Viikko sitten Helsingissä ollessani juhlin synttäreitäni läheisimpien ystävieni kanssa. Olen vähän huono varailemaan ravintoloita etukäteen, joten meille tuli pienimuotoinen paniikki ravintolan suhteen. Olimme ajatelleet aluksi Farangia, mutta tottakai se oli lauantai-iltana täynnä. Silloin taas mietin, että miksi en ikinä opi varaamaan ravintoloita etukäteen. Ja varsinkin, jos kumminkin tiedän jo kuukautta ennen, että olen menossa ulos syömään. Pienen mietintätuokion jälkeen mieleemme tuli Museokadulla sijaitseva KuuKuu. Vaikka olen asunut KuunKuun naapurissa, en siltikään ollut siellä aiemmin käynyt. Tykkäsin ravintolan hämyisestä ja tiiviistä tunnelmasta. KuuKuu henkii suomalaisuutta, niin menunsa kuin sisustuksensakin puolesta. KuuKuun baarin puolelta löytyy muun muassa Tapiovaaran Mademoiselle nojatuolit. Mutta sitten menu, luin ruokalistan muutaman kerran läpi ennen kuin valitsin pelmenit. Jos jostain pitäisi antaa KuuKuulle kritiikkiä, koskisi se ehkäpä menua. Olisin kaivannut hieman lisää vaihtoehtoja pääruokiin, sillä ensisilmäyksen jälkeen ei mikään oikeastaan kolahtanut. Mutta loppujen lopuksi pelmenit olivat tosi hyviä ja söisin niitä toistekin.
Week ago I celebrated my twentysomething Birthday with my closest friends. And because I never reserve table in advance, I didn’t do so at that time either. Well once again this annoying habit of mine lead us in a trouble. Of course everyone else wants also eat out on Saturday evening, but luckily after few moments of desperation we could find one restaurant where was room also for us. The restaurant where we went is called KuuKuu. Their menu is quite Finnish, although they serve other kinds of dishes also.
18 Comments
looks so delicious!oh man, twentysomething haha! happy birthday, although i'm late.
T Linh:Because of your name and your linguistic competence, I think I can say “cam on” to you ;)

Hei! Löysin juuri blogisi, ihania kuvia! Ja ihania herkkuja, tämä lähti heti seurailulistalle :)Mitä kameraa muuten käytät? Tähän kysymykseen saat varmaan vastata aika usein, mutta kysynpä kuitenkin, suunnittelen nimittäin juuri uuden kameran hankkimista.
Jaana:Kiva kun tykkäät :))) Ja vielä kivempi kun jätit kommentin, niin löydän sinun luoksesi!Mulla on nyt kaksi vuotta ollut Canonin perusjärkkäri, 450D. Linssinä käytän yleensä Sigman 18-50: 2.8 ex macroa :) Canonini on kulkenut mun mukana oikeastaan joka paikkaan. Vaikka se on palvellut mun tarpeita tähän asti tosi hyvin, mutta silti nyt tällä hetkellä poden kovaa kamerakuumetta :S

Interestingly written! [b][url=http://IPODTOUCH5.INFO/The-Woman-in-Red.html]The Woman in Red[/url][/b]

Olen kyllä aina tiennyt, että minussa olisi potentiaalia käsimalliksi! ;)
Kirppuni:Sinussa on potentiaalia vaikka miksi malliksi tahansa :)

No niin, juuri Canonin kameraa olinkin ajatellut! :) Ps. Kuukuussa on myös ihania kurpitsaravioleja, kannattaa maistaa, jos sinne vielä uudemman kerran päädyt.
Jaana:No mä olen ainakin ollut aina Canonin kameroihin erittäin tyytyväinen. Ja jos et järjestelmäkameraa halua, niin Canonilla on myöskin erittäin hyvä vaihtoehto järkkärille, G10 tai G11 :) Mutta mielummin suosittelisin kumminkin panostamaan järjestelmäkameraan ;)