Ennen kun julkaisen kattavan mekkopostauksen eri merkeistä, on minun pakko hehkuttaa ranskalaista lempimerkkiäni, Majea. Heidän vaatteitaan on tullut tosiaan ahkerasti hamstrattua kuluneina vuosina, sillä heidän tyttömäiset mekkonsa liehuvine helmoinensa ovat kuin minulle tehtyjä. Monesti kun tuntuu nykyään ja varsinkin Ranskassa, että muoti on neliömäistä ja normaalipainoista ihmistä ne mallit eivät kovastikaan imartele.
Nämä ovat toki hyvin henkilökohtaisia asioita, mutta jos itse laitan neliön mallisen mekon päälleni, näytän lyhyine koipineni lähinnä muumihahmolta. Vaikka ne miten mallinuken päällä ilmavilta näyttävät, ei neliön mallinen paituli sovi ainakaan ihmiselle jolla on luiden päällä nahan lisäksi muutakin.
Ranskassa tosin pidetään onneksi myös naisellisuutta korostavista malleista ja näissä malleissa on Maje onnistunut loistavasti. Harvemmin kun kumminkaan astuu liikkeeseen ja toivoisi vaatekaappinsa kaikki mahdolliset mallit. Majen kanssa minulla on tosin tilanne juuri tämä. Kaikki mulle nyt –ajatusmaailma ei tosin Majen kanssa onnistu, mutta onneksi silloin tällöin voin käydä itseäni lahjomassa mitä kauneimmalla mekolla.
Kuvan mekko oli viime kesän hittimekko, Rayana. Viime kesänä tosin arvoin liian pitkään ja en saanut lempimekkoani. Koko vuoden olen salaa toivonut, että mekko tulisi mallistoon takaisin, mutta myyjät ovat aina sanoneet, että näin ei tulisi koskaan tapahtumaan. Se mekko kuulemma meni jo.
Reilu kuukausi sitten kävin tosin Pariisissa Majen liikkeessä ja tuttu myyjätär riensi iso hymy huulillaan luokseni, sillä hän muisti minut (ja varmasti myös surumielisen urputukseni) ja sanoi, että nyt on hyviä uutisia. Hän riensi takahuoneeseen ja saapui kädessään lempimekkoni. Maje oli ottanut pienen erän viime vuoden mekkoa mallistoonsa myös tälle kesälle. Hypin tasajalkaa onnesta, kun mekko oli juuri saapunut liikkeeseen ja sain sen omassa koossani. Näin ei oikeasti ikinä tapahdu! Tuntui kun olisi ollut joulu.
Majen kokopolitiikasta voin sanoa sen verran, että heillä on huomattavasti pienemmän koot mitä Suomessa esimerkiksi. Ranskalaiset naiset ovat todella pienirintaisia suomalaisiin verrattuna, joten suuremman koon joutuu ottamaan jo pelkästään sen takia. Yleensä suosittelen skippaamaan suosiolla koon 1, sillä se on todella todella pieni. Itselleni koko 2 on yleensä sopiva, mutta joskus koko 3 on minulle paras.
Majen muita mekkoja voitte nähdä ylläni esimerkiksi viime kesän OOTD – favorite skirt – , The Wedding OOTD – ja Say Maje if you want a dress –postauksessa. Olen tosin varautunut tähän kesään vähän paremmin, niin taitaa tuolla Sohvin vaatekaapissa roikkua vielä pari muuta mitä te ette ole vielä nähneet. Nämä mekot ovat tosin malleiltaan ja materiaaleiltaan ikuisia, niin näitä pitää mielellään kaapissaan vuosia.
Dress / Maje
Bag / YSL
Ballerinas / Lanvin
Sunnies / Le Specs
One of my favorite French brands is Maje. Their feminine yet sophisticated dresses keep calling my name when I walk into their stores. Right now fashion is too square for my taste (and my figure). That’s why I’m pleased to see their on-going passion to create something for those of us who love feminine dresses.
Maje is not sold in the Nordics, and that’s why I’ve only been aware of this brand the past two or three years. Their feminine touch is something that women would highly appreciate in Finland and Sweden. That’s why I hope my northern sisters would get a chance to to do at least online shopping at Maje if their retail shops are not available.
19 Comments
Niin kaunis – sekä mekko että sinä <3 <3 <3
Voi kiitos Betti <3 <3
Ihana mekko ja niin kauniit kuvat<3. Yritin just löytää mekkoja lomallekin mukaan, mut enpä tietenkään tähän hätään löytäny. Pitääpä tuolla käydä seuraavalla Pariisin matkalla.
Hih, nämä kuvat ovat joskus reilu kuukausi sitten sateisesta Pariisista (lätäköt edelleen maassa), mutta kiva jos pidätte näistä kuvista :)
Suosittelen Majea erittäin mielelläni – parhaat mekot!
En ollut merkistä kuullutkaan aikaisemmin, kiitos siis vinkistä! Opin hieman ranskaa samalla kun kävin Majen nettisivulla, näköjään mekko on robe? :D Ihanat valkoiset mekot heillä: Rodez, Roxo, Regane <3 Oletko tilannut heiltä mekkoja myös nettikaupan kautta?
xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/
Heippa,
niin Maje on täällä tosi tunnettu, mutta ei Pohjoismaissa niinkään. Jos en ole ihan nähnyt unta, niin Oslossa heillä on liike :)
Hih, joo robe tarkoittaa mekkoa ( la petite robe noir =pikkumusta). En ole tilannut nettikaupan kautta. En edes uskalla mennä sivuilla kun tiedän että se olisi riskiselailua :D
Mutta jos tilaat, niin suosittelen ottamaan vähintään koon 2. Ranskalaiset ovat linnunluisia eikä heillä ole hartioita näin mitä meillä suomalaisilla, niin koko 1 on ihan minimaalinen.
Ihanan iloinen mekko ja kaunis nainen!
Voi kiitos sinä! Ensi viikolla nähdään :)))
Keväisellä Espanjan reissulla minulla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus käydä Majen putiikissa. Olin aikaisemmin lukenut merkistä täältä sinun blogista ja ihaillut heidän kauniita mekkoja päälläsi. Minäkään en tyhjin käsin lähtenyt liikkeestä, vaan mulaan tarttui muutama vaatekappale. Vaatteet ovat yksinkertaisia, mutta niissä on aina jokin ihana naisellinen yksityiskohta. Myös hinta ja laatu ovat hyvässä suhteessa! Saan melkein joka kerta kehuja Majen vaatteistani. Kiitos siis sinulle, kun esittelit merkin minulle! :)
Heippa Erika,
voi miten ihana kuulla! Olen tosi iloinen, jos uusi merkki löytyi kauttani. Se on totta, että heillä on kiinnitetty nimenomaan huomiota yksityiskohtiin. Itse kun olen suhteellisen naisellinen, niin onnellinen olen kun löydän itselleni sopivia vaatteita :)
Sama täällä. Aina kun on Majea päällä, niin kehuja tulee :)
Ihanaa keskiviikkoa sinne!
Tukholman NK:lta löytyy sekä Majen että Sandron osastot! Ihania vaatteita, kiitos vinkistäsi :)!
Oikeastiko? En tiennytkään :)
No Ruotsi on taas edellä tässäkin asiassa ;)
Ihastuttava asu! Olet kuin moderni Blair Waldorf :–)
Kiitos! Majen mekot ovat niin ihastuttavia. Haluaisin kaikki itselleni :)))
Tosi kaunis! Ajattelin ensin, että sinulla on tuossa neuletakki mekon päällä, mutta ilmeisesti neuleen näköinen yläosa kuuluu kiinteänä mekkoon?
Hei, hieman asian vierestä: olen tulossa parin viikon kuluttua muutamaksi päiväksi Pariisiin, majoitumme perheeni kanssa aivan keskustaan (Rue de Rivolille). Osaisitko neuvoa, missä teinityttäreni pääsisivät shoppailemaan kohtuuhintaisia, trendikkäitä nuorisovaatteita?
Kiitos! Hih, no siis oli hieman ongelmia saada mekko päälle, sillä mekossa ei ole vetoketjua, vaan se pitää sujauttaa yläkautta ylle. Ranskalaisilla kun ei ole hartioita ollenkaan, niin oli hivenen tekemistä venyttää mekko ensimmäisen kerran päälle. Onneksi oli myyjät apuna :D
Oi, ihan kotikulmilleni siis olette majoittumassa. Rivoli on aika pitkä katu, mutta sen varrelta löytyy myös BHW Marais joka on vähän niin kuin paikallinen Stockmann, mutta ei niin loistelias mitä muut Pariisiin tavaratalot. Eli Chanelit on korvattu normaalihintaisilla tuotteilla. BHV:n ympäriltä löytyy myös muita ketjuliikkeitä (Zara, HM, Bershka, Mango, Sephora…). Eli kun suuntaatte näille kulmille niin löydätte kaiken mitä tarvitsette :)
http://www.bhv.fr/
Tai sitten ihan kotini tuntumaan on juuri avattu uusi ostoskeskus: http://forumdeshalles.com/
Kivaa Pariisiin reissua :)
Lämmin kiitos avustasi, Sofie, nuo paikat kuulostavat juuri passeleilta meille! :) Täytyy vielä katsella muistin virkistykseksi muitakin Pariisi-vinkkipostauksiasi, ainakin kermavaahtobaari tuntui teinejä kiinnostavan. :D
Aivan ihana mekko! Ja tunnustaudun myös suureksi Majen rakastajaksi! <3 ihan parhaat mekot! Itse olen hakenut niitä paljon NK:lta, mistä löytyy myös ihan hyvä Sandron osasto, sekin yksi suosikkimerkkini. Ihan parasta on tietysti päästä Ranskaan johonkin Majen liikkeeseen ihastelemaan kaikkea <3
Heippa Tintti,
kiitos :) Harmitti niin paljon vuosi sitten kun olin myöhässä! En tiennyt, että Tukholmassa myydään Majea ja Sandroa – kiitos vinkistä!
Hih, niin tai sitten ei. Kertaakaan en ole tullut ilman mekkoa ulos. Viimeeksi eilen poistuin uuden mekon kanssa. Täällä on nyt private sales -aika jolloin Printempsin tai Lafayetten kantikset voivat käydä ostamassa ennen varsinaista alea parhaat päältä pois. Ranskassa muutenkin ale-aika on hyvä aika tehdä löytöjä sillä eilen ostamani Maje on -40% alessa.
Siitä eilisestä ostoksestani myöhemmin lisää ;)