vällillä tuntuu kun olisi täysi tollo, joka ei osaa käyttäytyä.
Kun on tekemisissä toisen kulttuurin kanssa, niin törmäyksiä tulee pakostakin. Niin kotona, kuin kadulla ja kaupassa. Pidän itseäni suhteellisen kohteliaana ihmisenä, mutta täytyy nyt todeta että täällä ollessa olen monesti kokenut olevani todella epäkohtelias.
Ranskassa kun ei oikein pärjää perin suorasukaisella suomalaisella asenteella ja nyt näin jälkeenpäin ajatellen, niin välillä olen varmaankin kuulostanut todella epäkohteliaalta. Täällä kun pitää ihan peruskysymyksistäkin tehdä taidetta ja kuulostaa todella diplomaattiselta.
On aivan totta, että kielen kautta pääsee kulttuuriin niin paljon paremmin sisälle. Jos en osaisi ollenkaan ranskaa, niin olisi oikeasti todella vaikea ymmärtää ranskalaisten mentaliteettia sekä käytöstapoja. Olen siinä mielessä todella onnekas, että kotona on myöskin hyvin kohteliaasta kulttuurista kotoisin oleva pampulani, joten näitä diplomaattisia ja minusta välillä hyvinkin hassulta kuulostavia keskusteluja opetellaan myös ihan kotosalla.
Kun olen ollut Suomessa, on kieli jopa alkanut minunkin korvaani kuulostamaan hieman karkealta ja palvelu esimerkiksi ravintolassa liian ”straight into the point” –tyyppiseltä keskustelulta ilman hymyä. Olen tätä hymyäkin muuten joutunut opettelemaan, jotta se kompensoisi edes hieman ainakin vielä kömpelöä ranskan osaamistani.
Yhden monista asioista, joita olen vuoden aikana huomannut, on se, ettei ranskankielessä ole samanlaista käskytystä mitä suomenkielessä. Koen että kieli on paljon opettavaisempaa ja jättää lukijalleen tai kuuntelijalleen tulkinnan- ja valinnanvaran. Käsky ”älä tallaa nurmikoita” kääntyy ranskasta suomeksi jotenkin näin: ”se joka välittää luonnosta, ei tallo nurmikkoa.” Jos esimerkiksi ajatellaan ihan kasvatusta, niin ainakin minun korvaani jälkimmäinen kuulostaa paremmalta. On tosin ehkä hieman hupaisaa laittaa moralisointia pitkin puistoja ja viheralueita, mutta pisti ainakin minut ajattelemaan kieleen liittyviä asioista.
Pampulani on alun perin Yhdysvalloista, joten näitä kielen hienosäätöjä käytiin läpi varsinkin aluksi koko ajan. Vaikutin kuulemma todella jyrkältä ja suoralta, joten minusta on tullut pehmulimpi myös kun puhun englantia. Pampula on ollut tekemisissä hyvin paljon suomalaisten kanssa, joten minun suora soperrukseni ei tullut hänelle yllätyksenä.
Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia ja varsinkin ulkosuomalaisten kulttuurillisista törmäyksistä. Kommentteihin vastaaminen on muuten ollut hivenen hankalaa täällä blogin puolella, joten mieluusti voidaan keskustella myös Instagramin puolella. Kuulisin todella mielelläni teidän mielipiteitä suomenkielestä :)
11 Comments
Itse olen asunut Saksassa nyt parisen kuukautta ja poden jotenkin suurta Suomi-ikävää sekä kielen että kulttuurin suhteen. Oman kokemukseni mukaan saksalaiset ja saksa – päinvastoin kuin ranskalaiset sinun kokemuksesi mukaan – ovat hyvin töksähteleväisiä ja suorapuheisia. Minusta usein melko töykeitä. Myös asiakaspalvelu on usein tällaista. Esim. bussin ovella naisen tiedustellessa, meneekö bussi paikkaan A bussikuski katsoi ensin hetken kuin idioottia ja vastasi pitkällä, paasaavalla puhetulvalla: “Lukeeko bussin kyljessä mielestänne A? A ja B kirjoitetaan kyllä aivan eri tavalla, joten miksi olisin menossa paikkaan B, kun niin ei missään lue? Se teksti on ihan sitä varten, että se kertoo teille kyllä pääteaseman.”
Suorapuheisuus vaikuttaa suomalaisen korvaan monesti myös turhan valittamiselta: kun saksalaiselta kysyy kuulumisia, ei vastaus välttämättä olekaan tyypillinen “hyvää, kiitos” vaan sen sijaan saattaakin kuulla kaiken, mikä hänen elämässään juuri silloin mättää. Suorapuheisuudesta sain myös osoituksen, kun lääkäri kertoi minulle heti alkuun oireideni olevan samanlaiset, kuin hänen elämänsä ainoalla tuberkuloosipotilaalla. Sitten sain kehotuksen olla huolehtimatta ja menemään kotiin ja tulemaan takaisin myöhemmin uusiin testeihin.
Toisaalta olen korvia myöten täynnä juuri näitä asioita täällä, mutta olenpa itsekin jotain oppinut. Osaan sanoa helpommin “ei” nöyristelemättä ja häpeilemättä ja kertoa rehellisesti jos esim. ravintolaruuassani oli selvä puute. Kai meillä kaikilla on puolin ja toisin oppimista toisiltamme!
Olen asunut 7 kuukautta Espanjassa.
Erikoisin erilaisuus liittyi mielestäni kiittämiskulttuuriin. Tajusin myöhemmin olleen epäkohtelias kummajainen, koska kiitin ruoasta aterian päätteeksi. En silloin ymmärtänyt, miksi illan emäntä katsoi minua vaivaantuneesti ja totesi “öh, no..ole hyvä?”
Espanjassa ruuasta ei siis kiitetä.
Hei,
Olen asunut nyt viisi vuotta Ranskassa, ja allekirjoitan tämän. Mielestäni kyse on ihan “näkemyserosta”. Puhun Ranskaa, ja työkieleni on Ranska. Vieläkin on vaikeaa kääntää “paketointivaihe” päälle ja alkaa kuorruttaa sähköposteja kaunopuheisuudella.
Olen suomalaisille kavereille yrittänyt selittää kielen logiikkaa lahjapaperilla. Suomessa on kohtelias olla aika suora, nopeasanainen ja selkeä. Kohteliasuus on sitä, ettei ala turhia kiertelemään ja tuhlaa aikaa, ja että sanoo asiat suoraan ja rehellisesti.
Ranskassa kaikki pitää paketoida, ja kohteliasuus tulee sitä, että ollaan nähty vaivaa “paketoida” viesti kaunopuheisuudella. Kultturituntemuksen tasoa taas mittaa se, miten hyvin “lahjapaperin” osaa valita eri tilanteisiin, mikä väri, mikä paksuus, millainen pakettinaru, kenelle viesti “paketti” annetaan. Eli tämä kielen kaunopuheinen kuorruttaminen on hyvin tilanneriippuvaista – ja vaikeea! myös ranskiksille. Samoin tekstien laatimiseen on ihan normaalia käyttää tosi paljon aikaa, ja epähienoille sanavalinnoille nauretaan armotta!
hyvä esimerkki on motivaatiokirjeiden lopussa käytetty lauselma « Je vous prie d’agréer, Madame Monsieur, l’expression de mes salutations distinguées” joka kääntyisi suoraan: Rukoilen teitä, Herra, Rouva, vastaanottamaan tervehdykseni mitä parhaimman muodon.
Lauserimpsun historia liittyy aatelisten kirjeenvaihtoon, mutta tekstin korkealentoisuus on aika kaukana suomalaisten hakukirjeiden lopetuksesta…
Aloitin itse lilyssä blogin “pariisista” missä mietiskelen juurin Pariisilaista elämää ja kulttuurin eroja :)
Mistä tuo ihanan ihana mekkosi/paitasi mahtaa olla! Kauanko sitten ostettu? Pakko saada itsekin:)
Hei Sofié,
Vietin tällä viikolla muutaman päivän Pariisissa, ja kuten sinäkin totesit; suomalaisittain peruskohteliaana ihmisenä tunsin itseni ajoittain hyvinkin epäkohteliaaksi suorasukaisella tyylilläni. Sain kuitenkin hyvää ja ystävällistä palvelua kaikkialla, mihin varmasti osaltaan vaikutti ranskan taitoni – toki kömpelö sellainen. Onneksi hymy ja perusfraasit merci, s’il vous plaît, excusez-moi ja pardon pelastavat paljon. :)
Susu
ps. Seikkailin myös kotikadullasi, ja se oli juuri niin viehättävä kuin olet blogissasi kuvaillut! :)
[quote author=”Vierailija” time=”16.08.2014 klo 08:18″]
Olen asunut 7 kuukautta Espanjassa.
Erikoisin erilaisuus liittyi mielestäni kiittämiskulttuuriin. Tajusin myöhemmin olleen epäkohtelias kummajainen, koska kiitin ruoasta aterian päätteeksi. En silloin ymmärtänyt, miksi illan emäntä katsoi minua vaivaantuneesti ja totesi “öh, no..ole hyvä?”
Espanjassa ruuasta ei siis kiitetä.
ATTENCION…
Olen asunut Espanjassa 10 vuotta ja kylla.. Espanjassa kiitetaan ruuasta ja ollaan muutenkin kohteliaampia poytatavoiltaan.
Heippa,
ymmärrän mitä tarkoitat ikävällä kieltä ja kulttuuria kohtaan. Itse taas taistelen täällä ylenpalttista mielistelyä vastaan :D Mutta ymmärrän,että saksalainen meininki voi olla jopa suomalaiselle hyvin ikävän tuntuinen. Itse tunnen itseni välillä “venäläiseksi” kovuuteni ja suorasukaisuuteni kanssa. Ja sehän ei täällä tule kuuloonkaan. “Nyt olet liian suomalainen” on lause jonka olen kuullut hyvin monesti.
Ole onnellinen,että olet oppinut jotain – itse vielä opettelen olemaan diplomaattinen ja runolauseinen :)
heip,
jep,paketointivaihe on minullakin menossa. Enää en kysy suoraan mitään vaan kaikki alkaa aina jonkinlaisella ihme höpötyksellä c’est possible bla bla bla :P
Oi mielelläni alan seurailemaan ,kiitos vinkistä :)
Mekko on Mangosta ja ostettu muutama kuukausi sitten :)
Olen asunut about 20 vuotta Itävallassa ja kamppailen vieläkin kulttuurierojen kanssa ja poden koti-ikävää. Mielestäni ei pidä missään nimessä yrittää muuttaa itseään ja unohtaa “juurensa”, päinvastoin ole ylpeä suomalainen !! Mutta maassa maan tavalla, on tietyin määrin sopeuduttava. Jos ei pysty siihen, on muutettava takaisin koto-Suomeen ;) Ulkomaalaisia kritisoidaan (ei vain kielen tai lausumisen takia) erittäin mielellään mutta juuri imigrantit “kansainvälistävät” maan ja rikastuttavat kulttuuria. Matkustaminen avartaa ja erityisesti ulkomailla asuminen/eläminen laajentaa erittäin paljon käsityksiä. Olet klassinen tyyppi ja klassisesti kaunis, Ranska sopii sinulle ! Be happy and don´t worry :)
Ulkosuomalaisena Suomeen lomille saapuminen on edelleenkin pienoinen shokki, mutta koen ettei kyse ole pelkästään verbaalisesta viestinnästä vaan myös fyysisestä. Suomalaisten kasvonpiirteet eivät useinkaan “sula hymyyn” ja vielä useammin huomaa ettei asiakaspalvelijoiden hymy yllä silmiin asti. Silmistä loistaa ihan kuin jonkinlainen pelko tai epävarmuus, jopa vihamielisyys. Usein saa aivan hymytöntä palvelua, jonka töykeyttä korostaa konsonanttirunsas kieli. Suomalaiset myös puhuvat hyvin matalalta, myös naisihmiset ja yhdessä nämä kaikki tekijät pistävät ainakin itseni usein tuntemaan itseni epätoivotuksi myymälään tai ravintolaan. Olen parhaillaan lomilla Suomessa ja eilen erään ison tavaratalon myymäläpäällikkö, toisen myyjän pyytäessä tältä apua, tuli minua neuvomaan huutaen jo kaukaa “No mitä!?”. Olin aivan pöllämystynyt. Englannissa myymäläpäällikkö joutuisi ankaraan kehityskeskusteluun.