“Mistä sinä seuraavaksi sitten stressaat?”

Avec Sofié Blog l

Minulla on paha tapa stressata asioista. Otan stressiä pienistäkin asioista ja muiden haasteista. En tosin saa mitään aikaiseksi, jos minulla ei ole pientä painetta päällä. Jollain lailla kai pidän siitä sisäisestä puskurista, joka patistaa eteenpäin, kun pitää saada asioita eteenpäin.

Yhdestä asiasta en tosin pidä ja se on muiden valvominen ja puskeminen eteenpäin ja siitä tuleva stressi. Kun vahdit neljää eri watsapp-keskustelua, avaat ovia, ostat remonttitarvikkeita, valvot työjälkiä, pyydät arvioita, alkaa pinnaa kiristämään. Ja varsinkin siinä vaiheessa, kun toinen tulee kotiin ja sanoo: ”ohhoh, tämäpä oli helppoa ja onnistui näppärästi.”

Avec Sofié Blog l

Meillä on ollut erinäisiä remonttiprojekteja täällä kotona meneillään. Talo on maalattu ulkoa kokonaan, makuuhuone on remontoitu, ikkunat maalattu ja vielä on jäljellä eteisen remontti (jonka pitäisi valmistua tänään). Kun nämä projektit on tehty, en aloita tänä vuonna enää yhtään lisäproggista. En voinut kuvitella, että näin suhteellisten pienten töiden tekeminen veisi näin paljon aikaa ja energiaa. Hyvä muistutus myös itselle, että ehkä se taloprojekti ei todellakaan ole minua varten.

Mieheni kysyi minulta tällä viikolla, että nyt kun nämä hommat on tehty, mistä ajattelit stressata seuraavaksi? Pitäähän minulla olla seuraava kohde mihin laitan kaiken energiani ja fokukseni. Itsekseni aloin miettimään, että hetkinen, ei minulla ole töiden lisäksi kovastikaan mitään stressattavaa. Omaa aikaa jää myös paljon enemmän nyt kun ei tarvitse olla ovinaisena tai vahtaamassa miksi hommat ei etene :D

Hommat ovat siis edenneet täällä viimeisten kuukausien jälkeen ja pian voin toivottavasti näyttää teille hivenen enemmän, että miltä täällä kodissa oikein näyttää. Tuntuu ihanalta, että meillä on vihdoinkin aikuisten koti, johon on tilattu verhot ja yöpöydätkin löytyvät. Kun muuttaa kodista toiseen, ostaa verhot Ikeasta, mattoja ei välttämättä ole, eikä halua investoida oikein mihinkään, kun koti ei ole pysyvä. Nyt meillä on matot, verhot tulevat maanantaina ja yöpöydätkin ovat paikoillaan :)

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

 

You may also like

2 Comments

  1. Tsemppiä loppurutistukseen! Tiedän niin tunteen, koska ollaan kanssa rempattu (tai koordinoitu remppaa) meidän Etelä-Euroopan kodissa. Jos tulee ton proggiksen jälkeen romahdus; älä huoli, se normaalia. Mulla tuli jotenkin hetkeksi hirveä väsähdys kun oli monen kuukauden ajan sykkinyt ja antanut itsestäni kaiken. Mussakin tota projektipäällikön vikaa nimittäin. Tsemppiä siis, se lopputulos kyllä palkitsee! Mä ihastelen vuodenkin jälkeen joka päivä tätä :).

    1. Heippa,

      kiitos – nyt on rutistus tehty. Tuntuupa hyvältä.

      Tiedän tunteen. Katson joka ilta uutta makuuhuonetta ja mietin, että vaikka se oli välillä raskasta, oli se sen arvoista :)

      Ihanaa viikonloppua!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*