Kevättuoksun saa…

Olipa ihana lukea teidän tuoksutottumuksista. Itselleni tuoksut merkitsevät paljon ja vaihtelen niitä vuorokauden- ja vuodenajan mukaan. Kesäisin mennään raikkaimmilla tuoksuilla ja talvella vähän voimakkaammilla tuoksuilla. Tuoksut jättävät myös tietynlaisen jäljen ja niiden kautta pääsen takaisin tiettyyn paikkaan ja muistan myös jotkut ihmiset tuoksujen kautta. Yksi ystävistäni käyttää esimerkiksi Diorin J’adore – tuoksua ja aina kun olen vaikka liukuportaissa ja haistan sen tuoksun, tulee ystäväni mieleen.

Nina Ricci L'Extase

Käytän todella paljon tuoksuja ja olen ehkäpä jopa vähän hulluina niihin. Kun täytin kolmekymmentä, osti poikasystäväni minulle oman ns. Nimikkotuoksun, sillä hänestä oli kummallista, että minulla ei ollut niin sanottua omaa tuoksua. Ensimmäisen hajuveteni sain mummiltani, kun olin neljätoista vuotta. Kenzon vesi (L’eau par Kenzo) olikin matkassani varmaankin kymmenen vuotta, mutta nyt sen käyttö on jäänyt vähemmälle.

Muistan kerran, kun olin Kiehl’sin pressitapahtumassa, niin Vesa Silver opetti minut käyttämään hajuvettä myös iltaisin ennen, kun menen nukkumaan. Tämän jälkeen olenkin aina silloin tällöin laittanut hajuvettä myös ennen nukkumaan menoa suihkun raikkaalle iholle. Hassu, mutta samalla jollain lailla ihana tapa, kun voi mennä puhtaiden lakanoiden väliin tuoksuvana.

Uskon, että pidätte Nina Riccin L’Extase-tuoksusta, jos pidätte kukkaistuoksuista jotka eivät ole liian makeita vaan enemmänkin raikkaita. Itselleni tämä tuoksu on nimenomaan pehmeän raikas päivätuoksu mikä käy myös iltaan. Tuoksu on kepeän naisellinen, eikä ollenkaan pistävä tai liian voimakas.

Kevättuoksun itselleen saa..

Katja!

“Salut Sofie!
Olipa kiva kuulla tuoksun tausta! Huomasin pullon kaupoissa vähän aikaa sitten ja pullo on todella kaunis. Ricci on lanseerannut aina välillä mielenkiintoisia tuoksuja. Pidin aikanaan paljon Love in Paris tuoksusta. Itse rakastan tuoksuja ja luen mielelläni myös tarinoita niiden takaa. Luin viimeksi Lanvinin muotitalon tuoksujen historiaa, erityisesti Arpege tuoksun, ja se oli kyllä mielenkiintoinen. Aina välillä ostan ja kokeilen jotain vanhaa tuoksua. Tuoksuihin tallentuu niin paljon muistoja että välillä ostan jonkin tuoksun puhtaasti siksi että siihen sisältyy niin paljon iloisia muistoja. Käytän keväällä ja kesällä mieluummin sitruksisia ja metsäisiä tuoksuja, talvella vahvempia ja lämpimämpiä. Illalla on ihana laittaa vahvempaa, mieluiten eau de parfyymiä ja päivällä kevyempiä tuoksuja. Olen pitänyt kovasti Guccin tuoksuista, mutta iki suosikkini on kyllä Chanel 5. Nyt pidän kovasti sitrus tuoksuista ja Moschinon I love love teki tosi iloisen kevät fiiliksen. Minusta tuoksu kannattaa valita antamaan iloa ja voimaa sekä korostamaan omaa persoonallista tuoksua pilke silmäkulmassa!”

Ps. Tästä postauksesta inspiroituneena, voisin itseasiassa esitellä teille tuoksuni. Ehkäpä voisitte löytää uusia tuoksuja sitä kautta. Pitäisittekö siitä?Char on ainakin löytänyt uusia tuoksuja minun kauttani ;)

You may also like

4 Comments

  1. Minä ainakin tykkäisin kovasti, jos esittelisit tuoksusi. Jollen väärin muista, olet vinkannut Nose-nimisestä pariisilaiskaupasta. Olen itse asiassa sieltä tilannutkin tuoksunäytteitä, ja tykästyin kovasti osaan niistä. On kiva päästä kokeilemaan vähän erilaisia tuoksuja. :-

    1. Heippa, ihana kuulla. En ole pitkään aikaan kirjoitellut niistä edes.

      Joo, Nose löytyy alakerrasta ja käyn siellä vähän liian usein. En vain ikinä pääse sieltä ulos ilman kassia.

      Mahtavaa, että he lähettävät tuoksunäytteitä. En tiennyt tuollaisesta mahdollisuudesta edes.

      He ovat ihan mielettömän ammattitaitoisia ja olen oppinut heiltä todella paljon :)

      Jos pidät luonnonkosmetiikasta, niin heillä on todella hyvä ja laaja valikoima :)

  2. Hei, täälläkin mielellään suihkaistaan tuoksua suihkun raikkaana ennen kuin pujahdetaan raikkaiden lakanoiden väliin.
    Tuo kivasti luksusta ihan tavalliseen arkeen.

    Joo, olisi kiva kuulla lempituoksuistasi ja niihin liittyvistä muistoista.

    Jännän yksilöllistä tuoksujen käyttö toki on. Ihailin ystäväni tuoksua joka kerta kun hän sitä käytti ( Chloe). Kun sitten itse sitä kokeilin, omalla ihollani se ollutkaan yhtään kiva, vaan tuntui liian raskaalta ja jopa etovalta.

    Edelleenkin hänelle se sopii enkä koe sitä epämiellyttävänä.

    Ootellaan innolla tuoksujesi tarinoita!

    1. Hih, kiva kuulla että siellä on joku muukin. Jos ei Vesa olisi tätä minulle aikoinaan opettanut, niin en tiedä olisiko minulla tällaista tapaa.

      Ehdottomasti jaan ne teidän kanssa :)

      Samoin minä olen kokeillut ystävieni tuoksuja, mutta sen oman löytäminen on taitolaji. Minulle esimerkiksi se Diorin J’adore on aivan liian voimakas vaikka ystävälleni se sopii mainiosti.

      Pitäisi kuvata vaikka tänä iltana :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*