En ole pitkään aikaan tehnyt postausta Little things that makes us happy –konseptilla. Ajattelin että tämän viikonlopun voisi lopettaa vähän pehmoisimmilla ja pumpulisimmilla kuvilla ja fiiliksillä. Aiempiin LTTMUH– postauksiini pääset tämän tagin alta. Ajatukset ovat lainattu Just Little Things -sivustolta.
Kuva on viime kesältä Porvoossa vietetystä viikonlopusta ja olin tuolloin enemmän kuin onnellinen. Viime kesänä meitä ei hellitty kovin kauniilla ilmoilla, mutta tuolloin oli mitä kaunein kesäpäivä :)
Minusta saa ehkä blogin kautta vähän liian rauhallisen kuvan, sillä tosielämässä en pelkää hassutella tai heittäytyä. Niin tekee myös ihanainen ystäväiseni, Mrs. V <3 Kuva on Ruotsin blogimatkaltamme.
Kuvassa vilahtaa rakas ystäväni Rosa, joka on usein vilahdellut blogini puolella. Minua ja tätä ranskalaista kaunotarta luullaan usein siskoksiksi ja se jos mikä on ihanaa se. Hän on juuri sellainen ihminen kenen kanssa voi tehdä mitä vain tai olla tekemättä mitään ja silti meillä on aina aivan mahtavaa yhdessä.
Vaikka olenkin kesäihminen, mutta siltikin rakastan niintä viikonloppu-aamuja jolloin aurinko paistaa ja on kunnolla pakkasta. Silloin me yleensä lähdemme raksuni kanssa aamukahville ulkosalle :)
Luonnonkiharat tuottavat minulle aika paljon päänvaivaa ja työtä, mutta suihkuin jälkeen ne tuntuvat silkkisiltä ja tuoksuvat hyvälle.
Kengät ja varsinkin söpöt ballerinat ovat minulle se kaikkein rakkain keräilykohde. Ballerinojani vilahtelee muun muassa täällä. Te ketkä suuntaatte keväällä tai kesällä Barcelonaan, niin suosittelen kurkkaamaan Barcelonan vinkkilistani.
Meillä jokaisella on ne omat hassut ja vähän omituiset juttumme. Se on ehkä yksi tunteista parhain, kun lähellä on joku joka kaikesta omituisuudestasi huolimatta pitää sinua maailman ihanimpana ihmisenä <3
Tiedättekö sen tunteen, kun voi vain makoilla hiekalla ja edes se että hiekkaa on varpaiden välissä ei haittaa.
Domino-keksit kuuluvat varmasti aika monen lapsuuteen. Dominot ja varsinkin Minttu Dominot ovat olleen suosikkejani vuodesta toiseen. Olet jatkanut tätä lapsellista tapaani erottaa Dominoiden keksiosa täytteestä vielä aikuisiällä. Se että toinen puoli keksistä irtoaa täydellisesti rikkomatta täytettä on arjen pieniä iloja. Täältä näette oman Domino-reseptini.
Yksi asia mistä tulen aina niin iloiseksi kun huomaan, että joku tuntee minut niin hyvin, että hän tietää mistä pidän ilman että minun pitää pyytää jotakin erikseen. Yksi tällainen hetki tapahtui perjantaina kun ystäväni toi minulle pussillisen japanilaisia Edamame-papuja <3
Kaikki tietävät, että paras osa korvapuustia on joko puustin korvat tai jos korvapuusti on tehty roll-tyyppisesti, niin sitten keskiö. Ihaninta on jos joku antaa omasta pullastaan sinulle keskiön tai korvan.
Yksi arjen pienistä suurista iloista on nimenomaan hyvin hoidetut ja kosteutetut jalat puhtaita lakanoita vasten.
___________________________________________
Just Little Things is one of my favorite sites. I browse it through on weekly basis and try to search some inspiration from little moments that happens in our everyday life.
I have borrowed the thoughts from the site and combined those with my own photographs. I have done this kind of posts also before and those can be found under the Little things that makes us happy tag. I hope that you find some inspiration from this kind of posts.
I hope you’ve had a nice weekend <3
18 Comments
Voi miten ihana taas <3 Loistavasti yhdistät upeat kuvasi kertomaan tekstien tunteen <3 Nähdään myöhemmin muru!
Nähdään kohta kaunokki <3
Voi miten ihana taas <3 Loistavasti yhdistät upeat kuvasi kertomaan tekstien tunteen <3 Nähdään myöhemmin muru!
Hauska postausidea – pitääpä matkia joskus. :)
Mä erotan kans vieläkin Dominot. ;)
Hih, eikö olekin :)
Suosittelen sivustoa erittäin lämpimästi.
Heh, se on oikein hyvä tapa se ;)
Hauska postausidea – pitääpä matkia joskus. :)Mä erotan kans vieläkin Dominot. ;)
Heh nyt täytyy kyllä samoa, että tuo toinen kuva yllätti täysin! Todella ihana postaus muutenkin. :)
Heh, no kuulen tuota hyvin usein.
Se on todella jännä miten esimerkiksi jotkut todella puheliaan tuntuiset bloggaajat tai sellaiset jotka kertovat blogissaan todella rohkeasti asioista ovatkin tosielämässä sitten todella arkoja tai ujoja.
Minulla se on ehkä toisinpäin. Olen täällä blogin puolella todella arka, mutta tosielämässä en niinkään :)
Heh nyt täytyy kyllä samoa, että tuo toinen kuva yllätti täysin! Todella ihana postaus muutenkin. :)
Nähdään kohta kaunokki <3
Hih, eikö olekin :)Suosittelen sivustoa erittäin lämpimästi.Heh, se on oikein hyvä tapa se ;)
Heh, no kuulen tuota hyvin usein.Se on todella jännä miten esimerkiksi jotkut todella puheliaan tuntuiset bloggaajat tai sellaiset jotka kertovat blogissaan todella rohkeasti asioista ovatkin tosielämässä sitten todella arkoja tai ujoja.Minulla se on ehkä toisinpäin. Olen täällä blogin puolella todella arka, mutta tosielämässä en niinkään :)
Ihana piriste sairastelupäivääni :) :)
Ihana piriste sairastelupäivääni :) :)
Hei! :) Olen menossa Perhentian-saarille toukokuussa. Olen selaillut postauksiasi kyseisestä paikasta, ja vakuuttunut siitä että paikka on todellinen paratiisi. :D
Halusinkin siis kysyä vinkkejä majoituksen suhteen! Lisäksi olisi kiva kuulla muista aktiviteeteista saarella, ja salaisista kolkista joihin olet siellä törmännyt. :)
– H
Hei! :) Olen menossa Perhentian-saarille toukokuussa. Olen selaillut postauksiasi kyseisestä paikasta, ja vakuuttunut siitä että paikka on todellinen paratiisi. :DHalusinkin siis kysyä vinkkejä majoituksen suhteen! Lisäksi olisi kiva kuulla muista aktiviteeteista saarella, ja salaisista kolkista joihin olet siellä törmännyt. :)- H
Sulla on tää blogi ihana, siis mäkään en osaa pitää näin hyvää blogia, kuten kaikkien muittenki mielestä ja myös mun mielestä noi kuvat on yhdistetty täydellisesti tuohon tekstiin. Pakko vaan sano, että TÄYDELLISTÄ…muuta mä en osaa sanoa. :)
Sulla on tää blogi ihana, siis mäkään en osaa pitää näin hyvää blogia, kuten kaikkien muittenki mielestä ja myös mun mielestä noi kuvat on yhdistetty täydellisesti tuohon tekstiin. Pakko vaan sano, että TÄYDELLISTÄ…muuta mä en osaa sanoa. :)