[mittaustagi]
Kirjoitin kuukausi sitten Doven kanssa yhteistyössä kehumisen ja toisen huomioimisen tärkeydestä. Meillä jokaisella on ne omat parhaat puolemme ja osaamisemme ja sen takia niistä olisi hyvä myös muistutella niin itseään kuin myös ihmisiä ympärillä. Doven Real Beauty -filosofia korostaa nimenomaan erilaisuutta ja sen kauneutta ja se näkyy myös uudessa Nourishing Secrets -sarjassa, jonka keskiössä on nimenomaan naiset ympäri maailmaa. Ensimmäisessä yhteistyöpostauksessa, mentiin pintaa syvemmällä, mutta toki tässäkin postauksessa pysytään myös hyvin iholla.
Minulla on yleisesti ottaen aika kuiva iho sekä luonnonkiharat hiukset vaativat aika erilaista hoitoa, mitä suorat hiukset. Kesällä tosin helpottaa hivenen, mutta yleisesti joudun käyttämään todella kosteuttavia tuotteita, että ihoni olisi pehmeä ja hiukset kiiltävät sekä terveen näköiset. Vaihtelen tuotteita vuodenajan mukaan, sillä varsinkin talvella Suomessa hiukseni menevät kuivasta ilmasta ihan korpuiksi ilman kosteuttavia tuotteita.
Mitä hiuksiin tulee, pidän aika luonnollisista hiuksista. En halua föönätä tai käsitellä hiuksiani liikaa, vaan annan hiusteni olla aika luonnollisessa tilassa, jotta ne pysyisivät elinvoimaisina ja kauniina. Siinä mielessä en ole kyllä suomalainen normaali kuluttaja, sillä meillä värjätään ja käherretään hiuksia paljon enemmän mitä Ranskassa. En ole koskaan värjännyt hiuksiani tai muutenkaan tehnyt niille leikkausta kummempaa.
Kuohkeutta en hiuksiini niinkään hae, mutta kiiltoa ja silkkisyyttä luonnonkiharat hiukseni tarvitsevat. Kiharien takia hiukseni ovat usein karheat ja pörröiset, joten sen takia oma suosikkini hiustuotteista Nourishing Secrets -sarjasta oli Glowing Ritual, jossa hoitavana aineena on lootusta ja riisivettä.
Mitä ruokaan ja ihonhoitoon tulee muuten, on kookos raaka-aineena korkealla listallani. Omaksi suosikkivoiteekseni sarjasta nousi ehdottomasti kookoksinen Restoring Ritual- vartalovoide, joka on saanut inspiraationsa Intiasta. Voide tuoksuu ihanasti kookokselle ja ravitsee ihoa tekemällä siitä silkkisen ja pehmeän. Voide on tarkoitettu normaalille iholle, joten se sopii minulle hyvin näin kesällä. Talvella tarvitsen ravitsevamman tuotteen sarjasta, mutta nyt kosteammilla ilmoilla kevyempi voide toimii hyvin ihollani.
Olemme kaikilla tavalla erilaisia, niin tarvitsemme myös omat ihonhoitotuotteemme sekä -rutiinimme. Kirjoitin postauksen nyt omasta näkökulmastani, joten jos sinulla on kuiva iho ja kiharat hiukset, suosittelen kokeilemaan minun lempituotteitani. Jos taas kaipaat volyymia, suosittelisin sinun kokeilevan Thickening Ritual-sarjaa. Kuten sanoin, jokaiselle löytyy ne omat suosikkituotteet, pitää vain tuntea omat hiukset ja iho, jotta niitä osaa hoitaa oikein.
2 Comments
Hei,
itselläkin atooppinen iho ja tummana säärikarvojen poisto ärsyttää ihoa teki mitä teki. Onko sinulla jotain ideoita tai suositeltavia tuotteita säärien iholle?
Heippa,
minulla on myös todella kuivat jalat varsinkin talven jälkeen. Suosittelen kuormaan jalat suhteellisen useasti niin kuiva iho lähtee pois. Suosittelen myös tosi kosteuttavia voiteita sekä suihkusaippuan sijaan käyttäisin öljyjä :)