Ottolenghiä joulupöytään?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole oikein perinteisten jouluruokien ystävä. Ainoa mikä on suuhuni sopivaa, on suolainen sienisalaatti, kalat ja blinit. Laatikoista en niinkään välitä ja kinkkua en ole syönyt varmaankaan viimeiseen kymmeneen vuoteen. Jouluisin syön yleensä mieluummin vaikka lammasta tai nautaa, mutta kasvislisäkkeet ovat joka tapauksessa omia suosikkejani.

Olen innostunut Ottolegnhistä kunnolla vasta viime keväänä Israelin matkani jälkeen. Sen matkan ja muutamien kokkailukertojen jälkeen, ei meillä ole oikein muuta syötykään kuin mausteisia kasvislisäkkeitä. Niin myös eilen illalliseksi ja tänään lounaaksi, sillä heräsin tänä aamuna aikaisin kokkailemaan, kuvailemaa ja kirjoittamaan teille joulupöytään mausteisempaa lisäkevaihtoehtoa.

munakoiso1

Kirjani ovat valitettavasti Pariisissa, mutta onneksi ihana ruokablogikollegani Hanna oli fiilistellyt myös näitä mausteisia munakoisoja ja innosti minua taas palaamaan keittiön ja maustehyllyn äärelle. Tein näitä munakoisoja myös eilen illalla ja Snapchatistani voitte käydä katsomassa making of –snäppejä.

munakoiso2

Muokkasin reseptiä hieman, sillä halusin korvata bulgurin quinoalla. Hanna oli korvannut sen taas hirssillä ja miksei sitä voisi korvata myös vaikka cuscusilla. Itse kun olen hurahtanut quinoaan aivan täysin, niin muuta lisäkettä meillä ei käytännössä syödäkään.

Chermoula-munakoisot ja quinoasalaatti neljälle

2 valkosipulinkynttä

2 tl jauhettua juustokuminaa

2 tl jauhettua korianteria

1 tl chilihiutaleita (käytin chilijauhetta)

1 tl savupaprikajauhetta (käytin normaalia paprikajauhetta)

2 rkl hienonnettua säilöttyä sitruunaa

140 ml oliiviöljyä

2 munakoisoa

2 dl quinoa

50 g sultana-rusinoita

Kourallinen minttua

Kourallinen korianteria

50 g kivettömiä vihreitä oliiveja

30 g paahdettuja mantelilastuja

3 kevätsipulia

1,5 rkl sitruunamehua

suolaa

kreikkalaista jogurttia

 

Chermoula: kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita valkosipuli, juustokumina, korianteri, chili, paprikajauhe, säilötty sitruuna, 1 tl suolaa ja n. 1 dl oliiviöljyä.

Pese munakoisot ja halkaise ne. Leikkaa veitsellä munakoisoon syvä ristikkokuvio, mutta älä riko munakoison pintaa. Levitä chermoulatahna puolikkaille ja laita uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Paahda 180 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia, tai kunnes munakoisot ovat kauttaaltaan pehmenneet.

Kun munakoisot paahtuvat uunissa, keitä quinoa ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Liota rusinoita lämpimässä vedessä n. 10 minuuttia, valuta ja lisää viilenneen quinoan sekaan. Hienonna minttu, korianteri ja kevätsipulit ja sekoita quinoan sekaan. Lisää halkaistut oliivit, paahdetut mantelilastut, sitruunanmehu ja hieman suolaa. Sekoita ja maistele.

Tarjoile munakoisot mieluiten lämpiminä quinoasalaatin ja kreikkalaisen jogurtin kera.

You may also like

3 Comments

  1. Tämä menee meillä testiin, kiitos vinkistä!
    Matkoillamme rakastamme käydä paikallisissa kauppahalleissa ja ruokakaupoissa. Voisitko tehdä postauksen, mitä kannattaisi esim. Ranskasta ja Italiasta tuoda “matkamuistoina”?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*