kastanjoita ja kuplivaa
Online-tontut ovat olleet hereillä, sillä juuri kun olin kirjoitellut lähteväni Pariisiin joulun viettoon, niin Momondolta otettiin minuun yhteyttä. He kysäisivät minulta, että josko haluaisin heidän jouluun liittyvään matkakamppikseen mukaan kahden muun bloggaajaan kanssa. Koska olin jo lippuni ostanut ja matkani suunnitellut, niin kaupungikseni valikoitui yllättäen Pariisi. Ja mikäs olisikaan kauniimpi paikka näin joulun alla kuin romanttinen valon kaupunki? Wannabe-ranskis on tästä yhteistyöstä enemmän kuin onnellinen <3
Pariisi on aina kuulunut lempikaupunkeihini ja sinne voi mennä aina uudelleen ja uudelleen. Pariisi on muutaman muun kaupungin lisäksi kohdallani aina sellaisen uudesti syntymisen paikka. Yksi lempisanonnoistani menee jotenkin näin: ”matkustaminen mahdollistaa meille uudelleen syntymisen ja sen takia me rakastamme matkustaa.” Minä vähän niin kuin uudelleen synnyin viime elokuussa Pariisissa ollessani uuden elämäni alkumetreillä ja sen takia on näin neljän kuukauden jälkeen ihana palata sen uuden elämäni alkulähteille. Kirjaimellisesti riemukaaren alle <3
Kampanjaan kuuluu joulumarkkinoilla käyminen ja minun kohdallani Pariisissa ravintoloissa syöminen. Pariisista löytyy sieviä lounaspaikkoja joka kulmasta ja ajattelin vinkata teille paikoista joita matkallani löydän. Luulen, että moni teistä haluaa mieluummin kuulla kivoista ja sievistä lounaspaikoista, kuin fine dining – höpötyksestä?
Pariisin lisäksi matkustatte kanssani Normandiaan, sillä menen sinne yhdeksi yöksi pienen road tripin muodossa. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja varsinkin toisesta maailmansodasta ja sen takia Normandia on ollut haavelistallani. Näin ne haaveet vaan toteutuvat, kun niistä unelmista pitää kiinni ja laittaa ne toteen – ei siihen mitään taikatemppuja tarvita.
Matkaani voitte myös seurata Instagramin kautta seuraavilla hashtageilla: #jouluhaaste ja #momondo. Samoja hashtageja käyttävät myös muut bloggaajat, joten pääsette sitä kautta myös muillekin virtuaalimatkoille. Keräilen Instagramiin paljon kuvia eri paikoista osoitteiden kera, niin Pariisiin tullessanne teillä on osoitteetkin sitten tallessa :).
Pian näette lisää kuvia täältä jouluisesta Pariisista – täällä jos jossain pääse joulufiilikseen <3
1 Comment
Tosi kiva yhteistyö ja toivottavasti saan käyttää lähitulevaisuudessa hyödykseni sinun vinkkejäsi. Me ollaan meinaan niin miniloman puutteessa!! Ihanaa joulua sinulle ja kaikkea hyvää muutenkin :)
-Saana Tromssasta :)