Kotikuntoon sarja l olohuone remontin jälkeen

Avec Sofié Blog l remppaupdate

 

Niin kuin lupailin, niin tämän päivän postauksessa on kuvia ja update meidän remontistamme. Koko syys- ja lokakuun teimme pientä pintaremppaa ja se valmistui muutama viikko sitten. Otimme vanhat paneloinnit pois ja rakensimme rappujen alle kaapin ylimääräisille tavaroille. Asensimme myös veden suodattimen ja ilman suodattimia ympäri asuntoa sekä maalasimme seiniä ja ripustelimme koukkuja. Kuvat ennen remonttia näkyvät postauksessa Kotikuntoon sarja – olohuone ennen remonttia.

Mitään sen suurempaa remonttia ei siis tehty, mutta se ero minkä pieni pintaremontti toi olohuoneeseen, on aivan mieletön. Saamme myös tavaroita ihanasti piiloon, kun on enemmän kaappitilaa nyt portaiden alla. Siitä asti, kun ostimme kotimme, olen toivonut, että hukkatila portaiden alla tulee käyttöön ja en voisi olla tyytyväisempi nikkarin tekemään kaappiin.

Koronan takia olemme ostaneet meille uuden television ja sekin tuli seinälle remontin kuluessa. Television alle lisäsimme myös kaappitilaa, jotta jokaiselle pienellekin asialle olisi oma paikka. Niin ihanaa kun nyt on enemmän tilaa ja tavarat poissa nurkista.

Avec Sofié Blog l remppaupdate

Avec Sofié Blog l remppaupdate

Minuun on iskenyt järjestelykärpänen nyt syksyllä, kun on ollut niin paljon ylimääräistä aikaa. Olen ostanut syksyn aikana paljon laatikoita, jotta saan kaikki tavarat paikoilleen. Joten jouluun mennessä meillä on täysin järjestyksessä oleva koti. Eli jotain hyvää tästä enemmän kotona olemisesta on.

Avec Sofié Blog l remppaupdate

Jos olisimme olleet niin sanotusti normaalissa rytmissä, emme olisi ikinä varmaankaan saanet niin paljon muutoksia aikaan mitä nyt. Olemme yleensä niin paljon poissa kotoa ja remontteja on hankala manageerata etänä niin tämä kotona oleminen edesauttoi, että saimme kotia nyt oman näköiseksemme.

Remontin jälkeen toin myös lempisohvani, eli Togon alakertaan. Togo on ollut minun huoneessani odottamassa parempaa paikkaa ja nyt kun remontti tehtiin valmiiksi, löytyi Togolle myös sopiva paikka. Jos etsitte ihanaa sohvaa missä on hyvä lukea, ei Togoa parempaa ole.

Portaille en edelleenkään ole tehnyt mitään. Niiden maalaaminen olisi jokseenkin radikaalia ja edelleen mietin, että jos ne hioisi ja lakkaisi ja säilyttäisi niiden normaalin värin. Mustat portaat näyttäisivät varmasti hienolta kontrastilta, mutta pelkään, että kyllästyisin niihin aika nopeasti.

Olen äärettömän onnellinen lopputuloksesta. Meillä kävi tuuri, että tuttavan kautta löysimme hyvän tekijän, jolla sattui olemaan kuukauden breikki ennen seuraavaa taloprojektia. Olen niin monta erilaista remppajamppaa nähnyt ja kuullut erilaisia tarinoita, mutta onneksi meidän kohdallamme kaikki meni nappiin. Nyt tuntuu, että koti on koti, eikä vain asunto.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

9 Comments

  1. Jättäisin kyllä portaat tuollaisina – antaa luonnetta ja karismaa patinallaan, jota ei voi millään keinotekoisesti toteuttaa. Ainakin kuvien perusteella!

    1. Heippa Frida,

      kiitos paljon kommentista.

      Olen samaa mieltä. Portaissa on paljon myös kulumaa, niin ne tulisivat myös paremmin esiin jos ne maalattaisiin.

  2. Ihana viltti! Mista se on peraisin?

    Ja miten mahtava kotoilusohva! Siippa viereen, lasit viinia, sun miehen kokoama platter ja leffa pimean illan kunniaksi :-)

  3. Teillä on niin kodikasta ja viihtyisää :)

    Järjestelykärpänen on päässyt puraisemaan minuakin, kaikkein parasta on kuunnella samaan aikaan The Home Edit -äänikirjaa ja järjestellä tavaroita.

      1. Heippa Miuliu,

        Voi miten kiva kuulla.

        Haluaisin tosin vielä enemmän meille pehmeyttä, sillä valkoinen ja kovat materiaalit eivät ole aina niin kotoisia.

        The Home Edit on ihan paras! Vaikka se on aika jenkki, katson sitä niin mielelläni kun näen tuloksia ja ne auttavat myös innostumaan omista muutoksista.

  4. Yleensä kannatan vanhan säilyttämistä ja kuluminen saa näkyä, mutta jotenkin ton laittian ja muuten niin viimeistellyn sisustuksen kanssa portaat ei oikein sovi tyyliin ja näyttää vaan kulahtaneilta.
    Toki voi olla, että livenä on kívempi, mutta kuvissa on jotenkin vaan epäsiistit. Ehkä se voi olla se värikin, joka sen tekee…

  5. Minä sittenkin maalaisin portaat harmaan sävyllä.Sopisi valkoiseen,harmaaseen nojatuoliin,marmoripöytään ym.kauniisti:)

Leave a Reply to Nora Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*