2/10 koululaisesta osasi kiittää juhlista lähteissä. Ei kumma jos ei pärjätä isona maailmalla. Perinteissä on paljon hyvääkin.
Tsemppiä Amsterdamiin! Mukavaa lukea jatkossa kuulumisia tuosta lempparikaupungistani! <3
Heippa Eeva,
Hih, jep kuulostavat lastenleikiltä, mutta eivät ole arkipäivää täällä tai monessa muussakaan maassa. Ranskassa kun on shekit myös käytössä :D
Käytöstavat ovat tosiaan täällä ihan eri tasolla kuin Suomessa. Moni tosin kyllästyy juuri tähän höpöttelyyn ja suomalaisittain “aikaa kuluu” turhaan teitittelyyn, mutta on niissä tavoissa myös niin paljon hyvää. Mieheni on usein hyvin järkyttynyt kun hän tulee Suomeen, sillä hän on eteläisestä osavaltiosta sekä asunut Ranskassa, joten runokieli sujuu todella hyvin :D
Niin kuin sanoit, perinteissä on paljon hyvääkin. Olen vain miettinyt, että miten lapset oppivat käyttäytymään hyvin, jos muut lapset ympärillä eivät osaa. Riittääkö kotona opitut tavat? Minulla on kaksi ranskalaista “kummityttöä” ja he ovat niin uskomattoman kauniskäytöksisiä. Vuoden ikäinen prinsessa osasi juuri ja juuri kävellä, mutta ymmärsi silti, että likainen mekko pitää viedä pyykkikoriin. Olin aivan ymmälläni :D
Kiitos paljon Eeva <3
En nakojaan voi vastata tuohon yllaolevaan Miian vastaukseen, joten vastaan tata kautta. Tuo tyomatkajuttu pitaa kylla paikkaansa taalla Lontoossa mutta perheellisille annetaan huomattavasti enemman vapauksia kuin perheettomille, ainakin isoissa porssiyrityksissa. Itse asiassa todella usein kay niin etta lapsettomat tekevat perheellisten tyot.
Jos taas on pienempituloinen, taalla saa lapsilisia kun taas isompituloiset eivat saa niita. Ja parillahan saa olla yhteensa 80,000 punnan tulot (eli 40,000 kummallakin) ja lapsilisia kertyy, mika kylla on riittanyt ystavapariskunnille.
Ja vuokrallakin pystyy tekemaan asunnosta kodikkaan, kunhan korjaa seinien reiat. Asuin vuokralla monta vuotta ja korjaamalla asunnon, sain aina takuumaksun takaisin. Eihan se tietenkaan ole sama asia kuin omistusasunto mutta moni ystava ja perheenjasen on saanut vuokra-asunnosta kivan kodin ja asunut siella monta vuotta.
Heippa, jep, jos ketju on kovin pitkä niin siihen ei valitetettavasti voi vastata :/
Uskon, että tuo lapsiin liittyvä kompleksisuus ainakin Ranskassa liittyy paljon myös asuntoihin, nannyihin sekä työmatkoihin. Tämän takia täällä näkyy vielä niin paljon koti-äitejä, sillä aikaa ja vaivaa saa menemään niin paljon siihen perusarjen pyörittämiseen.
Uskon, että tämä on myös liittyy siihen että mihin on tottunut. Moni pariisilainen ystäväni ihasteli meidän 70 neliön asuntoa ja minulle kun se taas suomalaisena oli todella pieni ja vanha. Tämä on taas näitä eri näkökulmia ja kulttuurieroja. En olisi voinut ikinä kuvitella, että meillä olisi ollut lapsia Pariisissa, sillä niille ei vain yksinkertaisesti olisi asunnossamme ollut tilaa. Pariisissa asuntojen hinnat ovat myös pilvissä ja en nyt ihan oikein olisi halunnut ottaa 1,5 miljoonan euron velkaa Pariisilaisesta asunnosta. Ja kun suburbiaan emme halunneet muuttaa, piti tehdä toisenlaisia valintoja :)
Niin kuin Miia aiemmin mainitsi, ei Lontoossa keskituloinen voi enää ostaa mitään järkevänkokoista asuntoa. Sama se on Pariisissa, sillä asuntoja ostetaan niin paljon ulkomailta ns. pankkiajattelulla, joten asuinalueet hiljenevät mutta asuntojen hinnat ovat pilvissä.
Nämä on näitä asioita, jotka tulee vasten kasvoja kun asuu ulkomailla ja tulee Suomesta :)
Jostain syystä koen tarvetta avata tätä vielä hiukan. Kuten mainitsinkin ensimmäisessä viestissäni, kyse on vain omasta kokemuksestani. Tunnen monia, joilla on ollut hyvin toisenlaisia kokemuksia :)
Itselläni ei ole kokemusta isosta pörssiyrityksestä. Kattavan ja sitovan työlainsäädännön puuttuminen näkyy juuri siinä, että firmojen välillä on todella suuria eroja etujen ja vapauksien suhteen. Toisissa firmoissa maksetaan tuntuvia bonuksia ja tarjotaan reilusti joustoa. Itse olin firmassa, jossa ei maksettu edes eläkkeitä, ennen kuin ne vuoden 2016 alussa tulivat pakollisiksi. Hyvänä puolena tässä systeemissä on tietysti se, että jos työntekijällä on tarjota erityisen haluttua osaamista ja kokemusta, työpaikkoja voi vähän ”shoppailla”.
Toki vuokra-asunnostakin saa kodikkaan. Asumme tälläkin hetkellä vuokralla ja ainakin omasta mielestäni erittäin kodikkaasti. Tshekissä pystymme kuitenkin samalla säästämään omaa asuntoa varten, Lontoossa se ei ollut mahdollista. Miellän omistusasumisen ”suomalaiseen elämään” kuuluvana asiana ja minulle on tärkeää, että jossain vaiheessa elämää minulla on kiinteää omaisuutta asunnon muodossa. Minusta sekään Lontoossa aivan normaalina pidetty asia, että kolme-nelikymppiset asuvat kimppakämpissä, ei ole ”suomalaista elämää”.
Niin kauan, kuin kyse on vain minusta ja avomiehestä, voimme asua vaikka kenkälaatikossa, mutta jos joskus saamme lapsia, nousee turvallisuudentarpeeni takuuvarmasti paljon nykyistä korkeammalle. Silloin haluan mahdollisimman pitkälle varmistaa, että emme joudu muuttamaan kodistamme esim. sen takia, että vuokranantaja haluaa myydä asunnon eteenpäin (näin kävi meille kerran ja muutamalle tutulle useampaan kertaan). Siinä kun voi helposti käydä niin, että vuokrien jatkuvan nousun vuoksi ei enää olekaan varaa hankkia vastaavaa asuntoa samalta alueelta, vaan pitää siirtyä toiselle alueelle. Mahdolliset lapset kuitenkin kävisivät edelleen koulussa tai päivähoidossa siellä vanhalla alueella ja tämä saattaisi tuoda omat logistiset haasteensa jo valmiiksi ihan tarpeeksi haastavaan arkeen.
Tiedän kuitenkin monia, jotka ovat saaneet elämänsä ja arkensa pelaamaan oikein hyvin ja itselleen sopivalla tavalla. Lontoo on mielettömän upea kaupunki kaikkine mahdollisuuksineen ja jos pystyisin siirtämään nykyisen elämäni kaikkine spekseineen Lontooseen, muuttaisin takaisin epäröimättä. Haluan kuitenkin antaa mahdollisuuden sille, että perheemme jossakin vaiheessa kasvaisi ja koin, että lapsiperheen arki ilman kummankaan vanhempien muodostamaa turvaverkkoa olisi ollut liian rankka haaste jo valmiiksi erittäin kuluttavaksi kokemaani arkeen.