Kaikkea ei tarvitse omistaa on ehkä ajatuksena noussut omaan elämään vahvemmin viimeisen kahden vuoden aikana, kun on muuttanut ja roudannut tavaroita maasta toiseen. En ole jeesustelemassa, että olisin vihrein kuluttaja, vaan enemmänkin mietin nykyään paljon enemmän mitä tarvitsen ja mistä luovun ja millä tavalla.
Avasin tänä aamuna teidän kanssa keskustelun Black Fridayn kaltaisiin kulutusjuhliin ja olen käynyt hyviä keskusteluja teidän kanssa Instagramissa. Puolesta ja vastaan. On hyvä kuulla teidän pointteja asiasta, sillä omat mielipiteeni sekä kulutustottumukset ja -tarpeeni voivat erota paljonkin teidän.
Oman näkemykseni mukaan tämän kaltaisissa kulutuspäivissä moni liike myy tuotteita, joita ei normaalisti ole valikoimissa ja moni tuote ei välttämättä ole edes alennuksessa. Ja monesti ostoshurmiossa ostamme myös jotain sellaista mitä emme välttämättä edes tarvitsisi. Toki ostan itsekin joskus jotain sellaista mitä en niinkään tarvitse, harvemmin tosin nykyään kuin vaikka viisi vuotta sitten.
Olen herännyt viimeisten vuosien aikana siihen, että miten Black Friday on rantautunut Eurooppaan ja myös Suomeen ja minusta on hämmentävää, että miten samaan aikaan puhumme ylikulutuksesta ja vihreimmistä valinnoista ja samaan aikaan edessämme on vuoden suurin kulutustapahtuma. Sain teiltä muutaman kommentin ja yksi teistä jakoi, että syy Black Friday -ostoksille menemisen syy on, kun on 12 kummilasta ja heille kaikille pitää ostaa joululahjat. Toinen teistä kertoi, että lasten kengät ovat arvokkaita, joten Black Friday mahdollistaa niiden ostamisen halvemmalla. Ymmärrän tämän pointin todella hyvin. Ostoshysteriaa en.
Olemme sopineet kotona, että ostamme yhden joululahjan toisillemme. Viime vuonna sain kašmir-housut ja mieheni sai spa-lahjakortin. En mielelläni halua mitään lahjaksi, josta en varmasti pitäisi ja sen takia olin pyytänyt kašmir-housut. En mielelläni halua lahjaksi mitään spontaania, sillä en halua kotiin mitään sellaista mitä en oikeasti käytä. Tämän takia tiedän aina, että mitä saan joululahjaksi.
Ostan nykyään vain sellaista, joka on käytössäni vuosia. Valkoisia kauluspaitoja menee vuosittain enemmän, koska ne menevät käytössäni piloille, mutta muuten moni vaatteistani ja kengistäni pysyvät rekillä vuosia, sillä pidän niistä hyvää huolta. Ostan muutenkin suhteellisin klassisia vaatteita ja asusteita, joten omat vaatteeni pysyvät käytössäni kauan. En seuraa niinkään trendejä, joten vaatteideni käyttöikä on usein kauemmin kuin yhden kauden.
Tässä meidän maailmassa on vaikea olla kovinkaan vihreä, mutta jokainen meistä voi varmasti miettiä mitä ostamme ja miksi. Kauan tavara tulee olemaan meidän käytössä ja voisiko saman kulutushyödykkeen ostaa käytettynä?
Asia mitä en ymmärrä on se, että miten yksi ylimääräinen ostosjuhla on rantautunut Suomeen. Jos jonkun juhlapyhän Yhdysvalloista toivoisin, olisi se Thanksgiving, ei Black Friday. Enemmän yhdessäoloa, vähemmän materiaa.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
19 Comments
Olen itsekin viimevuosina miettinyt paljon omaa ostokäyttäytymistäni. Koska tulot eivät ole kaksiset vaikka tulenkin sillä toimeen, pitää kuitenkin entistä tarkemmin miettiä mitä ostaa ja onko ostos todella tarpeellinen. Vaatteet kulutan pitkälti loppuun enkä oikeastaan tee heräteostoksia kuten joskus aiemmin.
Tänävuonna BlackFriday toisaalta antoi loistava tilaisuuden sillä olimme sisarusten kanssa päättäneet ostaa yhdessä vanhemmilleni hieman hintavamman, mutta varmasti hyödyllisen lahjan. Ja koska tiesimme valmiiksi mitä etsimme ja mitä se maksaisi, oli alennusmyynnit kerrankin kohdallaan. Itse menen ajatuksella että jos tietää mitä hakee ja mitä tarvitsee niin lähden kiertämään alennusmyyntejä, mutta vain huvin vuoksi en enää lähde ostoksille.
Yep, kulutan myös vaatteet loppuun joten kirpputorille minulla ei ole juuri vietävää muutamia kenkiä lukuunottamatta. Mutta vaatteet kulutan loppuun ja ostin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten Peakin takin joka oli n.700euroa ja käytin sitä joka talvi 6 vuotta putkeen kunnes jouduin luopumaan siitä. Paras takki mikä minulla on ollut ja mietin juuri, että pitäisikö ostaa taas uusi takki, joka kestäisi kymmenen vuotta taas. En vain halua ostaa uutta takkia vuodesta toiseen. Vaan yhden laadukkaan.
Ymmärrän, että sieltä varmasti voi tehdä löytöjäkin. Mietin vain, että jos tällasta kulutusjuhlaa vietetään monta kertaa vuodessa, kuinka moni ostaa enää mitään normaalilla hinnoilla. Mietin myös tässä pienyrittäjien ahdinkoa kun isot nettikaupat vetävät massat ennen joulua nettiostoksille.
Minun hekilökohtainen ahdistus liittyy ehkä elektroniikkaan, sillä minun pitäisi ostaa uusi tietokone, mutta en vain kertakaikkiaan pysty kun en tiedä miten voin kierrättää edellisetkään.
Olen ehkä vain ylipäänsä ahdistunut tästä kuluttamisesta enkä pelkästään BF:sta.
Hyvää pohdintaa! Shoppailen aika harvoin. Ostan harkitusti ja tyylini on hyvin klassinen eli jo senkin takia esim. vaatteet kestävät aikaa, jos ovat vaan laadultaan kestäviä. Mutta aina joskus saatan jotain turhaa ostaa, kosmetiikka on suurin heikkouteni.
Haluan omistaa vain sellaisia tuotteita, mitkä kestävät aikaa. Löysin perjantaina haaveilemani täydellisen Andiatan villakangastakin hyvästä alennuksesta nettikaupasta. Sen klikkasin heti kotiin. Se tuli todelliseen tarpeeseen ja tuskin olisin sitä pystynyt ilman merkittävää alennusta ostamaan. Eli tässä mielessä Black Friday oli hyvä asia. Mun mielestä nykyään on vaan koko ajan kaikkialla menossa erilaisia aleja, ettei niitä yhtään lisää tarvitsisi olla.
Heippa,
olen todella paljon kuvaamasi ihminen. Kosmetiikka on minun heikkouteni ja ostan sadan euron seerumin helposti, mutta vaatteiden kohdalla olen tosi harkitsevainen.
Jep, ja minun ei edes tee mieli ostaa mitään jos on jatkuva ale. Se tuntuu tyrkytykseltä. Monesta merkistä on mennyt maku kun ne ovat alennuksessa koko ajan. Ostin ennen esimerkiksi liinavaatteet The White Companylta ja nyt en ole niitäkään enää ostanut kun niiden nettikaupassa on aina -20%.
Juuri näin! Ehkä Kiitospäivän aika on vielä. Suomi menee helpommasta, ”tunteettomasta” päästä ensin. Tänä vuonna tuntui Black Friday olevan jotenkin tosi iso. Onhan se kiva, että on ale mutta omasta mielestä menee isosti yli. Ostaostaosta.. Ymmärrän todellakin kuitenkin tässäkin mainitun lastenvaatepointin sekä kummilapsipointin. Mutta Thanksgiviniä odotellen ❤️🙏🏼
Toivotaan, että on vielä. Juhla jossa on jotain sisältöä.
Mielenkiintoista, että sanoit noin, sillä mietin monesti että miksi meillä ei esimerkiksi itsenäisyyspäivään kuulu samanlaista traditiota. Kiitämme veteraaneja kyllä, mutta emme mitä on ympärillämme.
Olen samaa mieltä. Black Friday oli joka puolella ja sen takia se häiritsikin niin paljon. Jenkeissä se on osa kulttuuria, mutta minusta se kuulostaa vaan vähän erikoiselta suomalaisten brändien kohdalla.
Thanksgivingiä odotellen <3
Yep, kulutan myös vaatteet loppuun joten kirpputorille minulla ei ole juuri vietävää muutamia kenkiä lukuunottamatta. Mutta vaatteet kulutan loppuun ja ostin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten Peakin takin joka oli n.700euroa ja käytin sitä joka talvi 6 vuotta putkeen kunnes jouduin luopumaan siitä. Paras takki mikä minulla on ollut ja mietin juuri, että pitäisikö ostaa taas uusi takki, joka kestäisi kymmenen vuotta taas. En vain halua ostaa uutta takkia vuodesta toiseen. Vaan yhden laadukkaan.
Ymmärrän, että sieltä varmasti voi tehdä löytöjäkin. Mietin vain, että jos tällasta kulutusjuhlaa vietetään monta kertaa vuodessa, kuinka moni ostaa enää mitään normaalilla hinnoilla. Mietin myös tässä pienyrittäjien ahdinkoa kun isot nettikaupat vetävät massat ennen joulua nettiostoksille.
Minun hekilökohtainen ahdistus liittyy ehkä elektroniikkaan, sillä minun pitäisi ostaa uusi tietokone, mutta en vain kertakaikkiaan pysty kun en tiedä miten voin kierrättää edellisetkään.
Olen ehkä vain ylipäänsä ahdistunut tästä kuluttamisesta enkä pelkästään BF:sta.
En jaksa ymmärtää, miksi meilläkin pitäisi viettää kiitospäivää, kun se olennaisesti liittyy juuri Usa:n alkuvaiheisiin ja uudisraivaajiin. Suomen ei tarvitse olla “maailman amerikkalaisin maa” tässäkään asiassa.. Ja Black Fridaykin liittyy juuri kiitospäivään, tosi keinotekoista täältä “Härmästä” katsoen.
Heippa,
en tarkoita, että kiitospäivääkään tarvitsisi Suomeen tulla. Mutta jos jompikumpi pitäisi valita, olisi se ehdottomasti kiitospäivä. En vain ymmärrä miksi meillä on Black Friday Suomessa.
Hyviä pointteja ja täyttä asiaa. Itsekin entisenä himoshoppaajana olen muutama vuosi takaperin tehnyt täyskäännöksen ostosten suhteen, eli vähän mutta laadukasta ja yleensä vain tarpeeseen. Onneksi mun maku on myös aika klassinen, joten vuosia vanhat vaatteet toimivat edelleen oikein hyvin.
Sitä vain olen miettinyt, että kyllähän iso osa blogeistakin on nykyisin aika kulutusjuhlaa ts. kaupallisia yhteistöitä riittää. Ymmärrän tottakai, että yrittäjänä bloggaavalle nämä ovat elinehto, mutta liika on aina liikaa. Bloggaajat ovat toki nykypäivän vaikuttajia ja sitä kautta hyvä kumppani yrityksille, mutta omaa lukuintoani on kyllä kaupallisuus
syönyt. En nyt puhu sinun blogistasi, vaan yleisesti tässä skenessä vallitsevasta ilmiöstä.
Olen tehnyt copywriterin hommia vuosikausia sivutöinäni. Kun minua siihen aikoinaan kysyttiin, oli suhtautumiseni aluksi hyvin epäileväinen: miksi ihmeessä pitää yrittää houkutella ihmisiä ostamaan enemmän ja tarpeetonta? Sittemmin suhtautumiseni on muuttunut, näen mainonnan lähinnä tiedottamisena. Jos jollain on vaikkapa ekologisempi ja edullisempi versio jostakin, jota kaikki tarvitsevat, voittavat mainonnassa niin myyjä, ostaja kuin maapallokin.
Minua eivät häiritse myöskään blogien kaupalliset yhteistyöt. Samoin kuin BF-kampanjoita, luen niitä silloin, jos etsin itse jotain aiheeseen liittyvää (esim. luonnonkosmetiikkamerkin aurinkovoidetta, jollaisesta löysinkin vinkin eräästä blogista), muussa tapauksessa selaan vain nopeasti läpi tai hyppään kokonaan yli.
Onhan blogien ammattimaistumisesta seurannut myös hyviä asioita. Yhteistyöpostaukset ovat nykyisin eettisempiä ja tyylikkäämpiä kuin alkuaikoina. Itse ainakin tykkään lukea ja katsella hyvin tehtyjä postauksia, varsinkin kun en juuri seuraa naisten- tai sisustuslehtiä. Harvempi harrastaja jaksaa käyttää niin paljon aikaa esim. kuvankäsittelyyn, tekstin tekemiseen tai blogin ulkoasuun kuin mitä näkee kaupallisissa blogeissa.
Mutta jos kaupallisuutta haluaa välttää, löytyy edelleen vaihtoehtoja. Teemme mieheni kanssa blogiamme täysin harrastuspohjalta (ainakin toistaiseksi, never say never…) – ja siltä se tietysti näyttääkin, vaikka tekstiammattilainen olenkin. Ensisijaisena päämääränä on pitää sukulaiset ja ystävät ympäri maailmaa perillä kuulumisistamme, joten se ajaa asiansa tuollaisenaankin. Mutta tervetuloa lukemaan, jos Euroopan-matkailu ja sähköautoilu kiinnostavat :-)
Heippa,
ja kiitos kommentistasi.
Tällä postauksessa en ota kantaa niinkään muuuhun kuluttamiseen kuin siihen, että miksi me olemme lähteneet niin voimakkaasti Black Fridayhin mukaan. Eihän meillä ole kiitospäivääkään.
Kyllä bloggaajan pitää rahansa ansaita ihan siinä samassa mitä muotilehden tai muun mainospaikan. Minua ei häiritse blogien kaupallisuus, olenhan sellainen itsekin. Pointti oli tässä postauksessa Black Friday-kulutusjuhlan rantautuminen Suomeen :)
Kiitos itsellesi vastauksesta. Oma kommenttini oli ensisijaisesti vastaus Susannalle, joka kokee blogit kaupallisuuden juhlana, toisin kuin minä.
Mitä tulee Black Fridayhin Euroopassa, niin se ilmeisesti on toimiva kampanja, koska sen näkyvyys vuosi vuodelta kasvaa. Marraskuun loppu lienee sopiva aika joululahjan ostajille tehdä ne “pakolliset” hankinnat edullisemmin. Itse ainakin tartuin tilaisuuteen viime vuonna, kun sain persoonalliset sukat (tarpeellinen vaikkakin tylsähkö lahja…) perheelle kätevästi netin kautta ja alennettuun hintaan.
Ja netti on varmastikin toinen syy BF:n leviämiselle Eurooppaan. Koska eurooppalaisetkin tekivät ostoksia amerikkalaista nettikaupoista Black Fridaynä, oli helppo kopioida sama, jo monelle tuttu juttu täälläkin. Vähän niin kuin joulu: kristillisen juhlan lanseeraminen kävi kätevästi liittämällä se jo olemassa olevaan pakanalliseen juhlaan.
Oikeassa olet siinä, että yhteistyöt ovat ammattitaidolla tehtyjä ja visuaalisesti kauniita. Ymmärrän täysin miksi yritykset tekevät yhteistöitä. Mutta samalla tavalla kuin muukin mainonta, niin kyllähän ne ohjaavat lukijoita ostamaan ja yleensä siellä on porkkanana jonkunlainen alennuskoodi. Eli varsinaisesti ne eivät ainakaan omalta osaltaan ole poistamassa kuluttamista vaan päinvastoin. Black friday on itselleni päivä muiden joukossa, eli kun ei ollut tarpeita niin en osallistunut millään lailla. Enemmän mua vähän ahdistaa siitä johdetut black weekit, cyber mondayt ja mitä kaikkia alennusjuttuja nyt taas onkaan menossa.
No tämä on tätä. Ihanaa joulunodotusta <3
Minua häiritsee tässä BF-ja muussa mainosahdistumisessa se, että oletetaan ihmisten olevan tahdottomia marionetteja. Ellei sitten kyseessä ole jonkinlainen projisointi – kyllähän minä olisin vastuullinen kuluttaja, mutta kun ne muut…? Totta kai mainoksilla ja alennuksilla yritetään laskea ostamiskynnystä, mutta en oikein jaksa uskoa, että ihmiset pääsääntöisesti ostavat vain koska “halvalla” saa, kyllä siellä jonkinlainen tarve on oltava taustalla, kuten Susannakin sanoi.
Heippa,
kiitos kommentista.
Toki blogit ovat kaupallisia, jollakin se yrittäjänkin palkka on maksettava. Toivoisin, että se menisi nimenomaan siihen suuntaan, etä brändi valitsisi itselleen lähettilään ja tekisi monimuotoisempaa yhteistyötä, jotta bloggaaja voisi syvemmin keskittyä muutamaan brändiin, eikä tehdä yhden siellä täällä yhteistöitä.
Moni myös meistä bloggaajista voisi miettiä näitä eettisemmältä kannalta ja olen henkilökohtaisesti esimerkiksi kieltäytynyt yhteistöistä jos en ole ollut samalla eettisellä linjalla yrityksen kanssa. Näistä valinnoista ei taas halua julkisesti kovinkaan usein puhua, sillä ne ovat henkilökohtaisia mielipiteitä ja nojaavat vahvasti omaan ajatusmaailmaani.
Eli vaikka se blogi voi joskus näyttää hyvin kaupalliselta, monesti siellä taustalla on voitu miettiä paljonkin, että haluaako sitä tehdä kaupallisia yhteistöitä vai eläisikö sitä pienemmällä, jotta voisi olla omille valinnoille uskollinen.
Olin pari vuotta ostamatta mitään, lukuunottamatta kalsareita ja sukkia. Pärjäsin loistavasti kaapeista löytyvillä vaatteilla. Tuosta on kymmenisen vuotta aikaa. Voisin hyvin ottaa homman uusiksi ja varmaan onnistuisi jälleen. Niin paljon liikaa tulee ostettua, vaikka hyvin pärjäisi muutamilla laadukkailla yhteensopivilla perusvaatteilla. Asusteilla voisi päivittää pukeutumistaan jos muotia haluaa seurata.
Heippa,
voi miten upeaa. Olin kerran muutaman kuukauden ostamatta mitään ja se tuntui todella hyvältä. Kun tein vain blogia, en tarvinnut työvaatteisiin updatea, nyt tosin valkoisia paitoja menee jonkun verran, mutta muuten olen kyllä ehkä jonkinlaisessa ostolakossa. Minua helpottaa, sillä olen asuste-ihminen. Käytän usein samoja vaatteita, mutta asusteet vaihtuvat.
Oikeassa olet siinä, että yhteistyöt ovat ammattitaidolla tehtyjä ja visuaalisesti kauniita. Ymmärrän täysin miksi yritykset tekevät yhteistöitä. Mutta samalla tavalla kuin muukin mainonta, niin kyllähän ne ohjaavat lukijoita ostamaan ja yleensä siellä on porkkanana jonkunlainen alennuskoodi. Eli varsinaisesti ne eivät ainakaan omalta osaltaan ole poistamassa kuluttamista vaan päinvastoin. Black friday on itselleni päivä muiden joukossa, eli kun ei ollut tarpeita niin en osallistunut millään lailla. Enemmän mua vähän ahdistaa siitä johdetut black weekit, cyber mondayt ja mitä kaikkia alennusjuttuja nyt taas onkaan menossa.
No tämä on tätä. Ihanaa joulunodotusta <3