New family member: Alessi Juicy Salif Citrus Squeezer

Olin ala-asteella, kun ensimmäisen kerran ihastuin Alessin sirtuspuristimeen. Sitten ihastukseni unohtui, mutta aikuisemmalla iällä huomasin ihastukseni kohteen ja katseeni kohtaavan aina silloin tällöin. Noh, minulla oli tässä vähän aikaa sitten synttärit ja joku tarkkakorvainen oli pistänyt korvan taakse, että mitä minulle voisi lahjaksi antaa. No Alessin sitruspuristimen tietenkin! Sitä en tiedä miten käytännöllinen se on, mutta ulkonäkö ainakin miellyttää. Philippe Starckin suunnittelemalle komistukselle pitäisi varmaankin käydä ostamassa muutama appelsiini kaveriksi, ja kokeilla toimiiko ihastukseni. Vaikka pohjimmiltani rakastan romanttista ilmettä, niin vaatteissa kuin sisustuksessakin, mutta silti minua viehättää teräksiset yksityiskohdat pieninä ripauksina. Näitä pieniä ripauksia meiltä löytyy kotoonta muutamina kappaleina.  Alessilta meiltä löytyy iso Blow Up vati sekä Alessin klassikoksi muodostunut hedelmäkori. Blow up on tosi kaunis, mutta se ei ole löytänyt vielä kodissamme paikkaa, tuntuu että se oli aina tiellä ja naarmuttamassa pintoja. Niinpä se majaileekin varastossa ja odottaa sopivaa paikkaa.


If there’s something what I love the most, that’s different kinds of kitchen products. I started collect different tablewares when I was 14 and ever since my heart has belong to design products. I had my birthday few weeks ago and someone had have her ears open, because I got one of my secret cravings as my birthday present. Even though I love Finnish design products a lot, but still Italian design company, Alessi, is one of my favorite Design producers. Their simple style pleases my Nordic eyes.

You may also like

22 Comments

  1. Voi, tuo on kyllä kaunis! Valitettavasti olen kuullut, että toimii paremmin sisustuselementtinä kuin itse tarkoituksessa, jalat saattavat vääntyä kuulemma herkästi. Järeämpää käyttöä varten Alessilla onkin sitten sellainen kädessä pidettävä malli sitruspuristimesta. ;)

  2. Jennie:No niin mä olen kanssa vähän ymmärtänyt. Samoin kävi Iittalan Tools juustohöylän kanssa. Niin kaunis, mutta ei toimi…Joo sitä “järeämpää” kokeilinkin Italiassa ja se toimi oikein hyvin :) Mutta enemmänkin sisustuselementiksi puristiminen halusinkin :)

  3. Alessin muotokieli on ussein liian pelkistettyä makuuni, vaikka kotoa löytyykin häälahjaksi saatu hedelmäkori.Tuosta sitruspuristimesta kuitenkin pidän. Ole varovainen sen kanssa, ystävälläni puristimen jalka naksahti poikki, kun puristin vain keikahti kumoon tiskipöydällä.

  4. Minullakin tuo laite on muisto lapsuusajoilta kun meillä oli tuo keittiössä, mutta eipä sitä juurikaan sitruspuristina käytetty… =)

  5. Lumo:Mä oon vähän ristiriitainen ihminen, sillä mulla nää mieltymykset vaihtelee aika paljon vuodenajan mukaan. Tykkään Alessin klassikoista, mutta ei kaikki niidenkään jutut muhun ihan kolahda. Blow up, sitruspuristin ja hedelmäkori on mun juttuja. Tykkään myös niistä Kristiina Lassuksen suunnittelemista Tibidabo ottimista (ehkä vedän vähän kotiinpäin?) :)Kiva kun jaatte kokemuksia puristimesta, sillä nyt käsittelen sitä kyllä aika varovasti!Sort of Pink:Niin varmaan meillä monella :) Mä fanitan mun kummitädin kotia ja tyyliä ylipäänsä, niin häneltä sen silloin aikoinaan 90-luvulla bongasin. Mä veikkaan, että meilläkin se on vaan pienenä katseenvangitsijana kettiössä :)

  6. Voi, tuo on kyllä kaunis! Valitettavasti olen kuullut, että toimii paremmin sisustuselementtinä kuin itse tarkoituksessa, jalat saattavat vääntyä kuulemma herkästi. Järeämpää käyttöä varten Alessilla onkin sitten sellainen kädessä pidettävä malli sitruspuristimesta. ;)

  7. Jennie:No niin mä olen kanssa vähän ymmärtänyt. Samoin kävi Iittalan Tools juustohöylän kanssa. Niin kaunis, mutta ei toimi…Joo sitä “järeämpää” kokeilinkin Italiassa ja se toimi oikein hyvin :) Mutta enemmänkin sisustuselementiksi puristiminen halusinkin :)

  8. tuo on kyllä niin kaunis! meillä vain on tällä hetkellä niin pieni keittiö, että joka paikassa on jo jokin tylsä kahvinkeitin tai leivänpaahdin tai mikro eikä tällaiselle ole tilaa. ei sitä viitsisi kaapissakaan pitää.

  9. Alessin muotokieli on ussein liian pelkistettyä makuuni, vaikka kotoa löytyykin häälahjaksi saatu hedelmäkori.Tuosta sitruspuristimesta kuitenkin pidän. Ole varovainen sen kanssa, ystävälläni puristimen jalka naksahti poikki, kun puristin vain keikahti kumoon tiskipöydällä.

  10. Lumo:Mä oon vähän ristiriitainen ihminen, sillä mulla nää mieltymykset vaihtelee aika paljon vuodenajan mukaan. Tykkään Alessin klassikoista, mutta ei kaikki niidenkään jutut muhun ihan kolahda. Blow up, sitruspuristin ja hedelmäkori on mun juttuja. Tykkään myös niistä Kristiina Lassuksen suunnittelemista Tibidabo ottimista (ehkä vedän vähän kotiinpäin?) :)Kiva kun jaatte kokemuksia puristimesta, sillä nyt käsittelen sitä kyllä aika varovasti!Sort of Pink:Niin varmaan meillä monella :) Mä fanitan mun kummitädin kotia ja tyyliä ylipäänsä, niin häneltä sen silloin aikoinaan 90-luvulla bongasin. Mä veikkaan, että meilläkin se on vaan pienenä katseenvangitsijana kettiössä :)

  11. tuo on kyllä niin kaunis! meillä vain on tällä hetkellä niin pieni keittiö, että joka paikassa on jo jokin tylsä kahvinkeitin tai leivänpaahdin tai mikro eikä tällaiselle ole tilaa. ei sitä viitsisi kaapissakaan pitää.

  12. Nna:Niin, mullakin on keittiössä vähän sellainen kiertävä näyttely eri esineitä ja keitokirjoja esillä. Haaveissa olisi joskus saada iso keittiö, jonne saisi kaiken kauniisti esille. Leivänpaahdin ja Moccamaster me pidetään keittiön kaapissa, mokkapannu sen sijaan saa olla esillä. Mä en vaan pidä siitä, että koneita ja laitteita on niin paljon esillä, telkkarikin on piilotettu kaapin sisään :)

  13. Nna:Niin, mullakin on keittiössä vähän sellainen kiertävä näyttely eri esineitä ja keitokirjoja esillä. Haaveissa olisi joskus saada iso keittiö, jonne saisi kaiken kauniisti esille. Leivänpaahdin ja Moccamaster me pidetään keittiön kaapissa, mokkapannu sen sijaan saa olla esillä. Mä en vaan pidä siitä, että koneita ja laitteita on niin paljon esillä, telkkarikin on piilotettu kaapin sisään :)

  14. Johanna:Voi kiitos! Valokuvaaminen on minulle hyvin rakas harrastus ja laitan tänne kuvia, niin itseni kuin teidänkin iloksi :)

  15. Ihan vinkkinä, että tätä puristinta ei kannata laittaa astianpesukoneeseen. Meillä kävi niin ja kromaus (tai mikä se pinnoitus onkaan) lähti sen siliän tien. Sittemmin mies maalasi sen kiiltävän punaiseksi ja se koristaa kotiamme liesituulettimen päällä.

  16. Ihan vinkkinä, että tätä puristinta ei kannata laittaa astianpesukoneeseen. Meillä kävi niin ja kromaus (tai mikä se pinnoitus onkaan) lähti sen siliän tien. Sittemmin mies maalasi sen kiiltävän punaiseksi ja se koristaa kotiamme liesituulettimen päällä.

  17. Liisa:Hyvä, että kerroit sun kokemuksesta, sillä poikaystävällä on tapana heittää kaikki aina pesukoneeseen. Tylsää, että pinta meni piloille puristimestasi. Mutta kiiltavän punainen puristin kuullostaa aika makeelle yksityiskohdalle. Vaikka eihän sitä voi enää käyttää, mutta luulen, että aika monessa muussakin kodissa puristin onkin vain sisustuselementtinä :)

  18. Liisa:Hyvä, että kerroit sun kokemuksesta, sillä poikaystävällä on tapana heittää kaikki aina pesukoneeseen. Tylsää, että pinta meni piloille puristimestasi. Mutta kiiltavän punainen puristin kuullostaa aika makeelle yksityiskohdalle. Vaikka eihän sitä voi enää käyttää, mutta luulen, että aika monessa muussakin kodissa puristin onkin vain sisustuselementtinä :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*